Puhukaamme mukavia: kuinka hyvin tunnet Suomea ja suomalaisia?

Teksti: Ingrid Kruusel

Elämänunelmani oli opiskella äidinkieltäni eli viroa Etelä-Virossa sijaitsevassa tunnetussa Tarton yliopistossa. Päätin sen jo teini-ikäisenä. Ikävä kyllä, en ikinä tehnyt ainuttakaan askelta toteuttaakseni unelmani. Päätin sen sijaan opiskella sukulaiskieltä suomea mainekkaassa Helsingin yliopistossa. Oivalsin pikaisesti opintojeni alettua viron ja suomen lukuisat eroavaisuudet. Samoin kuin meidän yhteiskuntamme ja kulttuurimmekin poikkeavat aika lailla.

Ennen yliopisto-opintojani osallistuin lukuisiin Helsingin seudun kesäyliopiston järjestämiin suomen kielen kursseihin. Tapasin siellä eri maista tänne muuttaneita hyvin erilaisia suomen oppijoita. Heidän motivaationsa kielen opiskelemisessa oli ensisijaisesti löytää työpaikka Suomesta. Suurimmalla osalla olikin jo ammatti- tai korkeakoulutusta joko omasta kotimaastaan tai englanninkielistä koulutusta Suomesta. Jotkut heistä olivat asuneet Suomessa kielitaidottomina jo vuosia, minäkin heidän joukossaan.

Ihmettelin kovasti, että vaikka koulutettuina ja ikään kuin sivistyneinä, enemmistö kielikursseihin osallistujista ei ollut huomannut perehtyä vähänkään suomalaisen kulttuuriin, vaan eli omissa kuplissaan. Tuli eteeni sellaisiakin, joita se ei edes kiinnostanut tai joilla oli ollut huonoja kokemuksia suomalaisten kanssa. Tässä kohtaa ilmestyy ongelma: sentyyppiset ihmiset tahraavat suomalaisten mainetta levittämällä stereotypioita heistä. Puutteellinen kulttuurintuntemus puolestaan estää heitä sopeutumasta tähän yhteiskuntaan kunnolla.

Tietämys maan kulttuurista on oleellisin seikka, jotta voi ymmärtää kielen äidinkielisiä puhujia ja kansaa ylipäätään. Se luo paremman pohjan pärjätä menestyksellisemmin sekä työ- että henkilökohtaisessakin elämässä. On minullakin erilaisia kokemuksia suomalaisista, joista enemmistö lienee negatiivissävyisiä. Siitä huolimatta pystyn poimimaan suomalaisten omituisuuksista juuri ne positiiviset seikat, jotka nostavat maata esiin muiden joukosta.

Luojan kiitos, että ainakin Helsingin yliopiston Suomen kielen ja kulttuurin oppiaineessa ovat Suomen kulttuuriopinnot historian kera, kielenopinnoista puhumattakaan, ihan kohdallaan! Mieltäni rauhoittaa tietämys siitä, että joka vuosi pyrkii uusia Suomesta ja suomen kielestä aidosti kiinnostuneita ulkomaalaistaustaisia ihmisiä opiskelemaan yliopistoon. Näin ollen valmistuu lisää asiantuntijoita, jotka pystyisivät kumoamaan suomalaisiin liittyviä stereotypioita.

Vuosien varrella olenkin pohtinut itsekseni suomalaiseen yhteiskuntaan liittyviä stereotypioita ja siinä esiintyviä ilmiöitä. Olen päätynyt tulokseen, että on meillä ulkomaalaisillakin paljon opiksiotettavaa suomalaisilta ja että ärsyttävät seikat kannattaa kääntää miellyttäviksi.

Yksi positiivinen asia Suomessa on se, että se ei ole ulkonäkökeskeinen yhteiskunta, vaan täällä katsotaan tiedostamattomastikin enemmän ihmisten sieluun. Ihmettelen, että maa on pystynyt vieläkin säilyttämään sentapaisen mentaliteetin. Sen lisäksi suomalaiset ovat todella itsevarmoja ja itsetietoisia riippumatta ulkokuorestaan tai ammatistaan. Työpaikoissa he kulkevatkin pää pystyssä ja ryhdikkäästi hoitaen tärkeitä tehtäviään ahkerasti. Olen joskus pelännyt, että mitä jos minä olen tyhjä eikä minun sisällä ole tarpeeksi suomalaista yhteiskuntaa varten? Onko minusta tasavertaiseksi suomalaisten rinnalle? Pärjäänkö minä pinnallisemmasta, ulkonäköpainoitteisesta yhteiskunnasta tuleva?

Suomalaiset eivät ole hiljaista kansaa. Kadulla, bussissa, junassa, yliopistolla he puhuvat todella paljon ja äänekkäästi, ja puhuvat usein suurista kysymyksistä! Hiljaisuuskäsitys suomalaisista tullee pikemminkin siitä, että tietyissä tilanteissa he tarvitsevat enemmän aikaa pohdiskeluun, ja kun vihdoin avaavat suunsa, sieltä voi tulla jopa paljon merkityksellisempää kuin esimerkiksi minulta, temperamenttiselta virolaiselta. Sen lisäksi he pitävät usein todellisen mielipitensä itsellään, kenties näin pärjääkin paremmin nykymaailman pinnallisuudessa. Miten voi edes kuvata hiljaisiksi ihmisiä, jotka puhuvat avoimesti mediassa vaikkapa henkilökohtaisista terveysongelmistaan tai perhe-elämänsä yksityiskohdista?

Suomi on ihmisläheinen yhteiskunta, jossa katsotaan ennen kaikkea ihmisten etuja ja oikeuksia. Täällä, „vapaassa maassa“, olen tavannut yllättävän hyväkäytöksisiä kansalaisia. Heitä ei ole kasvatettu, vaan he ovat kasvaneet itse, vapaan kasvatuksen tuloksena. En myöskään ole juuri huomannut Suomessa, jossa isätkin ahkeroivat lastensa kanssa, suomalaisia esittelemässä kuvia täydellisestä elämästään. Sen sijaan ollaan aitoja, inhimillisiä, järjen ääniä.

Harmi, kun yksipuolisista tarinoista ja joskus katkeruudestakin synnytetään vääriä kuvia Suomesta ja siellä asuvista. Olen tietenkin ylpeä virolaisuudestani ja eniten maailmassa rakastan kotimaatani, sen kieltä ja „minun ihmisiäni“, mutta nyt Suomi ja suomikin ovat tärkeitä minulle. En mitenkään idealisoi Suomea- on täälläkin kehittämisen varaa ja globaalistumisessa mallia otettavaa maahanmuuttajiltakin.

Kuulostaa oudolta, mutta jostakin syystä tunnen velvollisuudekseni auttaa suomalaisia. Tulevaisuudessa maailmalla vaeltaessani olisi mukavaa työskennellä suomalaistenkin parissa sekä mainostaa ja suojella heidän kulttuuriaan samalla tavoin kuin he pitävät huolta omasta kielestään ja kansastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *