| Minätilaterapia kehittyi 1970-luvulta John Watkinsin ja Helen Watkinsin toimesta, osittain Paul Federnin ja Edward Weissin innoittamana. Minätiloilla tarkoitetaan persoonan eri osia, jotka ovat muodostuneet tilanteissa, joihin ei vielä ole olemassa selviytymismekanismia. Useimmiten minätilat muodostuvat lapsuudessa. Minätilat ovat yksilöillä normaalia psyyken toimintaa. Minätilaterapiassa tarkastelun kohteena ovat yksittäiset minätilat ja minätilojen välinen kommunikaatio. Minätilaterapia ei ole itsenäinen psykoterapiasuuntaus, vaan yksi tapa työskennellä, jolla voidaan auttaa asiakasta tutustumaan itseensä syvemmin. Tässä tapaustutkimuksessa erityisen tarkastelun kohteena oli asiakkaan nimeämät kaksi minätilaa, joiden vuorovaikutus keskenään oli haasteellista. Opinnäytetyöhön aineistoa kerättiin muistiinpanoilla, BDI-21 lomakkeella, ORS-lomakkeella sekä videoimalla asiakkaan psykoterapiaistuntokerrat. Minätilojen integraatioprosessin alussa muutokset olivat tavoitellun mukaisia ja minätilojen keskinäinen vuorovaikutus kasvoi. Tämä lisäsi asiakkaan itsetuntemusta ja tunnetaitoja. Integraatioprosessi jäi kuitenkin kesken ja lopullista minätilojen integraatiota ei tapahtunut. Yhtenä syynä tähän voi olla hypnoosin puuttuminen psykoterapiaprosessista.
Terhi Kivikoski: ”LAPIOLLA PÄÄHÄN” Kahden eri minätilan vuorovaikutuksen kehittyminen kognitiivisessa psykoterapiassa Aikuisten kognitiivinen yksilöpsykoterapian koulutusohjelma sisältäen hypnoterapiaa 2020-2023
|
Psykoterapeuttikoulutuksen opinnäyteikkuna
Helsingin yliopiston psykoterapeuttikoulutuksen opiskelijoiden opinnäytetöiden esittelyblogi