Avainsana: mentalisaatio

Julkaistu

Peilisalissa – peilaaminen terapeuttisena tekijänä ryhmäanalyyttisessä psykoterapiassa

Peilaamista, eli laajasti määritellen vastavuoroista palautetta sisältävää vuorovaikutusta, tapahtuu tietoisesti tai tiedostamatta aina kun ihmiset ovat tekemisissä keskenään. Peilaaminen liittyy sekä kehoon, tunteisiin että ajatuksiin, ja se yhdistää yksilöllisen ja yhteisöllisen. Validoiva peilaaminen mahdollistaa yhteistä ymmärrystä ja turvallisuuden tunnetta, mallista oppimista ja sujuvaa vuorovaikutusta. Toisaalta kielteisesti värittynyt peilaaminen tai peilaamisen puute voivat johtaa lannistavaan sosiaaliseen vertailuun, syrjimiseen tai sosiaaliseen leimaamiseen.

Peilaaminen on mielenterveyden näkökulmasta laaja-alaisesti ajankohtainen ilmiö. Esimerkiksi sosiaalisen median käyttöön sisäänrakentuneen sosiaalisen vertailun yhteydestä erityisesti nuorten mielenterveyteen keskustellaan. Covid-19 -pandemian jälkeisen työelämän sosiaalisen etääntymisen seurauksia ei vielä pystytä kattavasti arvioimaan.

Itsehavainnointi on olennainen osa kaikkia psykoterapioita. Se mahdollistaa uudenlaisen suhteen luomisen ongelmaan, jonka vuoksi terapiaan on tultu. Erotuksena yksilöpsykoterapioihin, ryhmämuotoisessa psykoterapiassa itsehavainnointia tukee terapeutin lisäksi psykoterapiaryhmään osallistujien keskinäinen vuorovaikutus.

S.H.Foulkesin teoriapohjalle kehittyneessä ryhmäanalyyttisessä psykoterapiassa peilaaminen on keskeinen terapeuttinen tekijä. Ryhmäläisten toinen toisilleen muodostama ”peilisali” näyttää kunkin eri puolia monipuolisesti, auttaa tunnistamaan omia tiedostamattomia puolia sekä liittymään toisiin oman itsen rajoja samalla hahmottaen. Kuvaan narratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin sekä esimerkkivinjetein, miten ryhmäläisten välistä peilaamista on ryhmäanalyyttisessä psykoterapiassa määritelty, kuvattu ja ymmärretty terapeuttisesta näkökulmasta. Kuvaan myös peilaamisen lähikäsitteitä, joista resonanssi on ryhmäanalyyttisessa teoriassa keskeisin. Aivojen peilautumisjärjestelmien nykytutkimus on tuonut näille, jo aiemmin kliinisesti havaituille ilmiöille, neurotieteellistä pohjaa.

Terapeuttinen peilaaminen kasvattaa osaltaan mentalisaatiokykyä, ja pohdin peilaamisen ja mentalisaatiokyvyn suhdetta toisiinsa.  Mielestäni peilaamista ja resonanssia voi jäsentää kenttänä, joka muodostuu jännitteisessä suhteessa toisiinsa olevista ulottuvuuksista. Ajattelen, että vahvistaminen (validointi) ja haastaminen sekä reflektion (mentalisaatiokyvyn) korkea / matala taso voisivat peilaamisessa olla näitä keskeisiä ulottuvuuksia. Mikään paikka näin muodostuvalla kentällä ei yksinään ole ihanteellinen, vaan keskeistä on vahvistamisen ja haastamisen välinen riittävän tarkoituksenmukainen tasapaino ryhmän ja kunkin ryhmäläisen kehityksen eri vaiheissa sekä reflektiivisen tilan (mentalisaatiokyvyn) tukeminen.

Jonna Ahlroth: Peilisalissa – ryhmän jäsenten välinen peilaaminen terapeuttisena tekijänä ryhmäanalyyttisessä psykoterapiassa.

Ryhmäanalyyttisen psykoterapian koulutusohjelma 2021-24

Julkaistu

Ylikompensoinnista kohti haavoittuvuutta: itseä tehostavan suhtautumistavan tarkastelua skeematerapian ja mentalisaatioteorian näkökulmista

Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka asiakkaan suhde itseä tehostavaan suhtautumistapaan ja haavoittuvuuteen näyttäytyy terapiaprosessin aikana. Tätä tutkitaan käyttäen näkökulmina skeematerapiaa ja mentalisaatioteoriaa. Itseä tehostava ja ylikompensoiva suhtautumistapa saattaa tulla esiin puheena ja käyttäytymisenä, jossa asiakas korostaa omaa arvoaan, merkitystään, itsevarmuuttaan, osaamistaan ja kiinnostavuuttaan tai tuntuu ilmaisevan vuorovaikutuksessa kontrollia ja dominoivuutta. Tällainen suhtautumistapa voidaan nähdä osana ihmisille ominaisten säätely- ja selviytymiskeinojen jatkumoa, eikä se ole välttämättä merkki patologiasta. Psykiatrian ja psykoterapian kentällä itseä tehostava suhtautumistapa on kuitenkin usein yhdistetty narsismiproblematiikkaan, jonka hoitaminen koetaan vaikeaksi ja terapiasuhteen kannalta haastavaksi. Skeematerapiassa itseä tehostava suhtautumistapa ymmärretään ylikompensoivana selviytymiskeinona eli yksilön pyrkimyksenä selviytyä kipeiden skeemojen ja tunteiden kanssa sekä vaikeissa olosuhteissa, joissa hänen tarpeisiinsa ei vastata. Ylikompensoivan käyttäytymisen taustalla ajatellaan olevan haavoittuvuutta, jonka kohtaaminen on vaikeaa. Mentalisaatioteoriassa itseä tehostava suhtautumistapa nähdään mentalisaatiokyvyn ongelmina. Sitä voidaan tarkastella esimentalisoinnin tapojen ilmenemisenä.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena osana psykoterapeuttikoulutusta. Aineistona käytettiin koulutusasiakkaan terapiaprosessia. Analyysin kohteeksi valikoitui seitsemän litteroitua otetta terapiatapaamisilta, joissa käsiteltiin asiakkaan suhdetta itseä tehostavaan suhtautumistapaan ja haavoittuvuuden tunteisiin. Keskustelunäytteitä analysoitiin skeematerapian ja mentalisaatioteorian käsitteistöön nojaten.

Tuloksissa näyttäytyi asiakkaan suhtautumisessa tapahtunutta muutosta sekä skeematerapian että mentalisaatioteorian näkökulmista katsottuna. Terapian alkaessa asiakas oli etäällä haavoittuvuuden kokemuksistaan ja toi sen sijaan esiin korostetun myönteisiä puolia itsestään ja elämästään, asemoituen osaavaksi ja toisia paremmaksi. Suhtautumisessa havaittiin mentalisoinnin vaikeuksia ja paljon esimentalisoivia kokemisen tapoja. Terapian edetessä itseä tehostavan suhtautumistavan vähentäminen kuitenkin mahdollistui ja asiakas pystyi tavoittamaan myös kipeitä haavoittuvuuden kokemuksia. Mentalisoinnin osalta löytyi joustavammin mahdollisuuksia oman ja toisten mielen tarkasteluun. Terapiasuhteen tuoma turvallisuus näyttäytyi muutoksen kannalta tärkeänä.

Iina Lyytinen: Ylikompensoinnista kohti haavoittuvuutta: itseä tehostavan suhtautumistavan tarkastelua skeematerapian ja mentalisaatioteorian näkökulmista

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Pelko kiintymyssuhteessa traumatisoituneen asiakkaan terapiassa

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli tarkastella kiintymyssuhteessaan traumatisoituneen asiakkaan pelkoa ja sen muutosta terapiaprosessin aikana. Aineistona on vajaan vuoden kestänyt koulutuspsykoterapia, jonka aikana asiakkaan mystisille ja monimuotoisille peloille löytyi kohde ja asiakkaan suhde pelkoon ja itseen pelkäävänä muuttui. Tutkimuksessa tarkasteltiin mitkä tekijät vaikuttivat siihen, että terapiasuhteesta muodostui turvallinen ja asiakkaan oli mahdollista tutkia omaa mieltään, millainen asiakkaan suhde pelkoon oli terapian alkuvaiheessa ja miten asiakkaan tapa hahmottaa pelkoa muuttui mentalisaatioteorian näkökulmasta. Terapian alkuvaiheessa asiakkaan tapa hahmottaa pelon kokomustaan oli psyykkinen ekvivalenssi. Turvallisessa terapiasuhteessa asiakkaalle tuli mahdolliseksi reflektoida ajatuksiaan ja tunteitaan ja luoda niihin uudenlaista suhdetta. Pelon tunteen tultua jaetuksi ja säädellyksi turvallisessa terapiasuhteessa, myös asiakkaan itsesäätely vahvistui ja asiakas pystyi muodostamaan myötätuntoisemman suhteen itseensä pelkäävänä.

Katja Halkola Pelko kiintymyssuhteessa traumatisoituneen asiakkaan terapiassa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Skeematerapian ja MBT:n menetelmät kognitiivis-integratiivisessa psykoterapiassa

Keskeisimmät näyttöön perustuvat tunne-elämältään epävakaan persoonallisuuden psykoterapeuttiset hoitomuodot ovat kognitiivinen psykoterapia (sis. dialektinen käyttäytymisterapia (DKT), kognitiivinen käyttäytymisterapia (KKT), skeemakeskeinen terapia (ST)), mentalisaatioon pohjautuva terapia (MBT) ja transferenssikeskeinen psykoterapia.

Kognitiivis-integratiivisessa psykoterapiassa voidaan integroida useita eri uuden aallon kognitiivisia psykoterapiamuotoja ja menetelmiä. MBT:n integroimisesta kognitiiviseen psykoterapiaan, ja erityisesti skeematerapiaan (ST), on toistaiseksi varsin vähän tietoa.

Tässä opinnäytetyössä pyrittiin tarkastelemaan ST:n ja MBT:n eroja ja yhtäläisyyksiä sekä mahdollisuuksia integroida työskentelytapoja kognitiivis-integratiivisessa psykoterapiassa. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä aiheesta ja tarkastella miten ja minkälaisissa tilanteissa olisi hyödyllistä integroida MBT:a kognitiivisen psykoterapian osaksi. Tavoitteena oli myös pohtia, voisiko ST:lla olla jotain annettavaa MBT:lle. Tutkimuskysymyksiin pyrittiin vastaamaan seuraamalla yksittäistä tapaustutkimusta.

Tuloksina havaittiin, että ST:ssä ja MBT:ssä on paljon yhtäläisyyksiä, niin teoreettisissa käsitteissä kuin työskentelytavoissakin. Vaikka mentalisaation lisääminen vaikuttaa olevan keskeinen tekijä kaikissa psykoterapiamuodoissa, ovat mentalisaatiokyvyn lisäämisen keinot hieman erilaiset viitekehyksestä riippuen. ST:ssä päämääränä on muuttaa ei-tietoinen mentalisaatio tietoiseksi työskentelemällä maladaptiivisten uskomusten, skeemojen avulla. Mentalisaatioon perustuvassa terapiassa sen sijaan tähdätään mentalisaation syntymiseen sekä omien ja toisten tunteiden ja ajatusten havainnoimiseen turvallisessa kiintymyssuhteessa terapeuttiin.

Yhteenvetona voidaan todeta, että psykoterapiassa kummankin työskentelymuodon integroiminen voi rikastuttaa toisiaan. ST:n anti MBT:lle voisi olla mentalisaatiokyvyn menettämisen syiden kuvaaminen ja opettaminen asiakkaalle visuaalisen moodikartan avulla. Toisaalta ST:n moodityöskentely voi olla liian mekanistinen ja psykoterapeuttinen työskentely vaatia mentalisaatiokyvyn tutkimisen lisäämistä.

Mila Gustavsson-Lilius: Skeematerapian ja mentalisaatioon pohjautuvan terapian menetelmät kognitiivis-integratiivisessa psykoterapiassa

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

 

Julkaistu

Kognitiivis-integratiivisen psykoterapian vaikutus asiakkaan mentalisaatiokykyyn

Mentalisaatiolla tarkoitetaan ihmisen kykyä tarkastella ja tulkita oman ja muiden käyttäytymisen taustalla olevia mielentiloja sisällyttäen tunteita, toiveita, haluja ja tavoitteita – kykyä nähdä mieli mielessä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että mentalisaatiokyky on alentunut etenkin vakavammissa psyykkisissä häiriöissä. Psykoterapiakentällä ilmiötä on tutkittu etenkin psykodynaamisen viitekehyksen näkökulmasta. Psykoterapian on aiemmissa tutkimuksissa havaittu vahvistavan mentalisaatiokykyä ja tämä on ollut yhteydessä psyykkisen voinnin kohenemiseen.

Tässä työssä tarkasteltiin kognitiivis-integratiivisen psykoterapian vaikutusta asiakkaan mentalisaatiokykyyn. Asiakkaalla oli kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi. Mentalisaation haasteita tarkasteltiin RFQ-54-kyselyllä psykoterapian alussa ja lopussa. Lisäksi tarkasteltiin sisällönanalyysin keinoin mentalisoinnin eri ulottuvuuksien (kognitiivinen-affektiivinen, itse-toinen) ilmenemistä asiakkaan kerronnassa psykoterapian kuluessa. Psykoterapian päättyessä asiakkaan mentalisaatio oli kääntynyt epävarmuudesta omien ja toisten mielentilojen suhteen varmuudeksi näistä tiloista, eli hypomentalisaatiosta hypermentalisaatioon. Asiakkaan mentalisoiva puhe kääntyi psykoterapian ensimmäisen kolmanneksen jälkeen itseen kohdistuvasta ajatusten kuvaamisesta enemmän kohti omien tunteiden kuvaamista. Muiden ihmisten ajatuksia ja tunteita asiakas sanoitti vähänlaisesti läpi psykoterapian. Asiakkaan psyykkinen vointi oli psykoterapian lopussa CORE OM-mittarilla tarkasteltuna hivenen heikompaa kuin psykoterapian alussa, mutta muutos ei ollut merkittävä.

Anne Vähätalo:  Kognitiivis-integratiivisen psykoterapian vaikutus asiakkaan mentalisaatiokykyyn

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Kielletystä vihasta tunteiden hyväksymiseen – miten suhtautuminen omaan vihaan ja itseen muuttuu nuoren lyhytterapiassa?

Psykoterapeuttisen työskentelyn keskiössä ovat usein tunteet, ja erityisesti elämänlaatua heikentäväksi koetut tunnekokemukset. Tässä opinnäytetyössä huomion kohteena on ongelmalliseksi koettu viha. Viha on yksi ihmisen perustunteista, jonka tehtävänä on mm. auttaa meitä puolustamaan itseämme. Parhaimmillaan viha voi auttaa meitä tunnistamaan omia tarpeita ja johdattaa meitä kohti itsensä toteuttamista.  Usein vihan kokemukseen liittyy kuitenkin vaikeita tunteita, kuten häpeää ja syyllisyyttä, mikä voi vaikuttaa yksilön kuvaan itsestä negatiivisella tavalla. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvata tunnekeskeisen terapian ja mentalisaatioteorian näkökulmasta, miten kokemus nuoren vihasta ja itsestä muuttui integratiivisesti suuntautuneessa lyhytterapeuttisessa prosessissa.

Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksen keinoin. Tutkimusaineistona oli yhden nuoruusikäisen naisen lyhytterapiaprosessi. Aineisto koostui 20 terapiaistunnosta, joista analyysin kohteeksi valikoitui litteroituja otteita viidestä istunnosta, jossa vihaan ja minäkuvaan liittyvät teemat nousivat esiin. Muutosta tarkasteltiin tunnekeskeisen työskentelyn kautta, jossa painopisteenä oli vihan adaptiivisen funktion ymmärtäminen. Vihassa ja minäkuvassa tapahtuvaa muutosta tarkasteltiin lisäksi mentalisaation näkökulmasta. Tarkoituksena oli kuvata episteemisen luottamuksen kasvamista sekä esimentalisaation tasojen integoitumista kohti toimivampaa mentalisaatiota.

Tutkimustuloksissa näyttäytyy muutos nuoren kokemasta vihasta ei-kiellettynä tunteena kohti hyväksyvämpää suhtautumista sekä koettuun vihaan että itseen, vihan ymmärtämisen, episteemisen luottamuksen kasvamisen ja mentalisaation vahvistumisen myötä. Kun nuoren suhtautuminen omiin mielensisältöihin ja tunteisiin muuttui ymmärryksen kautta sallivaksi, ei omia tunteita ollut enää tarpeen paeta ja myös suhde itseen näyttäytyi hyväksyvämpänä.

Sofia Lindgren: Kielletystä vihasta tunteiden hyväksymiseen – miten suhtautuminen omaan vihaan ja itseen muuttuu nuoren lyhytterapiassa?

Integratiivinen aikuisten ja nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

Julkaistu

”Hällä väliä” -ajatuksesta häpeän ilmaisuun – miten suhtautuminen omiin tunteisiin ja syömishäiriöoireisiin muuttuu lyhytterapiassa?

Psykoterapiassa syömishäiriöoireisilla asiakkailla ilmenee usein tunteiden säätelyn ja ilmaisun haasteita. Haastaviksi koettuja tunteita voi olla vaikea kestää, jolloin niitä pyritään kontrolloimaan esimerkiksi välttelemällä. Terapian tavoitteena voidaan nähdä mentalisaatiokyvyn tai tunteiden käsittelykeinojen kehittyminen niin, että asiakkaan olisi mahdollista toimia tunteidensa suhteen toisin. Tutkin tässä opinnäytetyössäni sitä, miten asiakkaan suhtautuminen tunteisiinsa ja syömishäiriöoireiluunsa muuttuu lyhytterapian aikana.  Spesifimmin tarkastelen analyysissäni mentalisaatioon ohjaavan intervention ja terapiasuhteen merkitystä myönteisessä muutoksessa.

Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena. Tutkimusaineistona oli nuoren naisen lyhytterapiaprosessi, joka koostui 13 terapiaistunnosta. Terapian alkuvaiheessa viidennellä istunnolla terapeutti toteutti intervention, jonka tarkoitus oli lisätä asiakkaan mentalisaatiota omia tunnekokemuksiaan kohtaan. Analyysin kohteeksi valikoitui viideltä istunnolta litteroituja otteita, joissa asiakas kuvaa omaa suhdetta tunteisiinsa tai syömishäiriöoireilua ja näihin liittyviä kokemuksia. Suhdetta omiin tunteisiin tarkasteltiin mentalisaation ja tunnekeskeisen työskentelyn käsitteiden kautta. Fokuksessa oli myös terapiasuhteen tarkastelu, jonka nähtiin olevan oleellinen tekijä muutoksen mahdollistajana.

Tekstianalyysissä näkyy muutos tunteiden välttämisestä tunteiden ilmaisemiseen. Sekä tunteisiin ohjaava interventio että terapiasuhdetekijät näyttivät lisäävän asiakkaan mentalisoivaan puhetta. Tämän voidaan arvioida mahdollistaneen muutosta. Lisääntyvän mentalisaation myötä tunteet näyttäytyivät asiakkaalle siedettävämpinä, jolloin niiden tietoinen käsittely mahdollistui. Asiakkaan relationaalisiin tarpeisiin liittyvä häpeän tunne voitiin liittää vahvasti syömishäiriöoireiluun. Kun asiakas loi terapiaprosessissa suhdetta mieleensä mentalisoivassa työskentelyssä, suhde tunteisiin tuli omistettavammaksi ja syömishäiriöoireilu väheni.

Marleena Alho: ”Hällä väliä” -ajatuksesta häpeän ilmaisuun – Miten suhtautuminen omiin tunteisiin ja syömishäiriöoireisiin muuttuu lyhytterapiassa?

Integratiivinen aikuisten ja nuorten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

Julkaistu

Narsismi ja sijoittamiskohteena olo mentalisaatioteorian näkökulmasta

Narsismin problematiikka ilmenee vuorovaikutuksessa korostuneena itsetunnon kohottamispyrkimyksenä, pyrkimyksenä kokea itseriittoisuutta ja ei-tarvitsevuutta, sekä itseen ja toiseen kohdistuvana raivona ja mitätöintinä. Mentalisaatiolla taas tarkoitetaan ihmisen kykyä havaita mielen sisäisesti käyttäytymisen olevan yhteydessä intentionaalisiin mielentiloihin. Kun mentalisaation estyy, ihminen turvautuu esimentalisoiviin kokemisen tapoihin, jolloin omat ja toisten ajatukset ja tunteet koetaan tosina (psyykkinen ekvivalenssi), tai mielellinen todellisuus määrittyy merkittävästi ulkoisesta todellisuudesta (teleologinen moodi), tai ajatukset ja uskomukset ovat irrallaan autenttisesta itsen ja toisten subjektiivisesta kokemuksesta (pretend-moodi).

Mentalisaatioteoriaan pohjautuvan hoitomallin mukaan narsismin problematiikka ilmenee mentalisaatioon liittyen: a) kiintymyssuhteessa mentalisaation estymisenä, b) esimentalisoivien kokemisen tapojen esiintulona ja c) jatkuvana paineena sijoittaa narsistinen alien self itsen ulkopuolelle. Alien selfin sijoittaminen on suojautumisyritys kivuliaalta ja häpeää herättäviltä kokemuksilta itsen puutteellisuudesta ja kelpaamattomuudesta.

Tässä opinnäytetyössä selvitettiin, millaista esimentalisoivaa puheentapaa oletettavasti narsismin problematiikasta kärsivä asiakas käytti, ja millaisia esimentalisaatiomoodeja puheesta oli tunnistettavissa. Lisäksi tarkasteltiin, miten alien selfin projektio ja projektiivinen identifikaatio näyttäytyivät terapeuttisessa vuorovaikutuksessa. Aineistona käytettiin yhden asiakastapauksen terapiaistuntojen litteraatioita. Analyysimenetelmänä oli teorialähtöinen sisällönanalyysi.

Opinnäytteen tulosten mukaan asiakkaan puheentavasta on tunnistettavissa useita hoitomallin kuvaamia psyykkisen ekvivalenssin, teleologisen moodin ja pretend-moodin kokemisentapoja. Lisäksi opinnäytetyössä havaittiin vuorovaikutuskuvioita, joissa oli nähtävissä narsismin problematiikkaa ilmentävää alien selfin sijoittamista terapeuttiin sekä terapeutin projektiivista identifikaatiota.

Mentalisaatioteorian mukaan alien selfin sijoittaminen toiseen syntyy todellisesta ja epätoivoisesta tarpeesta säilyttää itsekokemuksen jatkuvuus ja sitä kautta varmistaa itsen säilyminen. On tärkeää, että empiirisesti pyritään tunnistamaan esimentalisaatiomoodeja, ja miltä alien selfin sijoittaminen näyttää terapiavuorovaikutuksessa, sekä miten sen kohteena olevan terapeutin kokemusmaailma hahmottuu.

Elina Marttinen: “Pitäiskö mun ihailla vai vihata?” Narsismi ja sijoittamiskohteena olo mentalisaatioteorian näkökulmasta

Integratiivisen psykoterapian koulutusohjelma 2018-2021

Julkaistu

Vastatunteet ja vastavuoroisuuden muutos psykoterapiassa

Terapeutin vastatunteet ovat terapiaprosessissa tärkeä tietolähde, ja niiden taustalla voi olla sekä asiakas- että terapeuttilähtöisiä syitä. Vastatunteet voivat olla haitallisia silloin, kun terapeutti ei pysty ymmärtämään ja käsittelemään niitä, mutta tunnistetuksi tullessaan ne voivat olla terapialle syvällisesti hyödyllisiä. Tässä opinnäytetyössä tutkittiin terapiavuorovaikutuksen intersubjektiivisuuden, asiakkaan mentalisaatiokyvyn, kognitiivis-analyyttisen psykoterapiateorian mukaisten vastavuoroisten asetelmien ja terapeuttilähtöisten tekijöiden yhteyksiä terapeutin vastatunteisiin yhdellä psykoterapiatapaamisella. Lisäksi tarkasteltiin, miten terapeutin vastatunteet ja niiden muutos tulivat edelleen näkyviksi terapiavuorovaikutuksessa. Aineistona käytettiin yhden terapiatapaamisen katkelman litteroitua äänitettä, käyntimuistiinpanoja sekä terapeutin käyntiin liittyneitä tunnekokemuksia.

Tutkimuksen tulokset viittasivat siihen, että asiakkaan esimentalisoiva kokemistapa ja siihen yhdistyvä epäintersubjektiivinen relationaalinen moodi olivat yhteydessä terapeutin ärtyneeseen vastatunteeseen. Asiakkaalle tyypillisten vastavuoroisten asetelmien katsottiin selittävän hänen tapaansa tulla vuorovaikutukseen terapiassa sekä terapeutin vastatunteiden sävyä. Lisäksi terapeuttilähtöisillä tekijöillä oli vaikutusta terapeutin vastatunteiden heräämiseen ja intensiteettiin. Ärtyneessä vastatunteessa terapeutti ei pystynyt mentalisoimaan asiakasta eikä kokenut tätä kohtaan empatiaa, mikä ilmeni erityisesti terapeutin puheen prosodisissa piirteissä. Pantuaan merkille vastatunteensa terapeutti pystyi palauttamaan mentalisoivan suhtautumisen asiakkaaseen, minkä seurauksena vastatunne muuttui empaattiseksi ja kiinnostuneeksi. Empatia johti asiakkaan tunnekokemuksen äärelle ja intersubjektiiviseen vuorovaikutukseen.

Kristiina Relander: Vastatunteet ja vastavuoroisuuden muutos psykoterapiassa

Integratiivisen psykoterapian koulutusohjelma, 2018–2021