Lopputyössäni tarkastellaan erillisyyttä varhaisen objektisuhdekehityksen valossa, erillisyyden puutteisiin yhdistyviä vaikeuksia sekä erillisyyteen tukemista psykoterapiassa.
Taustaksi esitellään eriytymis-yksilöitymis -kehitykseen liittyviä käsitteitä, kuvataan itse- ja objektirepresentaatioiden muodostumista transitionaalitilassa (Winnicott) ja erilaisia suhteessa olon muotoja (Ogden).
Erillisyyden menetystä kuvataan ensin diagnostisesti, vuorovaikutuksessa, kielellisinä ilmiöinä ja koetun ahdistuksen näkökulmasta ja sen jälkeen etenevinä prosesseina, joihin liittyy objektirepresentaatioiden fragmentoitumista (Kohut) sekä merkitysyhteyksien purkautumista (Bion). Päätteeksi tarkastellaan terapeutin toimintaa uutta rakennetta luovien vaihespesifien sisäistysten kehitysobjektina (Tähkä) sekä transferenssisuhteessa tapahtuvaa arkaaisen materiaalin läpityöstämistä.
Psykoterapian ydin sisältyy ajatukseen, että psyykkisillä oireilla on mieli eli jokin merkitys tai yhteys potilaan kokemushistoriaan, joka voidaan terapian avulla tavoittaa ja jonka tunnistaminen vapauttaa psyyken traumaattisesta toistamispakosta. Terapian uutta rakennetta luovat sisäistykset tehostavat ahdistuksenhallintaa, psyykkistä integraatiota ja ego-dominanssia. Defensiivisen suojautumisen tarve vähenee. Psyykkisen erillisyyden rakentumisen myötä mahdollistuvat minän kokema narsistinen tyydytys ja merkitykselliset objektisuhteet.
Taru Levomäki: Varhaiset objektisuhteet ja erillisyys psykoterapiassa
Psykodynaaminen nuorten yksilöpsykoterapeuttikoulutus 2019-2022