Paniikista hyväksyntään – uuden havaitsijaposition löytäminen ahdistuksen psykoterapiassa

Ahdistuneisuuden psykoterapiassa merkittävä muutosmekanismi voi olla itsehavainnoinnin muuttuminen suhteessa omaan ahdistuneisuuteen ja laajemmin omaan itseen. Ahdistuneisuus voi aiheuttaa ylikorostunutta itsen havainnointia, mutta havainnointi on usein defensiivistä suhteessa suoraan kokemukseen itsestä ja negatiivissävytteistä. Opinnäytetyöni on tapaustutkimus ahdistuksen takia psykoterapiaan hakeutuneen asiakkaan yhden vuoden pituisesta psykoterapiaprosessista. Psykoterapiaprosessia analysoitiin tiettyjen istuntojen osalta soveltaen Innovative Moments (Gonçalves ym., 2011)-menetelmää ja Mikael Leimanin (2018; 2012) psykoterapian metamallin käsitteitä objektipositio, havaitsijapositio ja subjektipositio. Psykoterapian alussa asiakas kuvasi ahdistustaan pitkälti objektipositiosta, mutta keskivaiheilla tuli esiin uudenlaisia mahdollisuuksia asettua havaitsijapositioon myös voimakkaan ahdistuksen äärellä ja lopussa näkyi jo orastavaa subjektipositioon asettumista. Analyysissä nousi esiin, että ahdistukseen liittyneiden syyllisyyden tunteiden helpottuminen oli merkittävä osa psykoterapian muutosprosessia. Havaitsemisen position muuttuessa hyväntahtoisemmaksi asiakkaan kokemus omasta hyvinvoinnistaan ja toiveikkuus tulevaisuuden suhteen paranivat merkittävästi.

 

Maija Hausen: Paniikista hyväksyntään – uuden havaitsijaposition löytäminen ahdistuksen psykoterapiassa

Integratiivinen aikuisten ja nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

Itsehavainnointi ja kokemuksellisuus lyhytterapiaprosessin merkityksellisissä hetkissä

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan miten yhden koulutuspotilaan ongelmallinen kokemus muuttui lyhytterapiaprosessin aikana esiintyvissä merkityksellisissä hetkissä. Asiakkaan ongelmallinen tarina määriteltiin, ja terapian alusta, keskivaiheelta ja lopusta tunnistettiin tarinasta poikkeavia innovatiivisia hetkiä, jotka ensin litteroitiin ja sitten analysoitiin innovatiivisten hetkien menetelmää soveltaen. Ymmärrystä muutoshetkistä syvennettiin tarkastelemalla niitä itsehavainnoinnin kehityksen sekä kokemuksellisen prosessoinnin näkökulmista.

Alussa terapiassa merkitykselliseksi osoittautui kokemusten sanoittaminen ja jakaminen, vahvasti esiin tulevien tunteiden ilmaisu, säilöminen ja reflektointi. Nämä näyttivät mahdollistavan etäisyyden ja uuden ymmärryksen muodostamisen suhteessa ongelmakokemukseen. Prosessin keskivaiheessa asiakas sanoitti eri tavoin miten kokemansa oivallukset ovat muuttaneet hänen mahdollisuuttaan suhtautua omiin tunteisiin ja ongelmallisin toimintatapoihin. Terapiaprosessin lopussa korostui muutoksen kuvaaminen. Asiakas toi esiin miten koetut uudet ja eriytyneemmät tavat nähdä ja suhtautua tunteisiin ja toisiin, sekä omien tarpeiden uudenlainen huomioiminen, ovat kehittyneet suhteessa aikaisempaan.  Analyysin tulokset tukevat Innovaativisten hetkien -teorian hypoteesia, että innovatiiviset hetket muuttuvat laadullisesti psykoterapiaprosessin kuluessa, mikä mahdollistaa ongelmien käsitteellistämisen ja kokemisen uudella tavalla. Itsehavainnoinnin näkökulmasta asiakkaan kuvauksissa näkyy uudenlaisen subjektiposition orastavaa kehittymistä suhteessa ongelmakokemukseen. Kokemuksellisuuden näkökulmasta kannatteleva allianssi, tunteiden säilöminen sekä lähikehityksen vyöhykkeellä tapahtuva kokemusten reflektointi edesauttoi kuvatun muutoksen mahdollistumista.

Susanne Tiihonen: Itsehavainnointi ja kokemuksellisuus lyhytterapiaprosessin merkityksellisissä hetkissä

Integratiivisen psykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

Itsehavainnoinnin vahvistuminen terapiasuhteen katkostyöskentelyn yhteydessä

Opinnäytetyössä tarkastellaan kognitiivis-analyyttisen ja psykoterapiasuhteen katkoksia koskevan kirjallisuuden valossa yhdessä psykoterapiassa tapahtunutta terapiasuhteen katkoksen työstämistä sekä katkostyöskentelyn vaikutusta asiakkaan itsehavainnoinnin vahvistumiseen ja itseymmärryksen lisääntymiseen. Tarkastelun kohteena on yksi tunti lyhytpsykoterapeuttisesta koulutushoidosta. Aineiston muodostivat siitä nauhoitetut äänitallenteet ja niistä kirjoitetut litteroinnit. Tutkimuskohteena on se, miten terapiasuhteen vuorovaikutusasetelmien tarkastelu katkostilanteessa vaikutti asiakkaan itsehavainnointiin sekä se, millaisten vaiheiden kautta itsehavainnoinnin muutos tarkastellussa aineistossa eteni. Näkökulmana on itsehavainnoinnin kohteellisuus suhteessa siihen, mitä terapiatilanteessa havainnoidaan sekä katkostyöskentelyä kuvaavat mallit. Itsehavainnointia tarkasteltiin pääosin soveltaen dialogisen sekvenssianalyysin (DSA) periaatteita. DSA on mikroanalyyttinen menetelmä ilmaisujen tutkimiseen litteroiduista keskusteluista niiden ilmaisijan, sisällön ja ilmaisun vastaanottajan sekä näiden keskinäisen dynamiikan tarkastelun avulla. Tulokset osoittivat, että tarkastelun kohteena ollessa istunnossa asiakkaan itsehavainnointi ja tietoisuus omista toimintamalleistaan vahvistuivat käsiteltäessä terapiasuhteessa esiin noussutta katkosta. Katkosta työstettäessä asiakkaalle hahmottui ensin, mihin vastavuoroiseen asetelmaan terapeutti hänen mielessään sijoittui. Tämän jälkeen tuli mahdolliseksi havainnoida ja kuvata sitä, minkä tunteiden ilmaisu oli asiakkaalle katkostilanteessa haastavaa ja mihin kokemuksiin tämä liittyi. Katkostilanteen ratkaisu mahdollisti itsehavainnoinnin laajentumisen ja ymmärryksen syventämisen suhteessa muihin asiakkaan kokemiin vuorovaikutustilanteiden haasteisiin. Tulosten perusteella terapiasuhteen vastavuoroisten asetelmien käsittely lisäsi asiakkaan itseymmärrystä ja tuki häntä uudenlaisten toimintatapojen löytämistä muissa vuorovaikutustilanteissa.

Pia Kärnä:  Itsehavainnoinnin vahvistuminen terapiasuhteen katkostyöskentelyn yhteydessä

Kognitiivis-analyyttinen yksilöpsykoterapeuttikoulutusohjelma 2017-2020