Kategoria: Näkökulmia opintoihin

Teksti Adele Tuura. Kuva Minna Annola.

Vuodesta 2012 lähtien laitoksellamme on voinut opiskella sivuaineena romanikieltä ja -kulttuuria. Laaja-alainen opintokokonaisuus käsittelee niin kielitiedettä, romanikielen rakennetta, monikielisyyttä kuin romaniyhteisön kulttuuria ja historiaakin.

Millaisena romanikielen ja -kulttuurin opetus näyttäytyy oppiainetta opiskelevan silmin? Entä millaisia ovat yksilöiden omat näkemykset romanikielen ja -kulttuurin tämänhetkisestä tilasta? Muun muassa näihin kysymyksiin lähdin etsimään vastauksia.

Vuorovaikutteista oppimista

Yksi romanikielen ja -kulttuurin oppiaineen opiskelijoista on Mertsi Lindgren, lauluyhtye Suoran Lähetyksen jäsen.

Lindgrenillä on takanaan puoli vuotta romanikulttuurin opintoja. Hän kertoo, että opetustilanteet nojaavat paljolti vuorovaikutukseen opettajien ja opiskelijoiden välillä. Osallistuva opetustapa lienee romanikulttuurin oppiaineen tapauksessa luonnollinen jo siksi, että valtaosa opiskelijoista on romanitaustaisia; kokemusten ja ajatusten vaihto on käsiteltävien aiheiden syvenemisen ja ymmärtämisen kannalta arvokasta. Vaikka opettajat ovat määrittäneet oppitunneille tietyt tavoitteet, opiskelijoille siis annetaan vapaus antaa opetukseen oma panoksensa. Tämän seurauksena keskustelut eksyvät välillä myös ennalta suunnittelemattomille poluille.

 Oppiaineen laajuus ja ajoittainen rönsyilevyys ei tietenkään ole ihme; onhan kulttuuri jo käsitteenä tavattoman kirjava ja moniulotteinen. Lindgren korostaa, että romanikulttuurin opetus käsittelee kulttuuria kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. Niinpä yhteydet sosiologisiin aihealueisiin – esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksiin – ovat opetuksessa luontevasti läsnä. Toisaalta Lindgren kokee, että romanikulttuurin opetus voisi olla vielä nykyistäkin integroituneempaa. Oppiaineen voisi hänen mielestään yhdistää entistä selkeämmin esimerkiksi antropologiaan.

Ylipäätään opetuksessa soisi korostettavan osien ja kokonaisuuksien suhteita – siis sitä, että romanikulttuurin opetus nivoutuu osaksi kulttuurintutkimusta ja lähitieteitä. Tärkeänä tulevaisuuden kysymyksenä Lindgren pitää myös oppiaineen tutkimuksellista näkökulmaa. ”Luennoilla käsiteltävät aiheet herättävät joskus kysymyksiä, joihin ei yksinkertaisesti löydy vastausta”, hän sanoo. Tällainen havahduttaa varmasti huomaamaan perustavanlaatuisen tutkimuksen tarpeellisuuden.

Kaiken kaikkiaan Lindgren kokee, että romanikulttuurin opiskelu olisi hyödyllistä monille – ja erityisen antoisaa se olisi ei-romanitaustaisille henkilöille. ”Luennoilla käsiteltävät aiheet ovat romanikulttuuria vähän tunteville varsinainen aarreaitta”, hän sanoo. Välillä opetus sivuaa sellaisia ”sisäpiiritietoja”, joita ei muualla välttämättä tulisi kuulleeksi.

 Kulttuurien murroksessa

”Tällä hetkellä romanikulttuurin tila Suomessa tuntuisi olevan murrostilassa, siis positiivisessa mielessä”, Lindgren sanoo. Tällä hän tarkoittaa sitä, että niin valta- kuin romaniväestössäkin on havahduttu muutoksen tarpeeseen. Hänen mielestään romaniväestössä on laajemminkin nähtävillä oman kulttuurin ja tapojen arvostuksen nouseminen.

Samansuuntaisilla linjoilla on Tuula Blomerus, Romano Missio -järjestön palveluohjaaja ja projektikoordinaattori. Vuosina 2010–2014 toteutetun, romaninaisvankeja kuntouttavan Naisten vuoro -projektin parissa työskennellyt Blomerus kokee, että yhteiskunnallisesta näkökulmasta romanikielen ja -kulttuurin tila on tällä hetkellä varsin hyvä. Esimerkiksi juuri yliopisto-opintojen kehittäminen, monipuolinen kielipesätoiminta sekä oppimateriaalien tuottaminen ovat arvokkaita asioita niin kielen kuin kulttuurinkin turvaamisen kannalta.

Ruohonjuuritasolla tarkasteltuna tilanne on Blomeruksen mielestä kuitenkin toisenlainen. Valitettava tosiasia on, että sujuvasti romanikieltä puhuvia on Suomessa vähän. Tämä vaikuttaa tietysti radikaalisti siihen, että kielen siirtymisestä sukupolvelta toiselle on tullut ongelmallisempi tehtävä. Siinä missä ennen kieli ja tavat omaksuttiin lähes huomaamatta yhteisöjen tiiviin kanssakäymisen ansiosta, nykyään vastuu on entistä selkeämmin yksilöillä. Blomerus painottaakin tietoisten päätösten ja tekojen merkitystä romanikielen ja -kulttuurin säilyttämiseksi alati muuttuvassa yhteiskunnassa.

Mertsi Lindgrenin mukaan romanikulttuurin tulevaisuuteen vaikuttavat sekä valta- että romaniväestön asenteet. Hänen mielestään keskeistä olisi arvostaa niin omaa kuin vieraitakin kulttuureita. Kulttuurierojen ja -ristiriitojen sijasta Lindgren painottaa kulttuurien välisiä yhtäläisyyksiä. ”Niitä on kuitenkin paljon enemmän kuin eroavaisuuksia”, hän sanoo.

Pyrkimykset kulttuurienväliseen yhteistyöhön sekä oppimiseen konkretisoituvat käytännössä. Hyvä esimerkki monipuolisen oppimisen hyödyntämisestä on Helsingin kaupungin järjestämä koulutus ”Iskelmän keinoin”, jossa Lindgren pääsi hyödyntämään niin kulttuurista kuin musiikillistakin osaamistaan. Koulutuksessa maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä tutustutettiin Suomen kulttuuriin koulutuksen nimen mukaisesti laulun avulla. Siinä musiikki nivoutui osaksi historiallista viitekehystä; eri vuosikymmenten keskeisten kappaleiden kautta tutustuttiin niin kielen ilmaisuvarantoihin kuin Suomen historiallisiin tapahtumiinkin.