kiintymyssuhdetrauma – Psykoterapeuttikoulutuksen opinnäyteikkuna

Tässä lopputyössä tarkastelen dissosiatiivisuutta erään naispotilaan minäkokemuksessa ja psykoterapeutin sekä potilaan vuorovaikutuksessa koulutusvaiheen integratiivisessa psykoterapiassa. Dissosiaatio eli yhteyden tai integraation puute oman kokemuksen puoliin voi kehittyä suojaksi varhaisia, kiintymyssuhteisiin sijoittuvia ylivoimaisia sisäisiä ja vuorovaikutuksellisia kokemuksia vastaan. Psykoterapiassa kutsu kokemusten tarkasteluun ja suhteen solmimiseen voi muistuttaa potilasta traumaattisista kiintymyssuhdekokemuksista ja aktivoida dissosiaatiota (Pearlman & Courtois, 2005). Tutkin, miten dissosiatiivisia ilmiöitä ymärretään kahdesta eri viitekehyksestä käsin: yhtäältä relationaalisen psykoanalyysin, toisaalta strukturaalisen dissosiaatioteorian näkökulmasta. Tarkastelen, miten nämä taustateoriat selittävät yhteyden hiljattaista rakentumista aiemmin dissosioituihin kokemuksiin psykoterapiayhteistyön avulla. Lopuksi pohdin, millaista kuvaa yhtäältä relationaalinen ja toisaalta strukturaalinen näkökulma maalaa psykoterapeutin toiminnasta, ja millainen anti näillä kahdella kehyksellä on työskenneltäessä kiintymyssuhteissaan traumatisoituneen potilaan kanssa.

Sanna Isosävi: Relationaalinen ja strukturaalinen näkökulma dissosiaatioon psykoterapiassa

Aikuisten integratiivisen psykoterapian koulutusohjelma, 2020-2023

Kiintymyssuhteissaan traumatisoituneille yhteys toiseen on sekä toivottu että sietokykyä uhkaava. Kaltoinkohtelevan vanhemman aiheuttamissa uhkaavissa tilanteissa taistele-tai-pakene reaktio ei ole käytettävissä, joten lapsen on turvauduttava lamaantumiseen, eli alivireyteen. Tässä työssä perehdytään kehityksellisen trauman kehollisten reaktioiden ja relationaalisen psykoanalyysin viitekehysten valossa kysymykseen siitä, miten traumaperäinen alivireys näyttäytyy ja tulee ymmärretyksi terapiasuhteessa.

Opinnäytetyön aineisto koostui pääosin yhden koulutusterapian 18 kuukauden pituisen jakson nauhoitteista. Aineistosta valikoitui viisi otetta, joissa alivireytyminen tulee puheeksi. Näitä tutkittiin teoriaohjaavan aineistolähtöisen analyysin keinoin. Analyysissa havaittiin alivireyden ilmenevän terapiasuhteessa lamaantumisena, ”oikosulkuna” sekä vuorovaikutuksesta vetäytymisenä tilanteissa, joissa asiakas koki voimakkaita tunteita samanaikaisesti, kun koettu yhteys toiseen oli tavalla tai toisella poikki. Yhteys palautui tai pysyi yllä yhteisen tutkimisen ja virittymisen kautta. Yhteyden palautumiseen vaikutti myös terapeutin kyky säädellä omia tunteitaan. Opinnäytetyön tutkimuslöydökset tukivat relationaalisen psykoanalyysin esille tuomaa näkökulmaa, jossa terapeutin keskeinen tehtävä on auttaa traumatisoitunutta asiakasta säätelemään ja integroimaan sietämättömiä tunteita ja minäkokemuksia. Tutkitussa koulutushoidossa todentui, että mikäli asiakkaan ja terapeutin ei-tiedostetut puolet alkavat hallita terapiasuhdetta (näyttämöllistyminen), myös terapeutti joutuu hoitoprosessia edistääkseen menemään kohti, säätelemään ja integroimaan vaikeasti hyväksyttäviä, ei-tietoisia puolia itsestään.

Tämän asiakastapauksen analyysissa kehollisten traumareaktioiden ja puolustusjärjestelmän ymmärtäminen ja relationaalinen näkökulma muodostuivat toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi. Alivireyden ymmärtäminen auttaa näyttämöllistymisien huomaamista ja niiden yhteinen tutkiminen rakentavat terapeuttista kolmatta, jossa toisen erillisyys ei ole uhkaavaa ja sosiaalinen kiinnittyminen turvaa tuovana elementtinä voi olla taas mahdollista.

Janna Hujanen: ”En tajuu mistä tuli ihan hirvee väsymys” – Traumaperäisen alivireyden ilmentyminen ja relationaalinen ymmärtäminen terapiasuhteessa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023