Peilaamista, eli laajasti määritellen vastavuoroista palautetta sisältävää vuorovaikutusta, tapahtuu tietoisesti tai tiedostamatta aina kun ihmiset ovat tekemisissä keskenään. Peilaaminen liittyy sekä kehoon, tunteisiin että ajatuksiin, ja se yhdistää yksilöllisen ja yhteisöllisen. Validoiva peilaaminen mahdollistaa yhteistä ymmärrystä ja turvallisuuden tunnetta, mallista oppimista ja sujuvaa vuorovaikutusta. Toisaalta kielteisesti värittynyt peilaaminen tai peilaamisen puute voivat johtaa lannistavaan sosiaaliseen vertailuun, syrjimiseen tai sosiaaliseen leimaamiseen.
Peilaaminen on mielenterveyden näkökulmasta laaja-alaisesti ajankohtainen ilmiö. Esimerkiksi sosiaalisen median käyttöön sisäänrakentuneen sosiaalisen vertailun yhteydestä erityisesti nuorten mielenterveyteen keskustellaan. Covid-19 -pandemian jälkeisen työelämän sosiaalisen etääntymisen seurauksia ei vielä pystytä kattavasti arvioimaan.
Itsehavainnointi on olennainen osa kaikkia psykoterapioita. Se mahdollistaa uudenlaisen suhteen luomisen ongelmaan, jonka vuoksi terapiaan on tultu. Erotuksena yksilöpsykoterapioihin, ryhmämuotoisessa psykoterapiassa itsehavainnointia tukee terapeutin lisäksi psykoterapiaryhmään osallistujien keskinäinen vuorovaikutus.
S.H.Foulkesin teoriapohjalle kehittyneessä ryhmäanalyyttisessä psykoterapiassa peilaaminen on keskeinen terapeuttinen tekijä. Ryhmäläisten toinen toisilleen muodostama ”peilisali” näyttää kunkin eri puolia monipuolisesti, auttaa tunnistamaan omia tiedostamattomia puolia sekä liittymään toisiin oman itsen rajoja samalla hahmottaen. Kuvaan narratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin sekä esimerkkivinjetein, miten ryhmäläisten välistä peilaamista on ryhmäanalyyttisessä psykoterapiassa määritelty, kuvattu ja ymmärretty terapeuttisesta näkökulmasta. Kuvaan myös peilaamisen lähikäsitteitä, joista resonanssi on ryhmäanalyyttisessa teoriassa keskeisin. Aivojen peilautumisjärjestelmien nykytutkimus on tuonut näille, jo aiemmin kliinisesti havaituille ilmiöille, neurotieteellistä pohjaa.
Terapeuttinen peilaaminen kasvattaa osaltaan mentalisaatiokykyä, ja pohdin peilaamisen ja mentalisaatiokyvyn suhdetta toisiinsa. Mielestäni peilaamista ja resonanssia voi jäsentää kenttänä, joka muodostuu jännitteisessä suhteessa toisiinsa olevista ulottuvuuksista. Ajattelen, että vahvistaminen (validointi) ja haastaminen sekä reflektion (mentalisaatiokyvyn) korkea / matala taso voisivat peilaamisessa olla näitä keskeisiä ulottuvuuksia. Mikään paikka näin muodostuvalla kentällä ei yksinään ole ihanteellinen, vaan keskeistä on vahvistamisen ja haastamisen välinen riittävän tarkoituksenmukainen tasapaino ryhmän ja kunkin ryhmäläisen kehityksen eri vaiheissa sekä reflektiivisen tilan (mentalisaatiokyvyn) tukeminen.
Jonna Ahlroth: Peilisalissa – ryhmän jäsenten välinen peilaaminen terapeuttisena tekijänä ryhmäanalyyttisessä psykoterapiassa.
Ryhmäanalyyttisen psykoterapian koulutusohjelma 2021-24