Keho kokemisen ja viestinnän väylänä rajatilaisen potilaan psykoterapiaprosessissa

Tämä opinnäytetyö on tapaustutkimus psykoterapiaprosessista, jossa rajatilaisesti organisoituneen potilaan keho oli voimakkaasti läsnä. Teoreettisesti aihetta lähestyttiin hakien integratiivista ymmärrystä kehollisuuteen, somatisaatioon, toiminnallisiin oireisiin ja psykosomatiikkaan eri psykoterapiaperinteistä. Analyysin fokukseen valittiin mentalisaatioteoria ja erityisesti kehollistetun mentalisoinnin käsite. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään, millaisia mielentiloja rajatilaisesti organisoituneen potilaan kehollisen oireilun taustalla oli, ja miten kehollistettu mentalisointi onnistui tai estyi, kun potilas ilmaisi kehollisia oireita ja sairauksia psykoterapiaprosessin alkuvaiheessa. Aineistona oli 41 käynnin mittaisen terapian ääninauhoitteet ja terapeutin muistiinpanot. Lopulliseen analyysiin valittiin neljän istunnon litteraatiot terapiaprosessin alkuvaiheesta. Analyysimenetelmänä oli laadullinen sisällön analyysi. Tuloksissa nousi esiin, kuinka potilas toi terapiaan kehon ja mielen yhteyksien tutkimisen heti terapiaprosessin alussa. Tämän jälkeen hänen kykynsä kehollistettuun mentalisointiin vaihteli. Keholliseen kokemiseen ja somaattisiin oireisiin liittyi usein pelon ja yksinäisyyden tunteet ja suhteessa olon vaikeudet. Nämä tekijät on myös aikaisemmissa tutkimuksissa linkitetty vahvasti yhteen toiminnallisen oireilun ja somatisaation kanssa.

Laura Nikkola: Keho kokemisen ja viestinnän väylänä rajatilaisen potilaan psykoterapiaprosessissa

Integratiivinen psykoterapeuttikoulutus 2018-2021

Vastatunteet ja vastavuoroisuuden muutos psykoterapiassa

Terapeutin vastatunteet ovat terapiaprosessissa tärkeä tietolähde, ja niiden taustalla voi olla sekä asiakas- että terapeuttilähtöisiä syitä. Vastatunteet voivat olla haitallisia silloin, kun terapeutti ei pysty ymmärtämään ja käsittelemään niitä, mutta tunnistetuksi tullessaan ne voivat olla terapialle syvällisesti hyödyllisiä. Tässä opinnäytetyössä tutkittiin terapiavuorovaikutuksen intersubjektiivisuuden, asiakkaan mentalisaatiokyvyn, kognitiivis-analyyttisen psykoterapiateorian mukaisten vastavuoroisten asetelmien ja terapeuttilähtöisten tekijöiden yhteyksiä terapeutin vastatunteisiin yhdellä psykoterapiatapaamisella. Lisäksi tarkasteltiin, miten terapeutin vastatunteet ja niiden muutos tulivat edelleen näkyviksi terapiavuorovaikutuksessa. Aineistona käytettiin yhden terapiatapaamisen katkelman litteroitua äänitettä, käyntimuistiinpanoja sekä terapeutin käyntiin liittyneitä tunnekokemuksia.

Tutkimuksen tulokset viittasivat siihen, että asiakkaan esimentalisoiva kokemistapa ja siihen yhdistyvä epäintersubjektiivinen relationaalinen moodi olivat yhteydessä terapeutin ärtyneeseen vastatunteeseen. Asiakkaalle tyypillisten vastavuoroisten asetelmien katsottiin selittävän hänen tapaansa tulla vuorovaikutukseen terapiassa sekä terapeutin vastatunteiden sävyä. Lisäksi terapeuttilähtöisillä tekijöillä oli vaikutusta terapeutin vastatunteiden heräämiseen ja intensiteettiin. Ärtyneessä vastatunteessa terapeutti ei pystynyt mentalisoimaan asiakasta eikä kokenut tätä kohtaan empatiaa, mikä ilmeni erityisesti terapeutin puheen prosodisissa piirteissä. Pantuaan merkille vastatunteensa terapeutti pystyi palauttamaan mentalisoivan suhtautumisen asiakkaaseen, minkä seurauksena vastatunne muuttui empaattiseksi ja kiinnostuneeksi. Empatia johti asiakkaan tunnekokemuksen äärelle ja intersubjektiiviseen vuorovaikutukseen.

Kristiina Relander: Vastatunteet ja vastavuoroisuuden muutos psykoterapiassa

Integratiivisen psykoterapian koulutusohjelma, 2018–2021