Mikä on kansalaistieteen valuutta? Pohdintaa kansalaisten roolista tieteellisessä tutkimuksessa

Julkaistu kirjoittanut Juuso P Ala-Kyyny

”Tärkeintä on selvittää ensin itselleen, minkä tyyppistä kansalaistiedehanketta on suunnittelemassa, mitä kansalaistieteellä tavoitellaan ja mitä sen toteuttaminen edellyttää”, tutkija Minna Santaoja toteaa. Omassa tutkimuksessaan luontoharrastusta, luontotietokäytäntöjä ja kansalaistiedettä tarkastellut Santaoja nostaa blogiartikkelissa esiin kansalaisten monenlaiset, toisinaan jännitteisetkin, motiivit ja tavoitteet heidän osallistuessaan tieteelliseen tutkimukseen. Artikkeli tarjoaa ajankohtaisen katsauksen kansalaistieteen keskeisiin teemoihin niin kansalaisten osallistumisen kuin tieteellisen tutkimuksen toteutuksen ja sen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Kansalaistieteen näkökulma on esillä myös Avoimen tieteen iltapäivässä Tiedekulmassa 24.10.2022 klo 13–15.

Teksti: Minna Santaoja (Itä-Suomen yliopisto)

Minna Santaoja työskentelee projektitutkijana Itä-Suomen yliopistossa.

Avoimen tieteen myötä kansalaistiede on noussut kasvavan kiinnostuksen kohteeksi. Kansalaistieteellä voidaan tarkoittaa kansalaisten monenlaista osallisuutta tieteen tekemiseen. Yleisen määritelmän mukaan kansalaistiede on sellaista tutkimusta, jonka tavalliset kansalaiset, ilman tutkijankoulutusta, toteuttavat joko osittain tai kokonaan (mm. Laine 2018). Suomessa erityisesti Suomen ympäristökeskus on eurooppalaisen kansalaistiedejärjestön jäsenenä hyödyntänyt ja kehittänyt kansalaistieteen menetelmiä monissa hankkeissa. Esimerkiksi apulaisprofessori Taru Peltolan vetämässä Karkki-hankkeessa tutkitaan arkisten elinympäristöjen kestävyyttä kansalaistieteen keinoin. Kansalaistieteen herättämän kiinnostuksen vuoksi on syntynyt tarve käytäntöjen yhtenäistämiseen ja kokemusten jakamiseen.

Kansalaistieteellä on pitkät perinteet niin Suomessa kuin muuallakin, mutta kansalaistiedettä terminä on ryhdytty käyttämään vilkkaasti vasta viime aikoina. Vaikkapa linnustonseurannoissa kansalaistieteen juuret ulottuvat hyvinkin 1900-luvun alkuun (Santaoja 2013). Kansalaistiede on ollut korkealla EU:n tutkimusagendalla jo vuosia. Horisontti 2020 -ohjelmassa oli erillisiä hakukuulutuksia kansalaistiedettä hyödyntäville hankkeille. Horizon Europe -ohjelmassa näitä ei enää ole, vaan kansalaisten osallisuus tieteeseen – kansalaistiede sen yhtenä keinona – on sisällytetty läpäisevästi koko ohjelmaan. Avoin tiede ja kansalaisten osallistumismahdollisuudet ovat keskeisiä tutkimushankkeiden arviointikriteerejä, eikä niitä ajatella pelkästään viestinnän näkökulmasta, vaan keskeisenä tutkimuksen tekemisen tapana.

Luontoharrastajien ympäristökansalaisuutta tietokäytäntöjen näkökulmasta kokoaa yhteen kansalaistieteen käsite (citizen science, Irwin 1995). Kansalaistiede voidaan ymmärtää paitsi kansalaisia palvelevana tieteenä (science for the people), myös tieteenä jonka tekemiseen kansalaiset aktiivisesti osallistuvat.
– Minna Santaoja: Rakkaudesta luontoon. Luontoharrastajat luonnonsuojelun toimijoina (2013)

Unohtuivatko kansalaiset kansalaistieteen suosituksesta?

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta ja Tieteellisten seurain valtuuskunta antoivat tänä vuonna suosituksen kansalaistieteestä (Kansalaistieteen työryhmä 2022). Avoimen tieteen julistuksesta kansalaistieteen tavoitteiksi on poimittu yhteiskunnallisen sivistyksen ja innovaatioiden vahvistaminen, tutkimuksen vaikuttavuuden lisääminen sekä vuorovaikutuksen lisääminen tutkijoiden, päätöksentekijöiden ja kansalaisten välillä. Kansalaistiede korostaa avoimen tieteen kaksisuuntaisuutta: kyse ei ole ainoastaan tutkimustulosten avoimesta saatavuudesta niitä tarvitseville, vaan myös kansalaisten osallisuudesta tieteen tekemiseen.

Varsin minimalistinen suomalainen suositus tarkastelee kansalaistiedettä kapeasti tutkijan ja tutkimusorganisaatioiden näkökulmasta. Suositus pyrkii saamaan kansalaistieteen houkuttelevammaksi tutkijoille, tukemaan tutkijoita kansalaistieteen menetelmien käytössä ja meritoimaan kansalaistiedettä hyödyntäviä tutkijoita. Suositukset tutkimusorganisaatioille järjestää koulutusta kansalaistieteestä ja tukea tutkijoita kansalaistieteen toteuttamisessa ovat kannatettavia. Yllättävästi suositus ei mainitse lainkaan kansalaistieteeseen liittyviä lukuisia eettisiä kysymyksiä eikä käsittele kansalaisten motiiveja osallistua tieteen tekemiseen. Kansalaistieteessä on noudatettava hyvän tieteellisen käytännön periaatteita, mutta ne eivät yksin riitä, kun tutkimusta tekemässä on kansalaisia akatemian ulkopuolelta.

Kansalaistiede on tutkimussuuntaus muiden joukossa. Siihen liittyy rajoituksia ja oletuksia, jotka tulee huomioida ja hallita.
– European Citizen Science Association: Kansalaistieteen kymmenen periaatetta (2015)

Kansalaisten moninaiset motiivit

Eurooppalainen kansalaistieteen järjestö on antanut kymmenen kansalaistieteen periaatetta, jotka löytyvät suomeksi ainakin Tampereen yliopiston kirjaston sivuilta. Eurooppalaisten periaatteiden mukaan sekä ammattitutkijoiden että kansalaistutkijoiden tulee hyötyä osallistumisestaan, kansalaistutkijoiden saada palautetta ja heille tulee antaa tunnustus projektin tuloksista. Kansalaistiedehankkeita on monenlaisia ja kansalaiset osallistuvat niihin eri syistä. Kansalaistieteeseen osallistuminen voi olla hauska harrastus, motivaationa voi toimia yhteistyö ammattitutkijoiden kanssa, vertaisoppiminen ja halu kantaa oma korsi tutkimustiedon lisäämiseen (Santaoja 2022a). Esimerkiksi lintuatlakseen eli pesimälinnuston levinneisyyden kartoitukseen osallistuville ensisijainen palkinto saattaa olla luonnossa liikkuminen ja lintujen havainnointi, ja mukava lisä on mahdollisuus osallistua havainnoillaan yhteiseen tiedonkeruuseen. Palkkioksi osallistumisestaan tuhannet lintuharrastajat saavat nimensä lintuatlaksen tulosjulkaisuun (ks. Valkama ym. 2011).

Kansalaistieteellä on linnuston seurannoissa pitkät perinteet. (Kuva: Pixabay; kartan lähde: Suomen III Lintuatlas, CC-BY-SA)

Kansalaistieteen suosituksesta välittyy varsin tarkasti roolitettu työnjako ja kapea näkemys kansalaistieteestä: kansalaiset toimittavat havaintoja ammattitutkijoille, jotka sitten tulkitsevat aineiston ja informoivat kansalaisia saamistaan tieteellisistä tuloksista. Asetelmaan liittyy monia hankaluuksia. Osallistuvat kansalaiset eivät välttämättä ole maallikoita, vaikka ovat sitä kenties kansalaistiedehankkeen alalla. Kansalaistutkijoilla saattaa olla korkea koulutus tai he voivat olla jopa ammattitutkijoita parempia sisältöasiantuntijoita, eivätkä siten taivu helposti sivistyksen tarpeessa olevan kansalaisen muottiin. Tutkijavetoisessa kansalaistiedehankkeessa voikin olla syytä pohtia, täyttyykö edellytys molemminpuolisesta hyötymisestä.

Ammattitutkijoille kovaa valuuttaa ovat tieteelliset julkaisut, jotka voivat nojata kansalaistieteessä kerättyyn aineistoon. Palkkatyönä kirjoitetut julkaisut mahdollistavat tutkijalle meritoitumisen, uralla etenemisen ja jatkorahoituksen. Vapaa-ajallaan osallistuvaa ja tieteen kentän ulkopuolella toimivaa kansalaistutkijaa eivät julkaisut ja niihin nimen saaminen välttämättä motivoi. Tutkijan institutionaalinen valta tuo mukanaan epätasa-arvoisuutta ja voi nostaa esiin kysymyksen ajasta ja rahasta: onko reilua, että ammattitutkijat tekevät palkalla samaa tutkimusta mihin kansalaiset osallistuvat vapaaehtoisina? Monet ammattitutkijatkin toki tekevät tutkimusta myös kansalaistieteilijöinä, vapaa-ajallaan, ja osallistuvat näin kansalaistieteen monimutkaiseen vaihdantatalouteen.

Mitä on kansalaistieteen vaikuttavuus?

Kansalaistieteen kolme pilaria poliittisessa prosessissa: tutkimuksen laatu, kansalaisten osallistuminen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. (Lähde: Citizen science for environmental policy)

Tieteen tekemisen ilon lisäksi kansalaisia saattaa motivoida havainnointiin ja osallistumiseen esimerkiksi huoli oman asuinympäristön turvallisuudesta tai lähimetsän kohtalosta (mm. Leino & Laine 2012). Ympäristöstä huolestuneet kansalaiset osallistuvat, koska haluavat vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin. Tällöin kansalaisille ei riitä havaintojensa vastineeksi se, että he saavat nimensä tutkimusjulkaisuun, vaan he odottavat tieteeltä suorempaa vaikuttavuutta. Minkälaisia lupauksia vaikuttavuudesta kansalaistiedettä hyödyntävä tutkija voi tehdä, ja miten tutkimuksen vaikuttavuutta arvioidaan? Tieteellinen vaikuttavuus ei riitä, jos kansalaiset odottavat vaikutuksia yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Kansalaistieteen ympäristöpolitiikkavaikutuksia on arvioitu yli 500 EU-rahoitteista hanketta käsittävässä tutkimuksessa. Siinä painotettiin, että kansalaistiedehankkeissa on huolehdittava, ettei kansalaisten luottamus tutkimukseen ja osallistumiseen heikkene usein pitkissä politiikkaprosesseissa.

Kansalaistutkijoiden valuuttana voi toimia moraalinen vastuu luonnon hyvinvoinnista ja sitoutuminen tärkeän asian ajamiseen (Santaoja 2022b). Onko ammattitutkijalla rahkeita osallistua samalla mitalla, jos tilanne vaatii aktivisti-tutkijan roolin ottamista ja asian ajamista yhdessä kansalaisten kanssa? Tai voiko tutkija luvata, ettei kansalaisten keräämää ja avoimesti jaettua tietoa käytetä tavoilla, jotka ovat ristiriidassa alkuperäisen tarkoituksen kanssa? Kansalaistiedettä on monenlaista: tutkijavetoisen kansalaisia osallistavan tutkimushankkeen sijaan aloite kansalaistieteeseen voi lähteä alhaalta käsin, kansalaisten tarpeesta todentaa esimerkiksi ympäristössä tapahtunut ei-toivottu muutos. Tällöin kansalaiset voivat osallistua tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin ongelman määrittelystä menetelmien valintaan ja kehittämiseen sekä aineiston tulkintaan, viestintään ja arviointiin. Eri kansalaistieteen tasot on nostettu lyhyesti esiin myös kotimaisessa kansalaistieteen suosituksessa.

Kansalaistiede ei ole oikotie

Verkkosivusto EU-Citizen.Science kokoaa yhteen kansalaistieteen hankkeita, resursseja, työkaluja ja koulutusta.

Kansalaistieteestä kiinnostunutta tutkijaa helpottaa, että kansalaistieteen tekemisestä on maailmalla jo paljon kokemusta ja tutkimusta ja hyviä käytäntöjä on avoimesti saatavilla. EU-alueella tehtävää kansalaistiedettä ja siihen liittyviä tapahtumia on koottu verkkoalustalle. EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta rahoitettujen kansalaistiedehankkeiden tuloksia on koottu yhteiseen julkaisuun. Kansalaistieteen vaikuttavuuden pohtimiseen on olemassa monenlaista materiaalia. Mikäli hankkeen tavoitteena on erityisesti kansalaisten oppiminen, Cornellin yliopistossa on esimerkiksi kehitetty arviointiohjeet kansalaistutkijoiden oppimisen arvioimiseksi (Phillips ym. 2014, pdf-linkki). Jos taas tavoitteena on yhteiskunnallinen vaikuttavuus, Wehn ja kumppanit (2021) ovat esimerkiksi kehittäneet kerronnallisen menetelmän kansalaistieteen politiikkavaikutusten arvioimiseksi ja viestimiseksi. Malleja siis on tarjolla, mutta toistaiseksi näyttää siltä, että kansalaistiede nähdään varsi kapeasti ylhäältä käsin ohjattuna tutkimuksena, jossa kansalaisilla on havaintoaineiston kerääjän rooli. Tästä näkökulmasta päällimmäinen huoli on kertyvän aineiston laatu, mutta kansalaistutkijoiden huolet ovat usein toisenlaiset.

Yksi kansalaistieteen keskeisistä nimistä on brittiläinen Alan Irwin, jonka kirja Citizen Science (1995) määritteli kansalaistieteen kansalaisten huolista nousevaksi tutkimukseksi, jota kansalaiset kehittävät ja toteuttavat. Irwin toimi puheenjohtajana EU:n Green Deal -ohjelman järjestämässä kansalaistieteen webinaarissa lokakuun 2022 alussa. Tilaisuuden puheenvuoroissa nostettiin esiin, että kansalaistiede ei ole tutkijalle oikotie aineistonkeruuseen, vaan vaatii huolellista suunnittelua. Tärkeintä on selvittää ensin itselleen, minkä tyyppistä kansalaistiedehanketta on suunnittelemassa, mitä kansalaistieteellä tavoitellaan ja mitä sen toteuttaminen edellyttää. On syytä olla tietoinen siitä, että kansalaistieteen markkinoilla toimitaan useilla, yhteismitattomilla valuutoilla. Vaihdannan välineitä ovat tieteellisten meriittien lisäksi raha, aika ja sitoutuminen, ja ne kietoutuvat toisiinsa tavoilla, joiden eettisyyttä on syytä pohtia. Kansalaistiede rakentuu usein monenlaisten teknologisten sovellusten, alustojen ja tietopankkien varaan ja on syytä pohtia myös, sulkeeko teknologiavetoinen kansalaistiede jotain oleellista ulkopuolelle. Onko esimerkiksi arvokasta luototietoa vain sellainen, joka on määrämuotoisena tallennettavissa teknologisten alustojen kautta?

Minna Santaoja (UEF, ORCID, @MinnaSantaoja) työskentelee projektitutkijana Itä-Suomen yliopistossa Metsätieteiden osaston johtamassa UNITE-lippulaivassa. Hänen tutkimuksensa liittyy mm. luonnon monimuotoisuuden hallintaan ja tietokäytäntöihin, kansalaistieteeseen sekä ympäristötoimijuuteen eri konteksteissa.

Lähteet: