TYHJYYDEN KOKEMUKSET PSYKOTERAPIASSA 

Tässä opinnäytetyössä pyrin lähestymään psykoterapiassa esiintyviä hankalia tyhjyyteen liittyviä tunnekokemuksia ja niiden äärelle pääsemisen edellytyksiä myös terapeutin omien valmiuksien näkökulmasta sekä niiden parissa työskentelyä. Terapiassa kävijän kaksijakoinen tarve olla samaan aikaan piilossa, suojautua ja näin ollen olla turvassa ja toisaalta toive tulla löydetyksi ja nähdyksi omana itsenään muodostaa haasteen psykoterapeuttiselle työskentelylle. Riittävän hyvissä olosuhteissa, kuten pienellä lapsella, myös psykodynaamisessa psykoterapiassa kävijällä on mahdollisuus toistamisen kokemuksien kautta vähitellen tavoittaa sen asteista turvallisuutta ja luottamusta, että uskaltaa kohdata itselle hankalia asioita ja päästä niiden kanssa eteenpäin. Psykodynaaminen terapiatyöskentely tapahtuu kahden ihmisen vuorovaikutuksessa ja tähän kokemukseen vaikuttaa terapeutin oma valmius kohdata toinen ihminen. Tämä muodostuu teoreettisen ja kokemuksellisen osaamisen sekä omakohtaisen psykodynaamisen tai
psykoanalyyttisen psykoterapian myötä. Mikä on terapeutin oma aavikko ja avaruus, valmius kohdata ja sietää tyhjyys ja tuntematon?

Ihmisen mielen kokemus tyhjyydestä on mahdollinen todellisen kokemisen tila: ei ole elävää mitään! Kaksi kertaa viikossa terapiassa käyvän nuoren miehen hankalat tyhjyydenkokemukset näyttäytyvät vertauskuvallisesti kuvauksina avaruudessa leijumisesta tai tyhjästä ja kuivasta aavikosta. Aika on pysähtynyt paikalleen. Pelko siitä, ettei mikään tule muuttumaan. Tosiasiassa kuivinkaan aavikko maan päällä ei kuitenkaan ole ilman elämää. Sen kasvit ja eläimet ovat erikoistuneet ja tottuneet näihin karuihin olosuhteisiin. Psykoterapeuttiseksi tehtäväksi muodostuu asettuminen olemaan näissä olosuhteissa, tutkimaan sen ulottuvuuksia, sietämään olosuhteiden vaihteluja ja niiden resonointia itsessä ja kantamaan niitä ajoittain ja jonkin aikaa potilaan puolesta, tutustua ja muodostaa ymmärrystä näihin elämänmuotoihin ja auttaa niitä kasvamaan ja vahvistumaan.

Psykodynaaminen psykoterapia mahdollistaa monesti yksin tehtäväksi liian haastavan elämänaineksen läpikäymisen yhdessä terapeutin kanssa. Terapiatunneilla erilaiset ilmiöt ja niihin liittyvät tunnelmat tulevat jaetuksi ja yhdessä koetuksi, se ei ole enää terapiassa kävijän yksinäinen kokemus. Mielenkiintoinen kysymys on – kuinka paljon tästä tulee sanoitetuksi terapeutin ja potilaan välillä? Onko tämä välttämätöntä vai riittääkö jaettu ja sanaton kokemus?

Tom Juhola: TYHJYYDEN KOKEMUKSET PSYKOTERAPIASSA 
Aavikolla operoiminen, pärjäämisen edellytykset, sietäminen ja pyrkimys ymmärtää

Nuorten psykodynaaminen yksilöpsykoterapia koulutus 2019–2022

 

 

Uhka vai mahdollisuus? Kognitiivisen psykoterapian aikana tapahtunut muutos nuoren aikuisen pakko-oireissa ja suhteessa tunteisiin.

Tässä työssä tarkasteltiin pakko-oireissa ja suhteessa tunteisiin tapahtunutta muutosta osana nuoren aikuisen pitkäkestoista (80krt) kognitiivista psykoterapiaa. Työn erityisenä mielenkiinnon kohteena oli tarkastella, miten asiakkaan suhtautuminen omiin ajatuksiin ja tunteisiin muuttui samalla, kun pakko-oireet lievittyivät. Työssä yhdisteltiin onnistuneesti kognitiivisen psykoterapian lähestymistapoja ja tunnekeskeiseen terapiaan (EFT) pohjaavaa tunnetyöskentelyä pakko-oireiden hoidossa.

Terapian aikana tapahtunutta muutosta asiakkaan pakko-oireissa arvioitiin Y-BOCS-haastattelulla ja suhteessa tunteisiin tapahtunutta muutosta assimilaatiomallin ja APES-asteikon (Assimilation of Problematic Experience Scale) avulla. Terapian aikana asiakkaan pakko-oireissa tapahtui merkittävä väheneminen niin pakkoajatusten kuin pakkotoimintojen osalta. Myös asiakkaan suhde tunteisiin muuttui aikaisempaa sallivammaksi ja tunteiden säätelyn keinot monipuolisemmiksi.

Pakko-oireiden hoidossa kognitiivis-behavioraalisille menetelmille ja erityisesti altistushoidolle on saatu tehokkainta tutkimusnäyttöä. Tämä tutkimus antaa tukea näkemykselle, jonka mukaan altistuksen lisäksi tunnekeskeisiä ja kokemuksellisia menetelmiä hoitoon sisällyttämällä voidaan oiretason lisäksi saada merkittävää muutosta asiakkaan tunne-elämässä ja -sallivuudessa. Juuri oikeanlaisten menetelmien yhdistäminen parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi edellyttää kuitenkin paitsi laaja-alaisempaa psykoterapiatutkimusta, myös terapeutin kykyä tunnistaa asiakkaan yksilölliset tarpeet ja hyödyntää erilaisia menetelmiä joustavasti.

 

Marjo Rolig: Uhka vai mahdollisuus? Kognitiivisen psykoterapian aikana tapahtunut muutos nuoren aikuisen pakko-oireissa ja suhteessa tunteisiin.

Kognitiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019-2022

Oksentamisen pelon muuttuminen psykoterapiassa assimilaatiomallin valossa

Oksentamisen pelosta tai emetofobiasta kärsivä ihminen pelkää oksentavansa tai muiden oksentavan. Oksentamisen pelko on diagnoositasolla harvinainen ilmiö, mutta oireena melko yleinen. Muiden samanaikaisten diagnoosien kuten paniikkihäiriön, sosiaalisten tilanteiden pelon, pakko-oireisen häiriön tai masennuksen esiintyminen on yleistä, mutta oksentamisen pelko voi esiintyä ainoana diagnosoitavana häiriönä. Vaikka kyseessä on hyvin rajattu fobia, saattaa oksentamisen pelko merkittävästi rajata henkilön toimintakykyä ja vaikuttaa jopa elämänvalintoihin, kuten ammatinvalintaan ja päätökseen perheen perustamisesta.

Tarkastelen tässä opinnäytetyössä, miten koulutuspotilaani suhtautuminen oksentamiseen muuttuu psykoterapiaprosessin ja kognitiivisen käyttäytymisterapeuttisen intervention aikana. Käytin muutoksen osoittamiseksi assimilaatiomallia, joka pyrkii kuvaamaan onnistuneessa psykoterapiassa tapahtuvaa psykologista muutosta ja muutoksen mittarina APES-asteikkoa (Assimilation of Problematic Experiences Scale). Aineisto koostui yhden koulutuspsykoterapian istuntojen ääninauhoista ja terapeutin muistiinpanoista. Aineistosta haettiin tarkempaan tarkasteluun kohdat, joissa esiintyi potilaan oksentamisen pelkoon liittyvää materiaalia ja näytteet analysoitiin APES-asteikolla.

Potilaan oksentamisen pelon assimilaation taso nousi terapiaprosessin aikana ja asettui hoidon lopussa tutkivan kokeilun ja voimautumisen tasojen välille.

Susanna Forsén: Oksentamisen pelon muuttuminen psykoterapiassa assimilaatiomallin valossa

Integratiivinen aikuisten ja nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

Takaisin luontoon!

Tämän työn tarkoituksena on tarkastella nuoruusiän kehitystä psykodynaamisen tiedon ja teorian pohjalta. Erityisesti keskitytään objektin siirron ja egoideaalin käsitteisiin. Työssä teoreettisia ilmiöitä pyritään pohtimaan suhteessa elokuvan Erämaan armoille tarinaan sekä kirjoittajan omiin kliinisiin havaintoihin työssä nuorisopsykiatrialla.

Nuoruusikä kattaa ihmisen elämästä suurin piirtein yhtä pitkän ajanjakson kuin lapsuuskin. Yleensä sen ajatellaan kattavan ikävuodet noin 12-13-vuotiaasti aina 21-23-vuotiaaksi. Tähän ajanjaksoon sisältyy useita vaiheita ja kehityksellisiä tehtäviä, joita nuori kohti aikuisuutta matkatessaan kohtaa. Keskeistä on seksuaalisen ruumiin haltuunotto, itsenäisen tulevaisuuden luominen aikuisena sekä lapsuuden vanhempisuhteista irrottautuminen.

Käsitteellä objektin siirto tarkoitetaan normaaliin nuoruusiän kehitykseen kuuluvaa prosessia. Onnistunut objektin siirtäminen mahdollistaa nuorelle valmiuden uudenlaisen suhteen syntymiseen vanhempiin, joka on vapaa lapsuuden vietillisestä luonteesta, jolloin vietit voivat vapaasti löytää uuden kohteen.

Myös egoideaalin kehityksen suhteen on tärkeää lapsuuden vietillisten vanhempisuhteiden löystyminen.   Vähittäin sopeutumalla se paikkaa varhaislapsuuden menetyksen tuottamaa narsismia koettelevaa kipua. Kohti aikuisuutta siirryttäessä egoideaali siirtyy yhä etäämmälle varhaisesta pyrkimyksestä saavuttaa täydellinen tyydytys. Tällöin sen on mahdollista toimia sisäisenä likiarvoisena suunnannäyttäjänä, jonka avulla ihminen kokee tyytyväisyyttä ja onnea elämässään.

Jaakko Mikkola: Takaisin luontoon! Polku läpi nuoruuden egoideaalin ja objektin siirron näkökulmista

Psykodynaaminen nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019-2022

Näen sieluni silmin: visuaaliset mielikuvat traumapotilaan psykoanalyyttisessa hoidossa

Tämän kvalitatiivisen tapaustutkimuksen tutkimuskohteena on millä tavalla syvästi traumatisoituneen potilaan visuaaliset mielikuvat ilmentävät trauman prosessointia ja läpityöskentelyä psykoanalyysissa. Tutkimusmenetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi ja tutkimusaineistona potilaan kuvaukset visuaalisista mielikuvistaan poimittuna analyysituntien muistiinpanoista n. kahden ja puolen vuoden ajalta hoidon alusta lukien. Teoreettisena taustana olen käyttänyt Faye Careyn (2018) laajaa selvitystä visuaalisten mielikuvien merkityksestä psykoanalyyttisessä teoriassa sekä  Gustav Schulmanin, Kristina Saranevan, Henry Krystalin ja Pirkko Siltalan kirjoituksia psyykkisestä traumasta.

Tutkimuksen lähtökohtana on että potilaan mieleen spontaanisti nousevat visuaaliset mielikuvat ovat unenkaltaisia näkyjä ja tarjoavat unen tavoin symbolein katettuja polkuja potilaan sisäiseen maailmaan. Ne voivat kantaa hyvin varhaisia kokemuksia ja torjuttuja tuskallisia tunnemuistoja, joita on helpompi lähestyä kuvan kautta. Usein erityisen tunnepitoiset ja traumaattiset kokemukset tallentuvat  muistiin ensisijaisesti mielikuvina ja nousevat esiin pakottavina ja tunkeutuvina kuvina.  Tutkimuksessani tarkastelen miten potilaan visualaiset mielikuvat muuttuivat määrällisesti ja laadullisesti hoidon edetessä herättäen visuaalisen kuvamaailman ns. visuaalisen vastatransferenssin myös analyytikon mielessä. Visuaalisista mielikuvista rakentui näin vuorovaikutuksen väylä transferenssin ja vastatransferenssin työstämisen kautta ja niiden merkitys avautui analyyttisen parin  yhteisen tulkinnan ja oivallusten kautta.

Potilaan traumaattisten kokemusten työstäminen ja integraatio tapahtui visualisia mielikuvia apuna käyttäen. Aineiston perustalta jaottelin  visuaaliset mielikuvat kolmeen kategoriaan, jotka ilmensivät myös potilaan itsekokemuksen ja tunteiden säätelykyvyn eri asteita ja jotka kaikki omalla tavallaan sitoivat ahdistusta. Ensimmäisen ryhmän muodostivat pakottavat spontaanit  ja mekaaniset visuaaliset mielikuvat, toisen kehittyneemmän ryhmän spontaanit osittain työstettävissä olevat visuaaliset mielikuvat ja kolmannen ryhmän muodostivat potilaan mieleensä kutsumat ja työstettävissä olevat visuaaliset mielikuvat.  Tarkasteltaessa potilaan visuaalisia mielikuvia kronologisesti voidaan todeta, että ne muuttuivat hoitoprosessin aikana ensimmäisestä kategoriasta kohti kolmatta kategoriaa. Potilas kykeni yhä paremmin käyttämään niitä itsensä ja traumansa työstämisessä. Visuaalisten mielikuvien sisältö ja muoto ilmensivät myös defenssimekanismien kehitystä ja psyyken rakenteellista muutosta. Spontaanit visuaaliset mielikuvat vähenivät kun potilas kykeni yhä paremmin tunnistamaan ja säätelemään tunteitaan ja kokemuksiaan myös verbaalisesti. Visualisoinnista tuli yhä enemmän leikittelevää yhteistä kuvittelua, reverietä.

Elisa Ihalainen: Näen sieluni silmin: visuaaliset mielikuvat traumapotilaan psykoanalyyttisessa hoidossa

Psykoterapeutti-psykoanalyytikko-kouluttajapsykoterapeuttikoulutus 2017-2021

Myötätuntoisen havainnoivan minän (self-as-context) rakentuminen kognitiivis-integratiivisen psykoterapiajakson aikana. Kliininen tapaustutkielma.

Aiemmasta kirjallisuudesta tiedetään, että vaikuttavassa terapiassa asiakas siirtyy objektipositiosta havainnoivan position kautta subjektipositioon suhteessaan oireeseen tai ongelmaan.

Positiota, asiakkaan asemoitumista ongelmaan nähden, kuvataan kognitiivisessa ja kolmannen aallon terapiasuuntauksissa osittain päällekkäisten ja limittäisten termien avulla. Kognitiivis-integratiivisesti suuntautuneessa terapiatyöskentelyssä voidaan hyödyntää kokemuksellisia ns. kolmannen aallon menetelmiä Yksi kolmannen aallon suuntauksista on hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT). Yksi HOT:n kuudesta keskeisestä prosessista on ”self-as-context” (SAC), havainnoiva minä.

Havainnoiva minä kuvaa minuutta kokemuksena, joka on vakaa ja kykenevä sulautumisen sijaan eriytymään ajatuksista, muistoista, kehollisista kokemuksista ja tunteista. Havainnoiva minä voikin joustavasti tarkastella tuskallisia kokemuksia erillisenä niistä: ”minä en ole yhtä kuin kokemukseni, ajatukseni ja tunteeni”. Havainnoivan osan tavoittaminen ja havainnoivasta perspektiivistä tapahtuva kokemusten havainnointi mahdollistaa muutoksen suhteessa hankalaksi koettuihin sisäisiin tapahtumiin ja kamppailun vähenemisen. Tutkimustietoa havainnoivan minän merkityksestä yksittäisenä muutostekijänä tuloksellisessa psykoterapiassa on nykykirjallisuudessa vasta vähän.

Tämä kliininen tapaustutkielma kuvaa Innovatiivisia hetkiä (IM) (Gonçalves, Ribeiro, Mendes, Matos, & Santos, 2011)  hyödyntäen  45 käyntikertaa käsittävän kognitiivis-integratiivisen terapiaprosessin aikana tapahtuvaa havainnoivan minän rakentumista sekä  asiakkaan siirtymistä uudenlaiseen, kokemukselliseen havainnoivan minän positioon.

Aiemmasta kirjallisuudesta tiedetään tuloksellisessa terapiassa IM-mallin mukaisten innovatiivisten hetkien lisääntyvän.

Tässä tapaustutkimuksessa asiakkaan narratiivista nousi esiin kolme tuskallista ydinteemaa (Minä ja suhteeni/asemoitumiseni muihin/maailmaan, minä ja valmiuteni tulla kohdatuksi myötätuntoisesti ja itsemyötätuntoisesti sekä suhde ongelmalliseksi koettuihin huoliajatuksiin ja ahdistukseen).

Tarkastelujakson alussa asiakkaan minä on konsepti, jota määrittelevät vahvasti aiemmat  ja nykyiset kokemukset, ajatukset ja tuntemukset, itsemyötätuntoa on vaikea tavoittaa. Terapiaprosessin aikana asiakas alkaa tavoittaa havainnoivan minän positiota ja siitä käsin uudenlaista, joustavampaa ”minän”  kokemusta. Innovatiivisten hetkien osalta voidaan muutoksen kuvaajana reflektioIM -hetkien vähentyvän ja uudelleenkäsitteellistämisen IM lisääntyvän.

Terapiaprosessin lopussa asiakkaan voidaan todeta siirtyneen objektipositiosta subjektipositioon kun ”minä” kuvautuu paikkana, josta asiakas voi tarkkailla ulkoisia ja sisäisiä tapahtumia sulautumatta niihin. Havainnoivan minän rakentuessa ”minä” rakentuu uudella tavoin joustavana ja muuttuvana. Tästä uudesta asemasta tarkastellessa ydinteemat kuvautuvat uudella tavoin ja ongelmalliset oireet kuvautuvat asiakkaasta erillisinä, ohimenevinä tiloina eivätkä enää määritä häntä. Uudesta metatason asemasta asiakkaan on myös mahdollista kokea pehmeitä ja myötätuntoisia tunteita omaa sisäistä kärsimystä kohdatessa.

Niina Sahrakorpi: Myötätuntoisen havainnoivan minän (self-as-context) rakentuminen kognitiivis-integratiivisen psykoterapiajakson aikana. Kliininen tapaustutkielma.

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

Katkeruuden psykodynamiikasta ja auttamisen mahdollisuuksista

Tämän tutkielma tarkoituksena on esitellä katkeruus kokemuksellisesti erityislaatuisena psyykkisenä tilanteena, jolla voi olla suuri vaikutus ihmisten elämään ja joka siten olisi huomioitava myös psykoanalyyttisessa teorianmuodostuksessa ja psykoterapeuttien käyttämissä interventioissa. Tutkimuksen tekemisen tarve nousi tutkimuksen tekijän kliinisistä havainnoista liittyen siihen, että on olemassa aivan erityislaatuinen potilasryhmä, joilla on hyvin varhaiseen psyykkiseen kehitysvaiheeseen liittyviä vaillejäämisiä ja nämä vaillejäämiset vaikuttavat näiden potilaiden elämään tuottaen kärsimystä ja tiedostamatonta hakeutumista katkeroittavien kokemusten äärelle. Tutkimuksessa erotellaan tämän psyykkisen tapahtumisen mekaniikkaa käsitteiden aleksityyminen ja psykosomaattinen rinta avulla. Tutkija käyttää näitä käsitteitä valaistakseen katkeruuden syntymistä äitisuhteessa sisäistetyn psyykkisen käsittelykyvyn puuttumisen seurauksena. Tutkimuksen mukaan katkerilla potilailla vaikuttaa olevan myös psykoterapiasuhteissa aivan erityinen olemisen tapa ja myös tapa suhtautua psykoterapeuttien käyttämiin interventioihin. Tutkimuksessa analysoidaan katkeruutta suhteessa sen lähikäsitteisiin kuten kauna ja narsistinen loukkaus. Tämän tutkielma kartoittaa katkeruutta psyykkisenä kokemuksena, sen varhaista syntyä ja auttamisen ehtoja sekä auttamisen psykoterapeuttisia mahdollisuuksia. Potilaan psykoterapiahoitoa hankaloittavan ja jopa estävän katkeruuden lisäksi nostetaan esiin myös psykoterapeutin oman katkeruuden merkitys ja sen vaikutukset psykoterapiahoidon onnistumiseen.

Sami Salminen: Katkeruuden psykodynamiikasta ja auttamisen mahdollisuuksista

Psykoterapeutti-psykoanalyytikko-kouluttajapsykoterapeuttikoulutus 2017-2021

Kielletystä vihasta tunteiden hyväksymiseen – miten suhtautuminen omaan vihaan ja itseen muuttuu nuoren lyhytterapiassa?

Psykoterapeuttisen työskentelyn keskiössä ovat usein tunteet, ja erityisesti elämänlaatua heikentäväksi koetut tunnekokemukset. Tässä opinnäytetyössä huomion kohteena on ongelmalliseksi koettu viha. Viha on yksi ihmisen perustunteista, jonka tehtävänä on mm. auttaa meitä puolustamaan itseämme. Parhaimmillaan viha voi auttaa meitä tunnistamaan omia tarpeita ja johdattaa meitä kohti itsensä toteuttamista.  Usein vihan kokemukseen liittyy kuitenkin vaikeita tunteita, kuten häpeää ja syyllisyyttä, mikä voi vaikuttaa yksilön kuvaan itsestä negatiivisella tavalla. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata tunnekeskeisen terapian ja mentalisaatioteorian näkökulmasta, miten kokemus nuoren vihasta ja itsestä muuttui integratiivisesti suuntautuneessa lyhytterapeuttisessa prosessissa.

Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksen keinoin. Tutkimusaineistona oli yhden nuoruusikäisen naisen lyhytterapiaprosessi. Aineisto koostui 20 terapiaistunnosta, joista analyysin kohteeksi valikoitui litteroituja otteita viidestä istunnosta, jossa vihaan ja minäkuvaan liittyvät teemat nousivat esiin. Muutosta tarkasteltiin tunnekeskeisen työskentelyn kautta, jossa painopisteenä oli vihan adaptiivisen funktion ymmärtäminen. Vihassa ja minäkuvassa tapahtuvaa muutosta tarkasteltiin lisäksi mentalisaation näkökulmasta. Tarkoituksena oli kuvata episteemisen luottamuksen kasvamista sekä esimentalisaation tasojen integoitumista kohti toimivampaa mentalisaatiota.

Tutkimustuloksissa näyttäytyy muutos nuoren kokemasta vihasta ei-kiellettynä tunteena kohti hyväksyvämpää suhtautumista sekä koettuun vihaan että itseen, vihan ymmärtämisen, episteemisen luottamuksen kasvamisen ja mentalisaation vahvistumisen myötä. Kun nuoren suhtautuminen omiin mielensisältöihin ja tunteisiin muuttui ymmärryksen kautta sallivaksi, ei omia tunteita ollut enää tarpeen paeta ja myös suhde itseen näyttäytyi hyväksyvämpänä.

Sofia Lindgren: Kielletystä vihasta tunteiden hyväksymiseen – miten suhtautuminen omaan vihaan ja itseen muuttuu nuoren lyhytterapiassa?

Integratiivinen aikuisten ja nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

”Bitch got daddy issues” – asiakkaan primaaritunteita etsimässä

Tässä opinnäytteessä tarkastellaan asiakkaan terapiassa viriäviä tunnekokemuksia tunnekeskeisen terapian viitekehyksessä. Painotus on erityisesti primaaritunteen kokemiseen kytkeytyvissä korjaavissa kokemuksissa sekä terapiavuorovaikutuksen tarkastelussa tunnekeskeisen terapian merkkien (markers) näkökulmasta. Merkeillä tarkoitetaan tiettyjä tunnekeskeisen terapian teoriassa määriteltyjä ongelmallisia tunteidenkäsittelyn tiloja, joihin terapeutin tulisi suunnata tiettyjä interventioita.

Aineistona on Noeliksi nimetyn asiakkaan 40 tapaamisen mittaisen terapian tallennetut tapaamiset (31 kpl). Tarkasteltavaksi on valittu viisi otetta, joissa asiakas kokee isäsuhteeseensa kytkeytyviä tunteita terapiatilanteessa. Otteissa on nähtävissä tunnekeskeisen terapian teorian mukainen muutosprosessi, missä primaaritunteiden kokeminen turvallisessa terapiasuhteessa muuttaa koettuja tunteita sekä luo uudenlaista ymmärrystä itsestä. Noel siirtyy primaarin adaptiivisen vihan jälkeen kokemaan primaaria maladaptiivista häpeää ja lopuksi myös häivähdyksen primaaria adaptiivista surua.

Otteiden vuorovaikutuksessa on tunnistettavissa piirteitä tunnekeskeisen teorian merkeistä. Verrattain usein myös terapeutin työskentelyn tavoitteet otteiden vuorovaikutustilanteissa ovat jossain määrin yhdenmukaisia merkkeihin liitettyjen interventioiden tavoitteiden kanssa. Kun otetaan huomioon, ettei terapeutti näissä otteissa tehnyt tietoisesti “tunnekeskeistä terapiaa”, vaikutelmaksi jää, että tunnekeskeisen terapian merkkeihin ja niiden interventioihin on onnistuttu tiivistämään jotain psykoterapeuttiselle työskentelylle yleistä ja tyypillistä.

Riikka Koljonen: ”Bitch got daddy issues” – asiakkaan primaaritunteita etsimässä
Integratiivinen aikuisten ja nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018–2021

Paniikista hyväksyntään – uuden havaitsijaposition löytäminen ahdistuksen psykoterapiassa

Ahdistuneisuuden psykoterapiassa merkittävä muutosmekanismi voi olla itsehavainnoinnin muuttuminen suhteessa omaan ahdistuneisuuteen ja laajemmin omaan itseen. Ahdistuneisuus voi aiheuttaa ylikorostunutta itsen havainnointia, mutta havainnointi on usein defensiivistä suhteessa suoraan kokemukseen itsestä ja negatiivissävytteistä. Opinnäytetyöni on tapaustutkimus ahdistuksen takia psykoterapiaan hakeutuneen asiakkaan yhden vuoden pituisesta psykoterapiaprosessista. Psykoterapiaprosessia analysoitiin tiettyjen istuntojen osalta soveltaen Innovative Moments (Gonçalves ym., 2011)-menetelmää ja Mikael Leimanin (2018; 2012) psykoterapian metamallin käsitteitä objektipositio, havaitsijapositio ja subjektipositio. Psykoterapian alussa asiakas kuvasi ahdistustaan pitkälti objektipositiosta, mutta keskivaiheilla tuli esiin uudenlaisia mahdollisuuksia asettua havaitsijapositioon myös voimakkaan ahdistuksen äärellä ja lopussa näkyi jo orastavaa subjektipositioon asettumista. Analyysissä nousi esiin, että ahdistukseen liittyneiden syyllisyyden tunteiden helpottuminen oli merkittävä osa psykoterapian muutosprosessia. Havaitsemisen position muuttuessa hyväntahtoisemmaksi asiakkaan kokemus omasta hyvinvoinnistaan ja toiveikkuus tulevaisuuden suhteen paranivat merkittävästi.

 

Maija Hausen: Paniikista hyväksyntään – uuden havaitsijaposition löytäminen ahdistuksen psykoterapiassa

Integratiivinen aikuisten ja nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021