Teksti ja kuvat: Jutta Salminen
Vaikka vähän hirvittäisikin, niin kannattaa vastata kyllä. Ainakin jos olet kielentutkija ja sinulle tarjotaan mahdollisuutta opettaa kurssi oman kielesi rakenteista ja niiden historiasta ulkomaisessa yliopistossa. Siispä pakkasin vuoden alussa matkalaukkuni ja suuntasin Ranskan ja Sveitsin rajojen tuntumassa sijaitsevaan Freiburgiin – Saksan aurinkoisimmaksi väitettyyn kaupunkiin.
Täällä minua odotti sympaattinen yliopistokaupunki sekä pieni mutta sitäkin motivoituneempi European Linguistics -maisteriohjelman opiskelijajoukko. Heidän kanssaan neljä viikkoa on vierähtänyt niin, että on vaikea uskoa silmiään, kun kalenteri näyttää helmikuuta.
Olemme ihmetelleet suomen kielen rakenteita ja ilmiöitä vokaalisoinnusta astevaihteluun ja sijasysteemin moninaisuudesta sanajärjestyksen variaatioihin – unohtamatta tietenkään typologisesti kiintoisaa kieltoverbiä tai lokaalista omistusrakennetta ja possessiivisuffiksien orastavaa katoa. Morfotaksi (eli morfeemien esiintymisjärjestys) ja suomen agglutinoiva (eli yhteen sananmuotoon useita merkitysyksiköitä liittävä) rakenne ovat tulleet tutuiksi morfeemikorttien avulla. Sopivasti on siis opiskelijoiltani löytynyt leikkimielisyyttäkin.
Kaiken kaikkiaan Freiburg miellyttää: vanhan kaupungin arkkitehtuuri ja maiseman taustalle piirtyvät vuoret hivelevät silmää. Myös kulttuuria löytyy minun makuuni. Viime viikonloppuna pääsin nauttimaan sekä Freiburger Barockorchesterin maailmanluokan osaamisesta että yliopiston Akademisches Orchesterin taidonnäytteistä – ja samalla näkemään sisältä konserttitalon, jonka ohi pyöräilen paikallista kätevää kulkutapaa noudattaen päivittäin töihin mennessäni. (Pyöräilyn kätevyys ja mukavuus lisääntyivät huomattavasti, kun pienen alkukankeuden jälkeen lainapyörän vaihteet saatiin toimimaan ja toinen poljin pysymään paikallaan yhden irtoamisen jälkeen.)
Niin, ja kun se kuuluisa aurinko pääsee paistamaan (on siis tullut vettä, räntää ja luntakin), niin voi saada jonkinmoisen aavistuksen siitä, kuinka ihastuttava paikka tämä olisi kesällä…
Jotta en sortuisi totuuden liialliseen kaunisteluun, on lopuksi myös syytä kertoa, mitä minulla ei tule täältä ikävä: julkisten vessojen jääkylmää käsienpesuvettä, kaupan kassahihnojen olemattoman kokoisia pakkausalueita, ja paikallisten ravitsemusliikkeiden kitsautta tarjoilla hanavettä (vaikka se olisi täysin juotavaa). On siis syitä palata kotiin. Bis bald, Helsinki!