Kuukausi: toukokuu 2021

Julkaistu

Äitiyden idealisaatiota purkamassa – äitiyteen liittyvän ambivalenssin kanssa työskentely varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Äidiksi tuleminen on monelle naiselle yksi elämän tärkeimmistä tavoitteista. Ensimmäistä kertaa äidiksi tullessaan nainen käy läpi yhden elämänsä keskeisimmistä siirtymävaiheista, joka mahdollistaa hänen identiteettinsä muuttumisen vanhempiensa lapsesta oman lapsensa vanhemmaksi. On tavallista, että äidiksi tuleminen herättää naisessa epävarmuutta ja tunteiden kirjoa. Ambivalenssin hyväksyminen, niin äitiyttä kuin vauvaakin kohtaan, auttaa äitiä etenemään tässä kasvukriisissä kohti äitiyttä. Jos vastatunteiden kohtaaminen ja käsittely ei onnistu, voi tämä johtaa psyykkisten suojamekanismien, kuten idealisaation, aktivoitumiseen. Tuekseen äiti tarvitsee turvallisia ihmissuhteita, joiden kanssa hän voi lähestyä vaikeita tunteita ja työskennellä niiden kanssa. Jos tukea lähisuhteista ei ole saatavilla, tarvitaan ulkopuolista apua. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti, hyödyntäen ”hyvän isoäidin transferenssia”, voi tulla äidille tähän avuksi.

Tässä opinnäytetyössä tutkin yhden koulutuspsykoterapiaan ohjautuneen äidin äitiyden kokemuksen rakentumista, pohtimalla millä tavalla äiti pystyi käsittelemään raskauteen, vauvaan ja äitiyteen liittyvää ambivalenssia. Olen myös kiinnostunut siitä, millä tavoin varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia mahdollisesti auttoi äitiä tämän ambivalenssin työstämisessä ja auttoiko työskentely helpottamaan äidin äitiyteen liittämää idealisaatiota. Koulutuspsykoterapian aikana äiti tuotti voimakasta epävarmuutta äitinä pärjäämisestä ja pyrki saamaan itsetunnolleen tukea idealisoidun äidin mallista. Tämän työstämiseen äiti tarvitsi psykoterapeuttista apua. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa äidille pyrittiin tekemään tilaa ambivalenssin kokemiselle, pyrkimyksenä helpottaa äitiyteen liittyvää idealisaatiota. Työskentelyn päätösvaiheessa oli nähtävillä, että äiti oli löytänyt tavan toteuttaa äitiyttään omalla tavallaan. Äidin ja vauvan välinen suhde oli lähtenyt rakentumaan niin, että se tyydytti suhteen molempia osapuolia.

Miia Nykänen-Khaling: Äitiyden idealisaatiota purkamassa – äitiyteen liittyvän ambivalenssin kanssa työskentely varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017 – 2021

Photo by Danijel Durkovic on Unsplash

Julkaistu

Makuukammarin aaveita etsimässä – pienen lapsen uniongelmien hoitaminen varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaprosessin sisällä

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia lähestyy vauvan ja pienen lapsen uniongelmaa integratiivisesti, erityisesti kehityspsykologisesta ja psykodynaamisesta näkökulmasta käsin. Tällöin univaikeuksiin tulee käytännön toimintamallien pohtimisen rinnalle vanhempien omien varhaisten hoivakokemusten ja –suhteiden, representaatioiden ja näiden ja nykyhetken välisten yhteyksien tutkiminen. Psykodynaamisesta näkökulmasta lapsen uniongelmien nähdään liittyvän vahvasti eriytymiskehityksen haasteisiin. Nukuttamistilanteita ja yöllisiä heräämisiä voi varjostaa vanhemman omaan menneisyyteen liittyvät ”aaveet”, jotka tuottavat erilaisia projektioita ja representaatioita suhteessa lapseen ja hankaloittavat vanhemman kykyä olla lapsen eriytymisen ja itsesäätelyn kehittymisen tukena. Kuvaan tässä työssä kahta varhaisen vuorovaikutuksen koulutuspsykoterapiaprosessia, joissa molemmissa tärkeäksi vuorovaikutushaasteiden tarkastelupinnaksi on noussut lapsen uni ja uniongelmat. Kuvaan sitä, miten vanhemman representaatioita ja omia varhaisia kokemuksia on päästy tutkimaan, ja sen myötä päästy löytämään helpotusta univaikeuksiin – niin vauvan kuin äidinkin – perheissä, joissa yleisesti käytössä olevien unikoulumallien toteuttaminen ei onnistunut tai tuntunut mahdolliselta.

Päivi Ronkainen: Makuukammarin aaveita etsimässä – pienen lapsen uniongelmien hoitaminen varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaprosessin sisällä

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiakoulutus 2017 – 2021

Julkaistu

Itsehavainnoinnin vahvistuminen terapiasuhteen katkostyöskentelyn yhteydessä

Opinnäytetyössä tarkastellaan kognitiivis-analyyttisen ja psykoterapiasuhteen katkoksia koskevan kirjallisuuden valossa yhdessä psykoterapiassa tapahtunutta terapiasuhteen katkoksen työstämistä sekä katkostyöskentelyn vaikutusta asiakkaan itsehavainnoinnin vahvistumiseen ja itseymmärryksen lisääntymiseen. Tarkastelun kohteena on yksi tunti lyhytpsykoterapeuttisesta koulutushoidosta. Aineiston muodostivat siitä nauhoitetut äänitallenteet ja niistä kirjoitetut litteroinnit. Tutkimuskohteena on se, miten terapiasuhteen vuorovaikutusasetelmien tarkastelu katkostilanteessa vaikutti asiakkaan itsehavainnointiin sekä se, millaisten vaiheiden kautta itsehavainnoinnin muutos tarkastellussa aineistossa eteni. Näkökulmana on itsehavainnoinnin kohteellisuus suhteessa siihen, mitä terapiatilanteessa havainnoidaan sekä katkostyöskentelyä kuvaavat mallit. Itsehavainnointia tarkasteltiin pääosin soveltaen dialogisen sekvenssianalyysin (DSA) periaatteita. DSA on mikroanalyyttinen menetelmä ilmaisujen tutkimiseen litteroiduista keskusteluista niiden ilmaisijan, sisällön ja ilmaisun vastaanottajan sekä näiden keskinäisen dynamiikan tarkastelun avulla. Tulokset osoittivat, että tarkastelun kohteena ollessa istunnossa asiakkaan itsehavainnointi ja tietoisuus omista toimintamalleistaan vahvistuivat käsiteltäessä terapiasuhteessa esiin noussutta katkosta. Katkosta työstettäessä asiakkaalle hahmottui ensin, mihin vastavuoroiseen asetelmaan terapeutti hänen mielessään sijoittui. Tämän jälkeen tuli mahdolliseksi havainnoida ja kuvata sitä, minkä tunteiden ilmaisu oli asiakkaalle katkostilanteessa haastavaa ja mihin kokemuksiin tämä liittyi. Katkostilanteen ratkaisu mahdollisti itsehavainnoinnin laajentumisen ja ymmärryksen syventämisen suhteessa muihin asiakkaan kokemiin vuorovaikutustilanteiden haasteisiin. Tulosten perusteella terapiasuhteen vastavuoroisten asetelmien käsittely lisäsi asiakkaan itseymmärrystä ja tuki häntä uudenlaisten toimintatapojen löytämistä muissa vuorovaikutustilanteissa.

Pia Kärnä:  Itsehavainnoinnin vahvistuminen terapiasuhteen katkostyöskentelyn yhteydessä

Kognitiivis-analyyttinen yksilöpsykoterapeuttikoulutusohjelma 2017-2020

 

 

Julkaistu

Psyykkisen kokemuksen ruumiillisuus – Freudin viettiteoria 2000-luvun psykosomatiikan ja aivotutkimuksen valossa

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten Freudin viettiteorian avulla voidaan ymmärtää psyykkisen kokemuksen ruumiillisuutta. Päälähteinä käytettiin Freudin kirjoituksia. Freudin käsitteitä arvioitiin 2000-luvun aivotutkimuksien valossa. Pariisin psykosomaattisen koulukunnan 2000-luvun julkaisujen avulla pyrittiin ymmärtämään, miten nykypäivänä psykosomaattiset oireet voidaan ymmärtää Freudin viettiteorian pohjalta.

Freudin viettiteoriassa psyykkisen kokemuksen ruumiillisuus ilmeni psyykkisenä energiana, psyykkistä työtä motivoivana voimana ja itsekokemuksen ytimenä. Freudin mukaan ruumiilliset oireet ilmensivät viettijännitteen voimistumista tai torjuntaa neurooseissa.

Freudin käsitys psyykkisen energian seksuaalisesta luonteesta ei saanut suoraa tukea modernista aivotutkimuksesta. Sen sijaan libidolle toimintaa motivoivana voimana löytyi vastaavuutta aivojen dopaminergisestä palkkiojärjestelmästä. Aivotutkimus antoi tuen Freudin käsitykselle itsekokemuksen ytimen ruumiillisuudesta.

Pariisin psykosomaattinen koulukunta näki vietit keskeisenä linkkinä ruumiillisten ja psyykkisten prosessien välillä. Vuorovaikutus psyykkisen ja ruumiillisen välillä tuli esiin mentalisaation rikkautena ja psyykkisenä elävyydentunteena, ja katkoksien tässä nähtiin olevan yhteydessä psykosomaattisiin oireisiin.

Sonja Pollari: Psyykkisen kokemuksen ruumiillisuus – Freudin viettiteoria 2000-luvun psykosomatiikan ja aivotutkimuksen valossa

Psykoanalyyttinen aikuviettiteoria, psykosomatiikka, aivotutkimusisten yksilöpsykoterapeuttikoulutus 2018-2022

Julkaistu

Äitini tyttärenä ja tyttäreni äitinä – äitisuhteen käsittely varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Äitisuhde on ihmisen ensimmäinen suhde. Se alkaa jo ennen syntymää ja vaikuttaa koko elämän. Äitiystila (motherhood constellation), johon raskaus naisen johdattaa, saa tulevan äidin tarkastelemaan oman äidin äitiyttä ja lapsuuden hoivakokemuksia. Psyykkisenä rakenteena äitiystila aktivoituu aina kun lapsella on jotain äitiä huolestuttavaa, vaikka lapsi olisi jo aikuinen. Lapsi luo kiintymyssuhteensa ensimmäisenä yleensä äitiin tai siihen, joka häntä hoitaa päivittäin. Tästä muovautuu kiintymyssuhdemalli, jonka pohjalta lapsi jatkossa luo uusia ihmissuhteita. Myös menetys- ja traumakokemukset vaikuttavat tähän joko tiedostettuina tai tiedostamattomina ja käsittelemättöminä ylisukupolvisina taakkasiirtyminä. Tämän opinnäytetyön potilastapauksessa äitisuhdetta prosessoitiin varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa toisen lapsen syntymän jälkeen, kun tyttövauvan itkuisuus herätti äidissä vaikeita tunteita ja aktivoi äidin äitisuhteeseen liittyvät hankalat tunteet. Tutkimuskysymyksenä oli, miten äitisuhteen käsittely tässä vaiheessa äitiyttä ja se, että mukana työskentelyssä on osalla terapiakäynneistä myös äidinäiti, vaikuttavat äitisuhteen käsittelyyn ja äidin äitiyteen sekä äitisuhteeseen. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian avulla äidin suhde omaan äitiyteen (kokemus tyttäreni äitinä) ja omaan äitiin (kokemus äitini tyttärenä) selkiytyi. Kolmen sukupolven konkreettisen terapiassa tapahtuneen kohtaamisen ja kannattelun kautta äidin ja äidinäidin välille syntyi uudenlainen yhteys. Tämä lisäsi äidin ymmärrystä omaa lapsuuttaan ja äitiään kohtaan ja rauhoitti äidin omaa äitiyttä suhteessa omaan tyttäreensä ja mahdollisti lapsen suhdetta isoäitiinsä.

Virpi-Mari Viinikainen:  Äitini tyttärenä ja tyttäreni äitinä -äitisuhteen käsittely varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian koulutusohjelma 2017-2021

Julkaistu

Potilaan minäkäsityksen vahvistuminen psykoanalyyttisessa psykoterapiassa

Opinnäytetyössä perehdyin potilaan minäkäsityksen kehittymiseen psykoanalyyttisessa psykoterapiassa. Aineistona käytin kirjallisuutta, joka käsittelee psykoanalyyttisen psykoterapian vaikutusta potilaan minäkäsityksen muutoksiin sekä kuvausta koulutushoitopotilaan minäkäsityksen muutoksesta psykoterapiaprosessin päättyessä. Näiden perusteella tarkastelin, mikä psykoterapiassa tukee minäkäsityksen vahvistumista ja muutosta.

Minäkäsitys on kokonaiskäsitys kuvasta, joka meillä on itsestämme. Sen muodostumiseen vaikuttavat monet ihmissuhteet joita meillä on, tavoitteet ja päämäärät, persoonallisuutemme, temperamenttimme ja arvomme. Minäkäsityksen kehittyminen on olennainen osa psykoterapiaprosessia ja sen vahvistumiseen voidaan vaikuttaa psykoterapian keinoin.  Minäkäsitys on dynaaminen, se muuttuu ajan myötä. Itsetuntemuksen lisääntyminen auttaa tunnistamaan ja tiedostamaan syvemmin omat ajatuksemme, kokemuksemme ja toimintamme, mikä eheyttää ja vahvistaa minäkäsitystä.

Keskeisenä tutkimustuloksena voidaan pitää sitä, että minäkäsityksen vahvistumien terapiaprosessin aikana mahdollistuu toimivan, luottamuksellisen terapeuttisen yhteistyösuhteen ja terapeutin tulkintojen avulla. Tulkinta on väline, jolla pyritään tekemään tiedostamaton mielensisältö tietoiseksi. Tulkinnalla saadaan terapeuttinen prosessi liikkeelle. Terapiaprosessi tarjoaa mahdollisuuden jatkuvaan itsensä kehittämiseen niin potilaalle kuin psykoterapeutillekin. Yksittäisen potilaan tapauskuvauksen tarkastelun kautta tavoitettiin monipuolisesti minäkuvan muutos, mikä ilmeni potilaan käsityksenä itsestään ja kyvyistään ja lisääntyneenä armollisuutena itseään kohtaan.

Tarja Lounasmeri: Potilaan minäkäsityksen vahvistuminen psykoanalyyttisessa psykoterapiassa

Psykoterapeuttikoulutus, aikuisten psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapia 2018-2022