Avoin elokuva: Paywall – The Business of Scholarship

Helsingin yliopiston kirjasto järjestää 19. 10. klo 10-12 elokuvanäytöksen avoimesta tieteestä Kaisa-kirjaston Kaisa-salissa (Fabianinkatu 30, 7. kerros, 7062).

See this in English!

Jason Schmittin ohjaama elokuva Paywall: The Business of Scholarship on dokumentti tieteellisen julkaisemisen liiketoiminnasta ja avoimen tieteen tarpeellisuudesta. Siinä kerrotaan suurten tiedekustantamoiden, kuten Elsevierin, Springerin ja Wileyn, jättimäisistä voittomarginaaleista ja avoimen tieteen haasteista tilanteen muuttamiseksi. Äänessä ovat mm. tieteentekijät, tutkimushallinnon edustajat, kirjastojen edustajat, tieteellisten lehtien toimittajat, open access-aktivistit, tieteellisten kustantamojen edustajat sekä Academia.edun perustaja. Katso leffan traileri!

Tekstittämätön elokuva kestää noin tunnin ajan, minkä jälkeen sen teemoista keskustellaan tietoasiantuntija Markku Roinilan johdolla. Elokuva esitetään CC BY 4.0 lisenssien sallimana.

Ei ilmoittautumista! Huomaa kuitenkin, että paikkoja on rajoitetusti. Kannattaa siis olla ajoissa! Elokuvaesityksessä mukana tarjoilua.


Elokuvaesitys on osa kansainvälistä avoimen julkaisemisen ja avoimen tieteen teemaviikkoa (22.–26. lokakuuta) Helsingin yliopistossa. Teemaviikon päätapahtuma järjestetään Tiedekulmassa keskiviikkona 24. lokakuuta klo 12–14. Viikon ohjelmaan voit tutustua täällä: Open Access Week 2018: Designing Equitable Foundations for Open Knowledge.