Tässä lopputyössä tarkastelen dissosiatiivisuutta erään naispotilaan minäkokemuksessa ja psykoterapeutin sekä potilaan vuorovaikutuksessa koulutusvaiheen integratiivisessa psykoterapiassa. Dissosiaatio eli yhteyden tai integraation puute oman kokemuksen puoliin voi kehittyä suojaksi varhaisia, kiintymyssuhteisiin sijoittuvia ylivoimaisia sisäisiä ja vuorovaikutuksellisia kokemuksia vastaan. Psykoterapiassa kutsu kokemusten tarkasteluun ja suhteen solmimiseen voi muistuttaa potilasta traumaattisista kiintymyssuhdekokemuksista ja aktivoida dissosiaatiota (Pearlman & Courtois, 2005). Tutkin, miten dissosiatiivisia ilmiöitä ymärretään kahdesta eri viitekehyksestä käsin: yhtäältä relationaalisen psykoanalyysin, toisaalta strukturaalisen dissosiaatioteorian näkökulmasta. Tarkastelen, miten nämä taustateoriat selittävät yhteyden hiljattaista rakentumista aiemmin dissosioituihin kokemuksiin psykoterapiayhteistyön avulla. Lopuksi pohdin, millaista kuvaa yhtäältä relationaalinen ja toisaalta strukturaalinen näkökulma maalaa psykoterapeutin toiminnasta, ja millainen anti näillä kahdella kehyksellä on työskenneltäessä kiintymyssuhteissaan traumatisoituneen potilaan kanssa.
Sanna Isosävi: Relationaalinen ja strukturaalinen näkökulma dissosiaatioon psykoterapiassa
Aikuisten integratiivisen psykoterapian koulutusohjelma, 2020-2023