Seulan kevätpiknikillä opeteltiin lukemaan

Teksti ja kuvat: Lasse Hämäläinen

Lukeminen on tutkijan perustyötä, mutta sen opettaminen jää usein turhan vähiin. Nuori tutkija saattaakin olla ymmällään lukemisen peruskysymysten äärellä. Kuinka löytää oikeat tekstit akateemisen kirjallisuuden valtavasta massasta? Kuinka lukea tehokkaasti? Kuinka muistaa jotain lukemastaan? Näiden aiheiden äärelle syvennyttiin 30.5. Seulan kevätpiknikillä.

 

Seulan eli suomen kielen, suomalais-ugrilaisten kielten ja kotimaisen kirjallisuuden jatko-opiskelijajärjestön kevätpiknik on muodostunut jo orastavaksi perinteeksi (ks. 2015, 2016). Tapahtuman miljööksi oli sovittu Topelian akateemista arvokkuutta uhkuva sisäpiha. Sää ei kuitenkaan suosinut tapahtumaamme, joten värjöteltyämme tunnin viileällä ja pilvisellä pihalla päätimme siirtyä sisätiloihin laitoksen kahvihuoneeseen.

Lukeminen on tärkeä osa tutkijan ammattia. Siihen kuitenkin kiinnitetään varsin vähän huomiota tutkijankoulutuksessa. Tämä on toki sinänsä ymmärrettävää, sillä kaikki tutkijat (toivon mukaan) osaavat lukea. Toisaalta se, että jonkin asian osaa, ei tarkoita sitä, etteikö siinä voisi oppia paremmaksi. Niinpä tämänvuotisen kevätpiknikin tavoitteena oli jakaa kokemuksia ja vinkkejä tutkimuskirjallisuuden lukemiseen liittyen.

Tiede kasvaa ja kehittyy vauhdilla. Julkaisuja ilmestyy jatkuvasti valtavia määriä, ja niitä kaikkia on mahdotonta lukea. Tapahtumamme osallistujilla vaikuttikin olevan yhteinen kokemus siitä, että emme lue riittävästi. Mitä tälle asialle voisi tehdä? Yksi mahdollinen ratkaisu lienee ajattelu- ja puhetavan muutos: lukemisen sijaan olisi kenties hyvä puhua tutkimuksiin tutustumisesta. Perustutkintoa suorittaessa olemme tottuneet siihen, että tenttikirjat on syytä lukea alusta loppuun. Sen sijaan lienee realistista olettaa, että tutkijat eivät lue kaikkia heidän lähdeluettelostaan löytyviä teoksia kokonaisuudessaan. Usein tutkimuksen sisältöön tutustumiseen riittää sen abstraktin, johdannon ja/tai päätännön lukeminen. Näin jää aikaa tutustua suurempaan määrään tutkimuksia. Kun on tietoinen mahdollisimman suuresta määrästä tutkimuksia, on helpompaa arvioida, mitkä niistä on syytä lukea läpi tarkemmin.

Toinen avainkysymys on, miten muistaa lukemansa. Jos lukee nopeasti suuria tekstimassoja, ei niistä välttämättä jää mieleen paljoa. Tulisiko muistamista edistää apukeinoilla vai luottaa siihen, että tärkeimmät asiat pystyy kaivamaan muistin perukoilta tarpeen tullen? Useimmat piknikin osallistujat kertoivat käyttävänsä ainakin joitain apukeinoja, etenkin lukupäiväkirjaa tai muistiinpanoja. Vaikka niiden kirjoittaminen aiheuttaa hieman ylimääräistä työtä, auttaa se jäsentämään omaksuttua tietoa ja samalla keventää muistin rasitusta. Sähköiseen muotoon kirjoitetuissa muistiinpanoissa hakutoiminnolla on helppo palata oikean tekstin, teeman tai yksittäisen ajatuksen pariin myöhemmin. Käytännön tasolla muistiinpanoja voi hallita monella tavalla: toiset pitävät yhtä yhtenäistä lukupäiväkirjatiedostoa, toiset taas käyttävät tähän tarkoitukseen kehitettyjä ohjelmia (esim. Evernote). Oikea tekninen ratkaisu löytynee parhaiten erilaisia vaihtoehtoja kokeilemalla.

Lukeminen on erilaista työtä kuin kirjoittaminen. Nämä kaksi työn osa-aluetta voivatkin muodostaa tasapainoisen rytmin tutkijan päivään. Kun luova energia ei riitä kirjoittamiseen, on mahdollista siirtyä lukemisen pariin. Toisaalta joillakin tutkijoilla työvaiheet saattavat vuorotella pidemmissäkin jaksoissa; useamman päivän lukumaratonia seuraa oman tekstin tuottamisen putki. Tässäkin asiassa paras ratkaisu riippuu henkilökohtaisista mieltymyksistä, joten sen löytämisessä täytyy kuunnella sisintään.

Viime vuosikymmenten teknologinen kehitys on muuttanut monia elämämme osa-alueita, myös lukemista. Perinteisten kirjojen ja lehtien ohella tietoa voi imeä itseensä sähköisten laitteiden näytöltä. Vaikka sisältö on kaikissa sama, on valinnalla merkitystä monestakin näkökulmasta. Monet tutkijat kertovat, että pitkäkestoinen tietokoneen näytöltä lukeminen on niin fyysisesti kuin henkisesti kuormittavaa. Muut vaihtoehdot mahdollistavat erilaiset fyysiset asennot ja voivat näin edesauttaa ergonomiaa ja työssä jaksamista. Toisaalta kokonaisten kirjojen jatkuva tulostaminen ja suurten kirjapinojen raahaaminen paikasta toiseen ei ole taloudellisesti, ekologisesti ja logistisesti järkevää. Monet ovatkin siirtyneet käyttämään tabletteja tai e-kirjojen lukulaitteita.

Piknikin osallistujat olivat tuoneet näytille omia suosikkejaan akateemisesta kirjallisuudesta.

 

Oli lukeminen ammatti tai harrastus, voi sitä tukea lukupiirin avulla. Akateemisissa lukupiireissä samasta aihepiiristä kiinnostuneet lukevat esimerkiksi tutkimusartikkeleita, kirjoja tai katkelmia sellaisista ja kokoontuvat sitten keskustelemaan niiden tiimoilta. Useimmilla järjestömme jäsenistä on kokemuksia lukupiireistä, ja kokemukset ovat pääsääntöisesti olleet erittäin positiivisia. Lukupiiritapaaminen on kuin moniääninen luento, joka tarjoaa tekstiin useita erilaisia näkökulmia ja aktivoi osallistujiaan tasapuolisesti. Lukupiiri voi myös toimia motivaationa perehtyä sellaisiin tutkimuksiin, jotka jäisivät muutoin lukematta tai pikaisen silmäilyn varaan. Se on myös yksinkertaisesti sosiaalisuuden muoto, terveellistä vastapainoa usein varsin yksinäiseen työskentelyyn tutkimuksen parissa.

Harvoin on kuultu, että joku lukisi liikaa. Näin lopuksi lienee kuitenkin syytä varoittaa, että näinkin voi tapahtua. Aiheesta tarkemmin kertoo Ismo Leikola:

Kielitieteilijöiden graduesittelyä – menneisyyden tarkastelusta nykyajan ilmiöihin

Teksti ja kuvat: Kati Kiiskinen

Suomen kielen ja suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden 30.1.2017 järjestämässä Ikkunat auki suomen kielen tutkimukseen -gradukonferenssissa tarjottiin mahdollisuus päästä näkemään ja kuulemaan, millaista tutkimusta alan opiskelijat tekevät lopputöinään. Nyt toisen kerran järjestetty konferenssi koostui neljästä suullisesta esityksestä sekä kuudesta posterista. Esitelmät sisälsivät laajan kirjon aiheita eri kielentutkimuksen alueilta aina nimenannon prosessin tutkimisesta morfosyntaktiseen sanojen tarkasteluun.

Uskonnonkirjat ja hylkäyskirjeet yhteiskuntaa selittämässä

Konferenssissa ensimmäisenä esiintynyt Henri Satokangas kertoi eri vuosikymmenien uskonnon oppikirjojen äänisyydestä sekä niihin kirjoittuvista osallistujarooleista. Henri kuvasi, kuinka uskonnon oppikirjojen kerronta on vaihtunut 1970-luvun yksiäänisyydestä 2010-luvun moniääniseen kertojaan.

– Aihe kiinnostaa sen yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi. Oppikirjojen kieli sekä uskonto oppiaineena vaikuttavat kokonaisiin ikäluokkiin, ja näistä jälkimmäinen on alati julkisen keskustelun kohteena, Henri sanoo.

Henri tarkastelee gradussaan uskonnon oppikirjojen äänisyyttä diskurssintutkimusta ja suhtautumisen teoriaa hyödyntäen.

Henrin jälkeen puheenvuoron saanut Elina Keckman paneutui niin ikään yhteiskunnallisiin asioihin esitellessään työnhaussa saatuja hylkäyskirjeitä ja niiden rakenteita.

– Hylkäyskirjeet rakentuvat funktionaalisista jaksoista. Näistä pakollisin on kiitosjakso, joka esiintyy jopa 94 %:ssa aineiston hylkäyskirjeistä, Elina sanoo.

Elina kertoi kiitosjaksolla olevan kaksi funktiota. Ensinnäkin kiitosjakson tehtävänä hylkäyskirjeessä on kiittää työnhakijaa vaivannäöstä. Hylkäyskirje toimii viimeisenä vuorona työnantajan ja -hakijan välisessä keskustelussa siitä, haluaako työnantaja palkata työnhakijan. Toisaalta kiitosjaksolla on myös implisiittinen, kontekstisidonnainen funktio: kiitos alussa viestii hakijalle hylätyksi tulemista.

Posteriaiheita asutushistoriasta prosenttilaskuihin

Kahden ensimmäisen esityksen jälkeen huomio keskitettiin tauon ajaksi postereihin ja niiden esittelijöihin. Anni Kaunisto ja Saana Juntunen käsittelivät postereissaan identiteetin ja julkisuuskuvan rakentumista. Anni esitteli 1800-luvun itseoppineiden kirjoittajien kielellistä identiteettiä, kun taas Saana kuvasi posterissaan murteiden vaikutusta urheilijoiden julkisuuskuvaan. Esimerkkeinä Saana käytti tämän päivän varsin vahvoista murteistaankin tunnettuja huippu-urheilijoita Sami Jauhojärveä ja Antti Ruuskasta.

Tauko antoi aikaa vapaaseen keskusteluun ja postereihin tutustumiseen.

 

Agatha Dominowskan esitelmä käsitteli puolestaan suomea toisena kielenä puhuvien puhuttelukäytänteitä. Posterissaan hän esitteli erityisesti käyttämäänsä Python-ohjelmaa, joka toimii näppäränä työkaluna aineiston käsittelyssä. Ohjelma etsii litteraateista halutut puhuttelun muodot ja listaa ne esitykseksi, jota voi hyödyntää kätevästi esimerkiksi Excelillä tapahtuvassa jatkokäsittelyssä.

Suomi toisena kielenä -tutkimuksesta esitelmöi myös Noora Närvänen, jonka posteri käsitteli kielen opetukseen käytettävää toisto-metodia. Toisto-metodi on kehitetty erityisesti turvapaikanhakijoiden kotoutumista varten käytettäväksi kielenopetuksen metodiksi. Metodi perustuu suulliseen toistoon, jonka avulla asioita opitaan dialogin kautta ilman kirjoja.

Hylkäyskirjeen rakenteesta esitelmöinyt Elina Keckman (oik.) keskustelemassa posteria pitäneen Noora Närväsen (vas.) kanssa toisto-metodin hyödyntämisestä kielenopetuksessa.

Marika Luhtala esitteli posterissaan Helsingin Villingin asutushistoriaa, josta hän oli saanut tietoa Villingin paikannimistöä tutkimalla. Tutkimus paljastaa, että vaikka kaikki vanhimmat nimet ovat ruotsinkielisiä, esimerkiksi Kintaholmen-nimeen perustuva suomalaisperäinen aines viittaa hämäläisten eränkävijöiden liikkuneen alueella jo ennen ruotsalaisasutuksen saapumista.

Konferenssin kuudes posteri, Henna-Leena Turpeisen esitelmä, käsitteli puolestaan prosenttilaskuja. Mitä, oliko Henna-Leena eksynyt väärään konferenssiin? Ei suinkaan, sillä poikkitieteelliseksikin luokiteltavan tutkimuksen kohteena ovat nimenomaan matematiikan oppikirjojen sanallisia prosenttilaskuja käsittelevien tehtävien kielelliset ainekset.

Henna-Leena tutkii gradussaan, mikä vaikutus tehtävänannon kielellisillä valinnoilla on matemaattiseen ongelmanratkaisuun.

Prefiksiproblematiikkaa ja nimenannon haasteita

Vaikuttavien postereiden jälkeen konferenssi jatkui vielä kahden esityksen merkeissä. Ensimmäinen näistä käsitteli vierasperäisen prefiksin sisältämiä sanoja, kuten epifyyttisieni. Aihetta esitellyt Kati Kiiskinen kertoi saaneensa tutkimusaiheen törmättyään sanarajoja koskevaan ongelmaan kieliteknologiasovellusta kehittävän projektin yhteydessä.

– Vierasperäisen prefiksin sisältämät sanat ovat jo hurjan yleisiä suomen kielessä, mutta silti niistä ei juuri ole tehty aiempaa tutkimusta, joka kuvaisi niiden ominaisuuksia, Kati selittää.

Viimeisenä esiintyjänä Emma Perälä puhui nimenannon prosessista ja siihen liittyvistä haasteista. Tutkimuksessa on tullut esiin esimerkiksi, kuinka vanhemmilla on esikoisen kohdalla yleensä suuremmat paineet nimenannossa kuin tätä seuraavien lasten kohdalla. Emma kertoi myös, että lapselle annetaan usein raskauden aikana ”masunimi”, jolla lasta puhutellaan. Tästä nimestä ei yleensä kuitenkaan tule virallista nimeä lapsen synnyttyä.

Emma käyttää graduaineistonaan neljän perheen haastatteluista saamaansa materiaalia.

Gradukonferenssin järjestämisestä tukea graduntekoon

Konferenssin järjestäminen yhdessä muiden graduvaiheen opiskelijoiden sekä ohjaavien opettajien kanssa toimi koko graduprojektia tukevana prosessina.

– Esitelmän myötä hahmotan tutkielmani kokonaisuutena sekä sen keskeiset sisällöt paremmin. Pidän lisäksi esiintymisestä, etenkin kun saan puhua asiasta, josta tiedän jotakin, Henri kuvaa gradukonferenssista saatua myönteistä kokemusta.

Gradukonferenssin voidaan tänäkin vuonna sanoa siis olleen varsin onnistunut. Tilaisuuteen osallistui laaja joukko kielen ammattilaisia, opiskelijoita ja harrastajia. Postereiden ympärillä käytiin vilkasta keskustelua eri aiheista ja esitelmien pitäjiä pommitettiin haastavilla kysymyksillä läpi seminaarin. Mutta haastavat kysymyksethän ovat vain osoitus siitä, että aiheet ovat ajankohtaisia ja että kuulijoiden mielenkiinto on herännyt.

Alumnitilaisuus 27.4.2016 – Todellisuudesta ja tiedon rajoista

Suomen kielen alumnit kokoontuivat kevään alumnien iltaan keskiviikkona 27.4. Kaisa-taloon. Tilaisuus kulki nimellä ”Todellisuus ja tiedon rajat tietokirjoissa ja dokumenttifilmeissä”. Illan ohjelmassa oli kaksi esitystä sekä tutustumista tietokirjoihin ja vapaata seurustelua. Puhujiksi olivat lupautuneet elokuva- ja televisiotutkimuksen professori Henry Bacon ja tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa.

Henry Bacon: Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa.
Henry Bacon: Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa.

Tilaisuuden aloitti Henry Bacon esityksellään ”Jälki ja kuvitus television historiadokumenteissa”, jossa hän käsitteli historiadokumenteissa käytettyä materiaalia. Oli kiinnostavaa kuulla, kuinka eri tavoin dokumentteja koostetaan. Harvoin tulee kiinnittäneeksi huomiota esimerkiksi siihen, että dokumentin kerronnan kuvituksena voi itseasiassa olla katkelmia fiktiivisestä elokuvasta. Bacon nosti esiin myös musiikin: kuinka usein historiadokumentissa käytetty musiikki on todella sen kuvaamalta ajalta? Tai edes muuten sidoksissa aiheeseen?

Pirjo Hiidenmaa puhui tietokirjallisuuden tutkimuksesta ja opetuksesta sekä siitä, miksi kirjallisuus jaetaan kahtia kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen. Suomessa julkaistuista nimekkeistä tietokirjallisuutta on noin 80 % nimekkeistä ja kaunokirjallisuutta noin 20 %. Tietokirjallisuuteen kuuluu kuitenkin hyvin laaja valikoima erilaisia teoksia koulukirjoista lähes kaunokirjallisiin elämäkertateoksiin – unohtamatta värityskirjoja. Esityksen aikana nousikin keskustelua tietokirjojen käytöstä kouluissa: joissakin oppilaitoksissa oli todettu hyväksi keinoksi lukemaan innostamiseen tarjota luettavaksi myös tietokirjoja.

Pirjo Hiidenmaa: Tietokirjallisuus tutkimuksen ja opetuksen kohteena.
Pirjo Hiidenmaa: Tietokirjallisuus tutkimuksen ja opetuksen kohteena.

Esitysten jälkeen pääsi tutkimaan paikalle tuotuja tietokirjoja. Pienenä tehtävänä oli pohtia, mitkä niistä voisivat innostaa nuoria lukemaan. Valikoimasta löytyikin monenlaisia kiinnostavia teoksia, jotka herättivät myös keskustelua.

Tilaisuus oli oikein mukava ja rento. Keskustelun puhjettua aika vain jälleen oli loppua kesken – on niin kiva tavata vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja. Mutta seuraavassa alumnitilaisuudessa sitten lisää!

Kielentutkijat Loviisassa jälleen

Syksyllä 2015 järjestetyllä Nimet ja kielet kentällä -kurssilla kävimme kenttäretkellä Loviisassa. Nyt maaliskuussa palasimme Loviisaan esittelemään kenttäretkellä toteutettujen tutkimusten tuloksia. Parituntiseen esitelmäiltaan Almintaloon 15.3. saapui aiheesta kiinnostuneita kaupunkilaisia sekä paikallislehtien toimittajat.

Loviisa_Terhi
Terhi Ainiala

Tilaisuuden aluksi kurssin opettaja Terhi Ainiala kertoi kurssista ja kenttäretkestä.

Loviisa_Hanna_ja_Kallas
Hanna Lappalainen ja Kallas Lukka

Kallas Lukka ja Hanna Lappalainen tutkivat loviisalaisten näkemyksiä puhuttelutavoista: teititellä vai sinutella? Tutkimuksen kohderyhminä olivat eläkeikäiset sekä palvelualan ammattilaiset, ja tutkimus toteutettiin yksilö- ja ryhmähaastatteluina.
Haastatellut mainitsivat puhuttelutapojen muuttuneen. Ennen oli tavallisempaa teititellä, mutta nykyisin sinuttelu on usein luontevampaa. Muutosta pidettiin yleisesti hyvänä, mutta osa haastatelluista kuitenkin toivoi teitittelyä ainakin aluksi. Sinuttelu koettiin tuttavallisena ja tasa-arvoa luovana, mutta myös mahdollisesti epäkunnioittavana. Teitittelyn taas ajateltiin osoittavan arvostusta ja kohteliaisuutta. Sen myös koettiin luovan etäisyyttä keskustelijoiden välille – niin hyvässä kuin pahassakin: teitittelyn mainittiin olevan myös jäykkää ja kankeaa ja jopa keino loukata.

Loviisa_Laura
Laura Anttola

Laura Anttola tutki lasten nimenantoa kaksikielisissä perheissä, joissa kotikielinä ovat sekä suomi että ruotsi. Moni haastateltu mainitsi tärkeänä nimenantoperusteena nimen käytännöllisyyden ja ongelmattomuuden. Nimen siis tulisi toimia sekä suomen- että ruotsin kielessä. Joissakin perheissä oli ajateltu myös nimen lausumista eri kielissä. Toiset halusivat, että nimi lausutaan samalla tavoin sekä suomen- että ruotsinkielisenä, mutta osa ajatteli, ettei eri tavoin lausuminen haittaa. Nimiä oli myös otettu vanhempien suvuista. Jotkin perheet olivat miettineet etunimien sopimista yhteen sukunimen kanssa, mutta missään perheessä ei ollut pyritty siihen, että nimikokonaisuus sisältäisi kummankin kielisiä nimiä.

Loviisa_Lasse
Lasse Heinonen

Lasse Heinonen tutki loviisalaisten nuorten suhtautumista sukunimen valintaan avioliitossa. Lasse haastatteli 15–20-vuotiaita nuoria ja kartoitti heidän mielipiteitään. Suurin osa haastatelluista voisi pitää oman sukunimensä, mutta noin puolet voisi myös kuvitella ottavansa puolison sukunimen. Haastatelluista nuorista pojat suhtautuivat tyttöjä suopeammin sukunimen vaihtamiseen: haastatelluista ne, jotka eivät missään tapauksessa ottaisi puolison sukunimeä, olivat kaikki tyttöjä.

Loviisa_Marjaana
Marjaana Lehto

Marjaana Lehto tutki peltojen nimeämistä Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen. EU:hun liittymisen jälkeen pellot merkittiin rekisteriin ja nimettiin. Marjaana selvitti haastatteluin peltojen nimeämisen taustoja: millä perusteella nimi on annettu, kuka nimen on antanut, ja onko nimi suomen- vai ruotsinkielinen.

Loviisa_Janina_ja_Erja
Janina Öhman ja Erja Paajanen

Janina Öhman ja Erja Paajanen tutkivat Loviisan epävirallisia paikannimiä. Loviisasta on aiemmin kerätty paikannimiä vuosina 1917 ja 1968, joten tämä uusin keräys täydentää mukavasti sarjaa. Kenttäretkellä haastateltiin 30 informanttia ja kerättiin heidän käyttämiään ja tuntemiaan epävirallisia paikannimiä. Loviisa tunnetaan esimerkiksi nimillä Drottningstaden ja LOLvisa, ja kaupungin eri osat nimillä Ner i stan, Opp i Stan, Gamla stan ja Ny stan. Muita kaupungin paikannimiä ovat esimerkiksi Gräsis ja Åsen, ja paikallisia taloja tunnetaan esimerkiksi nimillä Pilastrarna ja Malmska huset. Suurin osa kerätyistä nimistä on ruotsinkielisiä.

Kurssi ja kenttäretki olivat oikein onnistuneita ja pidettyjä. Vaikka kenttätyöskentely ehkä jännitti aluksi, tulokset olivat todella hyviä ja aineistoa kertyi runsaasti! Ja seuraavaa retkeä suunnitellaan jo…

 

Loviisan paikallislehdet olivat mukavan kiinnostuneita tutkimuksestamme, ja lehdissä ilmestyikin useampi juttu sekä kenttäretken aikana että sen jälkeen. Oheisista linkeistä pääset lukemaan jutut.

Ortnamn och språk intresserar alla (Östnyland, pdf-tiedosto)
Kutkuttava nimitutkimus
(Pääkirjoitus, LS 25.9.2015)
Salttis, Röökärri ja mitä niitä onkaan (LS 29.9.2015)
Loviisan seudun nimistö hämäläisperäistä (LS 22.12.2015)
Lapselle halutaan helppo nimi (LS 29.12.2015, pdf-tiedosto)
Kielentutkijoilla onnistunut kenttäretki (LS 22.1.2016, pdf-tiedosto)
Teititellä vai sinutella? (LS 18.3.2016, pdf-tiedosto)

Kenttäretki järjestettiin Terhi Ainialan saaman Opettajien akatemian määräahan turvin. Opettajien akatemian blogista pääset lukemaan Terhin kirjoituksen kurssista ja kenttäretkestä.

 

 

Kurkistusaukkoja suomen kielen tutkimukseen – gradukonferenssin tunnelmia

Kuva: Saša Tkalčan
Kuva: Saša Tkalčan

Teksti: Kadri Siilivask

Suomen kielen ja suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden ryhmä järjesti torstaina 11.2 lopputöiden konferenssin, Kurkistusaukkoja suomen kielen tutkimukseen – Opiskelijat esittelevät lopputöitään -tapahtuman. Tilaisuudessa tutkielmantekijät kertoivat graduista esitelmien ja posterien muodossa. Mukana oli monipuolisesti tutkielmia eri erikoisaloilta.

Petra Tellan tutkimus ”Miten paikannimien uskotaan syntyneen?”.
Kuva: Terhi Ainiala.
Hauska ja kiinnostava esittely Sanni Surkalta: ”Käsityksiä homomiesten puheesta”. Kuva: Terhi Ainiala.
Sini Leppänen: ”Klikkiotsikoissa esiintyviä kielellisiä piirteitä”.
Kuva: Terhi Ainiala.

1. Miksi osallistuit gradukonferenssiin, Sini Leppänen?
Ennen kaikkea osallistuin siksi, että konferenssi motivoisi tekemään
omaa gradua. Osallistumalla varmistin, että minulla pitää olla jotain
esitettävää konferenssiin mennessä.

2. Mitä itse teit gradukonferenssissa?
Toimin konferenssin puheenjohtajana ja esittelin kahvitauolla omaa posteriani.

3. Mikä oli mukavinta, mikä oli yllättävintä?
Oli hienoa nähdä, miten hyvä yhteishenki konferenssitiimiin muodostui
ja miten kaikki, niin henkilökunta kuin opiskelijatkin, tukivat
toisiaan. Lisäksi oli todella mukavaa päästä keskustelemaan
konferenssin osallistujien kanssa omasta graduaiheestani.
Puheenjohtajana olin positiivisesti yllättynyt siitä, että yleisö
kyseli niin aktiivisesti esitelmien jälkeen.

4. Kannattaako tällainen gradukonferenssi järjestää ensi vuonnakin?
Jos, mitä vinkkejä annat järjestäjille?
Ehdottomasti kannattaa! Gradu on kuitenkin niin iso työ, että on kiva
päästä esittelemään sitä hieman laajemmalle yleisölle. Järjestäjille
vinkkinä, että pieni itsensä haastaminen palkitsee.

Kadri Siilivask: ”S2-opiskelijoiden direktiivien käytöstä”. Kuva: Mohammad Bakharzy
Jenni Suutarisen esittely ”Miten lopetamme puhelun?”. Kuva: Mohammad Bakharzy.
Hilla Tuomisen tutkimus ”Me-viittaukset pariskunnan puheessa. Erään tapauksen tarkastelua”. Kuva: Saša Tkalčan.
Reija Jousjärvi: ”IT-alan työpaikkailmoitus tekstinä”. Kuva: Saša Tkalčan.

1. Miksi osallistuit gradukonferenssiin, Reija Jousjärvi?
Gradukonferenssi oli mielestäni hyvä idea! Laitoksella tehdyistä graduista on mielestäni vähän tietoa saatavilla. Oman esitelmäni avulla sain myös terävöitettyä näkökulmaani yhteen oman tutkimukseni osaan ja sain hyvää esiintymisharjoitusta.

2. Mitä itse teit gradukonferenssissa?
Pidin puheenvuoron. Sen lisäksi olin järjestelytiimissä. Pidimme siis huolta kaikista käytännön järjestelyistä, kahvituksesta, tiloista, posterinäyttelystä, opasteista jne.

3. Mikä oli mukavinta, mikä oli yllättävintä?
Mukavinta oli tässäkin tutustua moniin uusiin opiskelijakollegoihin. En ole koskaan ollut konferenssissa, joten oli kivaa nähdä minkälaista siellä voisi olla. Yllättävää oli ehkä se, että oman laitoksen opiskelijoita tilaisuus selvästi kiinnosti, koska yleisöä oli tullut paljon paikalle.

4. Kannattaako tällainen gradukonferenssi järjestää ensi vuonnakin? Jos, mitä vinkkejä annat järjestäjille?
Kannattaa järjestää kaikkea graduihin liittyvää toimintaa!
Enemmän lukiolaisia olisi ollut mukavaa saada paikalle. Heidän aktivoimiseensa kannattaa ensi kerralla panostaa.

Johann Sandqvist: ”Leena Krohnin romaanien Tainaron ja Ihmisen vaatteissa henkilöhahmoista”. Kuva: Saša Tkalčan.

Tapahtuma oli hyvä mahdollisuus tutustua laitoksemme tutkimukseen ja saada uusia ideoita omaan graduun.

Gradukonferenssin järjestelytiimi. Kuva: Mohammad Bakharzy.

 

”Etkös sä ookin kiinnostunut noista kielen rakenteista…” – jawohl!

Teksti ja kuvat: Jutta Salminen

Vaikka vähän hirvittäisikin, niin kannattaa vastata kyllä. Ainakin jos olet kielentutkija ja sinulle tarjotaan mahdollisuutta opettaa kurssi oman kielesi rakenteista ja niiden historiasta ulkomaisessa yliopistossa. Siispä pakkasin vuoden alussa matkalaukkuni ja suuntasin Ranskan ja Sveitsin rajojen tuntumassa sijaitsevaan Freiburgiin – Saksan aurinkoisimmaksi väitettyyn kaupunkiin.

"Die Wahrheit wird euch frei machen", muistuttaa Freiburgin yliopiston tunnuslause.
”Die Wahrheit wird euch frei machen”, muistuttaa Freiburgin yliopiston tunnuslause.

 

Freiburgin yliopiston vanha päärakennus ja uusi kirjasto.
Freiburgin yliopiston vanha päärakennus ja uusi kirjasto.

Täällä minua odotti sympaattinen yliopistokaupunki sekä pieni mutta sitäkin motivoituneempi European Linguistics -maisteriohjelman opiskelijajoukko. Heidän kanssaan neljä viikkoa on vierähtänyt niin, että on vaikea uskoa silmiään, kun kalenteri näyttää helmikuuta.

Olemme ihmetelleet suomen kielen rakenteita ja ilmiöitä vokaalisoinnusta astevaihteluun ja sijasysteemin moninaisuudesta sanajärjestyksen variaatioihin – unohtamatta tietenkään typologisesti kiintoisaa kieltoverbiä tai lokaalista omistusrakennetta ja possessiivisuffiksien orastavaa katoa. Morfotaksi (eli morfeemien esiintymisjärjestys) ja suomen agglutinoiva (eli yhteen sananmuotoon useita merkitysyksiköitä liittävä) rakenne ovat tulleet tutuiksi morfeemikorttien avulla. Sopivasti on siis opiskelijoiltani löytynyt leikkimielisyyttäkin.

Sanan "yliopisto" ovat opiskelijani ainakin oppineet.
Sanan ”yliopisto” ovat opiskelijani ainakin oppineet.
Morfeemikortit havainnollistivat myös, mitä tapahtuu, kun verbimuodon muuttaa myönteisestä kielteiseksi: persoonan tunnus hyppää leksikaalisesta verbistä kieltoverbiin!
Morfeemikortit havainnollistivat myös, mitä tapahtuu, kun verbimuodon muuttaa myönteisestä kielteiseksi: persoonan tunnus hyppää leksikaalisesta verbistä kieltoverbiin!

Kaiken kaikkiaan Freiburg miellyttää: vanhan kaupungin arkkitehtuuri ja maiseman taustalle piirtyvät vuoret hivelevät silmää. Myös kulttuuria löytyy minun makuuni. Viime viikonloppuna pääsin nauttimaan sekä Freiburger Barockorchesterin maailmanluokan osaamisesta että yliopiston Akademisches Orchesterin taidonnäytteistä – ja samalla näkemään sisältä konserttitalon, jonka ohi pyöräilen paikallista kätevää kulkutapaa noudattaen päivittäin töihin mennessäni. (Pyöräilyn kätevyys ja mukavuus lisääntyivät huomattavasti, kun pienen alkukankeuden jälkeen lainapyörän vaihteet saatiin toimimaan ja toinen poljin pysymään paikallaan yhden irtoamisen jälkeen.)

Työmatkaa nopeuttaa pyörä ja hidastaa pakottava tarve pysähtyä ikuistamaan henkeäsalpaavaa maisemaa.
Työmatkaa nopeuttaa pyörä ja hidastaa pakottava tarve pysähtyä ikuistamaan henkeäsalpaavaa maisemaa.

Niin, ja kun se kuuluisa aurinko pääsee paistamaan (on siis tullut vettä, räntää ja luntakin), niin voi saada jonkinmoisen aavistuksen siitä, kuinka ihastuttava paikka tämä olisi kesällä…

Jotta en sortuisi totuuden liialliseen kaunisteluun, on lopuksi myös syytä kertoa, mitä minulla ei tule täältä ikävä: julkisten vessojen jääkylmää käsienpesuvettä, kaupan kassahihnojen olemattoman kokoisia pakkausalueita, ja paikallisten ravitsemusliikkeiden kitsautta tarjoilla hanavettä (vaikka se olisi täysin juotavaa). On siis syitä palata kotiin. Bis bald, Helsinki!

Fastnacht eli paikallinen karnevaali täyttää kadut iloisella musiikilla, kaikenkirjavilla kostyymeillä ja juhlahumusta nauttivalla karnevaalikansalla.
Fastnacht eli paikallinen karnevaali täyttää kadut iloisella musiikilla, kaikenkirjavilla kostyymeillä ja juhlahumusta nauttivalla karnevaalikansalla.

 

Graduntekijät esittelevät töitään

Teksti: Johana Sandqvist

Hei kaikki!

Tässä pieni mainos tulevasta jännittävästä tapahtumasta. Kuulun graduntekijöiden joukkoon, joka esittelee parin viikon päästä töitään Helsingin yliopiston päärakennuksella. Meidän suomen kielen ja Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden ryhmämme järjestää Kurkistusaukkoja suomen kielen tutkimukseen – Opiskelijat esittelevät lopputöitään -tapahtuman. Tilaisuudessa tutkielmantekijät kertovat graduistaan esitelmien ja posterien muodossa. Mukana on monipuolisesti tutkielmia eri erikoisaloilta. Tapahtuma on erinomainen mahdollisuus tutustua laitoksemme tämänhetkiseen tutkimukseen ja vaikkapa saada ideoita omaan tulevaan tai tekeillä olevaan graduun. Tilaisuuteen ovat tervetulleita niin laitoksen opiskelijat ja henkilökunta kuin aiheesta kiinnostuneet abitkin. Luvassa myös kahvitarjoilua.

Tule siis mukaan torstaina 11.2. klo 14–16.30 päärakennuksen saliin 6!

Esitelmien ja postereiden aiheet ovat seuraavat:

Reija Jousjärvi: ”IT-alan työpaikkailmoitus tekstinä”
Sini Leppänen: ”Klikkiotsikoissa esiintyviä kielellisiä piirteitä”
Johana Sandqvist: ”Leena Krohnin romaanien Tainaron ja Ihmisen vaatteissa henkilöhahmoista”
Kadri Siilivask: ”S2-opiskelijoiden direktiivien käytöstä”
Jenni Suutarinen: ”Miten lopetamme puhelun?”
Sanni Surkka: ”Käsityksiä homomiesten puheesta”
Petra Tella: ”Miten paikannimien uskotaan syntyneen?”
Hille Tuominen: ”Me-viittaukset pariskunnan puheessa. Erään tapauksen tarkastelua”

Tule gradukonferenssiin kurkistamaan, millaisia graduja suomen kielen ja Suomen kielen ja kulttuurin oppiaineissa on tekeillä! Kahvitarjoilun vuoksi toivomme ennakkoilmoittautumista tapahtumaan osoitteessa: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/66646/lomake.html. Huom! Ilmoittautuminen päättyy jo 3.2., joten toimi nopeasti.

Lämpimästi tervetuloa mukaan katsomaan ja kuuntelemaan!

Gradukonferenssin tiedotustiimin puolesta
Johana Sandqvist