Laitoksen opiskelijoiden kertomaa

IMG_20150427_095305Ville Parkkonen, tällä hetkellä välivuotta viettävä pohjoismaisten kielten opiskelija (ruotsi toisena kotimaisena kielenä).

Miten päädyit opiskelemaan pohjoismaisia kieliä?

Ajatus kielten opiskelemisesta yliopistotasolla tuntui hyödylliseltä. Ruotsin kielen taitoni on varsinkin kirjoittamisen osalta sujuva, ja lisäksi olen opiskellut pitkään myös saksan kieltä. Mielessä kävi, että yliopisto-opintojen kautta voisin yhdistää eri kielten osaamiseni esimerkiksi aineenopettajan tai kääntäjän ammatissa.

Millainen valintakoe oli?

Valintakokeet olivat kaksiosaiset. Ensimmäiseen, aineistoon pohjautuvaan kokeeseen olin valmistautunut huolellisesti. Kokeiden toinen osa käsitteli kielioppia, ja sitä varten olin kertaillut lähinnä lukioruotsin materiaaleja.

Miltä ensimmäinen opiskeluvuosi tuntui?

Ensimmäinen vuosi oli mielenkiintoinen. Pääasiassa suoritin pääaineen perusopintojen kursseja, jotka käsittelivät muun muassa suomen ja ruotsin kääntämistä, ruotsin kielioppia sekä suomen- ja ruotsinruotsalaista yhteiskuntaa, kulttuuria ja kirjallisuutta. Myös norjan ja islannin kielen opiskelu oli uutta ja kiinnostavaa. Toisaalta ensimmäinen opiskelusyksy jäi mieleen myös aika rankkana ajanjaksona, koska keskittymistä vaativien opintojen ohella tein pitkää päivää töissä. Kevätlukukauden opiskeluaikataulun järjestinkin tarkoituksellisesti vähän kevyemmäksi.

Näytä tutkimuksesi posterilla!

Teksti ja kuva Jutta Salminen.

(Tekstin polaariset ainekset on lihavoitu tutkimusaiheen konkretisoinnin vuoksi.)

Ilokseni sain syksyllä hyväksymisviestin Caenin yliopistossa 18.–19.5. järjestettävään Negation and Polarity -konferenssiin esittelemään tutkimustani posterin muodossa. Diaesityksellä tuetun suullisen esitelmän sijaan valmistan siis tutkimusaiheestani (Polarity items as disambiguating elements) ison julisteen, jonka pohjalta pääsen toivottavasti keskustelemaan siitä maailmankuulujen negaatiotutkijoiden kanssa.

En ole koskaan aiemmin tehnyt tieteellistä posteria, joten tehtävään liittyy uutuudenviehätystä, jännitystäkin. Ehdottoman positiivinen puoli on se, että esitelmän painetun muodon vuoksi työ on tehtävä ajoissa valmiiksi eikä viimeistelyä voi jättää viimeisen yön hotellihuoneinspiraation varaan – mihin toki en koskaan muulloinkaan turvaudu!

Haasteeksi osoittautuvat kuitenkin pian posterin rajallinen tila sekä visuaalisen houkuttavuuden keinojen keksiminen. Löytämäni tutkittu tieto* postereiden lukutavoista pysäyttää: ”Päätös, luetaanko posteri, tehdään ulkoasun perusteella noin 11 sekunnissa.” Mitä visuaalisia temppuja vaaditaankaan, että tällaisesta seulasta pääsee läpi!

Vaikka käytettävissä on neliömetri tilaa (A0), mahtuu tekstiä lopulta todella vähän: yliopiston logo varaa posterista norsunkokoisen alueen eikä fonttikokoa voi – vaikka kuinka houkuttaisi – pienentää kovasti annetuista suosituksista, jotta tekstiä pystyy lukemaan (posteria luetaan yleensä n. 1,5 metrin päästä*).

Posteri_Jutta_Salminen
Posterin saa isommaksi klikkaamalla kuvaa.

Tekstin tiivistämisen ja visuaalisen ilmeen kehittämisen äärellä mieleen nousee lukion lyriikkakurssin iskulause ”Näytä – älä selitä!” Siinä riittääkin haastetta tällaiselle loputtomien sivumäärien selittäjälle. Vaikkei lopputulos aivan tajunnanräjäyttävän mukaansatempaava olekaan, yritetty ainakin on.

Toivon siis, että raikkaan vihreät myöntöhakuiset ainekset ja humanistisen tiedekunnan siniset kieltohakuiset ainekset houkuttelevat konferenssivieraat näiden elementtien epäillä-verbin merkitystä selventävien funktioiden maailmaan. Konferenssikuulumisia luvassa blogin välityksellä toukokuun lopulla – kunhan vain uhkaava lentoliikenteen lakko ei pääse estämään matkustamista…

* Lähteenä on käytetty Jyväskylän yliopiston Tieteellisen posterin perusperiaatteita -sivua.

Älä pelkää gradumörköä

Teksti: Tuula Hannola

Ystäväni on tehnyt graduaan jo useamman vuoden. Hän ei oikeastaan halua enää edes puhua gradustaan saati tehdä sitä, se on tabu jonka nimeä ei lausuta ääneen.

Gradusta on tullut mörkö, joka kummittelee päivällä takaraivossa ja öisin unissa. Se saa tirauttamaan itkut aamuisin ja vaipumaan epätoivon valtaan iltaisin. Sitä tuskaillessa menevät lomat ja viikonloput.

Tämä ystäväni ei suinkaan ole ainoa opiskelija, jolle gradu on pitkä ja tuskallinen prosessi, joka ei tunnu koskaan tulevan valmiiksi. Puhutaan graduahdistuksesta. Netti on pullollaan aiheesta kertovia blogeja, artikkeleita ja keskusteluja. Miksi gradu sitten saa ahdistumaan niin, että omaa lopputyötä aletaan jopa vältellä? Aiheesta on esitetty useita teorioita. Vastaukseksi on tarjottu muun muassa graduprosessin pituutta, itsenäisen ja vastuullisen työskentelyn vaikeutta ja yhteiskunnan opiskelijalle asettamia paineita.

Uskon, että ainakin osa ahdistuksesta tulee siitä, kuinka graduun itse suhtautuu. On todella mielenkiintoista, että usein opiskelijat kauhistelevat gradua ja sen tekemisen vaikeutta jo ennen kuin ovat työtä edes aloittaneet. Gradu käsitteenä tuntuu olevan pelottava ja siinä on negatiivinen kaiku.

Mutta entä jos graduprosessiin suhtautuisikin alusta asti innostuneesti ja positiivisella asenteella? Voisiko gradun tekeminen silloin olla myös helppoa ja mukavaa puuhaa? Jos tuskailemisen sijaan käyttäisikin energiansa tekemiseen? Jäisikö graduahdistus tällöin kokonaan kokematta? Suosittelen ainakin kokeilemaan.

Gradun tekemisen avuksi löytyy paljon oppaita ja sivustoja. Oman kokemukseni pohjalta tärkein vinkki graduaan aloittavalle opiskelijalle on valita aihe, joka itseä aidosti kiinnostaa. Varsinkin tilaustyönä tehtävän gradun ongelma voi olla, ettei aihe ole opiskelijan mielestä tarpeeksi kiinnostava tai hän ei muuten koe sitä omakseen. Valmiista gradusta opiskelijan suoritusotteelle kilahtaa 40 opintopistettä, joten on sanomattakin selvää, että työhön joutuu käyttämään paljon aikaa ja energiaa. Ja kukapa haluaisi kuukausikaupalla työskennellä sellaisen aiheen eteen, joka ei oikeastaan kiinnosta?

Mielestäni on myös todella tärkeää laittaa gradu oikeisiin mittasuhteisiin. Maisteriksi valmistumisen kannalta lopputyö on oleellista saada valmiiksi, mutta muuten gradusta ei riipu opiskelijan loppuelämä tai varsinkaan koko universumin tulevaisuus. On siis turhaa suhtautua graduun kuin se olisi maailman tärkein asia, vaikka siltä voi toisinaan tuntuakin. Joskus kirjoittaminen tökkii, mitään ei saa aikaiseksi tai tulee lannistavaa palautetta. Ei silti kannata vetää itkupotkuraivareita tai vaipua masennuksen synkkiin syövereihin.

Mutta valmiiksi gradu olisi silti joskus saatava. Lukkiutuminen gradun kanssa pimeään koppiin koko kesäksi on melko kyseenalainen keino. Yöuniaankaan ei voi loputtomiin antaa velaksi, ja myös harrastukset ja ihmissuhteet ovat graduntekijän mielenterveyden säilymisen kannalta tärkeitä. Gradulle on siis otettava aikaa arjesta, mutta ei liian isoa palaa kerralla. Elämään tulee mahtua muutakin kuin gradu.

Mukavaa ja aurinkoista kesän alkua kaikille gradun kanssa askarteleville tai sitä suunnitteleville. Paljon onnea myös gradunsa jo tehneille ja keväällä valmistuville maistereille!

Muoto-opin arkiston teehetken tunnelmia

Keskiviikkona 6.5. järjestettiin kevään viimeinen opiskelijoiden ja opettajien yhteinen teehetki. Henkilökunnan ja opiskelijat yhdistävä tapahtuma on luonteeltaan rento ja vapaamuotoinen, ja se pidetään kerran kuukaudessa keskiviikkoiltapäivisin Muoto-opin arkistossa. Vaikka järjestäjät vaihtuvat, tapahtuman tarkoitus säilyy.

IMG_20150506_183602 (1)Lukuvuoden viimeinen teehetki oli tavallisesta poikkeava sikäli, että teen ja kahvin lisäksi tarjolla oli myös kevyttä tietokirjallista ohjelmaa; tarkoituksena oli kerääntyä ryhmittäin keskustelemaan valikoiduista teoksista. Yhdellä pisteellä pohdiskeltiin esimerkiksi Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -teoksen tyyliä.

Alkavan kesän kunniaksi esillä oli myös joukko tietokirjallisuutta, josta osanottajat saivat valita haluamansa teoksen kirjakokoelmiinsa.

Kirja ja blogi: sama aihe – eri funktio, eri esitystapa

Teksti: Tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa, yliopistonlehtori Toini Rahtu ja tohtorikoulutettava Elina Vitikka.

Kuka lukee tietokirjoja, kun on nopeampiakin tapoja saada tietoa? Kuka jaksaa kirjoittaa kirjoja, kun asiansa saa nopeamminkin maailmalle? Kirjoittaja voi naputella blogin tai tviitin ja lukija saa hetkessä pienellä vaivalla saman tiedon. Vai saako?

Tutkimme pitkien ja lyhyiden tekstien tehtäviä, yhtäläisyyksiä ja eroja. Blogit, lehtiartikkelit ja tviitit ovat nopeita ja lyhyitä. Blogien etuna on myös vuorovaikutteisuus ja kontakti: lukija voi kommentoida ja osallistua keskusteluun. Kirjoittaja puolestaan saa palautetta ja aineksia seuraavaan blogitekstiinsä.

Kirjat taas ovat hitaita ja pitkiä – ja yksisuuntaisia. Moni kirjoittaja ei juuri koskaan kuule lukijoistaan ja heidän reaktioistaan mitään.

Blogit, samoin kuin painettujen lehtien kolumnitkin, ovat kiinni tässä päivässä. Kirjoittaja saattaa ottaa vauhtia juuri kirjoitushetkellä ilmassa olevasta keskustelusta ja kytkeä sanottavansa siihen. Kun kirjoittaa kirjan, ei voi elää hetkessä, sillä lukija voi löytää kirjan vuosienkin päästä; ”viimeaikainen keskustelu” tai ”äskettäinen uutinen” ei ole relevantti viittaus.

Blogeissa on mahdollista käyttää digitaalisen maailman keinoja: omaan suppeaankin puheenvuoroon voi linkkien avulla liittää taustoja ja lisänäkökohtia ja siten monipuolistaa sanottavaansa. Kirjoittaja säästää kyllä vaivaansa, mutta entä lukija? Lukiessaan yleistajuiseksi tarkoitettua blogia hän saattaa linkin kautta päätyä etsimään yksittäisen väitteen perusteluja suuresta joukosta tieteellisiä artikkeleita. Aivan varmasti perustelut ovat niissä, mutta melkoisen vaivan takana. Toki lukijakunnassa on niitäkin, jotka hyötyvät linkkiviidakosta.

Kirjan kirjoittajan on puolestaan upotettava perustelut omaan tekstiinsä joko sitaattien tai epäsuoran kerronnan keinoin. Kirja muodostaa siten kokonaisuuden, jossa kirjoittaja sulattaa ajatuksia eri lähteistä ja hallitsee kokonaisuutta ohjaamalla lukijan huomiota.

Blogit ja kirjat ovat kuitenkin monin tavoin kytköksissä toisiinsa. Moni tietokirjailija käyttää blogia sormiharjoitteluun tai raakatyöskentelyyn, sillä ideoita voi kypsytellä kirjoittamalla niistä nopeita puheenvuoroja. Jos blogitekstistä vielä tulee palautetta, saa siitä ehkä ajatuksia aiheen jatkokäsittelyyn. Moni kirjoittaja kuvaa kirjoittamista välttämättömäksi ajatusten kehittelyssä: kirjoitan, jotta tietäisin, mitä ajattelen.

Esitystavat, kieli, tyyli ja sanontakin elävät eri alustoilla omaa elämäänsä. Yleensä kirja on muodollisempi; blogi puolestaan on mielenkiintoinen sekoitus puhutun kielen tuttavallisuutta ja kirjallisen ilmaisun etäisyyttä. Kielen piirteistä esitämme myöhemmin lisää havaintoja.

Kun kirja on valmis, sen ajatuksia voi kritisoida tai levittää blogien avulla. Kirjoittajien ohella kirjabloggarit tekevät kirjoja tunnetuiksi ja vauhdittavat kirjakeskustelua.

Olemme nyt alkuvuoden aikana alkaneet tarkastella ravitsemusaiheisten blogien ja kirjojen esitystapoja ja olemusta. Elina tekee aiheesta väitöskirjaa, ja Pirjo ja Toini ohjaavat.

Terveisin,
Pirjo Hiidenmaa
Toini Rahtu
Elina Vitikka

ÍSLEX – en isländsk-skandinavisk ordbok på nätet

Text och bilder Helga Hilmisdóttir.

Sedan 2013 har Helsingfors universitet varit involverad i utarbetandet av den isländsk-skandinaviska ordboken Íslex. Ordboken är webbaserad och finns gratis tillgänglig för alla. Ordboken hittar du på webbadressen www.islex.is och den kan användas i smarttelefoner och på pekplattor.

Íslex är en flerspråkig ordbok där målspråken utgörs av danska, nynorska, norskt bokmål, svenska, färiska och snart även finska. Den isländska databasen består av 50 000 uppslagsord. Uppslagsorden representerar modern isländska men bland orden kan också hittas några vanliga arkaismer, poetiska uttryck och terminologi. Bild 1 visar hur ett enkelt uppslagsord ser ut i Íslex.

Pannkaka
Uppslagsordet pönnukaka

För varje uppslagsord finns det en ljudfil där användaren kan höra ordet uttalat (klicka på framburður) och det finns länkar till den isländska böjningsdatabasen Beyging íslensks nútímamáls (klicka på beyging).

Böjningen av pönnukaka enligt Beygingarlýsing íslensks nútímamáls
Böjningen av pönnukaka enligt Beygingarlýsing íslensks nútímamáls

Förutom vanliga uppslagsord innehåller Íslex omkring 10 000 fasta och halvfasta fraser och 32 000 exempel. För studenter i finska och nordiska språk som vill jämföra fasta fraser kan ordboken vara en bra resurs.

Uppslagsordet skyrta
Uppslagsordet skyrta

Arbetet med den finska översättningen har gått snabbt. Förhoppningsvis finns den finska versionen på nätet redan våren 2017.

Kirjasuomen kurssi päättyi posterinäyttelyyn

Teksti ja kuvat Hanna Lappalainen.

Suomen kielen aineopintoihin kuuluu kokonaisuus, jonka aikana perehdytään suomen kielen vaiheisiin aina 1500-luvulta 1800-luvun lopulle, jolloin suomen kieli alkoi muotoutua nykyiseen asuunsa. Kurssin aikana mm. harjoitellaan lukemaan Agricolan aikaisia tekstejä, perehdytään Ruotsin vallan ajan tekstilajeihin ja paneudutaan 1800-luvun kielikiistoihin.

Kirjasuomen kehitystä opiskeltiin tänä keväänä kolmessa ryhmässä Hanna Lappalaisen, Taru Nordlundin ja Tiina Ruskeepään johdolla. Kaikki ryhmät osallistuivat humanistisen tiedekunnan rahoittamaan iPad-kokeiluun. Laitteista oli iloa esimerkiksi digitaalisten aineistojen käytössä. Toinen tämän vuoden erityisyys oli teatteriretki, sillä D. E. D. Europaeuksesta kertova näytelmä sopi loistavasti kokonaisuuteen.

Perinteiseen tapaan kurssi huipentui toissa viikolla opiskelijoiden toteuttamaan posterinäyttelyyn, jossa kukin oli vuorollaan esittelijän ja kuulijan roolissa.

1)Mari Harri kertoo 1800-luvulla käydystä etunimikeskustelusta. Kansallisuusaatteen hengessä haluttiin, että myös viralliset nimet ovat supisuomalaisia.
Mari Harri kertoo 1800-luvulla käydystä etunimikeskustelusta. Kansallisuusaatteen hengessä haluttiin, että myös viralliset nimet ovat supisuomalaisia.
2)Kristiina Kurki esittelee ryhmänsä posteria, jossa Suomen Lääkäriseurassa käyty kielikiista on puettu pelin muotoon.  Pelin ”pahikset” eivät luottaneet suomeen lääketieteen kielenä, kun taas ”hyviksistä” löytyi niitä, jotka rohkenivat kokeilla ja julkaista tutkimusta suomeksi.
Kristiina Kurki esittelee ryhmänsä posteria, jossa Suomen Lääkäriseurassa käyty kielikiista on puettu pelin muotoon. Pelin ”pahikset” eivät luottaneet suomeen lääketieteen kielenä, kun taas ”hyviksistä” löytyi niitä, jotka rohkenivat kokeilla ja julkaista tutkimusta suomeksi.

 

Petra Liljemarkin ryhmä paneutui työssään kansankirjoittajiin eli 1800-luvun itseoppineisiin kirjoittajiin, jotka eri syistä olivat hankkineet omatoimisesti kirjoitustaidon.
Petra Liljemarkin ryhmä paneutui työssään kansankirjoittajiin eli 1800-luvun itseoppineisiin kirjoittajiin, jotka eri syistä olivat hankkineet omatoimisesti kirjoitustaidon.

Muissa postereissa esiteltiin 1800-luvun kielenvaihtajia ja eläinten nimeämistä esimerkkinä suomen kielen kehityksestä tieteen kieleksi.