Tekijä: ltdk_pst

Julkaistu

Tauon merkitys psykoterapiassa koronapandemian aikana

Tämä opinnäytetyö kuvaa potilaan reaktioita taukoon psykoterapiassa koronapandemian aikana.

Työni analyysiyksikkönä on koko potilaani hoitoprosessi. Aineistona olen käyttänyt terapiaistuntojen  muistiinpanoja, joihin olen kirjannut keskusteluvuoroja, joita peilaan teoreettiseen viitekehykseen.

Tutkimuskysymykseni ovat: Miten tauko edistää psykoterapiaa ja Miten toimia tilanteissa, joissa tauko on potilaalle hankala?

Koronapandemia toi hoitoon uuden elementin, etäterapian. Etäterapia ei ole lähiterapiaa etänä vaan terapiaa, jossa setting on erilainen, virtuaalinen. Potilaan reaktiot etäterapiaan olivat samankaltaisia
kuin taukoon. Terapiatauko tuo esiin potilaan elämän kipeitä eroon liittyviä tunteita ja antaa mahdollisuuden käsitellä niitä turvallisesti terapiassa. Tauko on ero terapeutista.

Eroahdistuksen läpityöskentely on psykodynaamisessa psykoterapiassa tärkeää. Potilaan reaktiot taukoon kuvaavat hänen edistymistään terapiassa, turvallisen sisäisen objektin muodostumista. Terapian loppumisen ajankohtaan vaikuttaa potilaan reaktiot taukoihin. Terapiatauko on myös tärkeä levähdyshetki sekä terapeutille että potilaalle. Tauon aikana asiat voivat saada uusia merkityksiä ja selkeytyä.

Terapeutin on tärkeä ilmoittaa tauosta hyvissä ajoin, jotta potilas voi valmistautua siihen rauhassa. Taukoon valmistautuminen herättää potilaan mielessä monenlaisia tunteita, jotka liittyvät hänen
elämänhistoriaansa ja terapiaan hakeutumiseen. Niiden käsitteleminen terapiassa on osa taukoon valmistautumista. Jos tauko on potilaalle hankala, voidaan tauon ajaksi sopia puhelinkontakti tai tapaaminen. Sovittu keskeytys voi olla terapeutin vapaa-aikaa vähemmän häiritsevä, kuin yllättävä keskeytys tai huoli potilaan voinnista.

Eriikka Sailo:  Tauon merkitys psykoterapiassa koronapandemian aikana. 

Psykoanalyyttinen aikuisten yksilöpsykoterapeuttikoulutus 2018-2022

 

 

 

Julkaistu

Palautetietoinen hoitomalli (Feedback-Informed Treatment, FIT). Tapaustutkimus kognitiivis-integratiivisessa lyhytpsykoterapiassa.

Rutiininomaisen ja jatkuvan palautteen kerääminen potilaan voinnista ja terapiasuhteen laadusta sekä tämän tiedon hyödyntäminen on tehokas tapa parantaa psykoterapian tuloksellisuutta. Jatkuvan palautteen keräämisen on todettu vaikuttavan psykoterapian tuloksellisuuteen yhteistyösuhteen vahvistumisen sekä potilaan vaikutusmahdollisuuksien lisääntymisen kautta.

Palautetietoinen hoitomalli (Feedback-Informed Treatment, FIT) on viitekehyksestä riippumaton lähestymistapa, jonka avulla seurataan potilaan voinnin edistymistä sekä terapiasuhteen laatua. Arvioinnin lisäksi sen mittarit toimivat keskustelutyövälineinä ja niiden avulla terapeutti kehittää tapaansa keskittyä hoidon tuloksiin sekä yhteistyösuhteen vahvuuteen. Oman työn jatkuva seuraaminen on terapeutin ammatillista osaamista ja kehittymistä tukevaa. Tässä opinnäytetyössä esitellään palautetietoinen hoitomalli ja sen soveltaminen työterveydessä toteutetussa lyhytpsykoterapiassa. Tapaustutkimus osoitti hoitomallin käytön hyödyt kirjallisuuden mukaisesti.

Sanni Viljava: Palautetietoinen hoitomalli (Feedback-Informed Treatment, FIT). Tapaustutkimus kognitiivis-integratiivisessa lyhytpsykoterapiassa.

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

Julkaistu

”Kun sanat eivät riitä” – projisoinnin kautta integraatioon

Opinnäytetyö on teoreettinen katsaus, joka tarkastelee psykoanalyyttisia käsityksiä symbolisaation kehittymisestä, sen merkityksestä mentalisaatiokyvyn muotoutumisessa ja tunnesäätelykyvyn mahdollistumisessa.  Teoriaa peilataan kliiniseen käytäntöön:  lastensuojelun korkean riskin vauvaperheiden epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivien äitien psyko – ja musiikkiterapeuttiseen kohtaamiseen ja hoitoon.  Tutkielmassa pohditaan, voiko epävakaa vanhempi saada paremmin kohdennettua tukea psykoanalyyttisen tai musiikkiterapeuttisen hoidon esiverbaalisia kehitysvaiheita tavoittavasta lähestymistavasta. Työ osoitti, että musiikkiterapeuttisen ja/tai psykoanalyyttisen vuorovaikutuksen erityispiirteet mahdollistavat todellisuutta vääristävien projektioiden (Kleinin kuvaama skitsoparanoidinen positio)  paremman tavoittamisen ja tukevat vanhemman kykyä tuoda niitä työstettäväksi. Näin potilas voi integroida niitä itseensä ja siirtyä kehityksellisesti eteenpäin.

Auli Lipponen: ”Kun sanat eivät riitä” – projisoinnin kautta integraatioon 

Psykoanalyyttinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2022

Julkaistu

Miten symbolinmuodostuksen käsitteen ymmärtäminen auttaa psykoterapiatyössä traumatisoituneen ihmisen kanssa?

Traumakokemuksen voi psykoanalyyttisen teorian mukaan ajatella koostuvan sisäisistä tai ulkoisista tapahtumista, jotka ovat ylittäneet mielen kykyä käsitellä niitä, lapsuuden kehityksessä tai myöhemmin elämässä. Traumakokemus on usein sanatonta ja kehollista, eikä herkästi mielen prosessoitavissa. Tutkielmassani olen tutkinut millaisia edellytyksiä kleinilainen ja postkleinilainen intersubjektiivisempi psykoanalyyttinen lähestymistapa luo työskentelylle myös sellaisten potilaiden kanssa, joiden symbolisaatiokyky on kehittymätön tai vaurioitunut trauman takia. Symbolisaatiokyvyllä tarkoitetaan kleinilaisessa psykoanalyttisessa kielenkäytössä kykyä muodostaa symboleja, joita tarvitaan tunteiden ajattelemiseen ja niiden käsittelyyn tietoisella tasolla.

Brittiläinen psykoanalyytikko Melanie Klein huomasi, että häiriö varhaisissa objektisuhteissa johti vaikeuteen symbolisoida, joka vuorollaan esti objektisuhteiden kehittymisen. Objektisuhteilla tarkoitetaan ulkoisia ja sisäisiä suhteita toisiin ihmisiin. Rajoittuneeseen symbolisaatiokykyyn liittyy vaikeus sanoittaa tunteita, eli löytää tunteille sanallisia representaatioita ja vaikeus sietää ahdistusta. Kleinilainen ja postkleinilainen teoria käsittellistää miten psykoterapeutti voi tukea potilaan kykyä symbolisoida hyväksymällä, sisällyttämällä, tunnetasolla symbolisesti käsittelemällä ja sanoittamalla potilaan dissosioituneita affekteja. Kokemus siitä, että terapeutti kestää potilaan mielen sisältöä rakentaa potilaan omaa sisällyttämiskykyä vähitellen ja vähentää potilaan tarvetta etäännyttää itseään sisällöstä dissosiaation tai projektion kautta. Hoidossa pelkkä tiedostaminen ei riitä, vaan sanoittamalla tässä ja nyt tapahtuvat uudet senhetkiset kokemukset, puretaan potilaan dissosiaatiota ja rakennetaan hänen symbolisaatiokykyään ja tunteiden kannattelukykyä. Symbolisaatiokäsitteen lisäksi kleinilaisuus tarjoaa psykoterapeutille työkaluja seuraavien käsitteiden avulla: vastatransferenssi-, projektiivinen identifikaatio, container ja sisällyttäjä/sisällytetty. Sisällytän myös Donald W. Winnicotin holding ja transitionaalitila – käsitteet, joiden soveltamisella psykoterapiassa voi kannatella potilasta, ennen kun mielen rakentumista symbolisaatiokyvyn suhteen on tapahtunut.

Samalla tapaa kuin pienen lapsen symbolisaatiokyky rakentuu vuorovaikutuksessa vanhemman kanssa, niin potilaan symbolisaatiokyky voi näin rakentua terapeutin kanssa, riittävän turvallisessa psykoterapiasuhteessa. Kleinilaisen teorian kautta voi ymmärtää traumatisoituneen ihmisen kokemusta psykoterapiassa ja trauman vaikutusta siihen, mitä psykoterapiasuhteessa käytännössä tapahtuu. Symbolinmuodostuksen käsitteen kautta näen mahdollisuuden psykoanalyyttisen psykoterapian vaikuttavuuden mittaamiseksi seuraamalla potilaan kehitystä kyvyssä erottaa sisäistä ja ulkoista maailmaa, ajatella ajatuksiaan ja löytää tunteille sanallisia representaatioita.

Anna Andersson: Miten symbolinmuodostuksen käsitteen ymmärtäminen auttaa psykoterapiatyössä traumatisoituneen ihmisen kanssa?  

Aikuisten psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapia 2018-2022

Julkaistu

Psykoterapeuttinen muutos – mikä terapiassa muuttuu

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan psykoterapeuttista muutosta potilaan kokemuksen muuttumisen näkökulmasta; mikä potilaassa ja erityisesti hänen kokemusmaailmassaan psykoterapian myötä muuttuu, ja kuinka muutos voi tapahtua.

Taustateoriana psyykkisen kokemisen ja muutoksen ymmärtämisessä toimii ensisijaisesti Thomas Ogdenin kuvaus ihmisen kokemuksen organisoitumisesta ja psyyken rakentumisesta ja toiminnasta. Kokemusmaailmassa erotetaan primitiivisyyden asteen mukaan kolme erilaista kokemisen tapaa: autistis-kosketuksellinen, paranoidis-skitsoidi sekä depressiivinen moodi. Niillä viitataan prosessiin, missä havainnoille annetaan merkitys kullekin moodille ominaisella tavalla; sen kautta havainnot sitoutuvat mielessä eheäksi kokonaisuudeksi ja kokemukseksi. Autistis-kosketuksellisessa moodissa kokemus syntyy ja psyyke organisoituu sensoristen tuntemusten yhteenliittymisen pohjalta, paranoidis-skitsoidissa konkreettisten, dikotomisten käsitteiden kautta, ja depressiivisessä moodissa symbolien luomien yhteyksien ja merkitysten välityksellä. Yhdessä ne luovat ihmisen monipuolisen kokemusmaailman ja joustavasti toimivan mielen. Tästä näkökulmasta häiriö on kokemisen painottumista liian hallitsevasti jonkin moodin suuntaan. Psyykkinen muutos nähdään kokemisen moodien keskusteluyhteyden korjaantumisena tasapainoisemmaksi, jolloin mieleen alkaa syntyä uutta kokemuksellista kontekstia, jonka kautta maailmaa aletaan havaita ja tulkita uudella tavalla.

Työssä kuvataan kokemisen moodien kehittymistä suhteessa varhaiseen hoivaan. Lisäksi moodien valossa tarkastellaan, kuinka psykoterapiassa voitaisiin tukea kehityksen uudelleen käynnistymistä sellaisilla kokemisen alueilla, missä se on potilaalle kärsimystä aiheuttavalla tavalla pysähtynyt ja toimii ongelmallisesti. Potilaan kokemusmaailman rakentumisen ymmärtämisestä nähdään olevan apua terapeuttisen työskentelyn kohdentamisessa ja työskentelytapojen valinnassa. Terapeutti voi potilaan kokemusmaailmaa tavoittamalla suunnata toimintaansa enemmän yhteyden luomiseen ja kannattelevan kokemuksen tarjoamiseen, ongelmallisten vuorovaikutuksellisten kokemusten purkamiseen sekä uudenlaisten korjaavien kokemusten saamisen mahdollistamiseen, tai mielessä ja ihmissuhteissa tapahtuvien asioiden symbolisen käsittelyn ja ymmärtämisen tukemiseen. Kaikkien potilaiden nähdään tarvitsevan hoidon eri aspekteja, mutta painopisteen vaihtelevan joustavasti potilaan ja terapiavaiheen mukaan. Psykoterapeuttista muutosta tarkastellaan vuorovaikutuksellisena ja kehityksellisenä prosessina, jossa rakenteiden tasolla tapahtuva psyykkinen muutos synnyttää uudenlaista kokemusmaailmaa ja uusia psykologisia toimintoja, ja luo näin muutokselle pysyvää pohjaa.

Jenni Keltanen: Psykoterapeuttinen muutos – mikä terapiassa muuttuu

Psykodynaaminen nuorten yksilöterapian koulutusohjelma 2017 – 2020

Photo by Jake Givens on Unsplash

Julkaistu

Itsekriittisyyden käsittely kolmannen aallon kognitiivisissa terapiainterventioissa

Itsekriittisyyttä pidetään transdiagnostisena haavoittuvuustekijänä, joka on yhteydessä useisiin psyykkisiin oireisiin. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää, miten kolmannen aallon kognitiivisen käyttäytymisterapian suuntauksissa käytetyt interventiot vaikuttavat itsekriittisyyden muutoksiin tuoreiden tutkimusten perusteella. Katsauksen vuosina 2012–2021 julkaistut tutkimukset (n=22) haettiin PsycInfo, Academic Search Premier ja PubMed -tietokannoista.

Katsauksen tärkeimmät johtopäätökset ovat seuraavat: 1) Myötätuntosuuntaiset terapiainterventiot ovat itsekriittisyyttä tehokkaasti vähentäviä hoitomuotoja. Myös lyhyet ja itsenäisesti internetissä toteutettavat strukturoidut myötätuntosuuntaiset ohjelmat tuottavat ainakin lyhyessä seurannassa säilyviä muutoksia. 2) Myötätuntosuuntaiset interventiot ovat vähintään yhtä vaikuttavia itsevihaa sisältävän itsekriittisyyden käsittelyssä kuin riittämättömyyden tunteeseen liittyvän itsekriittisyyden käsittelyssä. 3) Itsekriittisyyteen liittyy fysiologisten mittausten perusteella kehollisia stressireaktioita, ja mielikuvatekniikat voivat olla itsekriittisille ihmisille kuormittavampia kuin muille ihmisille. 4) Itsekriittisyyden hoitointerventioista on tehty vain vähän tutkimusta muiden kolmannen aallon kognitiivisen käyttäytymisterapian suuntausten kuin myötätuntosuuntaisen terapian viitekehyksistä.

Elina Laitalainen: Itsekriittisyyden käsittely kolmannen aallon kognitiivisissa terapiainterventioissa

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

Julkaistu

Kognitiiviset psykoterapiat pitkäaikaisen tinnituksen hoidossa

Tinnitus on kuulohavainto ja tietoisuus äänestä, jolle ei ole ulkoista äänilähdettä. Yleisin aiheuttaja on jonkinasteinen kuulovaurio, jota seuraa kuuloradan hermoverkkojen hyperaktiivisuus. Tinnitus ei ole itsessään hyvä tai paha, vaan yksilön tekemä tulkinta tinnituksesta aiheuttaa mahdollisen kärsimyksen. Tinnituksen yleisimpiä liitännäissairauksia ovat ahdistus, masennus ja unihäiriöt. Persoonallisuuden piirteistä neurotisismi sekä toimintatapana välttely, altistavat kärsimystä aiheuttavalle tinnitukselle. Kognitiivinen käyttäytymisterapia (KKT) on ensisijaishoito kärsimystä aiheuttavassa tinnituksessa. Hyväksymis- ja omistautumisterapia sekä tietoisuustaitoihin perustuva kognitiivinen terapia (MBCT) ovat myös osoittautuneet tehokkaiksi. Tapaustutkimuksissa tarkasteltiin psykoterapiainterventioiden, kuten validoinnin, psykoedukaation, välttelykäyttäytymisen purkamisen, altistamisen, hyväksymisen harjoittelun sekä tarkkaavuus- ja tietoisuustaitoharjoittelun toimivuutta tinnituksen hoidossa. Tinnituksen aiheuttaman kärsimyksen lievittyminen parantaa subjektiivista hyvinvointia, keskittymiskykyä ja unen laatua.  Uusi neutraali ja hyväksyvä suhde tinnitusääneen mahdollistaa välttelykäyttäytymisen loppumisen ja paluun normaaliin toimintaan sekä toipumisen.

Mervi Starck: Kognitiiviset psykoterapiat pitkäaikaisen tinnituksen hoidossa 

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Julkaistu

Stressiperäisen ylivireyden vähentäminen kognitiivisen psykoterapian keinoin

 

Opinnäytetyössä tarkastellaan stressiperäisen ylivireyden kokemusta sekä sen vähentämistä kognitiivisen psykoterapian keinoin. Miten asiakkaat sanoittavat ylivireyttä, millaisia oireita he siihen liittävät sekä miten kokemus vireystilan säätelystä muuttuu kolmen terapiaistunnon aikana? Pitkittyessään ylivireys voi johtaa mm. ahdistukseen, uniongelmiin ja uupumiseen. Jos ylivireyden oppisi tunnistamaan riittävän ajoissa ja asiakas oppisi palautumaan siitä, voitaisiinko tällä ennaltaehkäistä oireiden pahenemista?

Aineiston muodostivat neljän asiakkaan lyhytintervention alku- ja loppukyselyt. Tutkimuskohteena oli ylivireyden kuvailu, ylivireyden kokemuksen muutos sekä vaikutusmahdollisuudet vireystilan säätelyyn.

Tulokset osoittivat, että asiakkaat kuvailivat ylivireyttä eniten toiminnan ja somaattisen oireilun kautta. He kuvasivat toisaalta aktivaatiotason nousua (keskittymiskyvyn heikkenemistä, ärsyyntymistä), uniongelmia ja toisaalta lamaantumista. Tunnepuolella ylivireyttä kuvattiin ahdistuksena ja sen osoitti myös GAD-7 ahdistusoirekysely. Ylivireyden kokemukset laskivat selvästi lyhytintervention aikana ja asiakkaat arvioivat vaikutusmahdollisuuksiensa ylivireyteen lisääntyneen.

Siru Saarinen: Stressiperäisen ylivireyden vähentäminen kognitiivisen psykoterapian keinoin

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021
Julkaistu

Kognitiivis-integratiivinen lyhytpsykoterapia kroonisen migreenin hoidossa. Tapausselostuksena stressistä kärsivän migreenipotilaan kognitiivis-integratiivinen lyhytpsykoterapiahoito.

Migreeni on kohtauksellinen päänsärkysairaus, joka heikentää elämänlaatua vaikuttaen usein monilla elämänalueilla niitä kaventaen. Psykososiaaliset tekijät, kuten pitkittynyt stressi, voivat pahentaa ja edesauttaa migreenin kroonistumista. Kroonista migreeniä on hoidettu lääkehoidon lisäksi kognitiivisella psykoterapialla. Viime vuosina myös mindfulnessia on käytetty stressiperäisen migreenin hoidossa. Hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) sekä myötätuntosuuntautuneen te-rapian käytettävyyttä on tutkittu kroonisen kivun hoidossa, mutta toistaiseksi migreenitutkimuksia on hyvin vähän. Tässä tapausselostuksessa haluttiin selvittää kolmannen aallon terapiamuotojen käytettävyyttä kroonisen migreenin hoidossa kognitiivisen viitekehyksen ohella, kognitiivis-integratiivisesti. Tarkoituksena oli selvittää lyhytterapialla, miten pitkittyneestä stressistä kärsivän kroonisen migreenipotilaan pystyvyyskokemus, uskomukset itsestä ja sairaudesta, psykologinen joustavuus, suhtautuminen migreeniin, sen hyväksyntä ja elämänlaatu reagoivat lyhytterapiahoitoon. Intervention myötä tutkittavan suhteessa migreeniin tapahtui muutosta ja tutkittava kykeni tekemään joustavammin valintoja elämänarvojensa mukaisesti. Tapausselostus antaa viitteellistä tukea kolmannen aallon terapioiden käytettävyydestä kroonisen migreenin hoidossa.

Sanna Asa-Mäkitaipale: Kognitiivis-integratiivinen lyhytpsykoterapia kroonisen migreenin hoidossa. Tapausselostuksena stressistä kärsivän migreenipotilaan kognitiivis-integratiivinen lyhytpsykoterapiahoito. Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapia 2018-2021

Julkaistu

 Joogaterapeuttiset menetelmät ahdistuneisuushäiriöisen potilaan kognitiivisesssa lyhytterapiassa

Ahdistuneisuushäiriöiden psykoterapeuttiseen hoitoon suositellaan yleisesti kognitiivista psykoterapiaa. Moni potilas hakee apua oireiden lievittämiseen myös täydentävistä hoitomuodoista, kuten joogasta.

Joogan terapeuttisella suuntauksella eli joogaterapialla on yhteisiä piirteitä psykofyysisten terapioiden ja uusimpien kognitiivisen psykoterapian sovellusten kanssa. Näitä ovat esimerkiksi kehon jännitystilojen rentouttaminen, stressinsäätelyjärjestelmän tasapainoittaminen sekä mielen ja kehollisten tuntemusten havainnointi nykyhetkikontaktissa. Lisäksi joogaterapia hyödyntää hatha-joogaperinteestä sovellettuja liikeharjoituksia.

Tässä tapaustutkimuksessa tarkasteltiin joogaterapian liike-, hengitys- ja keskittymisharjoitusten vaikutusta osana ahdistuneisuushäiriöisen potilaan kognitiivista lyhytterapiaa. Interventio vähensi tutkittavan itsearvioimaa ahdistuneisuutta ja lisäsi yleistä psyykkistä hyvinvointia. Ahdistuneisuuteen liittyvä somaattinen oireilu hävisi lähes kokonaan terapian kuluessa.

Joogaterapeuttisista harjoitteista rakentui myös terapian ulkopuolella hyödynnettävä ahdistuksen omahoito-ohjelma tutkittavan käyttöön, mikä edesauttoi psyykkisen toimintakyvyn ylläpitoa myös terapian jälkeen.

Kaiken kaikkiaan joogaterapeuttisten elementtien yhdistäminen kognitiiviseen lyhytterapiaan tuotti tässä tapauksessa lupaavia tuloksia, jotka ovat samansuuntaisia aiheeseen liittyvän tutkimuskirjallisuuden kanssa.

 

Outi Pikkuoksa: Joogaterapeuttiset menetelmät kognitiivisen psykoterapian tukena ahdistuneisuushäiriöisen potilaan lyhytterapiassa – tapaustutkimus

Kognitiivis-integratiivinen  aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma (KIT) 2018-2021