Helsingin yliopisto
”Totta kai ihannetapauksessa tutkimustietoon olisi toimittajilla vielä nykyistäkin avoimempi pääsy. Hyvin olennaista nopearytmisessä uutistyössä on se, kuinka helposti tutkimukset ovat haettavissa tietyillä avainsanoilla”, Helsingin Sanomien toimittaja Petja Pelli kertoo. Tässä blogiartikkelissa Pelli kertoo kokemuksiaan tieteellisen tutkimustiedon saatavuudesta ja vaikuttavimmista tavoista tehdä tieteen tuloksia tunnetuksi kansalaisten keskuudessa. Myös tutkimusorganisaatioille on tarjolla mediavinkkejä.
Miten välittää tieteellistä tutkimustietoa ymmärrettävässä muodossa kansalaisille? Ja mistä relevantti tutkimus löytyy – ja onko se vapaasti saatavilla? Ympäristöaiheista kirjoittavat toimittajat ovat tärkeässä roolissa välittäessään tietoa ilmastonmuutoksesta, luontokadosta ja muista planeettamme kannalta merkittävistä teemoista kansalaisille.
Tässä blogihaastattelussa Helsingin Sanomien toimittaja Petja Pelli kertoo ajatuksiaan tieteellisen tiedon käytöstä omassa työssään ja keinoista tavoittaa tiedolla myös lukijat. Pelli on toiminut muun muassa HS:n luontokadon kirjeenvaihtajana.
- Lue myös: Tutkitun tiedon monenlaiset tiet – Juha Kauppinen rakentaa kirjoissaan synteesejä tutkimusten pohjalta (24.10.2023)
Petja Pelli, millä tavoin hyödynnät – avoimia tai suljettuja – tutkimusaineistoja ja -julkaisuja työssäsi ympäristötoimittajana? Törmäätkö usein ns. maksumuureihin?
Petja Pelli: ”Tyypillisin tilanne on se, että olen haastattelemassa jotakin tutkijaa, joka vinkkaa jostakin tuoreesta tutkimuksestaan tai lähettää sen minulle, ja sitten luen sitä. Sitten on tietysti myös tapauksia, missä juuri julkaistu tutkimus on itse uutisen aihe, ja silloinhan tutkimusraportti on yleensä helposti saatavilla. Olen kuitenkin joskus joutunut myös tilanteisiin, joissa jokin olennainen lähde on ollut maksumuurin takana ja olen siitä sitten firman kortilla maksanut päästäkseni lukemaan sen – ainakin mikromuoveihin liittyen tuli tällainen tilanne joskus vastaan.”
”Totta kai ihannetapauksessa tutkimustietoon olisi toimittajilla vielä nykyistäkin avoimempi pääsy. Hyvin olennaista nopearytmisessä uutistyössä on se, kuinka helposti tutkimukset ovat haettavissa tietyillä avainsanoilla ja onko käyttöliittymä sellainen, että tutkimustekstin sisältäkin pystyy sanahakuja tekemään. Useimmiten jutun kulma on sen verran kapea, että tutkimuksesta tarvitsee jonkin aika spesifin tiedon, eikä koko tekstiä tarvitse lukea.”
”Näissä aineistojen käytössä ja hakemisessa olisi varmasti itselläkin hakutaidoissa parantamisen varaa. Pyrin kyllä työssäni aina kun mahdollista menemään alkuperäislähteiden äärelle. Ympäristöuutisoinnissakin näkee kuitenkin paljon sitä, että jostakin tutkimuksesta tai raportista uutisoidaan vain jonkin ulkomaisen lehden (vaikkapa Guardianin) tai uutistoimistojen referaattien perusteella tutustumatta alkuperäiseen lähteeseen. Se johtaa helposti viestin vääristymiseen ja epätarkkuuksiin, kun jokainen porras matkalla hieman viestiä yksinkertaistaa.”
Ihannetapauksessa tutkimustietoon olisi toimittajilla vielä nykyistäkin avoimempi pääsy. Hyvin olennaista nopearytmisessä uutistyössä on se, kuinka helposti tutkimukset ovat haettavissa tietyillä avainsanoilla ja onko käyttöliittymä sellainen, että tutkimustekstin sisältäkin pystyy sanahakuja tekemään.
Mitkä ovat mielestäsi parhaita tai vaikuttavimpia tapoja tehdä tieteen tuloksia tunnetuksi kansalaisten keskuudessa?
PP: ”Tähän on vaikea vastata mitenkään ytimekkäästi. Varmasti meillä isoilla medioilla on tässä tärkeä rooli. Luetulla verkkojutulla voi olla satojatuhansia lukijoita, mikä on varmasti moninkertainen luku verrattuna mihin tahansa alkuperäiseen tutkimukseen. Usein suurimmat yleisöt saavuttaa silloin, kun tutkimustulos liittyy johonkin mediassa pinnalla olevaan asiaan. Nyt esimerkiksi on haastateltu paljon energiamarkkinoita tuntevia tutkijoita ja on kaivettu esiin tutkimuksia siitä, miten vihreä siirtymä Suomessa voidaan toteuttaa. Uutisiksi päätyvät helpoimmin tutkimukset, joissa on jokin selkeä ja lukijoiden maailmaan resonoiva uutinen. Ympäristötiedon saralla tietyt lajit saavat helpommin huomiota kuin toiset. Sudet, valkoposkihanhet, mustikka, sienet, hyttyset… Ihmisten elämään vähemmän liittyvien tai vähemmän tunteita herättävien lajien kohdalla huomion herättäminen on vaikeampaa ja se vaatii enemmän ajattelua. Tällainen yksittäisten lajien nostaminen voi olla hyvä tapa saada ympäristökysymyksille huomiota laajemminkin, mutta samalla siinä on se ristiriita, että luonto ei oikeastaan toimi niin – siinä on enemmän kyse ekosysteemeistä ja verkostoista kuin yksittäisten lajien pelastamisesta. Vaikuttavaa on myös aiheiden jalkauttaminen ja konkretisointi. Itse usein kirjoitan juttuni niin, että olen jossakin paikan päällä luonnossa tai oikeiden, asiaan liittyvien ihmisten parissa. Pelkkä paperinmakuinen abstraktio ei ole yleisön kannalta yhtä houkutteleva.”
”Oikeastaan tässä kysymyksessä pitäisi myös pilkkoa tuo kansalaisten ryhmä osiin. Esimeriksi Hesarin jutut tavoittavat varsin hyvin yli 50-vuotiaita, mutta todella huonosti alle 25-vuotiaita. Pitää miettiä, millä alustalla mikäkin yleisö liikkuu ja sitten osattava viestiä sen alustan ehdoilla ja tyylillä.”
”Lopuksi voisin sanoa, että tutkijoiden ja tiedelaitosten kannattaa olla itse aktiivisia tunnistamaan, millaista ajankohtaisiin uutisaiheisiin liittyvää tutkimusta ja osaamista heillä on ja tarjota sitten tutkijoita ja heidän yhteistietojaan medialle. Muutoin käy helposti niin, että mediassa on aina kustakin aiheesta haastateltavana samat vanhat naamat. Jokaisella tutkimusorganisaatiolla kannattaisi olla sivuillaan Asiantuntijat-osio, jossa olisi kuvan ja puhelinnumeron kanssa jokainen asiantuntija ja alla lyhyt kuvaus hänen osaamisalueistaan.”
