Tuoreen uutisen mukaan EndNote-viitteidenhallintaohjelmiston omistaja Thomson Reuters on haastanut open source -pohjaista Zotero-viitteidenhallintaohjelmistoa levittävän virginialaisen George Mason Universityn (GMU) oikeuteen. Firma vaatii yliopistolta 10 miljoonan dollarin vuotuisia korvauksia toiminnalleen aiheutetusta vahingosta ja Zoteron levittämisen välitöntä lopettamista. Continue reading
Author Archives: Jyrki Ilva
Kesäisiä suosikkeja
Korkeakoulujen kampukset hiljenevät kesän ajaksi, ja kuten ehkä saattaa arvatakin, tämä näkyy selkeänä pudotuksena myös tieteellisten verkkojulkaisujen käyttöluvuissa. Mutta vaikuttaako vuodenaika myös siihen, millaisia julkaisuja verkosta käydään lukemassa? Continue reading
Historiallinen aikakauskirja Elektrassa
Vaikka syksyn alku on tyypilliseen tapaan ollut kiireistä ja vähän sekavaa aikaa, muutamia ilon aiheita siihenkin on mahtunut. Omalta osaltani olin hyvin tyytyväinen siihen, että saimme kesän ajan työn alla olleiden Historiallisen aikakauskirjan kokotekstiartikkelien viitetiedot viimeinkin pari viikkoa sitten ajettua Elektran käyttöliittymään. Osin varmaan oman historioitsijataustani vuoksi tämä oli tuntunut tavanomaistakin läheisemmältä projektilta.
Continue reading
Gradu avoimista julkaisuarkistoista
Mika Stenbergin keväällä valmistunut tietojenkäsittelytieteen gradu “Avoimet julkaisuarkistot ja niiden tekniikka” on ollut luettavissa E-thesis-palvelussa jo kesäkuusta lähtien. Gradun kiinnostavuutta lisää se, että Stenberg on vastannut Helsingin yliopiston Meilahden kampuksen julkaisuarkiston (Terkko Document Space) teknisestä kehitystyöstä. Continue reading
Kaikki hyvin, julkaisuarkistot?
Jos julkaisuarkistojen kehitystä seuraa pelkästään open access -evankelistien blogien välittämän propagandan kautta, koko ilmiöstä saattaa piirtyä kovin ruusuinen kuva. Miltä tilanne näyttää ruohonjuuritason ahkerien ahertajien, julkaisuarkistojen rakentajien ja ylläpitäjien näkökulmasta?
Dorothea Salon räväkkä parikymmensivuinen pamfletti “Innkeeper at the Roach Motel” tarjoaa yhden vastauksen tähän kysymykseen. Salo kritisoi julkaisuarkistojen ja julkaisuarkisto-ohjelmistojen nykytilaa ja nostaa myös esiin useita sellaisia ongelmia, jotka ovat julkisuudessa tähän asti pääosin hautautuneet virallisen hymistelyn alle. Continue reading
95 vuotta, ei kiitos
Pekka Gronow on kirjoittanut omaan YLE:n sivuilla ilmestyvään blogiinsa joukon merkintöjä, joissa hän kritisoi EU:n komissiolle tehtyä esitystä äänitteiden suoja-ajan pidentämiseksi 95 vuoteen. Äänitteiden suojan pidentäminen hankaloittaisi entisestään mm. musiikkiaineistoja sisältävien digitaalisten kirjastojen rakentamista ja heikentäisi muutenkin historiallisesti arvokkaiden äänitteiden saatavuutta. Continue reading
Doria maailman 16. paras julkaisuarkisto?
Kansalliskirjaston Doria-palvelu on yltänyt tuoreella maailman 300 parhaan julkaisuarkiston ranking-listalla peräti sijalle 16. Ollaan me vaan hyviä, vai ollaanko sittenkään? Mistä tällainen ranking-lista oikein kertoo? Continue reading
Huippuyliopistot, tehokkuus ja yhteisöllisyys?
Vastoinkäymisiä Oxfordissa
Tuoreen uutisen mukaan Oxfordin yliopisto on keskeyttänyt VTLS:n Virtua-kirjastojärjestelmän käyttöönottoprojektin, joka oli ollut työn alla jo usean vuoden ajan. Perusteluna mainitaan se, että tällaisen modernin ohjelmiston sovittaminen yli sadasta kirjastosta koostuvaan ympäristöön oli osoittautunut odotettua vaikeammaksi. Oxfordin yliopiston kirjaston johtajan Sarah Thomasin mukaan kirjastojen täytyy yksinkertaistaa ja yhdenmukaistaa toimintaansa ennen kuin ohjelmiston käyttöönotto on ylipäänsä mahdollista.
Tämä on tietysti noloa, vaikka toisaalta täytyy nostaa Oxfordille hattua siitä, että tällaisista ongelmista ollaan valmiita kertomaan julkisesti. Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, miten Oxfordin kaltaisessa huippuyliopistojen kirkkaimpaan kärkeen kuuluvassa organisaatiossa voi olla noinkin hajanainen kirjastolaitos. Esim. Helsingin yliopistossa kirjastojen toimintaa on keskitetty ja tehostettu viimeisten kymmenen vuoden aikana aivan toisenlaista tahtia.
Ex Libris vaihtoi omistajaa
Kirjastoalan keskeisiin ohjelmistoyrityksiin kuuluvan Ex Libriksen omistaja on vaihtunut jälleen. Yhtiön aiempi omistaja Francisco Partners -sijoitusyhtiö näet myi sen viime viikolla toiselle Leeds Equity Partners -nimiselle sijoitusyhtiölle. Ex Libris on suomalaisten tieteellisten kirjastojen merkittävin järjestelmätoimittaja, sillä mm. yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastojen käyttämät kirjastojärjestelmä Voyager ja portaaliohjelmisto MetaLib ovat molemmat Ex Libriksen tuotteita. Continue reading
Helsingin yliopisto tiennäyttäjänä: rinnakkaisjulkaisemisesta tutkijan velvollisuus
Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto allekirjoitti viime viikolla päätöksen koko yliopiston henkilökuntaa koskevasta tallennusvelvoitteesta. Kaikki 1.1.2010 jälkeen koti- ja ulkomaisissa tieteellisissä julkaisuissa ilmestyneet artikkelit pitää päätöksen mukaan tallentaa yliopiston omaan avoimeen julkaisuarkistoon.
Uusi aika alkaa
Vaikka päätös on johdonmukaista jatkoa yliopiston ja suomalaisen tiedemaailman päättäjien aiemmille linjauksille (mm. Berliinin julistuksen allekirjoittaminen), se merkitsee samalla radikaalia uutta avausta kotimaisen tiedejulkaisemisen kentässä. Kirjoitin itsekin rinnakkaisjulkaisemisen tilanteesta varsin pessimistisesti vajaa vuosi sitten (ks. Rinnakkaisjulkaisemisen vaikea alkutaival), mutta Helsingin yliopiston päätöksen jälkeen maailma näyttää taas aika toisenlaiselta. Continue reading