Näin tunnistat saalistajajulkaisun – viisi vinkkiä tutkijalle

Avoimen julkaisemisen APC-kirjoittajamaksut houkuttelevat myös epäilyttäviä julkaisijoita. Tutkijan onkin hyvä tunnistaa näiden niin sanottujen saalistajajulkaisujen tyypillisimmät piirteet.

(This article is also available in English.)

Webinaari on katseltavissa kirjaston Youtube-sivulle (kuvaa klikkaamalla pääset videoon).

Tämä blogipostaus nostaa esiin viisi vinkkiä, joilla tutkija voi tunnistaa saalistajajulkaisun. Vinkit perustuvat keväällä pidettyyn webinaariin, Estimating the Quality of Open Access journals, joka on vapaasti katsottavissa. Webinaarissa kerrottiin ns. saalistajajulkaisujen – open access -lehtien, joiden raison d’être on rahan kerääminen tutkijoilta katteettomia julkaisulupauksia vastaan – tyypillisimmät piirteet ja millä keinoin niitä voi välttää.

Lyhyesti sanoen, kenenkään ei kannata julkaista saalistajalehdissä: Vaikka artikkelin saa helposti läpi näennäisen vertaisarvioinnin vuoksi ja se ilmestyy nopeasti, maksamasi kirjoittajamaksu menee kankkulan kaivoon. Lehdet ovat epäammattimaisesti toimitettuja, niitä markkinoidaan vain kirjoittajamaksujen keräämiseksi eikä ole takeita edes siitä, että artikkeli ilmestyy. Lisäksi, tutkijan maineelle ei ole eduksi tulla profiloiduksi saalistajalehdissä julkaisijana.

Seuraavassa lyhyesti muutama nyrkkisääntö, joista on apua saalistajalehtien välttämiseksi. Näistä keskustellaan laajemmin em. webinaarissa.

    1. Jos lehti ei peri kirjoittajamaksuja, kyseessä ei ole saalistajajulkaisu
      Koko saalistajalehtikulttuurin (kuten myös olemattomien kongressien järjestämisen) tarkoitus on helpon rahan kerääminen. Mikäli lehdessä julkaiseminen ei maksa mitään (lue myös tarkkaan verkkosivulla tai saamassasi sähköpostitarjouksessa kohdat, jotka koskevat kirjoittajamaksuja – saalistajajulkaisuissa ne pyritään usein kätkemään tahallisesti) voit uskoa että lehti on oikealla asialla. On huomattava, että suurin osa, joidenkin arvioiden mukaan jopa 75% open access-lehdistä ei peri kirjoittajamaksuja (DOAJ-tietokannan mukaan tälläisiä lehtiä on lähes 11 000 ja maksullisia lehtiä on noin 4000 – tietokanta ei ole kattava). Esimerkiksi käyvät Tieteellisten seurain valtuuskunnan Journal.fi-palvelun tai Helsingin yliopiston Editori-palvelun lehdet, joista lähes kaikki ovat maksuttomia.
    2. Jos lehti on Julkaisufoorumissa vähintään tasolla 1, kyseessä ei todennäköisesti ole saalistajajulkaisu
      Tieteellisten seuran ylläpitämä Julkaisufoorumi luokittelee asiantuntijavoimin lehdet neljään eri kategoriaan (0, 1, 2, 3). Nolla-kategoriassa on julkaisuja, joiden ei katsota täyttävän kategorian 1 (perustaso) kriteereitä. Tämä voi johtua siitä, että kyseinen julkaisu on esimerkiksi ammatillinen tai käytännöiltään vakiintumaton, jolloin se ei täytä kaikkia tieteellisen julkaisun tiukkoja laatuvaatimuksia. Nollaluokkaan sijoitetaan myös saalistajajulkaisut ja niitä julkaisevat saalistajajulkaisijat. Sen sijaan ykköstasolta ei periaatteessa löydy saalistajajulkaisuja, koska ne eivät yleensä täytä tason kriteerejä. Siten, jos lehti on luokiteltu vähintään tasolle yksi, siihen voi yleensä luottaa. On kuitenkin huomattava, että myös nollatasolta löytyy aivan kelvollisia julkaisuja (mm. TSV:n Tieteessä tapahtuu -lehti). Julkaisufoorumin ohella toinen tapa etsiä hyvätasoisia open access-lehtiä on etsiä niitä Directory of Open Access Journals (DOAJ) -tietokannasta. Tietokantaan pääsyyn on tiukat vaatimukset, ja voi melkeinpä sanoa, että sieltä löytyvä lehti ei todennäköisesti ole saalistajajulkaisu. Tietokanta on myös kätevä tapa etsiä sopivaa avointa julkaisukanavaa omalta tieteenalalta, ja edistyneessä haussa voi valita maksullisten ja ei-maksullisten lehtien välillä.
    3. Jos vertaisarviointiprosessi on hyvin lyhyt tai keinotekoisen oloinen, kyseessä on todennäköisesti saalistajalehti
      Koska saalistajalehtiä kiinnostaa raha tieteen edistämisen sijaan, vertaisarviointiprosessi on pakollinen paha, josta pitää selvitä helposti. Niinpä arviointi on yleensä joko näennäinen tai olematon. Useimmiten se on hyvin nopea, kestäen korkeintaan viikon tai kaksi, mikä vastuullisissa tieteellisissä lehdissä on harvinainen poikkeus. Tyypillisesti artikkeli hyväksytään minimaalisin korjauksin tai ilman korjauksia. Muun muassa tästä syystä joissakin vastuullisissa lehdissä on siirrytty avoimeen vertaisarviointiin.
    4. Jos lehti lähettää jatkuvasti viestejä ja tarjouksia sähköpostilla, sen tarkoitusperiä sopii epäillä
      Kirjoittajia houkutellaan aktiivisella markkinoinnilla (klikkaa kuvaa suuremmaksi).

      Saalistajalehdet kauppaavat jatkuvasti ja aktiivisesti palvelujaan. Esimerkiksi kongressin tai jossakin asiallisessa kanavassa julkaistun artikkelin jälkeen tulee usein kokonainen rypäs spämmiviestejä saalistajajulkaisijoilta, jotka voivat tarjota juuri sinun tarpeisiisi sopivan julkaisukanavan. Suhtaudu tälläisiin viesteihin kriittisesti – vastuulliset lehdet saavat käsikirjoituksia yleensä pyytämättäkin. Jos siis saat postia esimerkiksi sellaisilta kustantajilta kuin Lambert, Science PG tai ImedPub, kannattaa suhtautua niihin varauksellisesti.

    5. Jos lehden sisältö on epäilyttävä, kyseessä voi olla saalistajajulkaisu
      Epäilyttävistä lehdistä käydään usein keskustelua erilaisissa some-kanavissa.

      Lopulta, tärkein tunnistustapa on sisällöllinen. Jos artikkelit eivät vaikuta tieteellisiltä tai ovat kovin maailmaasyleileviä, kyseessä on tuskin tieteellinen julkaisu. Mikäli lehden ala on kovin laaja, nimi mahtipontinen ja sen sisältö hyvin monitieteinen, voi kysyä onko se sinulle hyödyllinen julkaisukanava. Jos et tiedä yhtään toimituskunnan jäsentä, lehden tasoa voi epäillä. Useimmat saalistajulkaisijat toimivat Intiassa, Afrikassa ja muissa kolmannen maailman maissa. On myös hyvä katsoa, onko vertaisarviointiprosessi ja kirjoittajamaksut esitetty selkeästi ja uskottavasti lehden sivulla. Ei ole myöskään haittaa katsoa, mitä lehdestä tai kustantajasta kirjoitetaan Wikipediassa tai Twitterissä. Tunnetut saalistajajulkaisut aiheuttavat usein keskustelua. Voit myös kysyä kollegoiltasi onko lehti heille tuttu. Ja Helsingin yliopiston yliopiston tutkijat voivat kääntyä aina myös kirjaston puoleen: openaccess-info@helsinki.fi.


Markku Roinila (TUHAT, ORCID, @Fegster) työskentelee tietoasiantuntijana Helsingin yliopiston kirjastossa.