Kohtukuolema on vanhemmille raskas ja järkyttävä kokemus, johon vanhemmat tarvitsevat apua. Vauvan kuolemalla voi olla hoitamattomana useita kielteisiä seurauksia vanhempien terveyteen, myöhempien lasten odotuksiin ja perheen muihin lapsiin ja heidän mahdollisiin raskauksiinsa ja vanhemmuuteensa. Menetyksen jälkeen vanhemmat toivovat usein uutta raskautta mahdollisimman pian. Se voi kuitenkin tuoda vanhemmille yllätyksenä ristiriitaisia ja vaikeita tunteita, joita varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa on tärkeää tunnistaa ja työstää. Vanhemmille on myös annettava tilaa muistella kuollutta vauvaansa samalla kun luodaan yhteyttä ja mielikuvia kohdussa kasvavaan vauvaan. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa autetaan vauvansa menettänyttä vanhempaa luomaan suhdetta syntyvään vauvaan niin että menetetyn ja uuden vauvan eriytyminen vanhemman mielessä tulee mahdolliseksi. Lisäksi on tärkeää, että vanhemmat voivat kokea menetyksen jälkeisessä raskaudessaan myös myönteisiä tunteita. Tämä opinnäytetyö on laadullinen tutkimus, jossa tutkittiin niitä tekijöitä, jotka auttoivat vanhempia yhdessä varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaprosessissa kohtuvauvan menetyksen jälkeisessä uudessa odotuksessa ja vauva-ajalla. Auttaviksi tekijöiksi raskausajan psykoterapiassa nousi kuusi teemaa: tiiviit terapiakäynnit, menehtyneestä kohtuvauvasta puhuminen, isän osallistuminen terapiakäynneille, äidin syyllisyyden tunteiden käsittely, odotetusta kohtuvauvasta puhuminen ja suvun aiempien menetysten merkitysten ymmärtäminen. Vauva-ajan hoidossa oli kaksi keskeistä teemaa: terapian jatkuminen riittävän pitkään ja syntyneen vauvan äärellä oleminen ja vuorovaikutustyöskentely tämän vauvan kanssa.
Salla-Maaria Heikkinen: Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaprosessi kohtuvauvan menetyksen jälkeisessä uudessa odotuksessa ja vauva-ajassa
Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017-2021