Avainsana: psykoosi

Julkaistu

Kognitiivisen remediaation vaikutus kognitiivis-behavioraalisen psykoterapian vasteeseen psykoosipotilailla

Tässä kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin kognitiivisen remediaation vaikutusta kognitiivis-behavio­raalisen psykoterapian (CBT) vasteeseen psykoosipotilailla. Kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli saada tietoa, parantaako kognitiivinen remediaatio CBT:n tuloksellisuutta ja näkyykö näiden kahden psykososiaalisen intervention yhdistäminen potilaan elämässä esimerkiksi toimintakyvyn ja suoriutumisen parantumisena.  Tätä kirjallisuuskatsausta varten tehtiin haku PubMed-tietokannasta hakulausekkeella ”cognitive remediation” AND ”cognitive behavioral therapy” AND ”psychosis”. Haun perusteella löytyi 150 artikkelia, joista lopulta kirjallisuuskatsaukseen valikoitui kaksi kriteerit täyttävää tieteellistä tutkimusta. Toisen tutkimuksen tulosten mukaan kognitiivisen remediaation jälkeen potilaat tarvitsivat vähemmän CBT-interventioita kuin sosiaalisen kontaktin kontrolli­ryhmässä. Toisessa tutkimuksessa puolestaan ryhmässä, jossa potilaat saivat sekä kognitiivista remediaatiota että CBT:a (= KR+CBT-ryhmä), viikoittainen työtuntien määrä oli merkittävästi suurempi kuin muissa ryhmissä ja myös työkäyttäytymistä mittaavat WBI-pisteet olivat merkittävästi korkeammat muihin ryhmiin verrattuna. Lisäksi KR+CBT-ryhmässä kognitiivinen suoriutuminen ja sosiaalinen kognitio paranivat merkittävästi.

Tämä kirjallisuuskatsaus antaa viitteitä siitä, että kognitiivisen remediaation yhdistäminen CBT-interventioon voi parantaa CBT:n tuloksellisuutta ja parantaa potilaiden toimintakykyä. Tämän katsauksen heikkoutena on pieni tutkimusten määrä. Edelleen tarvitaan lisää tutkimuksia kognitiivisen remediaation integroimisen eduista potilaan kokonaishoidon ja toimintakyvyn kannalta.

 

Mirja Laurila: Kognitiivisen remediaation vaikutus kognitiivis-behavioraalisen psykoterapian vasteeseen psykoosipotilailla

Kognitiivinen aikuisten yksilöpsykoterapia sisältäen hypnoterapiaa 2020-2023

Julkaistu

Varhaiset objektisuhteet ja erillisyys psykoterapiassa

Lopputyössäni tarkastellaan erillisyyttä varhaisen objektisuhdekehityksen valossa, erillisyyden puutteisiin yhdistyviä vaikeuksia sekä erillisyyteen tukemista psykoterapiassa.  

Taustaksi esitellään eriytymis-yksilöitymis -kehitykseen liittyviä käsitteitä, kuvataan itse- ja objektirepresentaatioiden muodostumista transitionaalitilassa (Winnicott) ja erilaisia suhteessa olon muotoja (Ogden).

Erillisyyden menetystä kuvataan ensin diagnostisesti, vuorovaikutuksessa, kielellisinä ilmiöinä ja koetun ahdistuksen näkökulmasta ja sen jälkeen etenevinä prosesseina, joihin liittyy objektirepresentaatioiden fragmentoitumista (Kohut) sekä merkitysyhteyksien purkautumista (Bion). Päätteeksi tarkastellaan terapeutin toimintaa uutta rakennetta luovien vaihespesifien sisäistysten kehitysobjektina (Tähkä) sekä transferenssisuhteessa tapahtuvaa arkaaisen materiaalin läpityöstämistä.

Psykoterapian ydin sisältyy ajatukseen, että psyykkisillä oireilla on mieli eli jokin merkitys tai yhteys potilaan kokemushistoriaan, joka voidaan terapian avulla tavoittaa ja jonka tunnistaminen vapauttaa psyyken traumaattisesta toistamispakosta. Terapian uutta rakennetta luovat sisäistykset tehostavat ahdistuksenhallintaa, psyykkistä integraatiota ja ego-dominanssia. Defensiivisen suojautumisen tarve vähenee. Psyykkisen erillisyyden rakentumisen myötä mahdollistuvat minän kokema narsistinen tyydytys ja merkitykselliset objektisuhteet.

Taru Levomäki: Varhaiset objektisuhteet ja erillisyys psykoterapiassa

Psykodynaaminen nuorten yksilöpsykoterapeuttikoulutus 2019-2022

Julkaistu

Psykoosin kognitiivinen lyhytterapia potilaiden kokemana

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millä tavalla potilaat kokevat psykoosin kognitiivisen lyhytterapian vaikuttaneen heidän toipumiseensa ja saivatko he siitä jotain sellaista hyötyä, jota eivät olleet saaneet muusta hoidosta. Psykoosin kognitiivinen lyhytterapia on tutkimuksissa todettu vaikuttavaksi hoitomuodoksi psykoosiin ja sen ennaltaehkäisyyn, mutta potilaiden kokemuksia siitä on tutkittu niukasti.

Tutkimus toteutettiin haastattelemalla viittä potilasta, jotka olivat käyneet psykoosin kognitiivisen lyhytterapian (16-20 kertaa) Helsingin kaupungin psykoosipalveluissa. Haastattelu oli puolistrukturoitu ja kysymykset oli jaoteltu seuraaviin teemoihin: terapiassa käsitellyt ongelmat ja niissä koettu muutos, muutos liittyen psykoottisiin kokemuksiin, muutos liittyen tunteiden kokemiseen, muutos suhtautumisessa itseen/muihin ja kokemus omista vaikutusmahdollisuuksista, terapiasuhde, psykoosin kognitiivinen lyhytterapia osana muuta hoitoa ja terapian anti potilaille.

Tutkimuksen keskeisin tulos oli, että potilaille terapian tärkein anti liittyi itsen hyväksymiseen, omanarvon tunteen ja itsemyötätunnon lisääntymiseen samalla kun häpeän ja syyllisyyden tunteet vähenivät. Sen lisäksi potilaille oli tärkeää lisääntynyt joustavuus ajattelussa, muutos suhtautumisessa kielteisiin tunteisiin ja psykoottisiin kokemuksiin sekä keinot selviytyä niiden kanssa. Osalle oli tärkeää myös aiempien elämänkokemusten ymmärtäminen psykoosiin sairastumisen taustalla ja traumaattisten kokemusten käsittely. Terapiasuhteessa potilaat kokivat tärkeänä kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen sekä terapeutin myötätuntoisuuden ja ammatillisuuden. Samalla terapeutin kyky haastaa potilasta tarkastelemaan kriittisesti omia ajatusmallejaan koettiin hyödyllisenä.

Verrattuna muuhun hoitoon lyhytterapian koettiin olevan intensiivisempää ja vähemmän oireisiin keskittyvää, sisältäen oireilun taustalla vaikuttavien tekijöiden käsittelyä. Lyhytterapian koettiin olevan ratkaisukeskeisempää ja antavan enemmän selviytymiskeinoja sekä madaltavan kynnystä hakeutua hoitoon jatkossa. Tämän tutkimuksen perusteella potilaiden kokemukset tarjoavat ainutlaatuista tietoa siitä, mikä psykoosin kognitiivisessa psykoterapiassa on merkityksellistä ja mikä auttaa ihmisiä toipumaan psykoosista.

Laura Sinisalo: Psykoosin kognitiivinen lyhytterapia potilaiden kokemana
Kognitiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2019-22

Julkaistu

Äänien kuulemisen kognitiivis-integratiivinen psykoterapia: muutokset kuulijan suhtautumisessa ääniin

Äänien kuuleminen on melko yleinen ilmiö niin psykiatrisissa häiriöissä kuin tavallisessa väestössäkin. Tutkimuksissa on arvioitu, että noin 10 % ihmisistä kuulee ääniä jossain vaiheessa elämäänsä. Äänien kuulemiseen liittyvä kärsimys ei johdu niinkään äänistä itsessään, vaan siitä, miten kuulija äänensä tulkitsee ja millainen suhde hänellä on kuulemiinsa ääniin.

Tässä opinnäytetyössä tutkittiin sitä, miten pitkään ääniä kuulleen potilaan suhde kuulemiinsa ääniin muuttuu 40 kerran psykoterapiajakson aikana. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, miten äänidialogin liittäminen psykoterapian menetelmiin vaikuttaa ääniin suhtautumiseen. Äänidialogi on varsin vähän tutkittu menetelmä ja siitä onkin oltu kiinnostuneita pääasiassa ääniä kuulevien omissa vertaisyhteisöissä (Suomessa Moniääniset Ry).

Opinnäytetyön aineistona toimi 40 tapaamisen äänitteet. Niistä poimittiin sellaisia tapaamisia, joissa potilaan suhde ääniin nousi esiin. Lisäksi tarkempaan kuunteluun otettiin ne tapaamiset, joissa tehtiin äänidialogia ja keskusteltiin tehdyistä dialogeista.

Psykoterapia- ja äänidialogityöskentely mahdollisti kaksisuuntaisen muutoksen potilaan ja äänien välisessä suhteessa. Potilas koki, että myös äänien suhde häneen muuttui hyväntahtoisemmaksi samalla, kun hän sai etäisyyttä niihin. Äänidialogin potilas koki mahdollistavan äänien syvemmän käsittelyn kuin mikään aiempi hänen saamansa hoito. Psykoterapia ja etenkin äänidialogi muuttivat paitsi potilaan suhdetta ääniin myös hänen suhdettaan itseensä ja elämänhistoriaansa.

Laura Nevala: Äänien kuulemisen kognitiivis-integratiivinen psykoterapia: muutokset kuulijan suhtautumisessa ääniin

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2018–2021