Uhka vai mahdollisuus? Kognitiivisen psykoterapian aikana tapahtunut muutos nuoren aikuisen pakko-oireissa ja suhteessa tunteisiin.

Tässä työssä tarkasteltiin pakko-oireissa ja suhteessa tunteisiin tapahtunutta muutosta osana nuoren aikuisen pitkäkestoista (80krt) kognitiivista psykoterapiaa. Työn erityisenä mielenkiinnon kohteena oli tarkastella, miten asiakkaan suhtautuminen omiin ajatuksiin ja tunteisiin muuttui samalla, kun pakko-oireet lievittyivät. Työssä yhdisteltiin onnistuneesti kognitiivisen psykoterapian lähestymistapoja ja tunnekeskeiseen terapiaan (EFT) pohjaavaa tunnetyöskentelyä pakko-oireiden hoidossa.

Terapian aikana tapahtunutta muutosta asiakkaan pakko-oireissa arvioitiin Y-BOCS-haastattelulla ja suhteessa tunteisiin tapahtunutta muutosta assimilaatiomallin ja APES-asteikon (Assimilation of Problematic Experience Scale) avulla. Terapian aikana asiakkaan pakko-oireissa tapahtui merkittävä väheneminen niin pakkoajatusten kuin pakkotoimintojen osalta. Myös asiakkaan suhde tunteisiin muuttui aikaisempaa sallivammaksi ja tunteiden säätelyn keinot monipuolisemmiksi.

Pakko-oireiden hoidossa kognitiivis-behavioraalisille menetelmille ja erityisesti altistushoidolle on saatu tehokkainta tutkimusnäyttöä. Tämä tutkimus antaa tukea näkemykselle, jonka mukaan altistuksen lisäksi tunnekeskeisiä ja kokemuksellisia menetelmiä hoitoon sisällyttämällä voidaan oiretason lisäksi saada merkittävää muutosta asiakkaan tunne-elämässä ja -sallivuudessa. Juuri oikeanlaisten menetelmien yhdistäminen parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi edellyttää kuitenkin paitsi laaja-alaisempaa psykoterapiatutkimusta, myös terapeutin kykyä tunnistaa asiakkaan yksilölliset tarpeet ja hyödyntää erilaisia menetelmiä joustavasti.

 

Marjo Rolig: Uhka vai mahdollisuus? Kognitiivisen psykoterapian aikana tapahtunut muutos nuoren aikuisen pakko-oireissa ja suhteessa tunteisiin.

Kognitiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019-2022

Oksentamisen pelon muuttuminen psykoterapiassa assimilaatiomallin valossa

Oksentamisen pelosta tai emetofobiasta kärsivä ihminen pelkää oksentavansa tai muiden oksentavan. Oksentamisen pelko on diagnoositasolla harvinainen ilmiö, mutta oireena melko yleinen. Muiden samanaikaisten diagnoosien kuten paniikkihäiriön, sosiaalisten tilanteiden pelon, pakko-oireisen häiriön tai masennuksen esiintyminen on yleistä, mutta oksentamisen pelko voi esiintyä ainoana diagnosoitavana häiriönä. Vaikka kyseessä on hyvin rajattu fobia, saattaa oksentamisen pelko merkittävästi rajata henkilön toimintakykyä ja vaikuttaa jopa elämänvalintoihin, kuten ammatinvalintaan ja päätökseen perheen perustamisesta.

Tarkastelen tässä opinnäytetyössä, miten koulutuspotilaani suhtautuminen oksentamiseen muuttuu psykoterapiaprosessin ja kognitiivisen käyttäytymisterapeuttisen intervention aikana. Käytin muutoksen osoittamiseksi assimilaatiomallia, joka pyrkii kuvaamaan onnistuneessa psykoterapiassa tapahtuvaa psykologista muutosta ja muutoksen mittarina APES-asteikkoa (Assimilation of Problematic Experiences Scale). Aineisto koostui yhden koulutuspsykoterapian istuntojen ääninauhoista ja terapeutin muistiinpanoista. Aineistosta haettiin tarkempaan tarkasteluun kohdat, joissa esiintyi potilaan oksentamisen pelkoon liittyvää materiaalia ja näytteet analysoitiin APES-asteikolla.

Potilaan oksentamisen pelon assimilaation taso nousi terapiaprosessin aikana ja asettui hoidon lopussa tutkivan kokeilun ja voimautumisen tasojen välille.

Susanna Forsén: Oksentamisen pelon muuttuminen psykoterapiassa assimilaatiomallin valossa

Integratiivinen aikuisten ja nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021