Äänien kuuleminen on melko yleinen ilmiö niin psykiatrisissa häiriöissä kuin tavallisessa väestössäkin. Tutkimuksissa on arvioitu, että noin 10 % ihmisistä kuulee ääniä jossain vaiheessa elämäänsä. Äänien kuulemiseen liittyvä kärsimys ei johdu niinkään äänistä itsessään, vaan siitä, miten kuulija äänensä tulkitsee ja millainen suhde hänellä on kuulemiinsa ääniin.
Tässä opinnäytetyössä tutkittiin sitä, miten pitkään ääniä kuulleen potilaan suhde kuulemiinsa ääniin muuttuu 40 kerran psykoterapiajakson aikana. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, miten äänidialogin liittäminen psykoterapian menetelmiin vaikuttaa ääniin suhtautumiseen. Äänidialogi on varsin vähän tutkittu menetelmä ja siitä onkin oltu kiinnostuneita pääasiassa ääniä kuulevien omissa vertaisyhteisöissä (Suomessa Moniääniset Ry).
Opinnäytetyön aineistona toimi 40 tapaamisen äänitteet. Niistä poimittiin sellaisia tapaamisia, joissa potilaan suhde ääniin nousi esiin. Lisäksi tarkempaan kuunteluun otettiin ne tapaamiset, joissa tehtiin äänidialogia ja keskusteltiin tehdyistä dialogeista.
Psykoterapia- ja äänidialogityöskentely mahdollisti kaksisuuntaisen muutoksen potilaan ja äänien välisessä suhteessa. Potilas koki, että myös äänien suhde häneen muuttui hyväntahtoisemmaksi samalla, kun hän sai etäisyyttä niihin. Äänidialogin potilas koki mahdollistavan äänien syvemmän käsittelyn kuin mikään aiempi hänen saamansa hoito. Psykoterapia ja etenkin äänidialogi muuttivat paitsi potilaan suhdetta ääniin myös hänen suhdettaan itseensä ja elämänhistoriaansa.
Laura Nevala: Äänien kuulemisen kognitiivis-integratiivinen psykoterapia: muutokset kuulijan suhtautumisessa ääniin
Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018–2021