Helsingin yliopisto
Helsingin Bottalla ja verkossa 23. maaliskuuta järjestetty tilaisuus ”Avoimen julkaisemisen vaatimus − haitaksi vai hyödyksi tieteelle?” tarjosi vahvoja jännitteitä ja polveilevia puheenvuoroja. Vaikka näkemysten kirjavuudessa oli oma kiehtovuutensa, tilaisuuden seuraamista olisi saattanut auttaa keskustelun selvempi fokusointi ja liittäminen esimerkiksi valmisteilla olevaan kansalliseen monografialinjaukseen. Kotimaisten tiedekirjojen ja niistä saatavien tulojen ympärillä keskustelu kuitenkin enimmäkseen pyöri. Laajempi näkökulma tieteen avoimuuteen jäi tuleviin debatteihin.
Kun tilaisuuden otsikkona on ”Avoimen julkaisemisen vaatimus − haitaksi vai hyödyksi tieteelle?”, hajamielisempi kuulija odottaa kuulevansa rautaisannoksen avoimen julkaisemisen haittoja ja hyötyjä. 23. maaliskuuta Bottalla ja verkossa järjestetty tilaisuus keskittyi kuitenkin – kuten tarkempi lukija jo otsikosta huomaa – avoimen julkaisemisen vaatimukseen, enimmäkseen kritiikin kautta.
Suomen tiedekustantajien liiton hallituksen puheenjohtaja Leena Kaakisen mukaan ”julkiset toimijat sanelevat pakkoratkaisuja yksityisille toimijoille”. Koneen Säätiön tiede- ja taiderahoituksen johtaja Kalle Korhosen mukaan avoimuus on tullut monille tutkijoille ”vaatimuksena muiden vaatimusten jatkoksi”. Helsingin yliopiston fysiikan professori Edward Haeggström kysyi, kenellä on ylipäätään oikeus asettaa normeja – ja totesi myös: ”Avoimesta julkaisemisesta ei pidä tehdä uskontoa.”
Toisaalta, myös vaatimusten ehdottomuus ja yksimuottisuus kyseenalaistettiin.
”En ole lukenut yhtään avoimen tieteen linjausta, kansainvälistä tai kotimaista, jossa olisi ajettu yhtä muottia tai yhden koon ratkaisua kaikelle tutkimukselle. Kaikissa on tunnistettu käytäntöjen ja tutkijan työn kontekstin erilaisuus, ja tavoitteissa on otettu huomioon tutkimuksen avaamisen tyypilliset haasteet. Avoimuus ei ole muotti, vaan kokonainen kenttä erilaisia tutkimuksen käytäntöjä, jotka käsittävät paljon muutakin kuin tutkimusjulkaisut”, yleisön puolelta alustuksia kommentoinut tutkimuspalveluiden asiantuntija Tiina Käkelä Helsingin yliopistosta muistutti.
Avoimen julkaisemisen vaatimus – haitaksi vai hyödyksi?
|
Mistä oikeastaan puhuttiin?
Se, mistä vaatimuksista tai uskonkappaleista katederilta loppujen lopuksi puhuttiin, jäi hieman hämärän peittoon. Oletettavasti puheenvuorot liittyivät pääosin valmisteilla olevaan kansalliseen monografialinjaukseen. Myös lehtiartikkeleita koskeva linjaus ja jopa kansainvälinen Plan S voisivat tulla kyseeseen – tai ainakin viimeksi mainitun tiimoilta oli puhujaksi kutsuttu Suomen Akatemian johtava tiedeasiantuntija Jyrki Hakapää.
Keskustelun seuraamista olisi edesauttanut, jos olisi ollut selvää, mistä keskustellaan. Kuten muutamassa puheenvuorossakin esitettiin, ainakin olisi ollut hyvä tehdä selväksi puhutaanko:
- artikkelien VAI kirjojen julkaisemisesta
- kotimaisesta VAI kansainvälisestä tiedejulkaisemisesta.
”Kun puhutaan avoimesta julkaisemisesta, on todella tärkeää aina määritellä, mistä me puhutaan. Muuten puhutaan helposti ristiin, ja syntyy ongelmia siellä, missä ongelmia ei oikeasti ole”, Avoimen tieteen ja tutkimuksen kansallisen koordinaation sihteeristön pääsihteeri Henriikka Mustajoki totesi.
Artikkelit vai kirjat?
Artikkelit ja kirjat eivät synny itsekseen, ja molempien julkaiseminen maksaa. Samalla artikkeli- ja kirjamuotoiseen julkaisemiseen liittyvät kustannusprosessit ja ansaintamallit nähdään erilaisina. Kirjat tuottavat kirjoittajille usein tuloja, artikkelit hyvin harvoin. Tietokirjoilla voidaan maksaa sähkölaskuja ja vuokria, kuten Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian apulaisprofessori Anu Lahtinen mainitsi. Kirjojen kohdalla myös kustantajan rooli nähdään keskeisempänä, vaikka myös lehtien merkitys esimerkiksi tutkimustiedon kuraattoreina tuotiin puheenvuoroissa esiin.
”Tiedekustantaja on tutkijalle hyvin tärkeä yhteistyökumppani. Kustantaja on se, joka tekee tekstistäni viimeistellyn tuotteen, joka on mukava lukijalle. Sitä markkinoidaan ja se on hyvin saatavilla”, Helsingin yliopiston vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden professori Olli Norros kuvasi, ja jatkoi:
”Erityisen tärkeää tämä on monografioiden eli tutkimuskirjojen kannalta. Jos puhutaan artikkeleista, niiden kohdalla ei ole ehkä niin kriittistä, miltä ulkoasu näyttää ja ovatko ne olemassa painettuna vai sähköisesti. Kirjat ovat toinen juttu.”
Näkemys artikkeli- ja kirjajulkaisemisen eroista heijastuu myös avoimen julkaisemisen linjauksiin: artikkelien kohdalla puhutaan useammin vaatimuksista (jos kohta ei yksipuolisessa ja vaihtoehdottomassa tarkoituksessa), kun taas kirjojen kohdalla kyse on enemmän suosituksista. Tämä on nähty esimerkiksi eurooppalaisten tutkimusrahoittajien kirjoja koskevassa Plan S -avauksessa (ks. myös blogiartikkeli Plan S -kirjasuosituksesta). Kansallinen linjaus monografiajulkaisemisesta on vasta työn alla, mutta jos se seuraa Plan S:n monografialinjausta, kyse on enemmän suosituksesta. Artikkelienkin kohdalla avoimuutta voi toteuttaa monella tavalla, eikä liene aivan kohtuuton vaatimus esimerkiksi rinnakkaistallentaa artikkeli oman organisaation julkaisuarkistoon – tukeakin siihen on tarjolla (ks. kahden kohdan muistilista rinnakkaistallentamiseen Helsingin yliopistossa).
Kotimainen vai kansainvälinen?
Kun puhutaan tieteellisen julkaisemisen aiheuttamista kohtuuttomista kustannuksista tiedeyhteisölle, tarkoitetaan kansainvälisiä suuria tiedekustantajia. Samalla kotimaisten tiedekustantajien erityiskysymykset jäävät vaille riittävää huomiota, kuten Leena Kaakinen huomautti. Myös Henriikka Mustajoki piti tärkeänä erottaa kotimaisen ja kansainvälisen tiedejulkaisemisen käsittely toisistaan. Kotimaisen tiedejulkaisemisen ongelmat koskevat tiedekustantamisen rahoitusta pitkällä aikavälillä, ja kyse on lehti- tai kirjajulkaisemisen jatkuvuudesta. Kansainvälisen tiedejulkaisemisen ongelmat liittyvät lähinnä tuottoisan bisneksen jatkuvuuteen.
”Kotimainen tiedejulkaiseminen on puolestaan suurimmalta osin tieteellisten seurojen vapaaehtoistyötä. Suomalaiset lehdet toimivat siis täysin eri toimintaedellytyksin – esimerkiksi noin 30 lehteä toimii alle 5 000 euron vuosibudjetilla ja monen lehden budjetit ovat alle 10 000 euroa. Summaa voi verrata myös keskimääräiseen Suomesta maksettuun kirjoittajamaksuun (APC), joka oli 1 639 euroa vuonna 2019.”
– Avoimen tieteen sihteeristö: ”Mikä maksaa kotimaisessa tiedejulkaisemisessa?”
Kotimaisen tiedejulkaisemisen – erityisesti lehtien – pitkittyneistä ongelmista väkevän kuvauksen on esittänyt Anu Lahtinen Tietolinjan kirjoituksessaan, ja hän toi tätä näkökulmaa esiin myös Bottan tilaisuudessa. Pelkästään Journal.fi-alustaa katsomalla kotimaisten tiedelehtien avoin saatavuus näyttää erinomaiselta, mutta kuinka kestävällä pohjalla lehtien jatkuvuus on? Lahtisen mukaan on esimerkkejä lehdistä, jotka ovat siirtyneet avoimeksi verkkoon ja lakanneet olemasta. Rahoitusongelmaan on etsitty ratkaisua jo vuosien ajan, viimeksi viime vuonna eri rahoitusmallien kautta.
”Ongelma ei ole avoimuus, vaan se, että rahoitusmallimme ovat reagoineet muuttuneeseen tilanteeseen hyvin hitaasti”, Mustajoki totesi.
Samalla on todettava, että kotimaisia tiedelehtiä julkaisevien tieteellisten seurojen talous tuskin riippuu yksinomaan lehden avoimuudesta. Jos jäsenetuna jaetun lehden menettäminen johtaa jäsenmäärän putoamiseen, voisiko kyse olla jostain laajemmastakin ilmiöstä? Tätä pohti muun muassa Anneli Lehtisalo Media & viestintä -lehden (4/2021) pääkirjoituksessa ”Kuka kaipaa tiedeyhteisöä?”.
Lyhyesti kansainvälisestä tiedejulkaisemisesta
Vaikka kansainvälisen tiedejulkaisemisen ongelmat – samoin kuin siihen liittyvät avoimen julkaisemisen kysymykset – olivat Bottan tilaisuudessa sivuosassa, muutamissa puheenvuoroissa niihin viitattiin. Edvard Haeggström puhui suurista tiedekustantajista ”elefanttina olohuoneessa”, Henriikka Mustajoki taas kertoi pyrkimyksestä kasvattaa kansainvälisesti ”bibliodiversiteettiä”, jolloin julkaiseminen ei olisi niin tiukasti muutamien suuryritysten hallussa.
Olli Norros avasi toisenlaista, markkinataloudesta lähtevää näkymää hinnoitteluongelmaan – tiedejulkaisemisen markkinatalousdynamiikkaa käsittelevästä näkökulmasta asiaa on tarkastellut myös Bo-Christer Björk viime vuonna julkaistussa artikkelissaan ”Why Is Access to the Scholarly Journal Literature So Expensive?”.
”Jos ongelma on se, että on kansainvälisiä tiedekustantajia, jotka hinnoittelevat tuotteen niin kalliiksi, että kaikilla ei ole varaa, miksi emme pohdi, onko tällainen toimija määräävässä markkina-asemassa, koska kukaan ei voi jättää ostamatta sen tuotteita? Jos on, eikö meidän pitäisi pohtia, käyttääkö se väärin määräävää markkina-asemaansa? Jos näihin kysymyksiin vastataan myönteisesti, Suomen, EU:n tai Yhdysvaltain liittovaltion kilpailuviranomaisilla on hyvinkin tehokkaat keinot puuttua määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön. Tämä on markkinatalouden normaali reagointitapa tilanteeseen”, Norros kertoi.
Norroksen idea sai heti tukea Koneen Säätiön Kalle Korhoselta.
”Erittäin hyvä, jos te juristit lähdette kamppailemaan näitä toimijoita vastaan esimerkiksi markkina-aseman väärinkäytön perusteella”, Korhonen totesi.
Avoimuus, tekijänoikeudet ja yhteiskunta
Vaikka Bottalla esitettiin jyrkkiäkin näkemyksiä avoimesta julkaisemisesta, tieteen avoimuudesta tieteen lähtökohtana ei syntynyt erimielisyyttä: tiede edellyttää avoimuutta. Mutta sekin kävi keskustelussa selväksi, että aina kun puhutaan avoimesta julkaisemisesta, puhutaan myös tekijänoikeuksista.
”Tieteen menetelmien ja tulosten läpinäkyvyys kuuluu tieteeseen. Julkaisujen lukijoille maksuton digitaalinen saatavuus ja muokkausoikeus on ihan toinen juttu”, Hankenin kauppaoikeuden professori Petri Mäntysaari totesi.
”Näiden asioiden välillä on selvä jännite: toisaalta täyden avoimuuden tavoite, toisaalta tekijän yksinoikeus teokseensa”, Olli Norros kiteytti.
Kuten todettua, kirjoista tutkijat saattavat saada merkittäviäkin tuloja, mutta artikkeleiden kohdalla tekijänoikeuksista luovutaan – ainakin kansainvälisessä tiedejulkaisemisessa – yleensä korvauksetta. Ja siihenkin jokaisella tekijällä on oikeus. Joku laskun kuitenkin lopulta maksaa, ja useimmiten sen maksavat veronmaksajat eri maissa, ensin tutkimuksen rahoituksena, sitten julkaisemisen kustannusten kautta, oli kyse perinteisestä (tilausmaksut) tai avoimesta (julkaisumaksut) julkaisemisesta. Tutkijoiden ja yritysten omaisuuden ”sosialisointiin” Bottalla viitattiin useamman kerran, tutkimuksen julkisrahoitteisuus sai huomattavasti vähemmän mainintoja. Se on kuitenkin yksi relevantti näkökulma tieteen avoimuudesta käytävään keskusteluun.
”Jos tutkimus on yhteisesti tuotettua, yhteisillä varoilla tehtyä, on vaikea rakentaa perusteita sille, minkä takia se tieto olisi vain joidenkin käytettävissä. Yhteisesti tuotettu tieto on loogisesti kaikkien käytettävissä olevaa”, Henriikka Mustajoki totesi.
Avointa tieteellistä tutkimusta käytetään myös tutkimusinstituutioiden ulkopuolella, mikä osaltaan rakentaa tieteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja tasavertaisuutta.
”Keskustelussa unohtuu nyt se, että avoimia tutkimusjulkaisuja käyttävät ennen kaikkea tutkijat itse, tämän lisäksi muita suuria käyttäjäryhmiä ovat opiskelijat ja eri alojen asiantuntijat. Tutkijat eivät ole tasa-arvoisessa asemassa tutkimustiedon saatavuuden suhteen globaalisti – eivätkä edes Suomen kaltaisessa korkean elintason maassa”, Tiina Käkelä huomautti.
Yhteinen foorumi on jo olemassa
”Yhteistä foorumia avoimesta julkaisemisen tiimoilta on kaivattu. Tästä asiasta on keskusteltu monissa pöydissä, mutta niissä pöydissä ei ole välttämättä ollut läsnä kaikki tahot ja ihmiset, joita tämä koskee”, tilaisuuden moderaattorina toiminut Acatiimi-lehden emeritapäätoimittaja Kirsti Sintonen totesi päätössanoissa.
Mainitsematta jäi, että yhteinen foorumi on jo olemassa, ja kansallista avoimen tieteen työtä tehdään avoimin ovin – asiantuntijaryhmien pöytiin kaikki tutkimusyhteisön jäsenet ovat tervetulleita.
Jännitteistä huolimatta ja juuri niiden vuoksi Bottan tilaisuus oli tervetullut yritys koota heterogeeninen joukko tiedeyhteisöä keskustelemaan tieteen avoimuudesta. Parhaimmillaan linjoilla oli noin 130 henkeä ja paikan päälläkin kymmeniä kuulijoita.
Tilaisuuden järjestivät yhdessä Kopiosto, OAJ, Professoriliitto, Suomen Kustannusyhdistys, Suomen tiedekustantajien liitto, Suomen tietokirjailijat ja Tieteentekijät.