Norjalaisen fantasiakirjallisuuden nouseva tähti vieraili laitoksella

Teksti ja kuvat Eeva-Liisa Nyqvist.

Kirjailija Siri Pettersen vieraili Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksella maanantai-iltapäivänä 21.9. kertomassa vastikään suomeksi ilmestyneestä esikoisromaanistaan Odinsbarn (suom. Odininlapsi, Jalava-kustannus 2014, suom. Eeva-Liisa Nyqvist), joka samalla on Korpinkehät-trilogian ensimmäinen osa.

Teos on saavuttanut huikean menestyksen: se on voittanut vuoden parhaalle fantasiaromaanille jaettavan Fabelprisetin ja on kautta aikojen ensimmäinen fantasiaromaani, joka on päässyt ehdolle Norske bokhandlerforeningenin palkinnon saajaksi. Kirja on ollut myös ehdolla Kulturdepartementets debutantprisin ja Bokblogger-palkintojen saajaksi. Juuri ennen Suomen-vierailua Sirille myönnettiin Bokhandelens barn- og ungdomsbok-stipendi, jonka perusteluissa Sirin todetaan olevan niin lahjakas, että stipendillä halutaan taata hänen kirjailijatoimintansa jatkuminen. Odininlapsen oikeudet on tällä hetkellä myyty Ruotsin, Tanskan ja Suomen lisäksi Puolaan ja Tšekin tasavaltaan. Kirjan maailmanvalloitus alkoi kuitenkin niinkin eksoottisesta paikasta kuin Brasiliasta, jossa norjalainen metallimusiikki on suosittua.

Odininlapsi kirjan kansi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjan kirjoittaminen vei yhteensä kymmenen vuotta, mutta sen suosio norjalaisten lukijoiden keskuudessa on ollut niin valtaisa, että se on sanottu luoneen norjalaiselle kirjallisuudelle aivan uudenlaista fanikulttuuria: innokkaimmat fanit pukeutuvat kirjan cosplayhahmoiksi, nimeävät lemmikkejään kirjan hahmojen mukaan ja koristelevat leivonnaisiaan Korpinkehät-trilogian tyylitellyllä korppilogolla – sama logo on jo nähty tavanomaisen irvistyksen tilalla myös halloween-kauden kurpitsalyhdyissä. Kiihkeimmät fanit ottaneet myös kirjasarjan logon mukaisia tatuointeja, ja notkeimmat taipuvat logoa muistuttavan jooga-asanan – johon tosin tarvitaan kaksi joogaajaa kerrallaan. Myös Sirin itsensä suuresti arvostama, itsekin kulttimainetta nauttiva Nemi-sarjakuva on käsitellyt romaania jo kaksi kertaa.

Siri_Pettersen_kuva_Eeva-Liisa_Nyqvist

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hersyvän hyväntuulinen Siri alusti esityksensä kertomalla oman tulkintansa siitä, miksi fantasia on nykyään niin suosittua. Hän havainnollisti maailman muuttumista näyttämällä katkelman omille teinivuosilleen tyypillisestä tv-sarjasta 80-luvulla: meno oli ennen kaikkea humoristista, eikä edes pyrkinyt luotaamaan aikansa kipupisteitä. Nykyhetkeen tultaessa ihmiskunnan heikkoudet samoin kuin se, ettei tekninen kehitys aina johda positiivisiin lopputuloksiin, on kuitenkin käynyt harvinaisen selväksi. Nykyään nuorisokin on tietoinen eeppisen kokoluokan ongelmista ja siitä, että maailma kaipaa pelastajaa. Ihmisen potentiaalia luotaava ja sankareita tarjoava fantasiakirjallisuus on siksi alkanut tarjota lukijoilleen toivoa ja päässyt näin osaksi valtavirtaa. Toisinaan kaoottiselta vaikuttavassa maailmassa on lohdullista lukea tarinoita, joissa yksilö saa aikaan jotakin merkittävää.

Näistä fantasiaan olennaisesti liittyvistä seikoista huolimatta Siri itse on kirjoittanut romaanin, joka välttää joitain fantasialle ominaisia peruskuvioita. Päähenkilö ei ole ”valittu” eikä hänellä ole erityisiä kykyä – päinvastoin, häntä voisi luonnehtia syrjäytyneeksi nuoreksi naiseksi. Tarinan sankari on toki vahva ja rohkea, mutta painii valtavien moraalisten ongelmien kanssa, eikä hänen ammattivalintaansa juuri voi selitellä parhain päin. Tarinan konna puolestaan on ovela, vastuuton ja täysin itsekeskeinen, mutta taistelee pohjimmiltaan terveytensä puolesta. Myös kirjan nimi tuottaa yllätyksen: kirjan miljöö vaikuttaa hyvin muinaisnorjalaiselta, mutta minkäänlaista viikinkimytologiaa ei kirjassa esiinny.

Alustuksen jälkeen keskustelu kulki vapaasti yleisön ja Sirin välillä. Itse nuoruudessaan sarjakuvista ja lyhyistä tarinoista aloittaneena Siriä kiinnosti tietää, oliko paikalla itsekin kirjoittamista harrastavia. Myös kirjassa esiintyvistä nimistä syntyi keskustelua: Siri kertoi joidenkin nimien syntyneen jo ennen tarina, kun taas toisten tietoiseen mieleen pulpahtaminen tapahtui huomattavasti hitaammin. Yhteiseksi nimittäjäksi Siri mainitsee resonanssin: nimien täytyy kuulostaa hyvältä. Siksi ei olekaan sattumaa, että sekä päähenkilön, sankarin että konnan nimistä löytyy r. Myös Sirin oma, Pohjois-Norjan murre näyttelee kirjassa keskeistä osaa.

Ortnamn i folkmun

Pamela Gustavsson, förste arkivarie, Svenska litteratursällskapet i Finland

Gymi
Lovisa Gymnasium, ”Gymi”

Essobacken, Monttun, Dösis, Gymi och andra liknande namn står i fokus för flera av de undersökningar som görs under Helsingfors universitets och Svenska litteratursällskapets fältarbete i Lovisa den här veckan. Svenska litteratursällskapets arkiv har under de senaste åren samlat in inofficiella namn i flera svenskspråkiga städer och får efter den här veckan en ny uppdaterad samling från Lovisa.

Inofficiella namn är namn som används i folkmun, de används i stället för eller vid sidan av de officiella namnen, de kan också vara namn för platser som inte har ett officiellt namn. I en stad kan allt från stadsdelar, gator, byggnader, parker, affärer, restauranger till gathörn, stenar och statyer ha inofficiella namn. De här namnen kan vara allmänt kända och användas av alla invånare, de kan också finnas generationsskillnader i vilka namn som olika personer använder, det kan också finnas namn som bara små grupper av personer använder.

När vi nu är mitt i insamlingen av Lovisanamnen fylls våra kartor av alla de här olika typerna av namn. Den äldre generationen minns namn de använde under sin barndom och senare i vuxenlivet. De ger både namn som bara den generationen minns och fortfarande ibland kan använda med sina jämnåriga vänner, namn som Frälsisbacken, Essobacken och Monttun, och namn som lever kvar och har blivit allmänt kända, som namnet Garni. Yngre personer har nyare namn och ibland egna namn för platser, de ger namn som Dösis, Gymi, Degge och Z. Vissa äldre namn har de hört talas om, men vet inte exakt var platserna finns, som t.ex. Peyton Place.

Att samtala om och minnas och komma på namn är alltid roligt, det tycker både vi som intervjuar, förstås, och de som blir intervjuade. Ofta väcks minnen till liv under samtalet eller intervjun och även om den intervjuade i början av samtalet inte trodde sig ha så många namn att berätta om, visar det sig oftast att namnlistan blir ganska lång. En del personer kan med en gång inspelningsapparaten knäpps på ge namn efter namn. Idag ska jag göra två intervjuer, på min kom ihåg-lista står några namn som jag fick igår men som vi inte fick exakt placerade, husen Korona, Prins Albert och Prins Charles.

I SLS arkiv finns två ortnamnsamlingar från Lovisa sedan tidigare, en som är upptecknad 1917 och en som är upptecknad 1960 – tillbaka i Helsingfors igen ska det blir intressant att göra jämförelser mellan i synnerhet den från 1969 och den pinfärska från 2015. Vad har vi fått in för nytt material och vad finns i båda samlingar?

Tekstitaidon koe — lautakuntaa vai elämää varten?

Teksti Mari Kankaanranta. Kuva Anna Kenneth.

Laitoksellamme aloittaa opiskelun vuosittain keskimäärin 200 uutta opiskelijaa, joista yli puolet löytää valmistuttuaan työpaikan opetusalalta, kertoo Sijoittumisselvityskysely 2011. Mitä aloittelevan äidinkielenopettajan tulisi tietää ylioppilaskirjoitusten tekstitaidon kokeesta ja miten valmentaa oppilaitaan koitosta varten?

Suomen kielen opettajana sekä lukiossa että yliopistossa työskentelevä Jussi Willman kiteyttää hyvän äidinkielen vastauksen kriteerejä seuraavasti: “Yleisesti tärkeää on vastata tarkasti tehtävänantoon. Viitata pohjatekstiin. Strukturoida vastaus loogisesti. Kirjoittaa kieliopillisesti oikein. Toisaalta jos kirjoittaja on oikein taitava, voi melkein kaikkia sääntöjä rikkoa. Harvoin näin kukaan enää uskaltaa tehdä. Yleensä, jos sääntöjä rikotaan, se johtuu siitä että kirjoittaja on huono.”

Tekstitaidon vastauksen tulee olla formaalisti tietynlainen. Willmanin mukaan erityistä huomiota vastauksen arvioinnissa tulee kiinnittää siihen, kuinka pohjatekstiä on käytetty. Hänen mukaansa tekstitaidon koe on vaikuttanut myös esseekysymysten vastauksiin siten, että niistä on tullut kaavamaisempia ja tylsempiä.

“Opetus ja kysymykset ja kriteerit eivät kannusta luovuuteen eivätkä toisaalta valmista tarkkaan analyysiinkaan,“ Willman toteaa. Opettaja tulee helposti opettaneeksi kokeeseen vastaamista, ei kirjoittamista yleensä.

Jokakeväinen ja -syksyinen ylioppilaskoe tuo Willmannin korjattavaksi paksun nivaskan ylioppilasaineita, kuitenkin alle sata. Opettajan oma korjaustapa kehittyy kokemuksen myötä, tietoa tulee myös kollegoilta, oppaista ja omasta ajattelusta. Lautakunnan ohjeita Willman pitää osin kaavamaisina ja kuusiosaista kriteeristöä epäluontevana esseiden arviointiin; pohjimmiltaan arvio perustuu aina opettajan subjektiiviseen intuitioon.

Jussi_Willman_kuva_Anna_Kenneth

Miten helsinkiläiset puhuvat 2000-luvulla?

007_muokattu012_muokattu013_muokattu018_muokattu022_muokattu026_muokattu028_muokattu030_muokattu

Tiistaina 1.9. juhlittiin Porthanian Tiedekulmassa Helsingissä puhuttavat suomet. Kielen indeksisyys ja sosiaaliset identiteetit -kirjan julkistamista. Tiedekulma oli tupaten täynnä kiinnostuneista kuulijoita, kun kirjan toimittajat ja kirjoittajat tarjosivat esimakua havainnoistaan ja kertoivat kirjaprojektinsa taustoista.

Paikalla oli kirja toimittajien Marja-Leena Sorjosen, Anu Rouhikosken ja Heini Lehtosen lisäksi joukko artikkeleiden kirjoittajia.

Hyvä päivä olla minä, mä ja meitsi -artikkelin kirjoittaja Liisa Raevaara muisteli tutkimusjaksoaan itähelsinkiläisellä nuorisotalolla ja kehui nuorten taidokasta meitsi-pronominin käyttöä.

Hanna Lappalainen ja Terhi Ainiala kertoivat tapaustutkimuksestaan vuosaarelaisten nimeämiskäytännöistä, joissa ”vanha” ja ”uusi” esiintyvät paikallisessa puheessa kontrastien ilmentäjinä ja kategorisoinnin keinoina.

Johanna Vaattovaara ja Mia Halonen puolestaan pureutuivat ”Stadilaisen s:n” ytimeen ja haastoivat yleisön paljastamalla, ettei moista s:ää taida olla olemassakaan, vaikka ajatus siitä elääkin vahvasti suomalaisten mielessä.

Kirjan tekijät saivat yleisöltä kiitosta siitä, että teoksessa pääsevät ääneen monimurteiset ja monikieliset helsinkiläiset ja erityisesti nuoret. Kirjan aineistoa onkin kerätty muun muassa kouluissa ja nuorisotaloissa, seurakunnissa ja Kelan toimistoissa.

Kiinnostuitko kirjasta? Kirja on saatavilla SKS:n verkkokaupasta ja Tiedekirjan myymälästä (Snellmaninkatu 13, Helsinki).

Tervetuloa uudet opiskelijat, välkomna alla nya studerande

Jyrki Niemi ja Hanna Lehti-Eklund esittelivät laitoksen toimintaa.
Jyrki Nummi ja Hanna Lehti-Eklund esittelivät laitoksen toimintaa.

Metsätalon sali 1 täyttyi tänään fukseista, kun professori Jyrki Nummi, laitoksen johtaja Hanna Lehti-Eklund ja monet muut norsulaiset toivottivat uudet opiskelijat tervetulleiksi laitokselle.

Myös Bloggaava norsu toivottaa kaikille uusille norsulaisille erinomaista fuksisyksyä. Toivottavasti saamme kuulla kokemuksianne ja ajatuksianne täällä blogin puolella pian!

Forsthusets sal 1 var full av gulnäbbar idag när professor Jyrki Nummi, institutionens ledare Hanna Lehti-Eklund och många andra ”norsu folk” hälsade de nya studerande välkomna.

Norsu bloggar också önskar alla nya studerande en jätte trevlig gulnäbbshöst och hoppas att vi får läsa om era erfarenheter och tankar här snart!

 

 

 

 

Saako sinutella vai täytyykö teititellä?

IMG_20150604_100944

Porthanian Tiedekulmassa järjestettiin tiistaina 2.6. Saako sinutella vai täytyykö teititellä? Tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä -kirjan julkistustilaisuus. Yhteensä 13 eurooppalaista kieltä käsittelevä artikkelikokoelma pureutuu muun muassa kielten puhuttelukäytänteiden historialliseen taustaan sekä nykytilaan.

Kirjan toimittaneiden Johanna Isosävin sekä Hanna Lappalaisen lisäksi tilaisuudessa kuultiin myös artikkelikokoelman muita kirjoittajia. He paljastivat muutamia kiinnostavia kirjassa esiin tulevia faktoja, jotka yllättivät erityisesti suomalaisiin puhuttelutapoihin tottuneet kuulijat.

Tšekin kielen puhuttelua suomen taustaa vasten tutkinut Helena Lehečková kertoi muun muassa siitä, kuinka tärkeällä sijalla ikä, asema ja tittelit ovat tšekkiläisten puhuttelutilanteissa. Esimerkiksi yliopistomaailmassa miespuolista – ja suunnilleen puhujan ikäistä – opiskelijatoveria tulisi puhutella kohteliaasti ”herra kollegaksi”. Inkeri Vehmas-Thesslund kertoi puolestaan venäjän kielessä hämmentävistä moniin eri tilanteisiin sopivista puhuttelutavoista sekä kutsumanimien lukuisista variaatioista – ­­esimerkiksi tuttavallisille ja tunteellisille suhteille on omat nimenmuotonsa.

Eri kielten vertailevaa taustaa vasten suomalaiset puhuttelukäytännöt näyttäytyvät varsin väljinä ja yksilökohtaisina. Esimerkiksi teitittely on monissa Euroopan kielissä turvallinen, yleispätevä ja norminmukainenkin valinta, mutta suomen kielessä puhuttelukäytännöistä ei ole selviä sääntöjä.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö puhuttelutavat herättäisi mielipiteitä täälläkin. Kuulijoiden omakohtaiset kokemukset ilmensivät hauskasti erilaisia suhtautumistapoja sinutteluun ja teitittelyyn: siinä missä yksi kokee teitittelyn vanhentavaksi ja jäykäksi, toiselle se on tietyissä tilanteissa ehdoton edellytys ja itsestäänselvyys. Eriävät näkemykset aiheuttanevat päänvaivaa erityisesti asiakaspalvelijoille, joiden tehtävänä on tasapainotella erilaisten mieltymysten välimaastossa.

Alati muuttuvissa puhuttelutavoissa riittää tutkittavaa. Tiistaina julkaistu artikkelikokoelma liittyy tutkimushankkeeseen ”Miten puhutella? Puhuttelutapojen vaihtelu ja muutos”, jossa tutkitaan eri kielten puhuttelukäytänteitä sekä puhutteluun kohdistuvia asenteita. Tutkimushankkeesta lisää täällä.

CYMERA_20150604_104055

Kulissien takana tapahtuu

Ilmoittautuminen tiedekuntatentteihin on sähköistä, mutta vain opiskelijoille. Todellisuudessa taustalla on paljon käsityötä. Tenttisaatepaperit printataan Oodista ja sujautellaan muovitaskuihin, jotka jaetaan kuulustelijoille. Kuulustelijat puolestaan lisäävät taskuun tenttikysymykset. Kun koko paketti on valmis, taskut matkaavat tiedekuntaan ja sieltä lopulta tenttisaliin.

Kesätentti-ilmoittautumisen päätyttyä 18.5. Daniela, Niina ja Sasa käsittelivät n. 330 päärakennuksen oppiaineiden tenttisaatetta. Muistathan siis ilmoittautua tenttiin vain jos aiot myös suorittaa sen!

Man skulle kunna tro att anmälningarna till fakultetstentamina hanteras helt elektroniskt, men i själva verket ligger det en hel del handarbete bakom varje plastficka med tentfrågor som anländer till tentsalen. Tentanmälningarna skrivs ut i Oodi och sticks in i plastfickor innan de sedan delas ut till respektive lärare som skriver tentfrågorna. Tentfrågorna gör sedan tentanmälan sällskap i plastfickan, och tillsammans fortsätter de sin färd till fakulteten och därifrån slutligen, efter sortering, till rätt tentsal.

Efter att anmälan till sommartenterna tagit slut 18.5, tog Daniela, Niina och Sasa hand om ca 330 tentanmälningar. Du tänker väl på att bara anmäla dig till en tent om du verkligen tänkt gå!

Video Sasa Tkalcan, tekstit Niina Niskanen ja Daniela Silén.