Avainsana: Itsemyötätunto

Julkaistu

Itsemyötätunnon kehittyminen minätilatyöskentelyn avulla

Tässä opinnäytetyössäni tarkastelen itsemyötätunnon kehittymistä pitkässä kognitiivis- analyyttisessä terapiassa. Menetelminä koulutusterapiassa käytettiin perinteisten KAT-työkalujen eli karttojen ja kirjeiden lisäksi minätilatyöskentelyyn liittyviä harjoituksia, meeting place ja mielikuvatyöskentely. Lisäksi asiakkaan kanssa tehtiin jokaisen tapaamisen alussa hengitys- ja rentoutusharjoitus. Minätilatyöskentelyssä fokusoitiin erityisesti haavoittuvamman puolen eli ns. sisäisen lapsen tarkasteluun. Itsemyötätunnon lisääminen kehittyi tavoitteeksi vähitellen.
Itsemyötätunnolla tarkoitan tässä työssä Kristin Neffin määritelmää, jossa se kuvataan koostuvan kuudesta komponentista: hyväntahtoisuudesta ja yleisestä inhimillisyyden tunteesta itseä kohtaan, läsnäolosta sekä itsekritiikin, eristäytymisen ja toisaalta liiallisen tunteisiin samaistumisen tarpeen vähentymisestä. Havainnoin saavutettua muutosta sekä näiden komponenttien esiintymisellä hoitojakson loppupuolella että assimilaatiomallilla (assimilation of problematic experiences eli APES).
Koulutusasiakkaani itsemyötätunto vaikutti lisääntyvän erityisesti läsnäolevuuden ja itsehavainnoinnin osalta sekä erillisyyden kokemuksen vähentymisenä. APES-taso oli alussa pääasiassa 1-2 ja hoitojakson lopussa saavutettiin tasoa 4-5. APES-taso kuitenkin fluktuoi ja oli myös tilasidonnaista.

Virpi Kuitunen: Itsemyötätunnon kehittyminen minätilatyöskentelyn avulla

Kognitiivis-analyyttinen yksilöpsykoterapeuttikoulutusohjelma (2019-2022)

Julkaistu

Toiveikkuuden lisääminen ja ylläpitäminen kognitiivisessa psykoterapiassa

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan, miten toiveikkuutta voidaan lisätä ja ylläpitää kognitiivisessa psykoterapiassa. Pitkittäistutkimuksen kohdehenkilönä on asiakas, jonka terapian tavoitteena on lisätä toiveikkuutta ja siten myös jaksamista. Tutkimus on kohteena olevan ilmiön sekä tutkimuskysymyksen ja -aineistonsa perusteella laadullinen tutkimus.

Tutkimus on toteutettu seurannalla, jossa tutkimusaineistona ovat tapaushenkilön terapiaa koskevat istuntomuistiinpanot ja pohdintatehtävät vuoden ajalta. Tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti tulevaisuuteen liittyvien ajatusten ja toimintojen ilmaisujen esiintyvyyttä. Lisäksi tutkimusaineistona on toiveikkuusasteikko, jota on käytetty terapian alussa, puolen vuoden ja yhden vuoden kohdalla osoittamaan tapahtuneita muutoksia toiveikkuudessa, ja päättövaiheessa tehdyt kartoitukset psykologisista voimavaroista.

Tutkimuksessa kuvataan tapaushenkilön toiveikkuudessa tapahtunutta muutosta ja muutokseen vaikuttaneita tekijöitä. Kognitiivisen psykoterapian menetelmien avulla on käsitelty haitallisia uskomuksia ja toimimattomia käyttäytymismalleja, jotka ovat aiheuttaneet ja ylläpitäneet toivottomuutta. Toivottomuudesta johtunut epäonnistumisen välttely on vähentänyt tavoitteellista toimintaa ja ylläpitänyt negatiivisia ajatuksia ja murehtimista.

Tutkimuksen perusteella terapeuttisella allianssilla on keskeinen merkitys toiveikkuuden vahvistumisessa. Luottamuksellinen terapiasuhde auttaa merkittävästi toiveikkuuden kannalta optimaalisen ilmapiirin muodostumista. Skeematerapian työtavat ovat edesauttaneet toiveikkuuteen liittyvien tekijöiden käsittelyä. Tapaushenkilö on kyennyt moodityöskentelyn ja tilanneanalyysin avulla tiedostamaan suojautuvan moodinsa ja minäskeemaan liittyvien ydinuskomusten haitallisen vaikutuksen omaan toimintaansa. Korjaavalla mielikuvatyöskentelyllä hän on pystynyt omaksumaan myönteisen minäskeeman ja uuden toimintamallin, jossa huomioi omat tunteensa ja tarpeensa. Toiveikkuuden kasvu on lisännyt tulevaisuudensuunnittelua ja tavoitteellista toimintaa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että tapaushenkilön itsemyötätunto on vahvistunut ja hänen itseensä liittyvät ajatukset ja tulevaisuutta koskevat suunnitelmat sekä tulevaisuuteen liittyvät toiminnot ovat muuttuneet terapian aikana myönteisimmiksi.

Tuija Kannisto-Karonen: Toiveikkuuden lisääminen ja ylläpitäminen kognitiivisessa psykoterapiassa

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

Julkaistu

Myötätuntosuuntaisen psykoterapian vaikutus häpeän tunteen ja itsekriittisyyden lieventymiseen – Viiden kansainvälisen tutkimusyhteenvedon tarkastelu kirjallisuuskatsauksen muodossa

Tämä lopputyö käsittelee myötätuntosuuntaista psykoterapiaa erityisesti häpeä kokemusten ja itsekriittisyyden hoidossa. Tarkastelen myötätuntoa käsitteenä, sen liittymistä tunteidensäätelyjärjestelmään ja myötätuntosuuntaisen psykoterapian kehittymistä erityisesti Paul Gilbertin ajatusten ja kehittämistyön pohjalta. Tutkimusaineisto sisältää viisi eri myötätuntosuuntaisen hoitointervention kuvausta ja niihin liittyviä tutkimustuloksia. Tutkimusaineistosta nousee myötätunnon kehittymisen myönteinen vaikutus pitkäaikaisesti psyykkisesti oireilleiden potilaiden hoidossa, erityisesti häpeä kokemusten ja itsekriittisyyden hoidossa sekä masennus- ja ahdistusoireiden vähentymisenä. Itsemyötätunnon kasvu näkyy myös potilaiden elämänhallinnassa ja toimintakyvyn kasvussa. Tutkimusaineistot ovat olleet melko pieniä, joten tutkimustulosten yleistettävyyden vahvistamiseksi myötätuntosuuntaisen terapian tutkimusta tarvitaan edelleen jo löydettyjen tutkimustulosten laajentamiseksi.

Mari Rikala: Myötätuntosuuntaisen psykoterapian vaikutus häpeän tunteen ja itsekriittisyyden lieventymiseen  – Viiden kansainvälisen tutkimusyhteenvedon  tarkastelu kirjallisuuskatsauksen muodossa

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021