Tekijä: ltdk_pst

Julkaistu

Intersubjektiivisuus ja mielen moniäänisyys terapiaprosessin käsitteellistyksinä

Intersubjektiivisuutta pidetään psykoterapiatyöskentelyn yhtenä ydinprosessina, joka edesauttaa terapiassa tavoiteltavaa muutosta. Tapaustutkimuksen tavoitteena oli havainnoida terapiavuorovaikutuksen intersubjektiivisuutta sekä ymmärtää asiakkaan mielen moniäänisyyttä yhden terapiaprosessin aikana. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Aineisto analysoitiin Jessica Benjaminin relationaalista intersubjektiivisuusteoriaa sekä Hermansin dialogisen minuuden teoriaa hyödyntäen. Tutkimuksessa analysoitavaksi tekstiaineistoksi valittiin viisi kohtaa, joissa 1) tapahtui muutos vuorovaikutuksessa tai terapeutti toimi konkreettisesti vuorovaikutuksen muutosta edistävällä tavalla ja 2) otteessa näyttäytyi useampia asiakkaan mielen ääniä. Nämä viisi otetta valittiin myös ajatuksella, että ne edustaisivat terapian alkuvaihetta, keskivaihetta sekä analysointivaihetta edeltänyttä terapian myöhempää aikaa, jolloin terapian kaari ja esimerkiksi allianssisuhteen muotoutuminen tulisivat jossain määrin näkyviin. Tulokset viittasivat siihen, että asiakkaan vielä kesken olevassa, mutta kolme vuotta kestäneessä terapiasuhteessa intersubjektiivisuus mahdollistui enenevästi. Terapeutti toimi intersubjektiiviseen asemoitumiseen ohjaavalla tavalla esimerkiksi ilmaisemalla omia tunteitaan ja ottamalla vastuuta katkoksista. Korkeampi intersubjektiivisuuden taso mahdollistui, vaikka terapeutti ei aina toiminutkaan auttavasti vaan katosi myös omaan subjektiuteensa. Opinnäytetyö havainnollisti myös, että asiakkan mielen sisäisten äänien voimasuhteet muuttuivat terapian edetessä aiempaa adaptiivisempaan suuntaan ja asiakkaalle kehittyi aiempaa havainnoivampi positio suhteessa mielensä eri puoliin.

Laura Sta: Intersubjektiivisuus ja mielen moniäänisyys terapiaprosessin käsitteellistyksinä

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

”En tajuu mistä tuli ihan hirvee väsymys” – Traumaperäisen alivireyden ilmentyminen ja relationaalinen ymmärtäminen terapiasuhteessa

Kiintymyssuhteissaan traumatisoituneille yhteys toiseen on sekä toivottu että sietokykyä uhkaava. Kaltoinkohtelevan vanhemman aiheuttamissa uhkaavissa tilanteissa taistele-tai-pakene reaktio ei ole käytettävissä, joten lapsen on turvauduttava lamaantumiseen, eli alivireyteen. Tässä työssä perehdytään kehityksellisen trauman kehollisten reaktioiden ja relationaalisen psykoanalyysin viitekehysten valossa kysymykseen siitä, miten traumaperäinen alivireys näyttäytyy ja tulee ymmärretyksi terapiasuhteessa.

Opinnäytetyön aineisto koostui pääosin yhden koulutusterapian 18 kuukauden pituisen jakson nauhoitteista. Aineistosta valikoitui viisi otetta, joissa alivireytyminen tulee puheeksi. Näitä tutkittiin teoriaohjaavan aineistolähtöisen analyysin keinoin. Analyysissa havaittiin alivireyden ilmenevän terapiasuhteessa lamaantumisena, ”oikosulkuna” sekä vuorovaikutuksesta vetäytymisenä tilanteissa, joissa asiakas koki voimakkaita tunteita samanaikaisesti, kun koettu yhteys toiseen oli tavalla tai toisella poikki. Yhteys palautui tai pysyi yllä yhteisen tutkimisen ja virittymisen kautta. Yhteyden palautumiseen vaikutti myös terapeutin kyky säädellä omia tunteitaan. Opinnäytetyön tutkimuslöydökset tukivat relationaalisen psykoanalyysin esille tuomaa näkökulmaa, jossa terapeutin keskeinen tehtävä on auttaa traumatisoitunutta asiakasta säätelemään ja integroimaan sietämättömiä tunteita ja minäkokemuksia. Tutkitussa koulutushoidossa todentui, että mikäli asiakkaan ja terapeutin ei-tiedostetut puolet alkavat hallita terapiasuhdetta (näyttämöllistyminen), myös terapeutti joutuu hoitoprosessia edistääkseen menemään kohti, säätelemään ja integroimaan vaikeasti hyväksyttäviä, ei-tietoisia puolia itsestään.

Tämän asiakastapauksen analyysissa kehollisten traumareaktioiden ja puolustusjärjestelmän ymmärtäminen ja relationaalinen näkökulma muodostuivat toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi. Alivireyden ymmärtäminen auttaa näyttämöllistymisien huomaamista ja niiden yhteinen tutkiminen rakentavat terapeuttista kolmatta, jossa toisen erillisyys ei ole uhkaavaa ja sosiaalinen kiinnittyminen turvaa tuovana elementtinä voi olla taas mahdollista.

Janna Hujanen: ”En tajuu mistä tuli ihan hirvee väsymys” – Traumaperäisen alivireyden ilmentyminen ja relationaalinen ymmärtäminen terapiasuhteessa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Häpeä ja syyllisyys psykoterapiasuhteessa- terapeutin ristiriitaiset vastatunteet ja asiakkaan vastavuoroiset asetelmat

Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää terapeutin ristiriitaisia vastatunteita liittyen asiakkaan syyllisyyden ja häpeän ilmauksiin sekä kuvata asiakkaan erilaisia positioita ja vastavuoroisia asetelmia näistä tunteista keskusteltaessa. Aineisto analysoitiin Valkosen vastatunteiden jäsennyksen ohjaamana nimeten vastatunteita ja luokitellen niitä asiakas- vai terapeuttilähtöisiin sekä kognitiivis-analyyttisen psykoterapian vastavuoroisten asetelmien käsitteiden näkökulmasta. Vastatunteiksi nimettiin ärtymys ja epäusko, lämpö ja myötätunto sekä tuomitsevuus ja vähättely. Näistä ärtymys ja epäusko analysoitiin täydentäväksi vastatunteeksi, lämpö ja myötätunto yhtäpitäväksi sekä tuomitsevuus ja vähättely ei selkeästi täydentäväksi eikä yhtäpitäväksi. Asiakkaan vastavuoroisiksi asetelmiksi syyllisyydestä keskusteltaessa kuvautui syyllinen- syyttäjä, syyllinenpuolustaja sekä avuton uhri-pelastaja. Häpeän tunteesta keskusteltaessa nousi esiin halveksittu, arvotonhalveksija, arvostelija sekä sama avuton uhri-pelastaja kuin syyllisyyden tunteen yhteydessä. Häpeä ja adaptiivinen syyllisyys olivat asiakkaalle riskivyöhykettä, jossa saattoi viipyä vain hetken. Sietämätöntä ydinkipua asiakkaalle oli syvä arvottomuuden tunne. Adaptiivinen syyllisyys ja häpeä toivat liian lähelle ydinkipualuetta, joka laukaisi asiakkaassa suojaavan vastavuoroisen asetelman avuton uhri -pelastaja. Tässä terapiassa sekä terapeutti että asiakas olivat usein vaikeuksissa havainnoivan position löytämisessä ja säilyttämisessä intensiivisten tunteiden äärellä. Tutkimuksesta rajautuivat pois tilanteet, joissa häpeää ja syyllisyyttä käsiteltäessä edellä kuvatut asetelmat eivät toteutuneet. Asiakkaan syyllisyyden ja häpeän kokemuksen syvempi ymmärtäminen edellyttäisi myös näiden tilanteiden tarkempaa analyysia.

Sari Siltanen: Häpeä ja syyllisyys psykoterapiasuhteessa- terapeutin ristiriitaiset vastatunteet ja asiakkaan vastavuoroiset asetelmat

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Erillisyyden tukeminen terapiaprosessissa

Tarkastelen tässä opinnäytetyössä asiakkaan erillisyyden vahvistumista. Erillisyyden vahvistumista havainnoidaan Jessica Benjaminin käsitteen tekijä ja kohde avulla. Tekijä ja kohde -asetelmassa toinen on tekijä ja toinen kohde, se jolle tehdään, eikä se mahdollista sellaista vuorovaikutuksessa olemisen tapaa, jossa kaksi mieltä voi olla olemassa lähekkäin yhtä aikaa. Teoreettisena kehyksenä työssä on Benjaminin ajatus dialektisesta tunnustamisen prosessista, toisen näkökulmaan asettumisesta, jossa tekijä ja kohde -asetelma purkautuu ja kaksi mieltä luovat yhdessä kolmannen. Kolmannen tuottamassa tilassa ei ole hierarkiaa, vaan siinä tilassa koetaan toimijuutta ja vapautta tutkia ja keskustella siitä, mitä juuri tapahtui, sen sijaan että kokisin, että minua pakotetaan reagoimaan. Toisena näkökulmana on Jean Knoxin teoria toimijuuden vahvistumisesta terapiaprosessissa. Tarkastelen, miten asiakkaan pelko siitä, että hän hukkuu toiseen ihmiseen ja kadottaa itsensä, jos on lähellä toista, muuttuu. Havinnollistan terapiaistuntokatkelmien avulla asiakkaan erillisyyden haasteita seurustelusuhteessaa sekä sitä miten erillisyys ja toimijuus vahvistuvat terapian aikana yhteistyössä terapeutin kanssa.

Jaana Pirskanen
Erillisyyden tukeminen terapiaprosessissa
Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Terapiavuorovaikutuksen katkokset ja intersubjektiivisuus riippuvuusongelmaisen asiakkaan psykoterapiassa

Relationaalisuutta korostavissa psykoterapiasuuntauksissa terapeuttisen muutoksen nähdään tapahtuvan
terapiasuhteen ja siihen väistämättä sisältyvien katkosten, näyttämöllistymisten ja niiden korjaamisen kautta.

Tapaustutkimuksessa tarkasteltiin terapiavuorovaikutuksen katkoksia, katkosten työstöä, katkoksissa
näyttäytyneitä asetelmia sekä intersubjektiivisuuden toteutumisia ja toteutumatta jäämisiä yhden
riippuvuusongelmaisen asiakkaan pitkän psykoterapian loppuvaiheessa. Aineistoa analysoitiin terapiasuhteen
katkoksiin fokusoiden Jeremy Safranin ja Christofer Muranin katkostyöskentelyn mallin ohjaamana ja
viimeisimpiä istuntoja intersubjektiivisuuteen fokusoiden Jessica Benjaminin intersubjektiivisuuden
käsitteellistyksien ohjaamana.

Terapian loppuvaiheilla esiintyi useita katkoksia ja keskusteluja terapiasuhteesta. Katkoksia työstettiin
pääasiassa metakommunikoimalla terapiavuorovaikutuksesta. Intersubjektiivisuus näytti toteutuvan erityisesti
viimeisellä tarkastellulla istunnolla, ja sitä näytti edistäneen terapiasuhteen toistuvat katkokset ja niiden korjaamiset.
Keskeistä näytti olevan puhuminen terapiasuhteesta ja asiakkaan pettymyksistä, terapeutin todentuminen
tuntevana subjektina ja Benjaminin termein molempien antautuminen kolmannelle.

Noora Seppälä: Terapiavuorovaikutuksen katkokset ja intersubjektiivisuus riippuvuusongelmaisen asiakkaan psykoterapiassa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Ylikompensoinnista kohti haavoittuvuutta: itseä tehostavan suhtautumistavan tarkastelua skeematerapian ja mentalisaatioteorian näkökulmista

Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka asiakkaan suhde itseä tehostavaan suhtautumistapaan ja haavoittuvuuteen näyttäytyy terapiaprosessin aikana. Tätä tutkitaan käyttäen näkökulmina skeematerapiaa ja mentalisaatioteoriaa. Itseä tehostava ja ylikompensoiva suhtautumistapa saattaa tulla esiin puheena ja käyttäytymisenä, jossa asiakas korostaa omaa arvoaan, merkitystään, itsevarmuuttaan, osaamistaan ja kiinnostavuuttaan tai tuntuu ilmaisevan vuorovaikutuksessa kontrollia ja dominoivuutta. Tällainen suhtautumistapa voidaan nähdä osana ihmisille ominaisten säätely- ja selviytymiskeinojen jatkumoa, eikä se ole välttämättä merkki patologiasta. Psykiatrian ja psykoterapian kentällä itseä tehostava suhtautumistapa on kuitenkin usein yhdistetty narsismiproblematiikkaan, jonka hoitaminen koetaan vaikeaksi ja terapiasuhteen kannalta haastavaksi. Skeematerapiassa itseä tehostava suhtautumistapa ymmärretään ylikompensoivana selviytymiskeinona eli yksilön pyrkimyksenä selviytyä kipeiden skeemojen ja tunteiden kanssa sekä vaikeissa olosuhteissa, joissa hänen tarpeisiinsa ei vastata. Ylikompensoivan käyttäytymisen taustalla ajatellaan olevan haavoittuvuutta, jonka kohtaaminen on vaikeaa. Mentalisaatioteoriassa itseä tehostava suhtautumistapa nähdään mentalisaatiokyvyn ongelmina. Sitä voidaan tarkastella esimentalisoinnin tapojen ilmenemisenä.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena osana psykoterapeuttikoulutusta. Aineistona käytettiin koulutusasiakkaan terapiaprosessia. Analyysin kohteeksi valikoitui seitsemän litteroitua otetta terapiatapaamisilta, joissa käsiteltiin asiakkaan suhdetta itseä tehostavaan suhtautumistapaan ja haavoittuvuuden tunteisiin. Keskustelunäytteitä analysoitiin skeematerapian ja mentalisaatioteorian käsitteistöön nojaten.

Tuloksissa näyttäytyi asiakkaan suhtautumisessa tapahtunutta muutosta sekä skeematerapian että mentalisaatioteorian näkökulmista katsottuna. Terapian alkaessa asiakas oli etäällä haavoittuvuuden kokemuksistaan ja toi sen sijaan esiin korostetun myönteisiä puolia itsestään ja elämästään, asemoituen osaavaksi ja toisia paremmaksi. Suhtautumisessa havaittiin mentalisoinnin vaikeuksia ja paljon esimentalisoivia kokemisen tapoja. Terapian edetessä itseä tehostavan suhtautumistavan vähentäminen kuitenkin mahdollistui ja asiakas pystyi tavoittamaan myös kipeitä haavoittuvuuden kokemuksia. Mentalisoinnin osalta löytyi joustavammin mahdollisuuksia oman ja toisten mielen tarkasteluun. Terapiasuhteen tuoma turvallisuus näyttäytyi muutoksen kannalta tärkeänä.

Iina Lyytinen: Ylikompensoinnista kohti haavoittuvuutta: itseä tehostavan suhtautumistavan tarkastelua skeematerapian ja mentalisaatioteorian näkökulmista

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Kohti intersubjektiivisuutta: vastavuoroiset asetelmat, toimijuus ja terapeutin vastatunteet psykoterapiassa

Tutkimuksessa tarkastellaan asiakkaan ja terapeutin välistä terapiasuhdetta koulutusterapiaprosessissa kahden vuoden aikana. Tarkastelun kohteena ovat asiakkaan huolet ja mielikuvat terapeutista sekä myös terapeutin vastatunteet. Kuvatun yksittäisen terapiasuhteen lisäksi pohditaan yleisemmällä tasolla, minkälaisia terapiasuhteen ilmiöitä ja terapeutin vastatunteita ilmenee tilanteissa, joissa asiakkaalla on vaikeuksia muodostaa terapeuttiin intersubjektiivinen suhde. Tutkimuksessa lähestytään edellä kuvattuja ilmiöitä ensinnäkin kognitiivis-analyyttiseen perinteeseen kuuluvien käsitteiden, vastavuoroisten asetelmien ja näihin liittyvien suoja-, riski- ja sietämättömien positioiden näkökulmasta. Toisena näkökulmana on asiakkaan terapiasuhteessa ilmenevien toimijuuden kokemusten tarkastelu hyödyntäen Jean Knoxin näkemyksiä toimijuuden kehittymisestä ja ongelmista. Tutkimusaineistona ovat asiakkaan ja terapeutin väliset, terapiasuhdetta koskevat keskustelut.

Tutkimuksessa todettiin, että asiakkaan terapiasuhdetta koskevissa vastavuoroisissa asetelmissa tapahtui seuraavia muutoksia: terapian alkuvaiheessa omien tarpeiden ilmaiseminen ja läheisyys näyttäytyivät riskipositioina, joiden taustalla kuvautui uhka sietämättömiin positioihin joutumisesta. Lisäksi tuli esille asiakkaan suojapositioita, joiden avulla hän pyrki suojautumaan tarpeiden ilmaisuun ja läheisyyteen liittyviltä uhkilta. Terapian kuluessa näiden asetelmien rinnalle syntyi uusia, terapiasuhdetta koskevia vastavuoroisia asetelmia, joissa tarpeiden ilmaisu ja läheisyys eivät näyttäytyneet enää yksin riskinä. Myös asiakkaan toimijuuskokemuksissa suhteessa terapeuttiin näytti tapahtuvan terapian kuluessa muutoksia. Terapian alkuvaiheessa asiakkaan toimijuuskokemuksessa tuli esille intentionaalista toimijuutta ja fuusiohakuisuutta. Fuusiohakuisessa toimijuudessa korostui kokemus terapiasuhteesta sellaisena, jossa vain toisella osapuolella on tilaa olla subjekti ja toimija. Terapian edetessä asiakkaan toimijuuskokemuksessa näyttäytyi enenevästi representationaalista toimijuutta. Suhteessa terapeuttiin mahdollistui lisäksi uudenlainen kokemus, jossa molemmat osapuolet saattoivat ajoittain olla toinen toisiinsa vaikuttavia toimijoita. Terapeutin vastatunteita ymmärrettiin toisaalta asiakkaan vastavuoroisia asetelmia ja fuusiohakuista toimijuutta heijastelevina, mutta toisaalta myös terapeuttilähtöisiin tekijöihin liittyvinä. Lisäksi todettiin yleisellä tasolla, että terapiasuhteessa, jossa asiakkaalla on intersubjektiivisuuden ongelmia, terapeutin vastatunteet saattavat haastaa terapeuttia tavalla, joka lisää terapeutin suojautumistarvetta. Tällaisessa tilanteessa terapeutin voi olla hankala asettua terapiasuhteeseen asiakkaan toimijuustunnon kehittymistä tukevin tavoin erityisesti, jos terapeutissa itsessään on aktivoitunut hänen omia herkkyysalueitaan.

Sanna-Kaisa Peltola: Kohti intersubjektiivisuutta: vastavuoroiset asetelmat, toimijuus ja terapeutin vastatunteet psykoterapiassa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma, 2020-2023

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Julkaistu

Metaforien ja leikin muutos psykoterapian aikana

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan metaforien ja leikin muutosta psykoterapian aikana. Lähetysmistapa on teorialähtöistä perustuen Winnicottin leikin (play) sekä true self ja false self ja kognitiiviskonstruktiivisiin sekä psykoanalyyttiseen teoriaan. Muutosta kuvataan laadullisesti yhteistoiminnallisen leikin, runollisten ”elävien” metaforien lisääntymisenä sekä true ja false selfin välisenä vuoropuheluna.

Opinnäytetyön aineistona on nuoren naisen terapiaprosessi, jossa on hieman yli vuoden aikana toteutuneet 50 terapiaistuntoa. Istuntojen muistiinpanojen ja nauhoitusten perusteella on valittu yhteensä viidestä istunnosta katkelmia, joissa on käytetty metaforista kieltä. Analyysiaineistona on käytetty litteraatioita näistä kohdista.

Ensimmäisissä katkelmissa metaforat ovat oman pääosin ongelmallisten kokemusten kuvausta sekä näihin liittyvää kehityksellisen ulottuvuuden kuvaamista. Nämä välittävät puolia asiakkaan sisäisestä kokemusmaailmasta, mutta ovat asiakkaan luomina vakiintuneen tuntuisia ja siten myös edustavat nykyisen organisoitumisen ylläpitämistä. Näissä kuitenkin uutena näyttäytyy niiden jakaminen toiselle henkilölle. Kolmannessa katkelmassa ollaan kosketuksissa tunnekokemuksiin, jotka näyttäytyvät olevan ”kuplassa” erillisinä. Kahdessa viimeisessä tämä muutos yhteistoiminnan lisääntymisessä sekä yhtisten metaforien kehittämisessä. Näissä leikin sekä runollisten metaforien läsnäolo on selvempää. Lopussa näyttäytyy myös neuvottelua true ja false selfin voimasuhteista. Leikin osalta muutosta näkyi tapahtuneen selkeästi yhteisen toiminnan lisääntymisenä ja jaettujen mielikuvien yhteisessä kehittämisessä, jossa asiakas oli myös oma-aloitteinen.

Panu Koskivirta: Metaforien ja leikin muutos psykoterapian aikana

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Minne, miten ja kenen aloitteesta? Tavoitteet avoimen integraation lyhytpsykoterapiassa

Psykoterapia on tavoitteellista toimintaa, ja lyhytpsykoterapiassa tavoitesuuntautuneisuuden merkitys korostuu. Avoimen integraation työotetta koskevassa kirjallisuudessa lyhytpsykoterapian tavoitteiden asettamista ei ole kuitenkaan käsitelty. Tässä opinnäytetyössä tarkastelen niitä tavoitteen asetteluun liittyviä kysymyksiä, joita avoimen integraation työotteen yhdistyminen aikarajoitteisuuteen tuottaa. Opinnäytetyön aineistona ovat äänitallenteet ja muistiinpanot yhdestä neljäntoista käynnin koulutuspsykoterapiaprosessista. Aineiston analyysissä tarkastelen aineistolähtöisesti 1) millaisia tavoitteisiin liittyviä aloitteita terapeutti ja asiakas tekevät, 2) miten tavoitteesta neuvotellaan ja 3) miten hoidolle asetettu tavoite tai tavoitteet elävät terapiaprosessin aikana. Tutkimuksen löydökset havainnollistavat tavoitteenasettelua monipolvisena ja jännitteisenä prosessina. Terapeutin tavoitetta koskevat aloitteet olivat ristiriitaisia, ja niiden pyrkimyksenä oli toisaalta rakentaa varhain ja jatkuvasti tavoitetta koskevaa yhteisymmärrystä ja toisaalta luoda vapautta liian varhaisesta lukitusta tavoitteesta. Myös asiakas teki sekä tavoitteen asettamiseen pyrkiviä että liian tavoitekeskeiseltä työtavalta suojautuvia aloitteita. Terapiaprosessia luonnehti toistuva neuvottelu sekä tavoitteista että työtavoista, joita koskien esillä oli myös jännitteitä. Terapiaprosessin jälkikäteinen tarkastelu havainnollistaa, miten tavoitteita syntyi, asetettiin ja sanoitettiin uudelleen käynneillä 1-10 ja toisaalta todettiin saavutetuiksi käynneillä 5-14. Tapauksen ja aiemman kirjallisuuden valossa pohdin, miten tutkimustieto voi auttaa jäsentämään avoimen integraation työotteeseen pyrkivän psykoterapeutin tavoitteita koskevaa työskentelyä lyhytpsykoterapian kontekstissa.

Selma Gaily-Luoma: Minne, miten ja kenen aloitteesta? Tavoitteet avoimen integraation lyhytpsykoterapiassa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Terapiasuhde ja transferenssi pakolaistaustaisen asiakkaan psykoterapiassa

Tässä työssä tarkasteltiin terapiasuhteen erityispiirteitä pakolaistaustaisen asiakkaan psykoterapiassa Gelson (2014) kolmikantamallin sekä relationaalisen transferenssin käsitteiden kautta. Lähtökohtana oli, että traumatisaatio, haavoittuva asema sekä sosiokulttuurisen kontekstin ja narratiivin erilaisuus tuovat oman erityisen laatunsa terapiasuhteeseen. Relationaalinen näkemys transferenssiin ja sosiokulttuuristen ilmiöiden tiedostaminen tukivat tässä tapauksessa terapiasuhteen ulottuvuuksien tasapainottumista. Todellinen suhde ja allianssi vahvistuivat, alkuvaiheen vahva transferenssitoisto laantui. Tulkkaukseen liittyvät yksilölliset merkitykset nousivat esiin sen myötä kun tulkkauksesta luovuttiin. Transferenssiin kuuluvat yksilölliset ja kulttuuriset vastavuoroiset oletukset tulivat tietoisemmiksi, samoin suhteessa elävä vallan epäsymmetria.

Marleena Marttio: Terapiasuhde ja transferenssi pakolaistaustaisen asiakkaan psykoterapiassa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023