Kansalliskirjastossa avattiin tänään suomalainen verkkoarkisto, jonne tallennetaan suomalaista netistä kerättyä aineistoa. Virallisen avauksen suoritti kansanedustaja Jyrki Kasvi. Tähän mennessä Kansalliskirjasto on tallentanut verkosta kaikkiaan 131 miljoonaa tiedostoa. Continue reading
Intervallissa kiinnostavaa luettavaa
Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen julkaiseman Intervalli-lehden tuoreimmassa numerossa 1/2009 on taas kerran runsaasti mielenkiintoista luettavaa. Lehti on luettavissa pdf-muodossa osoitteessa:
http://www.kaapeli.fi/~musakir/interval/Intervalli%201%202009.pdf
Timo Leppäsen artikkeli vanhaa tanssimusiikkia uudelleen julkaisevasta Salix Ay:sta valottaa hyvin uudelleenjulkaisubisneksen realiteetteja, jotka uhkaavat romuttua EU:n suunnitteleman äänitteiden suoja-ajan pidentämisen myötä. Lisäksi numerossa mm. esitellään Sibelius-Akatemian digitointihankkeita, joiden tuloksia on tulossa saataville Doriaan. Ulla Ikäheimo kirjoittaa MARC-formaattimuutoksesta, ja Heikki Poroila pohtii Spotify:n kaltaisten uusien verkkopalveluiden musiikkikirjastojen toiminnan mielekkyydelle tuomia haasteita.
MIT päätti tallennusmandaatista
Peter Suberin Open Access News -blogin mukaan Massachusetts Institute of Technology on eilen päättänyt koko yliopistoa koskevasta tieteellisten artikkelien tallennusmandaatista. Mandaatti astuu voimaan välittömästi. Continue reading
Päivä ministeriössä (eli mitä ihmiset tekevät)
Maanantaina allekirjoittanut vietti kokonaisen työpäivän Meritullinkadulla opetusministeriössä Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen äärellä. Ensin aamupäivällä kokoontui kokonaisarkkitehtuurityöryhmä, ja iltapäivällä oli pitkäaikaissäilytysjaoston vuoro. Hankkeen tiedotus on vieläkin jotensakin niukkaa, mutta lyhyesti sanoen kyseessä on iso projekti, jossa luodaan yhteisiä palveluita koko muistiorganisaatioiden kentälle, siis kirjastoille, arkistoille ja museoille. Continue reading
Gradu open access -julkaisemisesta Turun kauppakorkeakoulussa
Kaipailin viime vuoden puolella lisää avointa saatavuutta ja julkaisuarkistoja sivuavia opinnäytteitä. Tässä olisi taas yksi. Päivi Kanervan viime vuoden puolella valmistunut informaatiotutkimuksen pro gradu on luettavissa Tampereen yliopiston tutkielmat -palvelussa:
- Päivi Kanerva: Open access -julkaiseminen Turun Kauppakorkeakoulussa
http://tutkielmat.uta.fi/tutkielma.php?id=19501
Hallintaa, säilytystä vai molempia?
Ohjelmistoyhtiö Ex Libriksellä on merkittävä rooli suomalaisten tiedekirjastojen toiminnassa. Sieltä tulee kirjastojärjestelmä Voyager, yhteisluettelo Lindan käyttämä Aleph-ohjelmisto sekä Nelliportaalin pohjalla olevat MetaLib ja SFX. Ohjelmistojen ajankohtaisia asioita käsitellään vuosittain “System Seminarissa”, ennen kaikkea systeeminhoitajille ja kehittäjille suunnatussa tapahtumassa. Continue reading
Kirjaston pojan paluu
Kuten Nicola Nykopp jo ennätti omassa blogissaan uutisoimaan, Helsingin yliopiston konsistori päätti tänään koota Helsingin yliopiston kirjastot yhteen uudeksi neljällä kampuksella toimivaksi erillislaitokseksi, jonka nimeksi tulee vähemmän omaperäisesti Helsingin yliopiston kirjasto (kuulostaapa tutulta… missä ihmeessä olen kuullut tuon nimen?). Continue reading
Katso, tuhat sanaa!
Kuvaaja: mysi anne
Täräytinpä ihan piruuttani kelvollisella kuvalla tänne niin kovasti tekstipainotteiseen blogiin. Kuva on julkaisu Creative Commons lisenssillä, niin että voin sitä käyttää tällaisessa epäkaupallisessa yhteydessä kunhan vaan mainitsee kuvaajan nimen.
Eikä tässä mitään sen kummempaa asiaa ole kunhan vaan muistutan, että tekijänoikeus-, piraattikeskusteluissa tuntuu helposti unohtuvan se asioiden kauniimpi puoli. Maailma on pullollaan materiaalia jota voi käyttää riemumielin ja rikkomatta lakia tai polkematta kenenkään oikeuksia. Monelle kuviaan julkaisseelle riittääkin ihan mainiosti se, että sitä kuvaa katsellaan ja se leviää, jotain keskustelua saattaa syntyä kommenttiosastolle jne. Ihan hyvä muistaa silloinkin kun digitaalisia kirjastoja ja arkistoja suunnitellaan.
Verkkoharava taas tositoimissa
Täällä Kansalliskirjastossa käynnistellään taas jokavuotista laajaa verkkoaineiston keruuta.
Keräys kattaa kaikki fi- ja ax-päätteiset sivut sekä muut Suomessa sijaitsevat HTTP-protokollan välityksellä aineistoja levittävät www-palvelimet. Tammikuussa alkavan pääkeräyksen lisäksi Kansalliskirjasto tehdään myös pienempiä täydennyskeräyksiä, esim. kun jotain erikoisempaa kansallisesti merkittävää tapahtuu.
Lisäksi laaditaan ns. teemakeräyksiä joiden linkkilistat kerätään pääasiassa käsityönä. Viimevuoden teemoina kerättiin mm. ulkosuomalaisten ja maahanmuuttajien sivuja, sekä “demoskeneen” ja mediataiteeseen liittyviä www-sivuja.
Onpahan siinä sitten vaikka parinsadan vuoden päästä tutkijoilla ihmettelemistä tai vaikkapa sukututkijalla ihastelemista kun löytää isoisoisoäitinsä blogin ja matkakuvat verkkoarkistosta.
OAIster ja OCLC
Eilinen uutinen kertoo, että Michiganin yliopisto on siirtämässä OAIster-hakukoneen ylläpidon OCLC:lle. OCLC on saanut viime kuukausina osakseen runsaasti kritiikkiä WorldCat-tietokannan tietueiden omistusta ja käyttöoikeuksia koskevaan kiistaan liittyen, ja osin tämän vuoksi ensimmäiset myös tähän uutiseen liittyvät kommentit ovat olleet jossain määrin epäluuloisia. Continue reading