Myötätuntoisen havainnoivan minän (self-as-context) rakentuminen kognitiivis-integratiivisen psykoterapiajakson aikana. Kliininen tapaustutkielma.

Aiemmasta kirjallisuudesta tiedetään, että vaikuttavassa terapiassa asiakas siirtyy objektipositiosta havainnoivan position kautta subjektipositioon suhteessaan oireeseen tai ongelmaan.

Positiota, asiakkaan asemoitumista ongelmaan nähden, kuvataan kognitiivisessa ja kolmannen aallon terapiasuuntauksissa osittain päällekkäisten ja limittäisten termien avulla. Kognitiivis-integratiivisesti suuntautuneessa terapiatyöskentelyssä voidaan hyödyntää kokemuksellisia ns. kolmannen aallon menetelmiä Yksi kolmannen aallon suuntauksista on hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT). Yksi HOT:n kuudesta keskeisestä prosessista on ”self-as-context” (SAC), havainnoiva minä.

Havainnoiva minä kuvaa minuutta kokemuksena, joka on vakaa ja kykenevä sulautumisen sijaan eriytymään ajatuksista, muistoista, kehollisista kokemuksista ja tunteista. Havainnoiva minä voikin joustavasti tarkastella tuskallisia kokemuksia erillisenä niistä: ”minä en ole yhtä kuin kokemukseni, ajatukseni ja tunteeni”. Havainnoivan osan tavoittaminen ja havainnoivasta perspektiivistä tapahtuva kokemusten havainnointi mahdollistaa muutoksen suhteessa hankalaksi koettuihin sisäisiin tapahtumiin ja kamppailun vähenemisen. Tutkimustietoa havainnoivan minän merkityksestä yksittäisenä muutostekijänä tuloksellisessa psykoterapiassa on nykykirjallisuudessa vasta vähän.

Tämä kliininen tapaustutkielma kuvaa Innovatiivisia hetkiä (IM) (Gonçalves, Ribeiro, Mendes, Matos, & Santos, 2011)  hyödyntäen  45 käyntikertaa käsittävän kognitiivis-integratiivisen terapiaprosessin aikana tapahtuvaa havainnoivan minän rakentumista sekä  asiakkaan siirtymistä uudenlaiseen, kokemukselliseen havainnoivan minän positioon.

Aiemmasta kirjallisuudesta tiedetään tuloksellisessa terapiassa IM-mallin mukaisten innovatiivisten hetkien lisääntyvän.

Tässä tapaustutkimuksessa asiakkaan narratiivista nousi esiin kolme tuskallista ydinteemaa (Minä ja suhteeni/asemoitumiseni muihin/maailmaan, minä ja valmiuteni tulla kohdatuksi myötätuntoisesti ja itsemyötätuntoisesti sekä suhde ongelmalliseksi koettuihin huoliajatuksiin ja ahdistukseen).

Tarkastelujakson alussa asiakkaan minä on konsepti, jota määrittelevät vahvasti aiemmat  ja nykyiset kokemukset, ajatukset ja tuntemukset, itsemyötätuntoa on vaikea tavoittaa. Terapiaprosessin aikana asiakas alkaa tavoittaa havainnoivan minän positiota ja siitä käsin uudenlaista, joustavampaa ”minän”  kokemusta. Innovatiivisten hetkien osalta voidaan muutoksen kuvaajana reflektioIM -hetkien vähentyvän ja uudelleenkäsitteellistämisen IM lisääntyvän.

Terapiaprosessin lopussa asiakkaan voidaan todeta siirtyneen objektipositiosta subjektipositioon kun ”minä” kuvautuu paikkana, josta asiakas voi tarkkailla ulkoisia ja sisäisiä tapahtumia sulautumatta niihin. Havainnoivan minän rakentuessa ”minä” rakentuu uudella tavoin joustavana ja muuttuvana. Tästä uudesta asemasta tarkastellessa ydinteemat kuvautuvat uudella tavoin ja ongelmalliset oireet kuvautuvat asiakkaasta erillisinä, ohimenevinä tiloina eivätkä enää määritä häntä. Uudesta metatason asemasta asiakkaan on myös mahdollista kokea pehmeitä ja myötätuntoisia tunteita omaa sisäistä kärsimystä kohdatessa.

Niina Sahrakorpi: Myötätuntoisen havainnoivan minän (self-as-context) rakentuminen kognitiivis-integratiivisen psykoterapiajakson aikana. Kliininen tapaustutkielma.

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

Itsehavainnointi ja kokemuksellisuus lyhytterapiaprosessin merkityksellisissä hetkissä

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan miten yhden koulutuspotilaan ongelmallinen kokemus muuttui lyhytterapiaprosessin aikana esiintyvissä merkityksellisissä hetkissä. Asiakkaan ongelmallinen tarina määriteltiin, ja terapian alusta, keskivaiheelta ja lopusta tunnistettiin tarinasta poikkeavia innovatiivisia hetkiä, jotka ensin litteroitiin ja sitten analysoitiin innovatiivisten hetkien menetelmää soveltaen. Ymmärrystä muutoshetkistä syvennettiin tarkastelemalla niitä itsehavainnoinnin kehityksen sekä kokemuksellisen prosessoinnin näkökulmista.

Alussa terapiassa merkitykselliseksi osoittautui kokemusten sanoittaminen ja jakaminen, vahvasti esiin tulevien tunteiden ilmaisu, säilöminen ja reflektointi. Nämä näyttivät mahdollistavan etäisyyden ja uuden ymmärryksen muodostamisen suhteessa ongelmakokemukseen. Prosessin keskivaiheessa asiakas sanoitti eri tavoin miten kokemansa oivallukset ovat muuttaneet hänen mahdollisuuttaan suhtautua omiin tunteisiin ja ongelmallisin toimintatapoihin. Terapiaprosessin lopussa korostui muutoksen kuvaaminen. Asiakas toi esiin miten koetut uudet ja eriytyneemmät tavat nähdä ja suhtautua tunteisiin ja toisiin, sekä omien tarpeiden uudenlainen huomioiminen, ovat kehittyneet suhteessa aikaisempaan.  Analyysin tulokset tukevat Innovaativisten hetkien -teorian hypoteesia, että innovatiiviset hetket muuttuvat laadullisesti psykoterapiaprosessin kuluessa, mikä mahdollistaa ongelmien käsitteellistämisen ja kokemisen uudella tavalla. Itsehavainnoinnin näkökulmasta asiakkaan kuvauksissa näkyy uudenlaisen subjektiposition orastavaa kehittymistä suhteessa ongelmakokemukseen. Kokemuksellisuuden näkökulmasta kannatteleva allianssi, tunteiden säilöminen sekä lähikehityksen vyöhykkeellä tapahtuva kokemusten reflektointi edesauttoi kuvatun muutoksen mahdollistumista.

Susanne Tiihonen: Itsehavainnointi ja kokemuksellisuus lyhytterapiaprosessin merkityksellisissä hetkissä

Integratiivisen psykoterapian koulutusohjelma 2018-2021