Myötätuntoisen havainnoivan minän (self-as-context) rakentuminen kognitiivis-integratiivisen psykoterapiajakson aikana. Kliininen tapaustutkielma.

Aiemmasta kirjallisuudesta tiedetään, että vaikuttavassa terapiassa asiakas siirtyy objektipositiosta havainnoivan position kautta subjektipositioon suhteessaan oireeseen tai ongelmaan.

Positiota, asiakkaan asemoitumista ongelmaan nähden, kuvataan kognitiivisessa ja kolmannen aallon terapiasuuntauksissa osittain päällekkäisten ja limittäisten termien avulla. Kognitiivis-integratiivisesti suuntautuneessa terapiatyöskentelyssä voidaan hyödyntää kokemuksellisia ns. kolmannen aallon menetelmiä Yksi kolmannen aallon suuntauksista on hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT). Yksi HOT:n kuudesta keskeisestä prosessista on ”self-as-context” (SAC), havainnoiva minä.

Havainnoiva minä kuvaa minuutta kokemuksena, joka on vakaa ja kykenevä sulautumisen sijaan eriytymään ajatuksista, muistoista, kehollisista kokemuksista ja tunteista. Havainnoiva minä voikin joustavasti tarkastella tuskallisia kokemuksia erillisenä niistä: ”minä en ole yhtä kuin kokemukseni, ajatukseni ja tunteeni”. Havainnoivan osan tavoittaminen ja havainnoivasta perspektiivistä tapahtuva kokemusten havainnointi mahdollistaa muutoksen suhteessa hankalaksi koettuihin sisäisiin tapahtumiin ja kamppailun vähenemisen. Tutkimustietoa havainnoivan minän merkityksestä yksittäisenä muutostekijänä tuloksellisessa psykoterapiassa on nykykirjallisuudessa vasta vähän.

Tämä kliininen tapaustutkielma kuvaa Innovatiivisia hetkiä (IM) (Gonçalves, Ribeiro, Mendes, Matos, & Santos, 2011)  hyödyntäen  45 käyntikertaa käsittävän kognitiivis-integratiivisen terapiaprosessin aikana tapahtuvaa havainnoivan minän rakentumista sekä  asiakkaan siirtymistä uudenlaiseen, kokemukselliseen havainnoivan minän positioon.

Aiemmasta kirjallisuudesta tiedetään tuloksellisessa terapiassa IM-mallin mukaisten innovatiivisten hetkien lisääntyvän.

Tässä tapaustutkimuksessa asiakkaan narratiivista nousi esiin kolme tuskallista ydinteemaa (Minä ja suhteeni/asemoitumiseni muihin/maailmaan, minä ja valmiuteni tulla kohdatuksi myötätuntoisesti ja itsemyötätuntoisesti sekä suhde ongelmalliseksi koettuihin huoliajatuksiin ja ahdistukseen).

Tarkastelujakson alussa asiakkaan minä on konsepti, jota määrittelevät vahvasti aiemmat  ja nykyiset kokemukset, ajatukset ja tuntemukset, itsemyötätuntoa on vaikea tavoittaa. Terapiaprosessin aikana asiakas alkaa tavoittaa havainnoivan minän positiota ja siitä käsin uudenlaista, joustavampaa ”minän”  kokemusta. Innovatiivisten hetkien osalta voidaan muutoksen kuvaajana reflektioIM -hetkien vähentyvän ja uudelleenkäsitteellistämisen IM lisääntyvän.

Terapiaprosessin lopussa asiakkaan voidaan todeta siirtyneen objektipositiosta subjektipositioon kun ”minä” kuvautuu paikkana, josta asiakas voi tarkkailla ulkoisia ja sisäisiä tapahtumia sulautumatta niihin. Havainnoivan minän rakentuessa ”minä” rakentuu uudella tavoin joustavana ja muuttuvana. Tästä uudesta asemasta tarkastellessa ydinteemat kuvautuvat uudella tavoin ja ongelmalliset oireet kuvautuvat asiakkaasta erillisinä, ohimenevinä tiloina eivätkä enää määritä häntä. Uudesta metatason asemasta asiakkaan on myös mahdollista kokea pehmeitä ja myötätuntoisia tunteita omaa sisäistä kärsimystä kohdatessa.

Niina Sahrakorpi: Myötätuntoisen havainnoivan minän (self-as-context) rakentuminen kognitiivis-integratiivisen psykoterapiajakson aikana. Kliininen tapaustutkielma.

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

 Joogaterapeuttiset menetelmät ahdistuneisuushäiriöisen potilaan kognitiivisesssa lyhytterapiassa

Ahdistuneisuushäiriöiden psykoterapeuttiseen hoitoon suositellaan yleisesti kognitiivista psykoterapiaa. Moni potilas hakee apua oireiden lievittämiseen myös täydentävistä hoitomuodoista, kuten joogasta.

Joogan terapeuttisella suuntauksella eli joogaterapialla on yhteisiä piirteitä psykofyysisten terapioiden ja uusimpien kognitiivisen psykoterapian sovellusten kanssa. Näitä ovat esimerkiksi kehon jännitystilojen rentouttaminen, stressinsäätelyjärjestelmän tasapainoittaminen sekä mielen ja kehollisten tuntemusten havainnointi nykyhetkikontaktissa. Lisäksi joogaterapia hyödyntää hatha-joogaperinteestä sovellettuja liikeharjoituksia.

Tässä tapaustutkimuksessa tarkasteltiin joogaterapian liike-, hengitys- ja keskittymisharjoitusten vaikutusta osana ahdistuneisuushäiriöisen potilaan kognitiivista lyhytterapiaa. Interventio vähensi tutkittavan itsearvioimaa ahdistuneisuutta ja lisäsi yleistä psyykkistä hyvinvointia. Ahdistuneisuuteen liittyvä somaattinen oireilu hävisi lähes kokonaan terapian kuluessa.

Joogaterapeuttisista harjoitteista rakentui myös terapian ulkopuolella hyödynnettävä ahdistuksen omahoito-ohjelma tutkittavan käyttöön, mikä edesauttoi psyykkisen toimintakyvyn ylläpitoa myös terapian jälkeen.

Kaiken kaikkiaan joogaterapeuttisten elementtien yhdistäminen kognitiiviseen lyhytterapiaan tuotti tässä tapauksessa lupaavia tuloksia, jotka ovat samansuuntaisia aiheeseen liittyvän tutkimuskirjallisuuden kanssa.

 

Outi PikkuoksaJoogaterapeuttiset menetelmät kognitiivisen psykoterapian tukena ahdistuneisuushäiriöisen potilaan lyhytterapiassa – tapaustutkimus

Kognitiivis-integratiivinen  aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma (KIT) 2018-2021

Äänien kuulemisen kognitiivis-integratiivinen psykoterapia: muutokset kuulijan suhtautumisessa ääniin

Äänien kuuleminen on melko yleinen ilmiö niin psykiatrisissa häiriöissä kuin tavallisessa väestössäkin. Tutkimuksissa on arvioitu, että noin 10 % ihmisistä kuulee ääniä jossain vaiheessa elämäänsä. Äänien kuulemiseen liittyvä kärsimys ei johdu niinkään äänistä itsessään, vaan siitä, miten kuulija äänensä tulkitsee ja millainen suhde hänellä on kuulemiinsa ääniin.

Tässä opinnäytetyössä tutkittiin sitä, miten pitkään ääniä kuulleen potilaan suhde kuulemiinsa ääniin muuttuu 40 kerran psykoterapiajakson aikana. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, miten äänidialogin liittäminen psykoterapian menetelmiin vaikuttaa ääniin suhtautumiseen. Äänidialogi on varsin vähän tutkittu menetelmä ja siitä onkin oltu kiinnostuneita pääasiassa ääniä kuulevien omissa vertaisyhteisöissä (Suomessa Moniääniset Ry).

Opinnäytetyön aineistona toimi 40 tapaamisen äänitteet. Niistä poimittiin sellaisia tapaamisia, joissa potilaan suhde ääniin nousi esiin. Lisäksi tarkempaan kuunteluun otettiin ne tapaamiset, joissa tehtiin äänidialogia ja keskusteltiin tehdyistä dialogeista.

Psykoterapia- ja äänidialogityöskentely mahdollisti kaksisuuntaisen muutoksen potilaan ja äänien välisessä suhteessa. Potilas koki, että myös äänien suhde häneen muuttui hyväntahtoisemmaksi samalla, kun hän sai etäisyyttä niihin. Äänidialogin potilas koki mahdollistavan äänien syvemmän käsittelyn kuin mikään aiempi hänen saamansa hoito. Psykoterapia ja etenkin äänidialogi muuttivat paitsi potilaan suhdetta ääniin myös hänen suhdettaan itseensä ja elämänhistoriaansa.

Laura Nevala: Äänien kuulemisen kognitiivis-integratiivinen psykoterapia: muutokset kuulijan suhtautumisessa ääniin

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018–2021