Mentalisaatiolla tarkoitetaan ihmisen kykyä tarkastella ja tulkita oman ja muiden käyttäytymisen taustalla olevia mielentiloja sisällyttäen tunteita, toiveita, haluja ja tavoitteita – kykyä nähdä mieli mielessä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että mentalisaatiokyky on alentunut etenkin vakavammissa psyykkisissä häiriöissä. Psykoterapiakentällä ilmiötä on tutkittu etenkin psykodynaamisen viitekehyksen näkökulmasta. Psykoterapian on aiemmissa tutkimuksissa havaittu vahvistavan mentalisaatiokykyä ja tämä on ollut yhteydessä psyykkisen voinnin kohenemiseen.
Tässä työssä tarkasteltiin kognitiivis-integratiivisen psykoterapian vaikutusta asiakkaan mentalisaatiokykyyn. Asiakkaalla oli kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi. Mentalisaation haasteita tarkasteltiin RFQ-54-kyselyllä psykoterapian alussa ja lopussa. Lisäksi tarkasteltiin sisällönanalyysin keinoin mentalisoinnin eri ulottuvuuksien (kognitiivinen-affektiivinen, itse-toinen) ilmenemistä asiakkaan kerronnassa psykoterapian kuluessa. Psykoterapian päättyessä asiakkaan mentalisaatio oli kääntynyt epävarmuudesta omien ja toisten mielentilojen suhteen varmuudeksi näistä tiloista, eli hypomentalisaatiosta hypermentalisaatioon. Asiakkaan mentalisoiva puhe kääntyi psykoterapian ensimmäisen kolmanneksen jälkeen itseen kohdistuvasta ajatusten kuvaamisesta enemmän kohti omien tunteiden kuvaamista. Muiden ihmisten ajatuksia ja tunteita asiakas sanoitti vähänlaisesti läpi psykoterapian. Asiakkaan psyykkinen vointi oli psykoterapian lopussa CORE OM-mittarilla tarkasteltuna hivenen heikompaa kuin psykoterapian alussa, mutta muutos ei ollut merkittävä.
Anne Vähätalo: Kognitiivis-integratiivisen psykoterapian vaikutus asiakkaan mentalisaatiokykyyn
Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023