Helsingin yliopisto
”Vaikka silauslehtiä olisikin helppoa perustaa lisää, lähtisivätkö niitä sekä perustamaan että toimittamaan nimenomaan tutkijat?” Näin kysyy THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen blogiartikkelissaan, joka on kommenttipuheenvuoro kosmologi Syksy Räsäsen tieteellisen julkaisemisen tulevaisuutta koskevaan keskustelunavaukseen. ”Silauslehdillä” Partonen tarkoittaa overlay-lehtiä, joissa vertaisarvioidaan preprint-julkaisuja. Partosen tarkastelussa on lääketieteen alan JMIRx Med -lehti, esimerkkitapaus, jonka kautta hän tarkastelee overlay-julkaisemista. (Artikkelisarja: Tieteellisen julkaisemisen tulevaisuus)
Teksti: Timo Partonen (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)
Myös lääketieteen alalla niin kutsutut silauslehdet (overlay journals) ovat aloittaneet toimintansa. Otan esimerkiksi erään kanadalaisen kustantajan (JMIR Publications) silauslehden, JMIRx Med, sillä se on tällä hetkellä ainoa kliinisen lääketieteen alalla toimiva silauslehti. Sama kustantaja toimii myös avoimen julkaisemisen (open access) kustantajana. Se aloitti toimintansa Heidelbergin yliopiston suojissa yhden lehden julkaisuprojektina vuonna 1998, muuttui liikeyritykseksi Kanadassa vuonna 2011 ja julkaisee nykyisin 33 lehteä, mikä on tuottanut sille kiihtyvällä vauhdilla taloudellista kasvua.
Pari vuotta sitten JMIRx Med indeksoitiin PubMed Central/PubMed-tietokantaan. Sieltä tämän lehden artikkeleita löytyy 74, mutta niiden joukossa ei ole yhtään artikkelia tutkijoilta Suomesta tai edes Pohjoismaista (haku tehty 4.4.2024). Tätä lehteä ei ole indeksoitu MEDLINE-tietokantaan, eikä sitä löydy laajalti käytetystä viittausanalyyttisestä tietokannasta (Journal Citation Reports) eikä suomalaisten korkeakoulujen julkaisutoimintaa ohjaavasta Julkaisufoorumista. Avointen julkaisujen DOAJ-tietokannasta lehti kuitenkin löytyy.
JMIRx Med julkaisee artikkelinsa nettiarkistoon lähetetyistä käsikirjoituksista. Artikkelien lähteinä ovat sekä kustantajan omat nettiarkistot JMIR Preprints että nettiarkisto MedRxiv. Jälkimmäinen on toiminut neljä vuotta. Tämän nettiarkiston omistaa vuonna 1890 perustettu yksityinen tutkimuslaitos Cold Spring Harbor Laboratory ja taustalla toimivat lisäksi Britannian lääkäriliiton omistama BMJ-kustantamo ja yksityinen Yale-yliopisto. MedRxiv on sopinut toistaiseksi 148 tieteellisen lehden kanssa toimittavansa käsikirjoituksia näiden lehtien vertaisarviointiin. Siihen on tähän mennessä lähetetty yli 50 000 käsikirjoitusta. Tästä voi päätellä, että JMIRx Med ei ole onnistunut kanavoimaan nettiarkistoistaan itselleen vielä kovinkaan vuolasta artikkelivirtaa. Tutkijat ovat käyttäneet MedRxiv-nettiarkistoa perinteisissä lehdissä julkaisemisen välietappina. Se toimii tulosten merkintäpaikkana ikään kuin kullanhuuhdontaan saatuna etuoikeutena.
Silauslehtien arvostus perustuu tieteellisesti pätevän tiedon julkaisemiseen. Sen takia avainasemassa on julkaistavaksi tarjottujen käsikirjoitusten pätevä vertaisarviointi. JMIRx Med on ilmoittanut noudattavansa vertaisarvioinnin periaatteita siten, että julkaisutiimi kutsuu jokaiselle käsikirjoitukselle vertaisarvioitsijat. Lehden sivuilta tosin löytyy myös pitkä lista käsikirjoituksia, joille voisi ryhtyä vertaisarvioitsijaksi. Lehti ei edellytä vertaisarvioitsijalta tohtorintutkintoa ja kannustaa myös maallikoita ja potilaita arvioimaan käsikirjoituksia (ks. lehden vertaisarvioinnista). Käsittelemiensä artikkelien hylkäysprosenttia JMIRx Med ei ole kertonut julkisuuteen, joten emme tiedä, onko se nolla vai jotakin muuta.
Kuten Syksy Räsäsen marraskuun blogiartikkelissa pohdittiin, tutkimusten julkaiseminen silauslehdissä on mahdollista vain, jos tutkijat arvostavat niitä samaan tapaan kuin perinteisiä lehtiä. Maineen kasvuun kuluu tietenkin aikaa. Ajan kuluminenkaan ei välttämättä tuo mukanaan riittävää arvostusta uudelle tulokkaalle. Onko kuitenkin niin, että tutkijalle on silausta houkuttelevampaa unelmoida tarjoamalla tuloksensa julkaistavaksi kahvipöytälehdissä Nature ja Science. Ensimmäistä on julkaistu vuodesta 1869, jälkimmäistä vuodesta 1880. Voikin siis olla, että kun tieteellisen julkaisemisen vaihtoehtojen tarjonta ylittää kysynnän, tutkijat alkavat jälleen vaalia perinteitä. Vanhassa vara parempi, kuten sanonta kuuluu.
Tutkimusten julkaiseminen silauslehdissä on mahdollista vain, jos tutkijat arvostavat niitä samaan tapaan kuin perinteisiä lehtiä.
Tieteellinen julkaiseminen vaatii perehtymistä, mikä vie aikaa. Se nipistää aikaa pois oman tutkimuksen tekemisestä. Vaikka silauslehtiä olisikin helppoa perustaa lisää, lähtisivätkö niitä sekä perustamaan että toimittamaan nimenomaan tutkijat? Olisiko tämä tieteellisen julkaisemisen vallankumous? Pysyisivätkö julkaisemisen kustannukset nimenomaan tutkijoiden käsissä nykyistä huomattavasti pienempinä? Esimerkkini vastaa tähän. Jotta voi julkaista artikkelinsa JMIRx Med -silauslehdessä on maksettava vuosimaksu ($2000–$10000), joka kattaa tietyn määrän julkaistavia artikkeleita, minkä jälkeen jokaisen artikkelin julkaiseminen maksaa $1000. Näiden hintojen ja lehden taustatietojen perusteella en näe, miten silauslehdet eroavat tai ainakaan tämä antamani esimerkki eroaisi kaupallisista kustantajista.
Lue lisää:
- Editorial director of JMIRx Med: What is JMIRx? (2024)
- Ursić L, Gudelj D, Tomić V, Marušić M, Marušić A. Analysing overlay journals: the state-of-the-art in 2021 and possible perspectives. Learned Publishing 2022; 35: 640–649.
Timo Partonen (ORCID, THL) työskentelee tutkimusprofessorina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Hän toimii mm. Annals of Medicine -lehden psykiatrian osion vastuutoimittajana (ks. Think Open -blogiartikkelit vuodelta 2019 ja 2021).