Avainsana: psykoterapia

Julkaistu

Nuoren aivoinfarktipotilaan psykoterapian haasteet potilastapauksen valossa

Masentuneisuus on yleistä aivoinfarktiin sairastuneilla, koska sairaus muuttaa elämänlaatua perustavanlaisesti. Aivoinfarktin akuutinvaiheen hoito on viime vuosina kehittynyt, mutta potilaiden pidemmän ajan hoitoon ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Heidän elämänlaatunsa on tutkimuksissa todettu heikoksi ja siihen olisi tulevaisuudessa kiinnitettävä enemmän huomiota. Koulutuspotilaakseni hakeutui nuori aivoinfarktipotilas, joka halusi oppia ymmärtämään omaa elämäänsä ja tunteitaan. Työssä pyrittiin tuomaan esiin aivoinfarktipotilaalla esiintyviä haasteita psykoterapiassa.

Psykoanalyyttisessa hoidossa keskeistä on piilotajunnan olemassaolon tunnistaminen ja transferenssin eli tunteensiirron tutkiminen psykoanalyyttisin keinoin. Tavoitteena oli tutkia yhden aivoinfarktiin sairastuneen nuoren potilaan psykoterapian erityispiirteitä laadullisen tapaustutkimuksen menetelmin.  Tutkimusaineisto koostui terapiatunneilla tehdyistä havainnoista ja tuntien jälkeisistä kirjallisista muistiinpanoista. Kliinisin näyttein valotettiin psykoterapian erityispiirteitä. Alan kirjallisuutta tutkimalla pyrittiin ymmärtämään ja selittämään potilaan kokemuksia ja käyttäytymistä. Tarkempaa tutkimusta aivoinfarktia sairastaneen masentuneen nuoren psykoterapiasta ei löytynyt.

Tutkimuspotilaan psykoterapiassa suurimmat haasteet liittyivät potilaan afasiaan sen vaikeuttaessa kommunikaatiota vuorovaikutussuhteessa. Lisäksi aleksitymia hankaloitti tunteiden ja tunteensiirron tutkimista. Kaksi vuotta kestäneen säännöllisen psykoterapian tuloksena masennus väheni ja somatisaationa esiintynyt takareisikipu hävisi kokonaan puolentoista vuoden terapian jälkeen.

Johtopäätöksenä totean, että psykoanalyyttisesti suuntautunut psykoterapia on tuloksellista myös aivoinfarktipotilaan kanssa, jolla on kielellisiä häiriöitä sekä hankaluutta tunteensiirrossa. Se edellyttää psykoterapeutilta vahvaa kykyä kannatella potilaan rajoittunutta itseilmaisua ja luottaa sen kehitysmahdollisuuksiin. Näiden potilaiden kanssa täytyy edetä hitaasti. Terapeutin tulee olla joustava ja tunnistaa potilaan kulloinenkin erityistarve hoitosuhteessa.

Satu-Merita Vuorinen: Nuoren aivoinfarktipotilaan psykoterapian haasteet potilastapauksen valossa

Aikuisten psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapeuttinenkoulutus 2020-2024

Julkaistu

Välttämätöntä olla vakava? Huumorin käyttämisen mahdollisuudet psykoterapiassa

Psykoterapiaan hakeutuvat henkilöt kärsivät usein pitkäaikaisista, elämää huomattavasti rajoittavista ja tuskallisista psyykkisistä oireista. Lähtökohtaisesti psykoterapia on ”vakava asia”, jossa ei tuntuisi olevan sijaa ainakaan liialliselle leikillisyydelle. Jos selailee esimerkiksi nettisivustoilla psykoterapeuttien luonnehdintoja itsestään ja työskentelytavoistaan, ei voi olla kuitenkaan panematta merkille, kuinka paljon huumorintajuisuutta ja huumorin mahdollisuutta niissä tuodaan esille ja korostetaan. Vaikuttaakin siltä, että hyvin monet psykoterapeutit suhtautuvat huumoriin lähestymistapana ja jopa interventiona varsin positiivisesti.  Ajattelen itsekin, että huumorin mahdollisuus on minulle tärkeä osa työtäni psykoterapeuttina. Huumori, kyky nähdä lähes kaikissa tilanteissa koomisia piirteitä voidaan nähdä jopa eräänlaisena terapeutin keskeisenä ”eloonjäämistaitona” etenkin pitkäaikaishoitoa vaativien, vakavasti oireilevien asiakkaiden kanssa. Tässä psykoterapiaopintojeni lopputyössä halusin kartoittaa erilaisia näkemyksiä huumorin ilmenemismuodoista ja mahdollisuuksista psykoterapiassa.

Aito huumori, ilo ja vitsailu voivat tuoda huomattavaa helpotusta elämään ja huumorilla ja naurulla on tunnetusti positiivisia terveysvaikutuksia. Monet psykoterapeutit korostavat huumoria lähestymistapana ja interventioiden osana, mutta siitä huolimatta huumorin asema psykoterapiassa on epäselvä, ja systemaattisia tutkimuksia huumorin merkityksestä terapiaprosessin onnistumiselle on hyvin vähän.

Tutkimuskysymyksinä tässä kirjallisuuskatsauksessa oli:

  1. Minkälaista tutkimustietoa on löydettävissä huumorin käyttämisestä psykoterapiassa?
  2. Millä tavalla huumorin käyttö kirjallisuuden perusteella parantaa psykoterapiahoidon onnistumista tai toisaalta onko huumorin käyttämisellä psykoterapiassa mahdollisia vaaroja?

Kirjallisuuden perusteella terapiasuhteen laatu on erittäin merkittävä terapiahoidon onnistumista ennakoiva tekijä terapiasuuntauksesta riippumatta. Toimivassa ja tasavertaisessa terapeutin ja asiakkaan yhteistyösuhteessa huumoria on mahdollista käyttää ja sillä voi olla useita positiivisia vaikutuksia. Terapeutin henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat myös tutkimusten mukaan merkittävästi terapian lopputulokseen. Terapeutin ominaisuuksista lämmön, optimismin ja huumorin on todettu olevan yhteydessä positiiviseen hoitotulokseen. Terapiassa työskennellään aina jollain tavalla asiakkaan tunnesäätelyn ongelmien kanssa. Tässä työskentelyssä huumorin mahdollisuus saattaa tarjota hyvin suotuisia lähtökohtia. Joissakin tapauksissa huumorin käyttö terapiassa ei ole perusteltua ja sillä voi olla lopputulosta vaarantavia vaikutuksia. Tällöin joko terapeutti tai asiakas käyttää huumoria defensiivisesti, mikä saattaa ehkäistä etenemistä terapian tunnetyöskentelyssä. Terapeutti saattaa myös olla narsistisesti viehättynyt omasta vitsailustaan, jolloin huumori ei palvele asiakkaan tarpeita.

Petri Tiitta: Huumorin käyttämisen mahdollisuudet psykoterapiassa

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Touretten oireyhtymän psykoterapia: systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Touretten oireyhtymä on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, jonka tunnusmerkki ovat pitkäkestoiset tic-oireet. Sen hoitoon on kehitetty spesifejä psykoterapiamuotoja, joiden tehokkuutta sekä terapiavaikutuksen mediaattoreita ja moderaattoreita aikuisten potilaiden hoidossa selvitettiin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Useat systemaattiset kirjallisuuskatsaukset, meta-analyysit ja alkuperäistutkimukset puoltavat tavankääntömenetelmän tai CBIT-intervention tehokkuutta tic-oireisiin verrattuna tukea antavaan psykoterapiaan. Myös ERP-menetelmästä on lupaavia alustavia tuloksia. Tic-oireiden vaikeusaste hoidon alussa ei näytä olevan este terapian tuloksellisuudelle. Muista psykoterapioista tutkimustietoa on vain vähän.

Johan Ahti: Touretten oireyhtymän psykoterapia: systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Kognitiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma sisältäen hypnoterapiaa 2020-2023

Julkaistu

Hoitoon pääsyn keston yhteys hoidon tuloksellisuuteen lyhyissä psykoterapioissa

Psykoterapiahoidon aloittaminen voi viivästyä monista syistä. Kysymykset viivästymisen yhteydestä hoidon tuloksellisuuteen sekä viiveen taustalla olevat syyt ovat tärkeitä hoidon järjestämisen ja hoitoon ohjaamisen kannalta. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin potilaan oireilun vaikeusasteen yhteyttä psykoterapiahoitoon pääsyyn kuluneeseen aikaan sekä kuluneen ajan yhteyttä psykoterapian tuloksellisuuteen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (nykyisin HUS-yhtymä) lyhyissä aikuispotilaiden ostopalvelupsykoterapioissa.

Oireilun vaikeustasoa ja terapian tuloksellisuutta mitattiin kolmen kyselymittarin avulla, jotka potilaat täyttivät psykoterapiahoidon alussa ja lopussa. Kumpaakin tutkimuskysymystä tutkittiin sovittamalla aineistoon yhden selittäjän lineaarinen regressiomalli kutakin kyselymittaria kohden. Mittarin kliinisen pistemäärän muutosta terapian aikana käytettiin tuloksellisuuden mittana.

Potilaan oireilun vaikeusaste hoidon alussa ei ollut yhteydessä psykoterapian alkamisen kestoon. Terapian alkamisen kesto oli yhteydessä masennusoireiden muutokseen tilastollisesti merkitsevästi (p<.05) siten, että pitempi terapian alkamisen kesto ennusti heikompaa hoidon tulosta. Terapian alkamisen kesto selitti tulosmittarin vaihtelusta 0,8 %. Ahdistuneisuusoireisiin terapian alkamisen kestolla ei ollut yhteyttä.

Kliiniseltä kannalta masennusoireiden kohdalla havaittu yhteys on varsin vähäinen, mutta täysin merkityksettömänä sitä ei kuitenkaan voi pitää. Tulokset antavat viitteitä siitä, että masennusoireiden hoidossa psykoterapian nopealla aloittamisella saattaa olla enemmän merkitystä kuin ahdistuneisuusoireiden hoidossa.

Marko Salmenkivi: Hoitoon pääsyn keston yhteys hoidon tuloksellisuuteen lyhyissä psykoterapioissa 

Kognitiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma sisältäen hypnoterapiaa 2020-2023

Julkaistu

Hypnoosiavusteinen systemaattinen poisherkistäminen akrofobian hoidossa – tapaustutkimus

Tässä tapaustutkimuksessa tarkastellaan hypnoosiavusteisen systemaattisen poisherkistämisen vaikutusta yksittäisen potilaan akrofobiaan osana kymmenen kerran kognitiivista hypnoterapiaa.

Akrofobia eli korkean paikan kammo on fobioihin kuuluva ahdistuneisuushäiriö. Kognitiivinen psykoterapia on todettu tutkimuksissa ahdistuneisuushäiriöiden vaikuttavaksi hoitomuodoksi. Tutkimusten mukaan hypnoterapian integroiminen kognitiiviseen psykoterapiaan tehostaa hoitotuloksia. Kognitiivinen hypnoterapia tarkoittaa hypnoterapian ja kognitiivisen psykoterapian yhdistelmää. Fobioiden ensisijainen hoitomuoto on altistus pelon kohteelle. Altistusta voidaan tehdä in vivo eli todellisessa ympäristössä, tai mielikuvissa. In vivo -altistukseen liittyy suuri keskeyttämisriski. Systemaattinen poisherkistäminen on mielikuva-altistusta, johon on yhdistetty syvää lihasrentoutusta. Rentouden tunne auttaa potilasta kestämään altistuksen aikaista ahdistusta, jonka sietämisen vaikeuteen in vivo -altistuksen keskeytysriski vaikuttaa liittyvän. Hypnoosiavusteisessa systemaattisessa poisherkistämisessä rentouden tunne saavutetaan hypnoosin avulla.

Tässä tapaustutkimuksessa tarkastellun hoidon sisältämä hypnoosiavusteinen systemaattinen poisherkistäminen toteutettiin terapeutin ohjaamana kahden istunnon aikana. Potilas teki lisäksi itsenäisesti in vivo -altistusta. Hoitoon sisältyi altistuksen lisäksi myös muita erilaisia kognitiivisen psykoterapian ja hypnoterapian menetelmiä. Hoidon tulosta arvioitiin CORE-OM -mittarilla, potilaan sanallisella arviolla ja terapeutin omalla arviolla.

Akrofobia ei täysin poistunut psykoterapiajakson aikana, mutta potilas vaikutti oman arvionsa ja terapeutin arvion perusteella hyötyneen hoidosta. Potilaan oirepisteet viittasivat lähtötilanteessa terveeseen ei-kliiniseen tulokseen, ja oirepisteissä ei tapahtunut psykoterapiajakson aikana muutosta. Tapaustutkimuksessa jäi epäselväksi missä määrin hypnoosiavusteinen systemaattinen poisherkistäminen auttoi potilasta yksittäisenä menetelmänä tai loi pohjaa muiden terapiamenetelmien hyödyntämiselle akrofobian hoidossa. On mahdollista, että hypnoosiavusteinen systemaattinen poisherkistäminen integroituna kognitiiviseen psykoterapiaan vaikutti osaltaan hoidon lopputulokseen. Tutkimustiedon ja tämän tapaustutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että hypnoosiavusteista systemaattista poisherkistämistä kannattaa tässä tapaustutkimuksessa tehdyt parannusehdotukset huomioiden integroida kognitiiviseen psykoterapiaan akrofobian hoitamiseksi.

Viivi Strömberg: Hypnoosiavusteinen systemaattinen poisherkistäminen akrofobian hoidossa – tapaustutkimus

Kognitiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma sisältäen hypnoterapiaa 2020-2023

Julkaistu

Assimilaatiotason muutos psykoterapiassa – kirjallisuuskatsaus ja tapausesimerkit assimilaatiotason muutoksesta masennuspotilailla

 

Opinnäytetyössä esitellään assimilaatiomallin taustalla olevaa teoriaa ja assimilaatiotasojen muutosta kuvaava asteikko, (Assimilation of Problematic Experiences, APES) sekä keskeiset tutkimusraportit, jotka kuvaavat assimilaatiotason muutosta psykoterapeuttisen hoidon aikana masennuspotilailla. Assimilaatiomallia sovelletaan myös kirjoittajan omaan potilasaineistoon.

Assimilaatiotasojen muutosta on tutkittu pääosin kvalitatiivisen tapaustutkimuksen menetelmin ja tutkimus on keskittynyt vastaamaan kysymykseen, miten psykoterapiassa tapahtuva hoidollinen muutos tapahtuu. Assimilaatiotason muutosta tapahtuu sekä yksittäisen terapiatapaamisen aikana että terapiaprosessin kuluessa. Tutkimustulosten perusteella vaikuttaa siltä, että assimilaatiotason muutos asteikolla ylöspäin on yhteydessä hyvään hoitovasteeseen oirekyselyillä arvioiden. Assimilaatiotason muutosta asteikolla ylöspäin tukee työskentely terapeuttisen lähikehityksenvyöhykkeen tuntumassa. Psykoterapeutin tuella mahdollistuvat potilaan oivallukset ja uuden oppiminen myös lähikehityksen vyöhykkeen ylärajalla. Opinnäytetyö nostaa, assimilaatiotason muutosta tarkastelemalla, esiin psykoterapeuttisen yhteistyön merkitystä hoidollisen muutoksen mahdollistajana. Psykoterapeutin on APES-tasoja seuraamalla mahdollista pyrkiä valitsemaan interventio, joka todennäköisimmin edistää psykoterapian etenemistä.

Työssä kuvatuissa potilasesimerkeissä assimilaatiotason muutoksia havaitaan hoidon aikana. Muutokset olivat luonteeltaan sahaavia eikä pidemmän aikavälin muutosta voida arvioida Katrin tapauksessa, jossa psykoterapia on vielä kesken. Idan tapauksessa APES-tason vaihtelut jatkuvat edelleen pitkän terapeuttisen hoidon jälkeen.

Tuija Vakkila: Assimilaatiotason muutos psykoterapiassa – kirjallisuuskatsaus ja tapausesimerkit assimilaatiotason muutoksesta masennuspotilailla

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma, 2020-2023
Julkaistu

Kaksi korvaa – ja se kolmas. Yksilöpsykoterapiaprosessin erityiset hetket asiakkaan muutosprosessin edesauttajina.

Tämän opinnäytetyön tarkoitus on tutkia laadullisen tapaustutkimuksen kautta, mitkä erityiset hetket terapeutin ja asiakkaan välisessä yhteistyössä ovat auttaneet asiakkaan muutosprosessia eteenpäin. Tavoitteena on analysoida asiakkaiden ajatuksia, tunteita, kokemuksia sekä näiden merkityksiä läpikäymästään psykoterapiaprosessista sekä näiden koetusta myönteisestä vaikutuksesta omaan toipumiseensa. Tapaustutkimuksen päätulosten perusteella intensiiviset kohtaamisen hetket, merkityksellisyyden kokeminen, riittävä myönteisyys ja aktiivisuus työskentelyotteessa, asioiden tiedostaminen yhdessä, varauksettoman arvostuksen ja hyväksynnän saaminen, jaettu ymmärrys, validointi, tuki, sallivuus ja kokemusten normalisointi ovat asiakkaille erityisen tärkeitä tekijöitä oman toipumisen edistämisessä. Lisäksi mahdollisuus korjaavien tunnekokemusten saamiseen, emotionaalisten kipujen kanssa hoivatuksi tulemiseen sekä terapeutin kannustava ja lämmin suhteessa olemisen tapa ovat asiakkaalle merkityksellisiä tekijöitä.

Pauliina Ruusuvuori: Kaksi korvaa – ja se kolmas. Yksilöpsykoterapiaprosessin erityiset hetket asiakkaan muutosprosessin edesauttajina.

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Kognitiivis-integratiivisen psykoterapian vaikutus asiakkaan mentalisaatiokykyyn

Mentalisaatiolla tarkoitetaan ihmisen kykyä tarkastella ja tulkita oman ja muiden käyttäytymisen taustalla olevia mielentiloja sisällyttäen tunteita, toiveita, haluja ja tavoitteita – kykyä nähdä mieli mielessä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että mentalisaatiokyky on alentunut etenkin vakavammissa psyykkisissä häiriöissä. Psykoterapiakentällä ilmiötä on tutkittu etenkin psykodynaamisen viitekehyksen näkökulmasta. Psykoterapian on aiemmissa tutkimuksissa havaittu vahvistavan mentalisaatiokykyä ja tämä on ollut yhteydessä psyykkisen voinnin kohenemiseen.

Tässä työssä tarkasteltiin kognitiivis-integratiivisen psykoterapian vaikutusta asiakkaan mentalisaatiokykyyn. Asiakkaalla oli kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi. Mentalisaation haasteita tarkasteltiin RFQ-54-kyselyllä psykoterapian alussa ja lopussa. Lisäksi tarkasteltiin sisällönanalyysin keinoin mentalisoinnin eri ulottuvuuksien (kognitiivinen-affektiivinen, itse-toinen) ilmenemistä asiakkaan kerronnassa psykoterapian kuluessa. Psykoterapian päättyessä asiakkaan mentalisaatio oli kääntynyt epävarmuudesta omien ja toisten mielentilojen suhteen varmuudeksi näistä tiloista, eli hypomentalisaatiosta hypermentalisaatioon. Asiakkaan mentalisoiva puhe kääntyi psykoterapian ensimmäisen kolmanneksen jälkeen itseen kohdistuvasta ajatusten kuvaamisesta enemmän kohti omien tunteiden kuvaamista. Muiden ihmisten ajatuksia ja tunteita asiakas sanoitti vähänlaisesti läpi psykoterapian. Asiakkaan psyykkinen vointi oli psykoterapian lopussa CORE OM-mittarilla tarkasteltuna hivenen heikompaa kuin psykoterapian alussa, mutta muutos ei ollut merkittävä.

Anne Vähätalo:  Kognitiivis-integratiivisen psykoterapian vaikutus asiakkaan mentalisaatiokykyyn

Kognitiivis-integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Varhaiset objektisuhteet ja erillisyys psykoterapiassa

Lopputyössäni tarkastellaan erillisyyttä varhaisen objektisuhdekehityksen valossa, erillisyyden puutteisiin yhdistyviä vaikeuksia sekä erillisyyteen tukemista psykoterapiassa.  

Taustaksi esitellään eriytymis-yksilöitymis -kehitykseen liittyviä käsitteitä, kuvataan itse- ja objektirepresentaatioiden muodostumista transitionaalitilassa (Winnicott) ja erilaisia suhteessa olon muotoja (Ogden).

Erillisyyden menetystä kuvataan ensin diagnostisesti, vuorovaikutuksessa, kielellisinä ilmiöinä ja koetun ahdistuksen näkökulmasta ja sen jälkeen etenevinä prosesseina, joihin liittyy objektirepresentaatioiden fragmentoitumista (Kohut) sekä merkitysyhteyksien purkautumista (Bion). Päätteeksi tarkastellaan terapeutin toimintaa uutta rakennetta luovien vaihespesifien sisäistysten kehitysobjektina (Tähkä) sekä transferenssisuhteessa tapahtuvaa arkaaisen materiaalin läpityöstämistä.

Psykoterapian ydin sisältyy ajatukseen, että psyykkisillä oireilla on mieli eli jokin merkitys tai yhteys potilaan kokemushistoriaan, joka voidaan terapian avulla tavoittaa ja jonka tunnistaminen vapauttaa psyyken traumaattisesta toistamispakosta. Terapian uutta rakennetta luovat sisäistykset tehostavat ahdistuksenhallintaa, psyykkistä integraatiota ja ego-dominanssia. Defensiivisen suojautumisen tarve vähenee. Psyykkisen erillisyyden rakentumisen myötä mahdollistuvat minän kokema narsistinen tyydytys ja merkitykselliset objektisuhteet.

Taru Levomäki: Varhaiset objektisuhteet ja erillisyys psykoterapiassa

Psykodynaaminen nuorten yksilöpsykoterapeuttikoulutus 2019-2022

Julkaistu

Fear is the mindkiller – tapauskuvaus nuoren koulutuspsykoterapiahoidosta

Opinnäytetyössäni käsittelen itseäni suuresti inspiroineen psykoterapiassa käyneen nuoren potilaan hoitoprosessia, sekä yhteistä matkaamme. Potilas oli hoidon alkaessa 16-vuotias, käynnit toteutuivat kahdesti viikossa. Opinnäytetyön nimen mukaisesti, hoidon alussa potilaan pelko ja sen vastaanotto terapiassa oli keskeistä. Terapiassa pelko sai seurakseen ajattelun, myöhemmin yhteisen fantasioinnin. Pelko toimi Frank Herbertin lausahduksen mukaisena ’ajattelun tappajana’, jolle vastavoimaksemme terapiassa loimme yhteisen ajattelun, pyrkimyksen ymmärryksen ja mielekkyyden etsimiseen.

Teoreettisesti työssä käsitellään mm. Ogdenin ja Winnicottin ajatuksia. Ogdenin käsite ”reverie” – että uneksiminen ja assosiointi tapahtuu myös terapeutin sisäisellä mielennäyttämöllä, jopa käyntien aikana, ja että kaikki tämä on tärkeää ja hyödyllistä hoitoprosessin kannalta. Reverien kautta voi kokea sellaista ymmärrystä itsestään, potilaasta ja hoitoprosessista, jota ei muutoin ole saatavissa. Winnicotin käsite ’transitionaali-ilmiö’, toimii kuvauksena sisäisen maailman ja ulkoisen realiteetin välissä olevasta: leikistä, huumorista, spontaaniudesta. Sekä Ogdenin, että Winnicotin kuvaamat tavat olla elämyksellisessä vuorovaikutuksessa toteutui opinnäytetyössä käsitellyn hoitoprosessin myöhemmässä vaiheessa.

Tero Viljamaa: Fear is the mindkiller – tapauskuvaus nuoren koulutuspsykoterapiahoidosta

Psykodynaaminen nuorten yksilöpsykoterapeuttikoulutus 2019-2022