Neljä hirviötä suomen kieliopissa

Teksti: Cho Kyong Sil

Se, onko joku kieli jollekulle vaikea vai ei, riippuu monista asioista. Minusta yksi isoimmista on, kuinka paljon suomen sanasto ja kielioppi ovat samankaltaisia opiskelijan oman kielen kanssa.

Tällä kertaa en puhuisi sanastosta, vaan pelkästään kieliopillisista asioista. Minulle korealaisena suomen opiskelu ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Aluksi luulin, että suomi ja korea eivät ole kieliopillisesti läheisiä ystäväkieliä. Päivän toisensa jälkeen maistoin tuskaa, ja pääni oli räjähtää. Itse asiassa suomen opiskelun vaikeus oli yksi asia, jonka takia kaduin muutaman kerran Suomeen tulemista. Mitä minä teen täällä Suomessa? Tarvitsenko tätä oikeasti? Onneksi nyt olen eri mieltä siitä, että suomi on puhtaasti vaikea kieli sekä suomen ja korean välillä ei olisi mitään yhteisiä piirteitä. Sanoisin nyt pikemminkin, että niiden välillä on yllättävän paljon yhteistä sekä sanastossa että kieliopissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että suomi on nyt minulle helppo kieli. Siinä on edelleen monia vaikeuksia, joista erehdyn aika ajoin jopa useinkin. Huh huh, olen puhunut liian paljon alkusanoja.

Mennään siis suoraan asiaan. Kieliopissa on totta kai sekä vaikeuksia että tietysti helppouksia. Minä kutsun vaikeutta hirviöksi. Jos omassa kielessäsi ei ole seuraavia kohtia, voisin sanoa, että suomi tuntuisi olevan vaikea. Joten kun tapaa niitä, kannattaa hengittää syvään, sinnitellä loppuun asti, ja muistaa, että harjoitus tekee mestarin.

Minusta neljä ilkeintä hirviötä ovat seuraavat:

Ensimmäinen hirviö on sanomattakin selvää: partitiivi. Tämä on minulle vieläkin ruma hirviö. Melkein joka päivä olen itselleni toistellut. Harjoitus tekee mestarin, tämä tuska ei kestä loputtomiin. Muistan elävästi päivän, jolloin opiskelun alkuvaiheessa tutustuin tähän ensimmäiseen hirviöön. Minun oli todella vaikea ymmärtää merkityksellistä eroa, joka on Luen kirjan ja Luen kirjaa -lauseiden välillä. Muutaman päivän jälkeen, kun vihdoin ymmärsin eron, miten onnellinen, ylpeä itsestäni olin! Ja sain voimaa ja rohkeutta opiskella suomea.

Toinen hirviö on sijamuodot. Suomen kielessä on sääntö, että substantiivin määritteen muodon täytyy olla samassa muodossa kuin pääsanan. Suomen kieliopissa paitsi varsinainen adjektiivi myös muut sanat voivat toimia määritteinä esim. partisiipit. On todella vaikea puhua kieliopillisesti oikein ottaen huomioon nämä kaikki seikat.

Kolmas hirviö on yksikön ja monikon käyttö. Tämä on yksinäänkin vaikeaa, mutta varsinkin kun monikkoa käytetään partitiivin tai edellä mainitun substantiivin ja sen määritteen kanssa, minun päästäni joskus tulee lähes täysin sekainen.

Ja lopuksi neljäs hirviö on ääntäminen. Edelleen ä ja ö -äänteet kiduttavat minun kieleni kuoliaaksi, ja en osaa kuunnellessani ja puhuessani erottaa -ll-:n ja -l-: n tai -rr-:n ja -r-:n välistä eroa, jos sanat ovat tuntemattomia. Lisää esimerkkejä konsonanttiyhtymästä: kärki-karkki, vilppi-vilpillinen, kiltti-kiltisti jne. Äh, kun väsyttää!

Suomea ei tietenkään ole helppo opiskella. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että en antaudu niille hirviöille. Itse asiassa nykyään jopa nautin vaikeuksista, koska tiedän, että ongelmat tavalla tai toisella ratkaistaan lopuksi. Eräänä päivänä hirviöt menettävät voimaansa ja antautuvat minulle. Tänäänkin sanon itsekseni, ’’harjoitus tekee mestarin, tämä tuska ei kestä loputtomiin’’, kun katson kahta lausetta, painaa soittokellon nappia ja painaa nasta seinään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *