Helsingin yliopisto
Kansalaistiedettä voi katsoa monesta näkökulmasta. Tässä blogiartikkelissa sosiaalisen kestävyyden apulaisprofessori Taru Peltola, projektitutkija Minna Santaoja ja ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm katsovat sitä kukin hieman eri näkökulmista: kansalaisten osallisuuden vahvistumisen kautta; osallistumiseen liittyvän teknologian ja teknologisoitumisen kautta; arkisten ruokaostosten ja yritysten yhteiskuntavastuun kautta. Keskustelu kansalaistieteestä jatkuu torstaina 26.10.2023 tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaan vetämässä paneelikeskustelussa, jossa Peltola, Santaoja ja Fogelholm ovat mukana.
Torstaina 26. lokakuuta klo 14–15.30 järjestetään Open Access -viikon webinaari, Avoimen tieteen iltapäivä – kansalaistieteen mahdollisuudet. Webinaarissa kansalaistiedettä – eli tiedeyhteisön ulkopuolisten ihmisten aktiivista osallistumista tutkijoiden koordinoimiin tutkimushankkeisiin – tarkastellaan tutkimuksen näkökulmasta.
Paneelikeskustelun vetäjänä toimii tietokirjallisuuden professori Pirjo Hiidenmaa (Helsingin yliopisto). Keskustelukumppaneina hänellä on ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm (HY), projektitutkija Minna Santaoja (Itä-Suomen yliopisto) ja sosiaalisen kestävyyden apulaisprofessori Taru Peltola (Suomen ympäristökeskus ja Itä-Suomen yliopisto) – sekä torstaina julkistettava Helsingin yliopiston avoimen tieteen palkinnonsaaja. Palkintoteemana oli tänä vuonna kansalaistiede.
Tässä Think Open -artikkelissa panelistit vastaavat kolmeen kysymykseen:
- Kuka olet ja miten oma työsi – tai muu toimintasi – liittyy kansalaistieteeseen?
- Mitkä teemat tai näkökulmat sinua erityisesti kiinnostavat kansalaistieteessä?
- Millaisia esimerkillisiä tai erityisen kiinnostavia kansalaistiedehankkeita haluaisit nostaa esiin?
Torstain paneelikeskustelun lomassa on tarkoitus ideoida myös kansalaistiedehanke, johon sisältyy myös yleisöäänestys. Tämän jutun lopussa on panelistien alustavasti luonnostellut ehdotukset uusiksi kansalaistiedehankkeiksi.
Kuka olet ja miten oma työsi – tai muu toimintasi – liittyy kansalaistieteeseen?
Taru Peltola: ”Olen sosiaalisen kestävyyden apulaisprofessori Itä-Suomen yliopistossa ja Suomen ympäristökeskuksessa. Taustani on ympäristöpolitiikan tutkimuksessa ja yksi tutkimusintresseistäni liittyy ympäristötiedon rooliin ympäristöä koskevassa päätöksenteossa. Ympäristöpäätöksenteko edellyttää tutkittua tietoa: esimerkiksi monet ympäristöongelmat tulevat näkyviksi vasta tieteellisen tutkimuksen kautta, jolloin myös ratkaisuehdotukset näihin ongelmiin ovat usein tiedelähtöisiä. Tämä tekee ympäristöpäätöksenteosta varsin asiantuntijavaltaista. Riippuvuus asiantuntijatiedosta on omiaan herättämään myös tietoon liittyviä ristiriitoja. Tätä kautta olen päätynyt tutkimaan yhteistoiminnallista tiedon tuottamista ja sen mahdollisuuksia, mukaan lukien kansalaistiede. Käynnissä olevassa Karkki-hankkeessa kokeilemme myös yhteiskuntatieteellistä kansalaistiedettä ruokaympäristöjen ja lähivesien tutkimuksessa.”
Mikael Fogelholm: ”Olen Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori, erityisalana kansanravitsemus. Tämänhetkinen päätutkimushankkeeni tapahtuu monitieteisessä LoCard-ryhmässä Helsingin ja Tampereen yliopistojen yhteistyönä. Tutkimuksemme voidaan ainakin löyhästi luokitella myös kansalaistieteeseen. LoCardissa käytämme pitkältä ajalta kaupan asiakasetukortin (tässä tapauksessa S-ketjun) keräämiä ruokaostostietoja. Asiakkaat ovat kortin hankkiessaan suostuneet siihen, että kauppa voi käyttää heidän ostostietojaan esimerkiksi markkinoinnissa. Me olemme pyytäneet erikseen lupaa tietojen luovuttamiseen kolmannelle osapuolelle eli tutkijoille. Kun pyydämme suostumusta, myönteisesti vastanneet saavat myös halutessaan vastata kyselyyn, joka rikastaa aineistoa ja tuo meille tutkimuksessa kansainvälisestikin täysin ainutlaatuista tietoa. Suostumuksensa jälkeen asiakkaat ikään kuin arkisten ostosten yhteydessä samalla keräävät tietoja, tosin olemme myös pyytäneet suostumuksen ennen kyselyä tehtyjen ostosten käytöstä. Uusin tutkimuksemme käsittää vuoden 2019–24 ja sitä tehdään pääosin Suomen Akatemian tutkimusmäärärahan turvin.”
Minna Santaoja: ”Olen yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkija ja kotimaisen Alue ja Ympäristö -tiedelehden päätoimittaja. Työskentelen tutkijana Itä-Suomen yliopistossa metsätieteiden osastolla. Olen tehnyt tutkimusta kansalaistieteestä, erityisesti luontoharrastajien rooleista lajitiedon tuottajina, ja vähäisemmässä määrin myös kansalaistieteen keinoin.”
Mitkä teemat tai näkökulmat sinua erityisesti kiinnostavat kansalaistieteessä?
Mikael Fogelholm: ”Kiinnostukseni kohteet liittyvät ymmärrettävästi erilaisiin digitaalisiin ostodatoihin. Ravitsemustutkijana ruokaostokset kiinnostavat kaikkein eniten. Mutta ostodatalla voisi tutkia esimerkiksi ihmisten altistumista erilaisille kemiallisille yhdisteille tai kulutustottumuksen muutoksia yllättävissä kriisitilanteissa, kuten koronapandemian tai inflaation aikana. Toinen kiinnostus liittyy digitaalisiin tiedonhankintamuotoihin, joissa perinteinen tiedonkulku on tapahtunut asiakkaan ja yrityksen välillä. Osana yritysten yhteiskuntavastuuta he voivat alkaa nähdä järkevänä luovuttaa tietoja (ilman asiakkaiden henkilökohtaisia tunnisteita) tutkijoille, jolloin tiedon hyödynnettävyys yhteiskunnan näkökulmasta laajenee huomattavasti. Tähän voi liittyä haasteita, esimerkiksi tietosuojakysymyksiä, yrityksen kilpailusalaisuuksia tai asiakkaiden epäluuloa tiedon luovuttamista kohtaan.”
Minna Santaoja: ”Minua kiinnostaa teknologian ja teknologisoitumisen rooli kansalaistieteessä ja yhteiskunnassa ylipäätään. Mitä esimerkiksi mobiiliteknologiat mahdollistavat, mitä jää kenties katveeseen? Minua kiinnostaa osallistumisen demokraattisuus ja kenties nyt marginaaliin jäävät ryhmät. Pohdin kansalaistiedettä kriittisesti ja muun muassa suhteessa kanssatutkimuksen lähestymistapaan ja menetelmiin. Mietin, miten kansalaistiedettä voitaisiin soveltaa uusin tavoin, esimerkiksi tiedejulkaisujen vertaisarvioinnissa.”
Taru Peltola: ”Muuan muassa YK:n Global Citizen Science Partnership -verkosto perustelee kansalaistiedettä sillä, että ammattitutkijoiden panos ei riitä globaalien ongelmien ratkaisemiseksi. Jotta voidaan tehdä parempia päätöksiä, on yhdisteltävä erilaista tietoa ja tiedolla on oltava vaikuttavuutta. Minua kiinnostaa tässä erityisesti se, vahvistuuko kansalaistieteilijöiden osallisuus kun he osallistuvat tutkimusprosesseihin eli kokevatko he, että heidän omalla toiminnallaan on merkitystä ja tuleeko yhdessä tuotetusta tiedosta näin ollen merkityksellisempää. Olen tutkinut myös tiedontuotannon valtasuhteita kansalaistieteessä, erityisesti silloin kun on kyse tiedollisista kiistoista. Parhaimmillaan kansalaistiede voi tukea esimerkiksi paikallisyhteisöjen kykyä ratkaista uuden tiedon avulla alueensa ympäristöongelmia, mutta osallistaviin toimintatapoihin liittyy aina myös jännitteitä, jotka on hyvä tiedostaa.”
Millaisia esimerkillisiä tai erityisen kiinnostavia kansalaistiedehankkeita haluaisit nostaa esiin?
Minna Santaoja: ”Meneillään oleva neljäs Lintuatlas on kiinnostava, koska sillä on pitkät perinteet, iso osallistujajoukko ja uusi teknologia on mahdollistanut osallisuutta entistä laajemmalti. Samalla lintuatlakseen liittyy kiinnostavia kysymyksiä datan käytöstä ja omistajuudesta. Hyvin kiinnostava on myös Sieniatlas, joka sai alkunsa sosiaalisen median keskusteluista. Rottien liikkeitä havainnoivassa Helsinki Urban Rats -projektissa (Tuomas Aivelo ym.) on tehty kiinnostavaa kansalaistiedettä nuorten kanssa. Tutkijat ovat pohtineet, keiden ääni kansalaistieteessä kuuluu ja miten tiedon epävarmuuksia käsitellään. Kiinnostava uusi avaus teknologiavetoisen kansalaistieteen saralla on pelillistetty vieraslajien havainnointi ja siihen kytketty rahallinen palkkio – tämä näkökulmana keskusteluun, mikä kansalaisia motivoi osallistumaan.
Taru Peltola: ”On pakko mainita kolme hanketta, jotka nostavat esiin kansalaistieteen mahdollisuuksia ja rajoja suhteessa edellä mainittuihin teemoihin. Tutkiessamme Ranskan kansallisen luonnontieteellisen museon, erään luontojärjestön ja Grenoblen kaupungin yhteishanketta, jossa havainnoitiin kaupungin viheralueiden perhosia ja tutkittiin torjunta-aineettoman viheralueiden hoidon vaikutuksia luonnonmonimuotoisuuteen, havaitsimme että kansalaistieteeseen osallistumisella oli voimauttavia vaikutuksia osallistujiin (ks. Peltola & Arpin 2018). Kun haastattelimme heitä, meille kerrottiin esimerkiksi oppimisen taitojen vahvistuneen tai uusista sosiaalista rooleista asuinyhteisöjen luonnonmukaisen puutarhanhoidon edistäjinä. Hankkeessa myös tuotettiin yhdessä tietoa kiistanalaiseen kysymykseen torjunta-aineettomuuden hyödyistä. Hieman toisenlaisen esimerkin tarjoaa suden kanta-arvioiden tuottaminen metsästäjien, hallinnon ja tutkimuksen yhteistyönä Suomessa. Vuosikymmeniä pitkästä perinteestä huolimatta kansalaistiede on ollut repivän kiistan ytimessä: osallistujat ovat jossain vaiheessa jopa menneet lakkoon ja vaatineet tutkijoilta datan vastineeksi suurempia kanta-arviolukemia, jotta suden metsästykselle syntyisi perusteita. Susikannan arviointi tuo näkyväksi kansalaistieteen valtasuhteet: vaikka on ollut mahdollisuus osallistua tiedon tuotantoon, eivät osallistujien odotukset oman roolin vahvistumisesta päätöksenteossa ole välttämättä toteutuneet ammattitutkijoiden ja hallinnon tarpeiden määrittäessä tiedon laatukriteerit ja toimintatavat. Toisaalta verratessamme Suomen ja Skandinavian petohavainnoinnin digitaalisia sovelluksia, havaitsimme kuinka näitä valtasuhteita voi muokata suhteellisen pienilläkin keinoilla ja tarjota osallistuville kansalaisille heidän kannaltaan mielekkäämpiä rooleja tai mahdollisuuksia itse käyttää susitietoa esimerkiksi vahinkoihin varautumiseen ilman että vaarannetaan päätöksenteon tietoperustan laatua (ks. Peltola & Ratamäki 2023). Kolmanneksi haluaisin nostaa Kansalaistiedettä arkiympäristöistä -hankkeemme, jossa kokeilemme tapoja tehdä yhteiskuntatieteellistä kansalaistiedettä. Olemme hyödyntäneet esimerkiksi Photovoice-menetelmää ruokaympäristöjen tutkimiseen. Osallistujat ovat valokuvan keinoin havainnoineet arkista ympäristöään, jossa he tekevät ruokaan liittyviä valintoja. Tarkoitus on kuitenkin, että osallistujien rooli ei jää pelkkään aineiston kokoamiseen, vaan työpajoissa on yhdessä heidän kanssaan pohdittu sitä, miten kuvatut ruokaympäristöt tukevat mahdollisuuksia syödä omien arvojen mukaisesti. Valokuvista on koottu näyttely ja näyttelyn avajaisissa Oodissa mukana ruokaympäristöistä keskustelemassa oli myös niitä tahoja, jotka ruokaympäristöjä koskevia päätöksiä tekevät eli esimerkiksi vähittäiskauppa, ruokapalvelut ja maa- ja metsätalousministeriö.”
Mikael Fogelholm: ”Minusta meidän LoCard-hankkeemme on hyvä esimerkki kansalaistiedehankkeesta, jos sen nyt pystyy siihen luokittelemaan, ja siksi sitä voi käyttää esimerkkinä. Onhan näitä muitakin hankkeita, joista tiedän paljon vähemmän. Biologiassa on esimerkiksi Tuomas Aivelon hanke, joka kerää tietoa rotista, taitaa olla Turun yliopisto joka kerää tietoa punkeista ja eikös kevään Pihabongauksestakin joku organisaatio kerää tietoa. Piia Jallinoja ja Mari Niva ovat myös pyytäneet ihmisiä kirjoittamaan erilaisista ruokaan liittyvistä asioista netin kautta, sekin on tarjonnut mahdollisuuden kansalaistutkimukseen. Tietysti tätä rajaa on vaikea piirtää: Onko kansalaistutkimusta sellainen tutkimus, joka ei vaadi eettistä lausuntoa ja jossa kansalaiset voivat itse lähettää tietoa ilman että heidän täytyy kirjata suostumuksensa johonkin? Tässä mielessä meidän asiakasetukorttitutkimus ei ole kansalaistutkimusta, koska me olemme kysyneet suostumusta.”
Kolme uutta ehdotusta kansalaistiedehankkeeksi!
Torstain webinaaria varten panelistit luonnostelivat kolme alustavaa ehdotusta uudeksi kansalaistiedehankkeeksi:
Jäätymisen ja jäänlähdön seuranta muuttuvassa ilmastossa: Sykessä on järvien jäätymistietoja koottuna (Tarkka+-palvelu), mutta ilmastonmuutos tuottaa lisätarpeen seurata paikallisesti esimerkiksi ensimmäisinä sulavia paikkoja. Eli kansalaistieteen keinoin voisi täydentää havaintotietoja, mutta myös laajentaa paikallisen kokemustiedon keräämiseen (vaikkapa pilkkikalastuskäytäntöjen selvittämiseen). Koska jäällä liikkuminen on myös arjen turvallisuuskysymys, kansalaisosallistumisen avulla voisi myös lisätä tietoisuutta siitä, miten jäillä liikkumista on sopeutettava ilmastonmuutoksen myötä. (Taru Peltola & Suomen ympäristökeskus)
Käsityöllä osallisuutta ja tietoa luonnosta: Ideana on hyödyntää käsityötä menetelmänä (”making as method”) kehollisen, kokemuksellisen, perinteisen, ekologisen ja muun tiedon jakamisessa ja sanallistamisessa. Hyödynnettävänä käsityötekniikkana voisi olla virkkaus ja tarkasteltavana ajankohtainen elinympäristö suo ja soiden ennallistaminen. Työpajoissa ja omaehtoisella yksilöosallistumisella virkattaisiin rahkasammalta ja sitä käsityössä tarkastellen tutkittaisiin suosuhteita ja muistoja – ja kenties rakennettaisiin uutta naistapaisena pidetyssä tekstiilikäsityössä rakentuvaa osallisuutta, teknistieteellisen, usein maskuliinisen, suoasiantuntijuuden rinnalle. Käsityön metodologiaa on mahdollista soveltaa monien muidenkin aiheiden tutkimiseen. Inspiraationa tälle on toiminut tuhansien osallistujien Crochet Coral Reef -projekti, jossa ei tosin ole samalla tavalla kansalaistieteen ja tiedon muodostumisen tutkimuksen ulottuvuutta. (Minna Santaoja)
Ostoskuitit talteen – kulutustottumukset esiin: Lähtökohtana voisi olla hanke, jossa ihmiset keräävät kaikki ostoskuittinsa talteen. Jos löytyisi joku digitaalinen metodi, jolla kuitin EAN-koodi voidaan skannata ja ostetut tuotteet identifioida, tämä tarjoaisi LoCard-hanketta laajemmat tutkimusmahdollisuudet. Tiedonkeruu eli kuittien skannaus on toki työläämpää kuin etukortin käyttäminen, mutta toisaalta kuittien kanssa ei olla sidoksissa yhteen kauppaan. Samalla on mahdollisuus tutkia myös muita kuin ruokaostoksia. Kansalaiset voisivat tallentaa tietonsa johonkin tietoturvalliseen ympäristöön. Tallennuksen yhteydessä on tärkeää, että osallistujasta kerätään joitakin keskeisiä taustatietoja (mm. ikä, sukupuoli, asuinalue tai -tyyppi, koulutus, tulotaso). Tämä mahdollistaa sen, mitä yleiset kulutustutkimukset eivät tee: voidaan jakaa ihmisiä erilaisiin alaryhmiin ja seurata näitä. (Mikael Fogelholm)
