Kielen ulottuvuuksia – kielitieteen kurkotteluja

XLIII Kielitieteen päivät järjestettiin Oulussa hotelliravintola Lasaretin tiloissa 25.–27.5.2016. Kolme päivää kielitiedettä: työpajoja, plenaariesitelmiä, postereita ja esityksiä kielestä kaikista kulmista. Vanhoja tuttuja, uusia tuttavuuksia ja iloista meininkiä.

Kielitieteen päivien tapahtumapaikan Lasaretin ympäristö oli kaunis.
Kielitieteen päivien tapahtumapaikan Lasaretin ympäristö oli kaunista.

Väitöskirjatutkijalle Kielitieteen päivät on hyvä tilaisuus päästä esittelemään työtään ja saada arvokkaita kommentteja. Koska käsiteltäviä aiheita on paljon, paikalla on myös paljon eri kielitieteen alojen tutkijoita, joilta voi saada uutta näkökulmaa omaan työhön. Lisäksi Kielitieteen päivillä pääsee kurkistamaan oman tutkimusalueen ulkopuolelle ja innostumaan aivan uusista jutuista. Arjessa kun keskittyminen yleensä suuntautuu vain oman aiheen asioihin.

Nimien ja nimistöntutkimuksen kurkotteluja.
Nimien ja nimistöntutkimuksen kurkotteluja.

Laitoksemme tutkijoita oli paikalla runsaasti. Esitelmiä pitivät niin väitöskirjatutkijamme kuin muutkin tutkijat. Me nimistöntutkijat järjestimme myös oman työpajan ”Nimien ja nimistöntutkimuksen kurkotteluja”, johon saimmekin päivän verran oikein hyviä esitelmiä! Työpajassamme puhuttiin niin kioskiruoan nimistöstä, nimistöntutkimuksen annista luonnontieteille kuin kotieläinten nimistä Tverin ja Aunuksen Karjalassa. Nimet ja nimistöntutkimus siis todella kurkottelivat eri suuntiin! Esitelmän työpajassamme pitivät Terhi Ainiala, Mikko Heikkilä, Lasse Hämäläinen, Henna Massinen, Jaakko Raunamaa, Minna Saarelma-Paukkala, Saila Salonen, Maria Sarhemaa, Väinö Syrjälä ja Johanna Virkkula.

Kielitieteen päivien yhteydessä järjestettiin myös kielentutkimuksen tohtorikoulutusverkoston Langnetin teemaryhmäkeskustelu. Keskustelun tarkoituksena oli koota toiveiden mukaisia teemaryhmiä väitöskirjatutkijoiden työn tueksi. Kokouksessa oli paikalla runsaasti osallistujia, ja teemaryhmiä syntyi mukavasti. Langnetin sivuilta https://blogs.helsinki.fi/langnet-2016-2019/ voi käydä lukemassa lisätietoa – teemaryhmien tilanne pitäisi päivittyä sivuille kesäkuun aikana.

Seuraavat Kielitieteen päivät järjestetään ensi vuonna Jyväskylässä. Teemana on Suomi 100 vuotta. Tulossa on varmasti taas hieno tilaisuus meille kielitieteilijöille päästä ihmettelemään ja ihastelemaan toistemme työtä.

Kielitieteen päivät 2017 järjestetään Jyväskylässä.
Kielitieteen päivät 2017 järjestetään Jyväskylässä.

Kuvat Saila Salonen ja Terhi Ainiala.

Kielentutkijat Loviisassa jälleen

Syksyllä 2015 järjestetyllä Nimet ja kielet kentällä -kurssilla kävimme kenttäretkellä Loviisassa. Nyt maaliskuussa palasimme Loviisaan esittelemään kenttäretkellä toteutettujen tutkimusten tuloksia. Parituntiseen esitelmäiltaan Almintaloon 15.3. saapui aiheesta kiinnostuneita kaupunkilaisia sekä paikallislehtien toimittajat.

Loviisa_Terhi
Terhi Ainiala

Tilaisuuden aluksi kurssin opettaja Terhi Ainiala kertoi kurssista ja kenttäretkestä.

Loviisa_Hanna_ja_Kallas
Hanna Lappalainen ja Kallas Lukka

Kallas Lukka ja Hanna Lappalainen tutkivat loviisalaisten näkemyksiä puhuttelutavoista: teititellä vai sinutella? Tutkimuksen kohderyhminä olivat eläkeikäiset sekä palvelualan ammattilaiset, ja tutkimus toteutettiin yksilö- ja ryhmähaastatteluina.
Haastatellut mainitsivat puhuttelutapojen muuttuneen. Ennen oli tavallisempaa teititellä, mutta nykyisin sinuttelu on usein luontevampaa. Muutosta pidettiin yleisesti hyvänä, mutta osa haastatelluista kuitenkin toivoi teitittelyä ainakin aluksi. Sinuttelu koettiin tuttavallisena ja tasa-arvoa luovana, mutta myös mahdollisesti epäkunnioittavana. Teitittelyn taas ajateltiin osoittavan arvostusta ja kohteliaisuutta. Sen myös koettiin luovan etäisyyttä keskustelijoiden välille – niin hyvässä kuin pahassakin: teitittelyn mainittiin olevan myös jäykkää ja kankeaa ja jopa keino loukata.

Loviisa_Laura
Laura Anttola

Laura Anttola tutki lasten nimenantoa kaksikielisissä perheissä, joissa kotikielinä ovat sekä suomi että ruotsi. Moni haastateltu mainitsi tärkeänä nimenantoperusteena nimen käytännöllisyyden ja ongelmattomuuden. Nimen siis tulisi toimia sekä suomen- että ruotsin kielessä. Joissakin perheissä oli ajateltu myös nimen lausumista eri kielissä. Toiset halusivat, että nimi lausutaan samalla tavoin sekä suomen- että ruotsinkielisenä, mutta osa ajatteli, ettei eri tavoin lausuminen haittaa. Nimiä oli myös otettu vanhempien suvuista. Jotkin perheet olivat miettineet etunimien sopimista yhteen sukunimen kanssa, mutta missään perheessä ei ollut pyritty siihen, että nimikokonaisuus sisältäisi kummankin kielisiä nimiä.

Loviisa_Lasse
Lasse Heinonen

Lasse Heinonen tutki loviisalaisten nuorten suhtautumista sukunimen valintaan avioliitossa. Lasse haastatteli 15–20-vuotiaita nuoria ja kartoitti heidän mielipiteitään. Suurin osa haastatelluista voisi pitää oman sukunimensä, mutta noin puolet voisi myös kuvitella ottavansa puolison sukunimen. Haastatelluista nuorista pojat suhtautuivat tyttöjä suopeammin sukunimen vaihtamiseen: haastatelluista ne, jotka eivät missään tapauksessa ottaisi puolison sukunimeä, olivat kaikki tyttöjä.

Loviisa_Marjaana
Marjaana Lehto

Marjaana Lehto tutki peltojen nimeämistä Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen. EU:hun liittymisen jälkeen pellot merkittiin rekisteriin ja nimettiin. Marjaana selvitti haastatteluin peltojen nimeämisen taustoja: millä perusteella nimi on annettu, kuka nimen on antanut, ja onko nimi suomen- vai ruotsinkielinen.

Loviisa_Janina_ja_Erja
Janina Öhman ja Erja Paajanen

Janina Öhman ja Erja Paajanen tutkivat Loviisan epävirallisia paikannimiä. Loviisasta on aiemmin kerätty paikannimiä vuosina 1917 ja 1968, joten tämä uusin keräys täydentää mukavasti sarjaa. Kenttäretkellä haastateltiin 30 informanttia ja kerättiin heidän käyttämiään ja tuntemiaan epävirallisia paikannimiä. Loviisa tunnetaan esimerkiksi nimillä Drottningstaden ja LOLvisa, ja kaupungin eri osat nimillä Ner i stan, Opp i Stan, Gamla stan ja Ny stan. Muita kaupungin paikannimiä ovat esimerkiksi Gräsis ja Åsen, ja paikallisia taloja tunnetaan esimerkiksi nimillä Pilastrarna ja Malmska huset. Suurin osa kerätyistä nimistä on ruotsinkielisiä.

Kurssi ja kenttäretki olivat oikein onnistuneita ja pidettyjä. Vaikka kenttätyöskentely ehkä jännitti aluksi, tulokset olivat todella hyviä ja aineistoa kertyi runsaasti! Ja seuraavaa retkeä suunnitellaan jo…

 

Loviisan paikallislehdet olivat mukavan kiinnostuneita tutkimuksestamme, ja lehdissä ilmestyikin useampi juttu sekä kenttäretken aikana että sen jälkeen. Oheisista linkeistä pääset lukemaan jutut.

Ortnamn och språk intresserar alla (Östnyland, pdf-tiedosto)
Kutkuttava nimitutkimus
(Pääkirjoitus, LS 25.9.2015)
Salttis, Röökärri ja mitä niitä onkaan (LS 29.9.2015)
Loviisan seudun nimistö hämäläisperäistä (LS 22.12.2015)
Lapselle halutaan helppo nimi (LS 29.12.2015, pdf-tiedosto)
Kielentutkijoilla onnistunut kenttäretki (LS 22.1.2016, pdf-tiedosto)
Teititellä vai sinutella? (LS 18.3.2016, pdf-tiedosto)

Kenttäretki järjestettiin Terhi Ainialan saaman Opettajien akatemian määräahan turvin. Opettajien akatemian blogista pääset lukemaan Terhin kirjoituksen kurssista ja kenttäretkestä.

 

 

Parasta just nyt – nimet, nimittäin. Ja nimistöntutkijat.

karttaHelsingin yliopiston nimistöihmiset ovat Terhi Ainialan johdolla aika iloinen ja aikaansaava porukka. Uusin tempaus oli nimistöntutkimusiltapäivä torstaina 4. helmikuuta, jolloin nimistöä tutkivat väitöskirjantekijät esittelivät vapaamuotoisesti omia tutkimuksiaan. Paikalla oli kutsuvieraina nimistöntutkijat, emeritusprofessori Eero Kiviniemi ja emeritaprofessori Ritva Liisa Pitkänen.

Väitöskirjantekijöillä on tutkittavana nimistöaiheita laidasta laitaan. Iltapäivässä esiteltiin etymologisen nimistötutkimuksen haasteita, paikannimien ja esihistorian tutkimuksen yhteyttä, kieli- ja nimimaisemaa, henkilönnimimuotteja, monikielisten perheiden lasten nimeämistä, kaksikielisten nimi-identiteettiä, henkilöviittauksia ja sitä, minkälainen on hyvä nimi.

Keskustelun aiheena oli tutkimusten lisäksi se, miten kukin oikeastaan on päätynyt tutkimaan nimiä ja juuri tiettyä nimistöaihetta. Oli hauska huomata, että monella päätyminen nimistöntutkijaksi oli ollut ainakin osin sattuman kauppaa. Toisaalta monet olivat olleet kiinnostuneita nimistä aina ja lukeneet jo pienenä Helsingin Sanomien kastetut-palstaa tarkasti.

Antoisaa oli myös keskustelu yliopistouran vaiheista aina opintojen alkutaipaleelta eläkeikään asti. Ja sen jälkeenkin – eihän tutkijan kiinnostus omaan tutkimusaiheeseen useinkaan lopu, kun palkka vaihtuu eläkkeeseen.

Tätä elämä yliopistolla parhaimmillaan on: tutkimusaiheistaan innostunut tutkijayhteisö, joka jaksaa innostua myös toistensa aiheista. Näillä yhteisillä hetkillä elää pitkään.

Muoto-opin arkistossa 4

Kirjoittaja on nimistöä tutkiva väitöskirjantekijä.

Nimet kertovat historiasta – suomalais-ugrilaisia henkilönnimisysteemejä tutkimassa

Logo_RiginaAjanki_UUSINTerhi Ainialan johtama hanke Suomalais-ugrilaiset henkilönnimisysteemit: esihistoriallisen nimenannon rekonstruointi sai Suomen Akatemian rahoituksen vuosille 2015–2019. Hankkeessa tutkitaan uralilaisten kielten henkilönnimisysteemejä, ja sen tavoitteena on ennen kaikkea rekonstruoida nimistön historiallisia kerrostumia ja nimien kuvaamia kulttuurisia kontakteja. Hankkeessa rekonstruoidaan vanha itämerensuomalainen ja marilainen henkilönimistö arkistoaineistojen ja kenttätyömateriaalien sekä nykyisten sukunimien ja paikannimien avulla.

Hankkeen tutkijat kehittävät suomalais-ugrilaisen henkilönnimien tietokannan, johon pystytään tallentamaan suomalais-ugrilaisten kielten henkilönnimiaineistoja. Pääpaino on uhanalaisissa uralilaisissa Venäjällä puhuttavissa kielissä. Tietokannan aineistojen avulla voidaan systemaattisesti tutkia henkilönnimistön rakenteita ja semantiikkaa. Hankkeen tutkijat selvittävät ja analysoivat nimistöä paitsi vanhojen arkisto- ja tutkimusaineistojen myös kenttätyön avulla. Vanhojen henkilönnimien jälkiä on säilyneenä sukunimissä, lisänimissä ja paikannimissä.

Hankkeessa ovat mukana tutkijat Evar Saar, Aleksandr Pustyakov, Denis Kuzmin, Olga Karlova ja Janne Saarikivi sekä tutkimusavustaja Petri-Tapio Heikkonen.
Hankkeella on omat kotisivut osoitteessa https://blogs.helsinki.fi/personal-name-systems/. Sivuille päivitetään ajankohtaista asiaa, ja sivuilla voi nyt tutustua esimerkiksi Vuosaaressa 11.–12.11.2015 järjestetyn seminaarin esitelmiin. Lisäksi sivuilta löytyy hankkeen tutkijoiden julkaisuja.

Hankkeen tutkijat.
Hankkeen tutkijat.

 

Hankkeen johtaja Terhi Ainiala kertoo, miksi henkilönnimisysteemejä pitää tutkia.

Miksi tällainen hanke?
Hankkeessa selvitetään sitä, millaisia esikristilliset henkilönnimet olivat. Kristinuskohan mullisti henkilönnimistömme liki tyystin. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että vanha itämerensuomalainen henkilönnimisysteemi koostui ainakin kaksiosaisista (Hyvätoivo, Ihamieli) ja suffiksillista (Hyväri, Mielikkä) nimistä. Yksilönniminä on voitu käyttää myös mm. luontoon viittaavia nimiä, kuten Hirvi, Susi ja Tammi. Kaikkiaan vanhasta itämerensuomalaisesta ja laajemmin suomalais-ugrilaisesta henkilönnimistöstä tiedetään hyvin vähän. Nyt päästään katsomaan, millaista tämä nimistö on ollut ja mitä jälkiä siitä nykyisessä nimistössä on.

Miksi hanke on tärkeä?RiginaAjanki_closeup4 - oik
Kun tutkimme sitä, millaisia vanhat henkilönnimet olivat, selvitämme samalla myös sitä, millainen näitä nimiä antaneiden ihmisten maailmankuva oli. Millaisia ominaisuuksia nimissä haluttiin tuoda esiin? Pääsemme tarkastelemaan myös sitä, millaisia erilaisia kulttuurisia kontakteja eri ryhmien ja kielten välillä on ollut ja miten ne näkyvät nimistössä. Miten nimistö on aikojen saatossa muuttunut, ja millaisia eroja eri kielten ja yhteisöjen välillä on ollut?

 

Piirroskuvitus Rigina Ajanki.

Yhdeksän henkeä ja aika monta nimeä

Ihastuttava kissarouva, joka ei valitettavasti antanut nimeään tutkimuskäyttöön.
Ihastuttava kissarouva, joka ei valitettavasti antanut nimeään tutkimuskäyttöön.

Kotikissa, rotukissa, sylikissa. Hiirikissa, tallikissa, navettakissa. Kissalla on yhdeksän henkeä ja monta tehtävää, ja varmasti jokainen, joka on ollut tekemisissä kissojen tai kissaihmisten kanssa, tietää, että rakkaalla kissalla on monta nimeä.

Kissojen nimeämisperusteet vaihtelevat paljonkin. Jostakin kissasta tulee Pekka, koska kissalla pitää olla nimi ja Pekka on nimi. Toiselle nimeä suunnitellaan enemmän, ja se saa kasvattajanimen lisäksi tietyllä kirjaimella alkavan nimen ja vielä kutsumanimen erikseen. Ja tietysti kummallakin on hellittelynimet.

Tänä syksynä kartoitettiin pienenä kenttäretken sivujuonteena loviisalaisten kissojen nimiä ja nimeämisperusteita. Mukana tutkimuksessa oli sekä yksikielisten perheiden että kaksikielisten perheiden kissojen nimiä. Hanke oli pieni mutta sitäkin antoisampi. Kaupunkilais- ja maalaiskissojen nimet eivät välttämättä niinkään eroa toisistaan, mutta maalla eri tilojen kissojen nimet sen sijaan eroavat. Yhdellä tilalla kissat näyttävät saaneen järjestelmällisesti henkilönnimen, toisella tilalla taas tilan nuoren isäntäparin ja vanhanemännän kissoilla on hyvinkin erilaiset nimet. Kolmannella tilalla kissan nimen on perinyt koira.

Kerättyjä kaupunkilaiskissojen nimiä ovat Emmi, Kittalainen, Roosa-Kukka, Amalia ja Anselmi. Pienessä otoksessa näyttää olevan pääasiassa henkilönnimiä ja vain yksi, Kittalainen, on selkeästi joukosta poikkeava nimi.

Maatilojen kissojen nimiä ovat Seppo, Heikki, Leksa, Simba ja Pumba, Turrikka, Laaban, Genoveva, Kiki, Niki, Täplä ja Töppis sekä Vinku, joka mainitaan kissan nimenä, mutta joka on nyt koiralla, koska kissasta oli jouduttu luopumaan. Seuraavassa maalaiskissojen nimet esiteltyinä kotitiloittain. Nimeämisperusteen on kertonut kissan perhe.

Tilan 1 kissat:

Seppo
”Ensimmäinen kissa oli Seppo. Se jäi auton alle kahden kuukauden ikäisenä. Seuraavalle kissalle ei annettu samaa nimeä, koska se kissa oli ollut epäonninen.”

Heikki
”Seuraava kissa oli Heikki, koska naapurissa oli sen niminen isäntä, joka vietti railakasta elämää ja eikä kuollut siitä huolimatta, niin vaimo ajatteli, ettei sen niminen niin äkkiä kuole.”

Leksa
”Kolmas kissa oli sitten Leksa, koska oli sellainen televisiosarja kuin Heikki ja Leksa.”

Tilan 2 kissat:

Simba ja Pumba
”Melkein 20 vuotta sitten tuli meille kaksi kissaa. Niiden nimet oli Simba ja Pumba. Ne nimet tuli Leijonakuninkaasta. Simba eli muutaman vuoden ja teki kahdet pennut ja sitten se kuoli. Pumba on ollut siitä lähtien. Se on leikattu kolli ja hyvä hiirikissa. Pumba osaa temppuja. Se osaa hypätä aidantolpalta toiselle aina kun napsauttaa sormia ja sitten sitä silitetään joka tolpan kohdalla.”

Turrikka tai Turri
”Turrikka on pitkäkarvainen kissa. Yhtenä kesänä se ilmestyi ja kuljeskeli sen kesän pihalla. Laitoin sille maitokipon navetanylisille. Se oli arka kissa. Syksyllä kävin sitä houkuttelemaan ja se asettui taloksi ulkorakennukseen. Se kesyyntyi. Yhtenä iltana se juoksi sisälle ja asettui taloksi. Nyt se on ollut noin kymmenen vuotta.”

Laaban
”Vanhanemännän kissa.”

Genoveva
”Vanhanemännän kissa.”

Tilan 3 kissat:

Kiki ja Niki

Täplä
”Täplä on kirjava kissa. Mainoksesta tuli mieleen.”

Töppis
”Töppiksellä ei ole häntää – vain töpö.”

Vinku
”Nyt on koiran nimenä. Lapsenlapsella oli sen niminen kissa, josta joutui luopumaan ja sen vuoksi koiralle annettiin kissan nimi.”

Kissoilla on siis nimiä ja nimillä nimeämisperusteita. Äskettäin uutisoitiin myös Hiskistä ja Luukkosesta, turkulaisista 1500-luvulla eläneistä kissoista, joiden luurangot löytyivät samasta keskiaikaisesta kellarista vuosina 1994 ja 2014. Hiskin ja Luukkosen nimistä voi lukea pienen jutun Hesarin sivuilta:

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1444105151860

Lisää kissojen nimistä löytyy esimerkiksi Minna Keinäsen pro gradu -tutkielmasta, joka löytyy täältä.

Äitini isällä oli kuulemma tapana sanoa: ”On niin väsynyt, ettei jaksa kissaakaan kutsua kuin pitkähäntäluikuriksi.” Yleisesti ottaen näyttää kuitenkin siltä, että kissoja jaksetaan kutsua mitä moninaisimmilla nimillä. Yhdeksän henkeä, yhdeksän nimeä?

Nimistöseminaari 2.10.2015

Mitä saadaan, kun kutsutaan paikalle nimistöstä kiinnostuneita ihmisiä, päästetään ääneen intohimoisia nimistöntutkijoita ja herätetään keskustelua hyvillä kommenteilla ja kysymyksillä? Tietysti Nimistöseminaari, joka on kerännyt nimistä kiinnostuneita yhteen jo vuodesta 1998, ensin Kotukseen ja vuodesta 2012 alkaen Helsingin yliopistoon.

Elisa
Elisa Lampinen

Seminaari keskittyi tänä vuonna henkilön- ja paikannimiin. Lasse Hämäläinen puhui virtuaalipeliyhteisön lempinimistä, Antti Leino esitteli 1900-luvun suomalaisen henkilönnimistön alueellista jakaumaa ja Minna Nurminen esitelmöi lasten etunimien valinnasta Suomessa asuvissa kaksi- ja monikielisissä perheissä. Elisa Lampinen käsitteli harvinaisten etunimien sukupuoleen liittyviä käsityksiä.

Paikannimien tutkijoista Tiina Aalto puhui Ukko- ja Ukon -alkuisista paikannimistä, Aleksi Jokinen esitteli Lappeenrannan epävirallista kaupunkinimistöä ja Jaakko Raunamaa tarkasteli Kirkkonummen järvien ja lampien nimiä. Lisäksi Helinä Uusitalo ja Toni Suutari Kotimaisten kielten keskuksesta kertoivat 100-vuotiaan Nimiarkiston kuulumisia ja esittelivät arkiston digitointihanketta ja Terhi Ainiala esitteli nimistöntutkimuksen ajankohtaisia kuulumisia.

yleisö

Yksi Nimistöseminaarin parhaita puolia ovat esitelmien jälkeiset keskustelut. Seminaariin saapuu pitkän uran nimistön parissa tehneitä tutkijoita, joiden mielipiteiden ja kommenttien kuuleminen on arvokasta. Seminaarissa saa myös hyvän kuvan nimistötutkimuksen eri suuntauksista ja uusimmista tuulista, kun esitelmiä pitävät nimistöntutkijat opiskelijoista professoreihin. Esillä on joka vuosi ihan uusia tutkimusaiheita sekä perinteisempää tutkimusta.

Nimistöseminaarin jälkeen on ollut mahdollisuus jatkaa keskustelua vapaamuotoisemmin yhteisellä illallisella. Tänä vuonna nimistöillallinen tarjoiltiin Café Köketissä, jonne seminaarista jatkoi pieni mutta iloinen ryhmä. Ruokaa, juomaa, hyvää seuraa ja keskustelua nimistä riitti ravintolan sulkemiseen saakka.

Jos tänä syksynä Nimistöseminaari jäi väliin, ei hätää. Ensi vuonna kokoonnutaan jälleen!

Illallisella

Kuvatunnelmia Nimistöseminaarista löytyy myös seminaarin Facebook-sivulta:
Nimistöseminaari 2015

Graduntekijä tutuksi: Petra Tella, suomen kieli

Jokainen yliopistosta maisteriksi valmistuva tekee pro gradu -tutkielman. Mutta minkälaista gradunteko oikeastaan on? Mitä se tarkoittaa käytännössä? Annetaan oikean graduntekijän kertoa.

Petra TellaPetra Tella on viidennen vuoden suomen kielen opiskelija. Petra tutkii gradussaan Imatran paikannimien kansanetymologioita, eli selvittää sitä, mistä maallikot arvelevat paikannimien johtuvan.

Miksi valitsit juuri tämän aiheen?
Olin jo opiskelemaan hakiessani päättänyt suuntautua nimistöntutkimukseen. Tuolloin tosin olin enemmän kiinnostunut henkilönnimistä. Kandidaatintutkielmani päädyin kuitenkin tekemään Imatran paikannimien tuntemisesta ja käytöstä. Imatralaiset olivat tutkielmasta kovasti kiinnostuneita, joten päätin jatkaa Imatran nimien tutkimista.

Miten keräsit aineiston graduusi? Paljonko sitä on, ja minkälaista se on?
Tein kuusi ryhmähaastattelua ja verkkokyselyn. Äänitin haastattelut, ja ne kestävät 40 minuutista kolmeen tuntiin. Verkkokyselyyn tuli kolmisenkymmentä vastausta.

Mitä teet juuri tällä hetkellä? Analysoitko aineistoa vai kirjoitatko jo ”oikeaa” gradutekstiä?
Sain juuri aineistoluvun kirjoitettua. Seuraavaksi jatkan analyysilukujen parissa.

Minkälaista gradunteko on ollut? Mikä on ollut parasta? Entä pahinta?
Yleensä ihan kivaa, tosin viime aikoina oma aihe on vähän alkanut kyllästyttää. Parasta on ollut tutkiminen ja analysointi. Jostain syystä kirjoittaminen tuntuu nyt hankalimmalta vaiheelta, vaikka yleensä pidän siitä.

Paras vinkkisi graduntekijäkollegalle?
Jos mahdollista, valitse sellainen aihe, mistä olet itse kiinnostunut.

Haluaisitko kertoa gradunteostasi tässä juttusarjassa?
Ota yhteyttä saila.salonen (a) helsinki.fi tai norsu-viestinta (a) helsinki.fi