Psykoterapiassa tapahtuva muutos suhtautumisessa häpeän kokemukseen assimilaatiomallin kautta kuvattuna

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan, miten suhtautuminen häpeän kokemukseen muuttuu psykoterapiaprosessin aikana. Muutosta tarkastellaan erityisesti tunnekeskeisen psykoterapian ja relationaalisen psykoanalyysin teorioiden kautta. Muutoksen kvalitatiivisessa tutkimisessa käytetään APES-mallia (Assimilation of Problematic Experience Scale). APES-mallissa käsitteellistetään minuuden muodostuvan erilaisten sisäisten äänten ääniyhteisöstä. Ns. ongelmalliset kokemukset ovat aiempien psykologisesti kivuliaiden tai konfliktia aiheuttavien kokemusten eräänlaisia jälkiä, jotka ovat yleensä torjuttuja eivätkä ne ole yhteydessä muihin minuutta edustaviin ääniin. Yksi tapa kuvata psykoterapeuttisen muutoksen tavoitetta on kehityskaari, joka mahdollistaa vähittäisen ongelmallisten äänten ilmaantumisen ja niiden integroitumisen terapia-asiakkaan minuuteen osaksi muuta ääniyhteisöä. Tässä työssä on käytetty aineistona kerran viikossa toteutuneen, 110 tapaamiskertaa sisältävän terapiaprosessin tapaamisissa tehtyjä äänitteitä terapian alku-, keski- ja loppuvaiheista. Äänitteistä on litteroitu ja analysoitu kohdat, joissa ongelmallinen kokemus eli häpeä ja asiakkaan suhtautuminen tähän kokemukseensa erityisesti ilmenevät. Häpeän ilmenemiseksi on määritelty tilanteet, joissa asiakas puheenvuoroissaan ilmaisee häpeänkaltaisia kokemuksia puhuessaan itsestään tai suhteestaan itseen ja muihin. Terapian alussa häpeän tunnistaminen ja sanoittaminen on asiakkaalla niukkaa, APES-taso on 1-3. Terapian keskivaiheessa asiakas alkaa yhä enemmän sanoittaa häpeän kokemustaan. Hän alkaa hahmottaa tapojaan suojautua häpeän kokemukselta sekä näiden suojautumiskeinojen ongelmallisuutta psykologisen hyvinvoinnin kannalta. Asiakas kertoo häpeävänsä sitä, että kokee häpeää. Terapian keskivaiheessa APES-taso on pääosin luokkaa 4. Tutkitun terapiajakson viimeisissä tapaamisissa asiakas kuvaa pystyneensä hyväksymään häpeän kokemuksen osaksi itseään ja kykenevänsä sietämään häpeän tunnetta. Asiakas kuvaa tilanteita, joissa hän kykeni toimimaan tavoitteidensa mukaisesti häpeän tunteen estämättä. Terapian lopussa APES-luokka oli 6.

Tuija Artell: Psykoterapiassa tapahtuva muutos suhtautumisessa häpeän kokemukseen assimilaatiomallin kautta kuvattuna

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Relationaalinen ja strukturaalinen näkökulma dissosiaatioon psykoterapiassa

Tässä lopputyössä tarkastelen dissosiatiivisuutta erään naispotilaan minäkokemuksessa ja psykoterapeutin sekä potilaan vuorovaikutuksessa koulutusvaiheen integratiivisessa psykoterapiassa. Dissosiaatio eli yhteyden tai integraation puute oman kokemuksen puoliin voi kehittyä suojaksi varhaisia, kiintymyssuhteisiin sijoittuvia ylivoimaisia sisäisiä ja vuorovaikutuksellisia kokemuksia vastaan. Psykoterapiassa kutsu kokemusten tarkasteluun ja suhteen solmimiseen voi muistuttaa potilasta traumaattisista kiintymyssuhdekokemuksista ja aktivoida dissosiaatiota (Pearlman & Courtois, 2005). Tutkin, miten dissosiatiivisia ilmiöitä ymärretään kahdesta eri viitekehyksestä käsin: yhtäältä relationaalisen psykoanalyysin, toisaalta strukturaalisen dissosiaatioteorian näkökulmasta. Tarkastelen, miten nämä taustateoriat selittävät yhteyden hiljattaista rakentumista aiemmin dissosioituihin kokemuksiin psykoterapiayhteistyön avulla. Lopuksi pohdin, millaista kuvaa yhtäältä relationaalinen ja toisaalta strukturaalinen näkökulma maalaa psykoterapeutin toiminnasta, ja millainen anti näillä kahdella kehyksellä on työskenneltäessä kiintymyssuhteissaan traumatisoituneen potilaan kanssa.

Sanna Isosävi: Relationaalinen ja strukturaalinen näkökulma dissosiaatioon psykoterapiassa

Aikuisten integratiivisen psykoterapian koulutusohjelma, 2020-2023

”En tajuu mistä tuli ihan hirvee väsymys” – Traumaperäisen alivireyden ilmentyminen ja relationaalinen ymmärtäminen terapiasuhteessa

Kiintymyssuhteissaan traumatisoituneille yhteys toiseen on sekä toivottu että sietokykyä uhkaava. Kaltoinkohtelevan vanhemman aiheuttamissa uhkaavissa tilanteissa taistele-tai-pakene reaktio ei ole käytettävissä, joten lapsen on turvauduttava lamaantumiseen, eli alivireyteen. Tässä työssä perehdytään kehityksellisen trauman kehollisten reaktioiden ja relationaalisen psykoanalyysin viitekehysten valossa kysymykseen siitä, miten traumaperäinen alivireys näyttäytyy ja tulee ymmärretyksi terapiasuhteessa.

Opinnäytetyön aineisto koostui pääosin yhden koulutusterapian 18 kuukauden pituisen jakson nauhoitteista. Aineistosta valikoitui viisi otetta, joissa alivireytyminen tulee puheeksi. Näitä tutkittiin teoriaohjaavan aineistolähtöisen analyysin keinoin. Analyysissa havaittiin alivireyden ilmenevän terapiasuhteessa lamaantumisena, ”oikosulkuna” sekä vuorovaikutuksesta vetäytymisenä tilanteissa, joissa asiakas koki voimakkaita tunteita samanaikaisesti, kun koettu yhteys toiseen oli tavalla tai toisella poikki. Yhteys palautui tai pysyi yllä yhteisen tutkimisen ja virittymisen kautta. Yhteyden palautumiseen vaikutti myös terapeutin kyky säädellä omia tunteitaan. Opinnäytetyön tutkimuslöydökset tukivat relationaalisen psykoanalyysin esille tuomaa näkökulmaa, jossa terapeutin keskeinen tehtävä on auttaa traumatisoitunutta asiakasta säätelemään ja integroimaan sietämättömiä tunteita ja minäkokemuksia. Tutkitussa koulutushoidossa todentui, että mikäli asiakkaan ja terapeutin ei-tiedostetut puolet alkavat hallita terapiasuhdetta (näyttämöllistyminen), myös terapeutti joutuu hoitoprosessia edistääkseen menemään kohti, säätelemään ja integroimaan vaikeasti hyväksyttäviä, ei-tietoisia puolia itsestään.

Tämän asiakastapauksen analyysissa kehollisten traumareaktioiden ja puolustusjärjestelmän ymmärtäminen ja relationaalinen näkökulma muodostuivat toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi. Alivireyden ymmärtäminen auttaa näyttämöllistymisien huomaamista ja niiden yhteinen tutkiminen rakentavat terapeuttista kolmatta, jossa toisen erillisyys ei ole uhkaavaa ja sosiaalinen kiinnittyminen turvaa tuovana elementtinä voi olla taas mahdollista.

Janna Hujanen: ”En tajuu mistä tuli ihan hirvee väsymys” – Traumaperäisen alivireyden ilmentyminen ja relationaalinen ymmärtäminen terapiasuhteessa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Terapiavuorovaikutuksen katkokset ja intersubjektiivisuus riippuvuusongelmaisen asiakkaan psykoterapiassa

Relationaalisuutta korostavissa psykoterapiasuuntauksissa terapeuttisen muutoksen nähdään tapahtuvan
terapiasuhteen ja siihen väistämättä sisältyvien katkosten, näyttämöllistymisten ja niiden korjaamisen kautta.

Tapaustutkimuksessa tarkasteltiin terapiavuorovaikutuksen katkoksia, katkosten työstöä, katkoksissa
näyttäytyneitä asetelmia sekä intersubjektiivisuuden toteutumisia ja toteutumatta jäämisiä yhden
riippuvuusongelmaisen asiakkaan pitkän psykoterapian loppuvaiheessa. Aineistoa analysoitiin terapiasuhteen
katkoksiin fokusoiden Jeremy Safranin ja Christofer Muranin katkostyöskentelyn mallin ohjaamana ja
viimeisimpiä istuntoja intersubjektiivisuuteen fokusoiden Jessica Benjaminin intersubjektiivisuuden
käsitteellistyksien ohjaamana.

Terapian loppuvaiheilla esiintyi useita katkoksia ja keskusteluja terapiasuhteesta. Katkoksia työstettiin
pääasiassa metakommunikoimalla terapiavuorovaikutuksesta. Intersubjektiivisuus näytti toteutuvan erityisesti
viimeisellä tarkastellulla istunnolla, ja sitä näytti edistäneen terapiasuhteen toistuvat katkokset ja niiden korjaamiset.
Keskeistä näytti olevan puhuminen terapiasuhteesta ja asiakkaan pettymyksistä, terapeutin todentuminen
tuntevana subjektina ja Benjaminin termein molempien antautuminen kolmannelle.

Noora Seppälä: Terapiavuorovaikutuksen katkokset ja intersubjektiivisuus riippuvuusongelmaisen asiakkaan psykoterapiassa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Irti päästäminen siitä, mikä on jo menetetty – Moraalinen defenssi emotionaalisena skeemana

Moraalisen defenssin ja emotionaalisen skeeman välisiä teoreettisia kytköksiä ei ole aikaisemmin tarkasteltu. Tämän opinnäytetyön tavoitteina on rakentaa tarkempaa käsitteellistä integraatiota käsitteiden välille, ymmärtää moraalisen defenssin sitkeyttä ja tarkastella miten koulutuspotilaani terapiassa havaittu
moraalisen defenssin purkautuminen käsitteellistyy emotionaalisen skeeman uudelleen muotoutumisena. Aineistona on kertaviikkoisena toteutetun koulutushoidon kahden ensimmäisen vuoden käynnit.

Tulokset osoittavat, että moraalinen defenssi voidaan kuvata toistuvan torjutuksi tulemisen tuottamana emotionaalisena skeemana, joka myöhemmissä elämänvaiheissa aktivoituu reaktiona uudelleen torjuntaan. Emotionaaliseksi skeemaksi jäsennettynä moraalisessa defenssissä adaptiivinen aggressio torjutaan ja tilaa ottavat sekundaariset maladaptiiviset häpeän ja syyllisyyden tunteet. Primaari adaptiivinen aggressio ei integroidu osaksi tiedostavaa mieltä, koska se on liian uhkaavaa yhteydelle objektiin ja aktivoi tuhoutumisen pelkoa. Tulokset osoittavat, että moraalisen defenssin sitkeys liittyy siihen, että se palvelee monia psykologisia ydintarpeita, kuten hallinnan, toimijuuden ja turvallisuuden kokemista. Terapiassa moraalisen defenssin purkautuminen toteutui yhtenäisesti emotionaalisen skeeman uudelleen muotoutumisen kanssa. Muutos vaati vahvaa sisäistä fokusointia uhkaavimpiin tunteisiin, kuten aggressioon ja rikkinäisyyteen, sekä fuusioitumisen ja erillisyyden tarpeiden välisen ambivalenssin sietämistä. Muutosta tuki terapeutin kyky säilöä potilaan tunteita ja kutsua häntä aktiivisesti yhteiseen havainnointiin ja symbolointiin. Moraalisen defenssin käsitteellistäminen emotionaalisena skeemana avaa täydentävää ja käytännönläheistä tulokulmaa muutostyöskentelyn tueksi.

Sara Nurminen: Irti päästäminen siitä, mikä on jo menetetty – Moraalinen defenssi emotionaalisena skeemana

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023