Tuleva opettaja, ole kiinnostava!

Teksti Mari Kankaanranta. Kuva Anna Kenneth.

Jussi Willman toimii äidinkielen opettajana IB-lukiossa, tavallisessa lukiossa sekä avoimessa yliopistossa ja on tuttu näky myös laitoksemme kirjallisuuden luennoitsijana. Bloggaava norsu sai tilaisuuden haastatella Willmania ja kysyä, millaista äidinkielen opettajan työ on ja miten alalle pääsee.

Jussi_Willman_kuva_Anna_Kenneth

Mitä ja missä itse opiskelit?

Opiskelin Helsingin yliopistossa yleistä historiaa, yleistä kirjallisuutta, teoreettista filosofiaa, kreikkaa, hepreaa ja suomen kieltä.

Mitkä oppiaineet tai kurssit ovat olleet hyödyllisimpiä nykyisen työsi kannalta?

Melkein kaikista opinnoista on ollut jonkinlaista hyötyä, mutta opetusharjoittelu oli hyödyllisin. Myös puheviestinnän käytännön kurssi oli hyvä. Ylipäätään keskustelevat ja toiminnalliset kurssit ovat minusta järkeviä. Mieluummin luen kotona kirjaa kuin istun kovalla puisella penkillä tuijottamassa dioja.

Jos saisit nyt valita uudelleen, mitä tekisit eri tavalla opinnoissa ja opiskelijaelämässä?

Opiskelisin määrätietoisemmin kohti ammattia. Etsisin kursseja, joissa saa kontakteja yliopiston ulkopuoliseen todellisuuteen. Saattaisin valita kokonaan toisen alan kuten paleoantropologian, kosmologian tai psykiatrian. Joisin vähemmän vodkaa. En väittelisi teoreettisten filosofien kanssa oudoista asioista aamuyöhön. Pelaisin jalkapalloa.

Millaista on olla äidinkielen opettaja?

Opettaja on yleishenkilö, jonka työssä yhdistyvät kirjallisuus, kielioppi, media, estetiikka, semiotiikka, filosofia, viestintä, teatteri… Kesällä työ on mukavaa. Talvisin joskus turhauttavaa. Äidinkieli oppiaineena ei ole oppilaiden mielestä kovinkaan tärkeä tai kiinnostava; poikia täytyy erityisesti motivoida. Palkka on ok.

Mitkä ovat työsi parhaat puolet? Mikä aiheuttaa stressiä?

Ammatti on erittäin antoisa, turvallinen ja kummallinen. Paras puoli on työni monipuolisuus: siinä yhdistyvät asiaosaaminen, ihmissuhteet ja hallinnointi. Stressiä aiheuttavat passiivis-aggressiiviset opiskelijat sekä esseiden tarkastaminen, niitä tulee korjattavaksi valtavia määriä.

Miten välttää rutinoitumisen ja tylsistymisen, jos opettaa vuodesta toiseen samoja kursseja?

Tehtäviä pitää vaihdella. Keskusteleva ote vähentää rutiinia ja tylsistymistä. Koko ajan täytyy yrittää kehittyä. Vaikkei jaksaisi. Paras tapa välttää tylsistymistä on se, että opettaa vuorovaikutuksellisesti, ihmiset edellä. Asia tulee perässä.

Millaisia eroja olet havainnut työssäsi eri-ikäisten kanssa?

Aikuisten kanssa aikaa ei kulu patistamiseen ja kasvattamiseen. Yliopistossa kirjoittajat ovat yleensä lahjakkaita ja kiinnostuneita asioista. Lukiossa kirjallisuus ei tunnu kiinnostavan opiskelijoita.

Toisaalta nuoremmat saattavat olla hauskempia, koska eivät ole aikuisia tylsimyksiä.

Mitä kannattaisi tuoda esiin työtä hakiessa? Miten näet alan työllistymismahdollisuudet tällä hetkellä?

Riippuu oppilaitoksesta. Mutta haastattelussa kannattaa olla itsevarma ja uskaliaskin. Kannattaa painottaa kykyä innovaatioihin ja oppilaiden motivointiin, jos työkokemusta ei ole. Nykyistä systeemiä voi myös kritisoida perustellusti, mutta täytyy osoittaa joustavuutta. Vuorovaikutustaidot ja kyky yhteistyöhön ovat tärkeitä. Haastatteluun mentäessä tulee osata esimerkiksi lukion opintojen rakenne. Yläkouluun haettaessa korostuvat taidot kasvatuksessa ja motivoinnissa.

Työllistymismahdollisuudet ovat kohtalaiset. Mutta yhteen paikkaan voi olla sata hakijaa. Jos on pätevyys useampiin opetettaviin aineisiin, se helpottaa työnsaantia. Ensimmäinen vuosi työssä on luultavasti raskas. Monet lopettavat tästä syystä opettajan ammatissa.

Mitkä kaksi neuvoa antaisit tulevalle ädinkielen opettajalle?

Älä pelästy. Ole kiinnostava.

 

 

 

Yksi vastaus artikkeliin “Tuleva opettaja, ole kiinnostava!”

  1. Jussi <3

    Minulla oli taannoin ilo tehdä töitä Jussin kanssa. Opin muun muassa, että S2-opiskelijoille voi hyvin lätkäistä lyriikkaa nenän eteen A2.1-tasolla. Hieno mies, innostava pedagogi, paljon pääkarvaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *