Aggressio elämän ja tuhon voimana ryhmäanalyyttisessa psykoterapiassa

Opinnäytetyöni tavoitteena oli tarkastella aggressiota moniulotteisena ilmiönä, ja löytää näkökulmia sen tunnistamiseen, kohtaamiseen ja ohjaamiseen niin yksilö- kuin ryhmätasollakin ryhmäanalyyttisessa psykoterapiassa.

Aggressiolla on juuret primaariobjektisuhteissa, ja varhaislapsuuden hoivakokemukset vaikuttavat merkittävästi yksilön kykyyn kokea ja ilmaista aggressiota. Ryhmässä aggressio voi juontua paitsi yksilön psykopatologiasta, myös ryhmädynamiikasta, ryhmäanalyytikon roolista ja toiminnasta, sekä transferenssikonflikteista.

Ryhmäanalyyttisestä näkökulmasta S. H. Foulkes korostaa ryhmän elinvoimaisuutta ja eheytymistä, kun taas Morris Nitsunin käsitteellistämä antiryhmä kuvaa tuhoavia puolia, jotka uhkaavat ryhmän toimintaa. Bionin perusolettamustilat ja Foulkesin neljän vuorovaikutuksen tasot tarjoavat teoreettista kehikkoa aggressiivisten ilmiöiden ymmärtämiseen ja ohjaamiseen ryhmässä. Ryhmäanalyytikon oma suhde aggressioon on tärkeää. Ryhmäanalyytikon tehtävä on auttaa ryhmää tunnistamaan ja ilmaisemaan aggressiivisia tunteita turvallisessa ilmapiirissä. Näin tuhoavan aggression riski pienenee, ja ryhmäläiset oppivat käyttämään aggressiota voimavarana.

Maria Mäkelä: Aggressio elämän ja tuhon voimana ryhmäanalyyttisessa psykoterapiassa

Ryhmäanalyyttinen psykoterapiakoulutus

Peilisalissa – peilaaminen terapeuttisena tekijänä ryhmäanalyyttisessä psykoterapiassa

Peilaamista, eli laajasti määritellen vastavuoroista palautetta sisältävää vuorovaikutusta, tapahtuu tietoisesti tai tiedostamatta aina kun ihmiset ovat tekemisissä keskenään. Peilaaminen liittyy sekä kehoon, tunteisiin että ajatuksiin, ja se yhdistää yksilöllisen ja yhteisöllisen. Validoiva peilaaminen mahdollistaa yhteistä ymmärrystä ja turvallisuuden tunnetta, mallista oppimista ja sujuvaa vuorovaikutusta. Toisaalta kielteisesti värittynyt peilaaminen tai peilaamisen puute voivat johtaa lannistavaan sosiaaliseen vertailuun, syrjimiseen tai sosiaaliseen leimaamiseen.

Peilaaminen on mielenterveyden näkökulmasta laaja-alaisesti ajankohtainen ilmiö. Esimerkiksi sosiaalisen median käyttöön sisäänrakentuneen sosiaalisen vertailun yhteydestä erityisesti nuorten mielenterveyteen keskustellaan. Covid-19 -pandemian jälkeisen työelämän sosiaalisen etääntymisen seurauksia ei vielä pystytä kattavasti arvioimaan.

Itsehavainnointi on olennainen osa kaikkia psykoterapioita. Se mahdollistaa uudenlaisen suhteen luomisen ongelmaan, jonka vuoksi terapiaan on tultu. Erotuksena yksilöpsykoterapioihin, ryhmämuotoisessa psykoterapiassa itsehavainnointia tukee terapeutin lisäksi psykoterapiaryhmään osallistujien keskinäinen vuorovaikutus.

S.H.Foulkesin teoriapohjalle kehittyneessä ryhmäanalyyttisessä psykoterapiassa peilaaminen on keskeinen terapeuttinen tekijä. Ryhmäläisten toinen toisilleen muodostama ”peilisali” näyttää kunkin eri puolia monipuolisesti, auttaa tunnistamaan omia tiedostamattomia puolia sekä liittymään toisiin oman itsen rajoja samalla hahmottaen. Kuvaan narratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin sekä esimerkkivinjetein, miten ryhmäläisten välistä peilaamista on ryhmäanalyyttisessä psykoterapiassa määritelty, kuvattu ja ymmärretty terapeuttisesta näkökulmasta. Kuvaan myös peilaamisen lähikäsitteitä, joista resonanssi on ryhmäanalyyttisessa teoriassa keskeisin. Aivojen peilautumisjärjestelmien nykytutkimus on tuonut näille, jo aiemmin kliinisesti havaituille ilmiöille, neurotieteellistä pohjaa.

Terapeuttinen peilaaminen kasvattaa osaltaan mentalisaatiokykyä, ja pohdin peilaamisen ja mentalisaatiokyvyn suhdetta toisiinsa.  Mielestäni peilaamista ja resonanssia voi jäsentää kenttänä, joka muodostuu jännitteisessä suhteessa toisiinsa olevista ulottuvuuksista. Ajattelen, että vahvistaminen (validointi) ja haastaminen sekä reflektion (mentalisaatiokyvyn) korkea / matala taso voisivat peilaamisessa olla näitä keskeisiä ulottuvuuksia. Mikään paikka näin muodostuvalla kentällä ei yksinään ole ihanteellinen, vaan keskeistä on vahvistamisen ja haastamisen välinen riittävän tarkoituksenmukainen tasapaino ryhmän ja kunkin ryhmäläisen kehityksen eri vaiheissa sekä reflektiivisen tilan (mentalisaatiokyvyn) tukeminen.

Jonna Ahlroth: Peilisalissa – ryhmän jäsenten välinen peilaaminen terapeuttisena tekijänä ryhmäanalyyttisessä psykoterapiassa.

Ryhmäanalyyttisen psykoterapian koulutusohjelma 2021-24

Ryhmäanalyyttisen psykoterapian vaikuttavuus

Opinnäytetyössäni selvitin, miten ryhmäanalyyttisen psykoterapian vaikuttavuutta on tutkittu, millaisia tuloksia on saatu ja miten vaikuttavuus näkyi ohjaamassani koulutuspsykoterapiaryhmässä.

Tutkimus on integratiivinen kirjallisuuskatsaus, jonka kautta kuvaan tutkittavaa ilmiötä mahdollisimman monipuolisesti. Systemaattisia kirjallisuuskatsauksia ja meta-analyysejä ryhmäpsykoterapian vaikuttavuudesta löytyi viisi kappaletta. Niiden lisäksi aineistossa on mukana yksittäisiä vaikuttavuutta koskevia tutkimuksia ja kirjallisuutta sekä kokemukseni koulutuspsykoterapiaryhmän ohjaajana.

Tutkimusten mukaan ryhmäanalyyttinen psykoterapia on tehokasta, vaikuttavaa ja vertailukelpoista hoitoa suhteessa muihin psykoterapioihin. Ryhmäpsykoterapian terapeuttisia tekijöitä ovat muun muassa ryhmän koheesio, allianssi, ryhmän ilmapiiri, osallistujien piirteet ja niiden sopiminen toisiinsa sekä mahdollisuus oppia ja kokeilla uusia toimintatapoja. Ammattitaitoisesti ohjatut psykoterapiaryhmät saavat aikaan terapeuttisia muutoksia ja tuottavat hyviä tuloksia. Tulokset ovat merkittäviä sekä tilastollisesti että kliinisesti arvioituina. 

Tarja Janhunen: Ryhmäanalyyttisen psykoterapian vaikuttavuus

Ryhmäanalyyttisen psykoterapian koulutusohjelma 2021-2024

Omakohtainen kokemus Reverie-ilmiöstä psykoteraputtikoulutettavan visuaalisena mielikuvana ja sen ajassa muuttuva tulkinta

Pohdin lopputyössäni käsitettä Reverie siihen liittyvän kirjallisuuden ja koulutushoidon aineiston avulla. Tarkastelen Reverie-ilmiötä koulutuksen ja koulutuspsykoterapiapotilaan kanssa työskennellessäni nousseiden omien subjektiivisten kokemusteni ja niiden pohjalta piirtämieni kuvien, uneni ja työnohjausprosessin kautta. Tiedostamattomat ajatukset, tunteet ja tuntemukset ilmenevät usein Reverie-kokemuksina ja mahdollistavat vapaan kuuntelun ja ajattelun. Ymmärrys Reverie-ilmiön yhteydessä mieleeni tulleista kuvista oli erilainen niiden syntymähetkellä kuin myöhemmin. Nachträglichkeit-käsite tarkoittaa sitä, että jokin menneisyydessä tapahtunut saa uuden merkityksen tässä hetkessä. Ajan myötä lisääntyi ymmärrys siitä, että kuva käsittelee sekä omaa kasvamistani psykoterapeutiksi, että kytkeytyy potilaan kokemuksiin. Reverien funktiona ilmeni olevan kasvun mahdollisuus kohti negatiivista kyvykkyyttä eli sitä, että terapeutti oppii sietämään ei-tietämistä ja epävarmuutta, muokkaamaan tuntimateriaalin piileviä sisältöjä ymmärrettävään muotoon ja mahdollistamaan potilaan kokonaisvaltaisin kohtaamisen.

Katja Hannola, Aikuisten psykoanalyyttinen psykoterapeuttikoulutus (TSHY4/2020-2024)