Avainsana: varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia

Julkaistu

Äitiyden idealisaatiota purkamassa – äitiyteen liittyvän ambivalenssin kanssa työskentely varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Äidiksi tuleminen on monelle naiselle yksi elämän tärkeimmistä tavoitteista. Ensimmäistä kertaa äidiksi tullessaan nainen käy läpi yhden elämänsä keskeisimmistä siirtymävaiheista, joka mahdollistaa hänen identiteettinsä muuttumisen vanhempiensa lapsesta oman lapsensa vanhemmaksi. On tavallista, että äidiksi tuleminen herättää naisessa epävarmuutta ja tunteiden kirjoa. Ambivalenssin hyväksyminen, niin äitiyttä kuin vauvaakin kohtaan, auttaa äitiä etenemään tässä kasvukriisissä kohti äitiyttä. Jos vastatunteiden kohtaaminen ja käsittely ei onnistu, voi tämä johtaa psyykkisten suojamekanismien, kuten idealisaation, aktivoitumiseen. Tuekseen äiti tarvitsee turvallisia ihmissuhteita, joiden kanssa hän voi lähestyä vaikeita tunteita ja työskennellä niiden kanssa. Jos tukea lähisuhteista ei ole saatavilla, tarvitaan ulkopuolista apua. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti, hyödyntäen ”hyvän isoäidin transferenssia”, voi tulla äidille tähän avuksi.

Tässä opinnäytetyössä tutkin yhden koulutuspsykoterapiaan ohjautuneen äidin äitiyden kokemuksen rakentumista, pohtimalla millä tavalla äiti pystyi käsittelemään raskauteen, vauvaan ja äitiyteen liittyvää ambivalenssia. Olen myös kiinnostunut siitä, millä tavoin varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia mahdollisesti auttoi äitiä tämän ambivalenssin työstämisessä ja auttoiko työskentely helpottamaan äidin äitiyteen liittämää idealisaatiota. Koulutuspsykoterapian aikana äiti tuotti voimakasta epävarmuutta äitinä pärjäämisestä ja pyrki saamaan itsetunnolleen tukea idealisoidun äidin mallista. Tämän työstämiseen äiti tarvitsi psykoterapeuttista apua. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa äidille pyrittiin tekemään tilaa ambivalenssin kokemiselle, pyrkimyksenä helpottaa äitiyteen liittyvää idealisaatiota. Työskentelyn päätösvaiheessa oli nähtävillä, että äiti oli löytänyt tavan toteuttaa äitiyttään omalla tavallaan. Äidin ja vauvan välinen suhde oli lähtenyt rakentumaan niin, että se tyydytti suhteen molempia osapuolia.

Miia Nykänen-Khaling: Äitiyden idealisaatiota purkamassa – äitiyteen liittyvän ambivalenssin kanssa työskentely varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017 – 2021

Photo by Danijel Durkovic on Unsplash

Julkaistu

Äitini tyttärenä ja tyttäreni äitinä – äitisuhteen käsittely varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Äitisuhde on ihmisen ensimmäinen suhde. Se alkaa jo ennen syntymää ja vaikuttaa koko elämän. Äitiystila (motherhood constellation), johon raskaus naisen johdattaa, saa tulevan äidin tarkastelemaan oman äidin äitiyttä ja lapsuuden hoivakokemuksia. Psyykkisenä rakenteena äitiystila aktivoituu aina kun lapsella on jotain äitiä huolestuttavaa, vaikka lapsi olisi jo aikuinen. Lapsi luo kiintymyssuhteensa ensimmäisenä yleensä äitiin tai siihen, joka häntä hoitaa päivittäin. Tästä muovautuu kiintymyssuhdemalli, jonka pohjalta lapsi jatkossa luo uusia ihmissuhteita. Myös menetys- ja traumakokemukset vaikuttavat tähän joko tiedostettuina tai tiedostamattomina ja käsittelemättöminä ylisukupolvisina taakkasiirtyminä. Tämän opinnäytetyön potilastapauksessa äitisuhdetta prosessoitiin varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa toisen lapsen syntymän jälkeen, kun tyttövauvan itkuisuus herätti äidissä vaikeita tunteita ja aktivoi äidin äitisuhteeseen liittyvät hankalat tunteet. Tutkimuskysymyksenä oli, miten äitisuhteen käsittely tässä vaiheessa äitiyttä ja se, että mukana työskentelyssä on osalla terapiakäynneistä myös äidinäiti, vaikuttavat äitisuhteen käsittelyyn ja äidin äitiyteen sekä äitisuhteeseen. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian avulla äidin suhde omaan äitiyteen (kokemus tyttäreni äitinä) ja omaan äitiin (kokemus äitini tyttärenä) selkiytyi. Kolmen sukupolven konkreettisen terapiassa tapahtuneen kohtaamisen ja kannattelun kautta äidin ja äidinäidin välille syntyi uudenlainen yhteys. Tämä lisäsi äidin ymmärrystä omaa lapsuuttaan ja äitiään kohtaan ja rauhoitti äidin omaa äitiyttä suhteessa omaan tyttäreensä ja mahdollisti lapsen suhdetta isoäitiinsä.

Virpi-Mari Viinikainen:  Äitini tyttärenä ja tyttäreni äitinä -äitisuhteen käsittely varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian koulutusohjelma 2017-2021

Julkaistu

Äidin ja keskosvauvan varhainen suhde

Kun vauva syntyy ennenaikaisesti, vanhemmuuden kehitysprosessi häiriintyy herkästi. Ennenaikainen syntymä, vauvan ja vanhempien toisistaan eroon joutuminen ja vauvan sairaalahoito ovat usein niin vauvalle kuin vanhemmille traumaattisia kokemuksia. Taustalla voi myös olla muita trauma- ja menetyskokemuksia, kuten lapsettomuushoitoja ja keskenmenoja, jotka saattavat vaikuttaa siihen, miten ja minkälaiseksi varhainen suhde vauvaan alkaa sairaalassa rakentua. Perhekeskeinen vastasyntyneiden tehohoito edistää vanhempien ja vauvan välistä vuorovaikutusta. Läsnäolo ja osallistuminen lapsen hoitoon sairaalassa ovat tärkeitä selviytymiskeinoja emotionaalisesti raskaassa tilanteessa. Sairaalaympäristö ei kuitenkaan ole sama kuin koti ja ennenaikainen tai sairas vastasyntynyt asettaa vauvan ja vanhemman suhteen kehittymisen erilaiseen tilanteeseen kuin terve vastasyntynyt. Tässä opinnäytetyössä tutkin hoitoprosessia, jossa äiti ja vauva joutuivat eroon vauvan synnyttyä keskosena. Sairaalahoidosta kotiutumisen jälkeen toteutuneilla kotihoitokäynneillä keskeisiksi teemoiksi nousivat äidin kokemus separaatiosta ja vauvan menettämisen pelko liittyen aikaisempiin menetyskokemuksiin. Näiden teemojen käsittely varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa mahdollisti äidille myönteistä muutosta ja kiintymystä vauvaan. Pohdin työssäni myös laajemmin varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian mahdollisuuksia osana perhekeskeistä vastasyntyneiden tehohoitoa.

Riikka Turunen: Äidin ja keskosvauvan varhainen suhde -varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian avulla kohti vauvaa

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017-2021

Julkaistu

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaprosessi kohtuvauvan menetyksen jälkeisessä uudessa odotuksessa ja vauva-ajassa

Kohtukuolema on vanhemmille raskas ja järkyttävä kokemus, johon vanhemmat tarvitsevat apua. Vauvan kuolemalla voi olla hoitamattomana useita kielteisiä seurauksia vanhempien terveyteen, myöhempien lasten odotuksiin ja perheen muihin lapsiin ja heidän mahdollisiin raskauksiinsa ja vanhemmuuteensa. Menetyksen jälkeen vanhemmat toivovat usein uutta raskautta mahdollisimman pian. Se voi kuitenkin tuoda vanhemmille yllätyksenä ristiriitaisia ja vaikeita tunteita, joita varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa on tärkeää tunnistaa ja työstää. Vanhemmille on myös annettava tilaa muistella kuollutta vauvaansa samalla kun luodaan yhteyttä ja mielikuvia kohdussa kasvavaan vauvaan. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa autetaan vauvansa menettänyttä vanhempaa luomaan suhdetta syntyvään vauvaan niin että menetetyn ja uuden vauvan eriytyminen vanhemman mielessä tulee mahdolliseksi. Lisäksi on tärkeää, että vanhemmat voivat kokea menetyksen jälkeisessä raskaudessaan myös myönteisiä tunteita. Tämä opinnäytetyö on laadullinen tutkimus, jossa tutkittiin niitä tekijöitä, jotka auttoivat vanhempia yhdessä varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaprosessissa kohtuvauvan menetyksen jälkeisessä uudessa odotuksessa ja vauva-ajalla. Auttaviksi tekijöiksi raskausajan psykoterapiassa nousi kuusi teemaa: tiiviit terapiakäynnit, menehtyneestä kohtuvauvasta puhuminen, isän osallistuminen terapiakäynneille, äidin syyllisyyden tunteiden käsittely, odotetusta kohtuvauvasta puhuminen ja suvun aiempien menetysten merkitysten ymmärtäminen. Vauva-ajan hoidossa oli kaksi keskeistä teemaa: terapian jatkuminen riittävän pitkään ja syntyneen vauvan äärellä oleminen ja vuorovaikutustyöskentely tämän vauvan kanssa.

Salla-Maaria Heikkinen: Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaprosessi kohtuvauvan menetyksen jälkeisessä uudessa odotuksessa ja vauva-ajassa

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017-2021

 

Julkaistu

PSYKOLOGINEN SYLI -Äitiystilan ja terapeuttisen allianssin ilmeneminen varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa, tapaustutkimus

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian ajoittuminen raskaus- ja pikkulapsiaikaan määrittää terapialle erilaisen hoidollisen asetelman kuin muissa psykoterapiamuodoissa: hoitoa hakevalle äidille on parhaillaan muodostumassa tai uudelleenaktivoitumassa äitiyteen liittyvä, ainutlaatuinen psyykkinen organisaatio: äitiystila (”motherhood constellation”). Äitiystila edellyttää terapeutilta kykyä luoda ja ylläpitää omanlaistaan terapeuttista allianssia, jossa korostuvat hyväksyntä, hoiva ja kannattelu. Terapian tehtävänä on tarjota äidille tukisuhde, jonka myötä äiti pystyy tarjoamaan vastaavan lapselleen ja näin mahdollistuu lapsen turvallinen kiintyminen vanhempaansa.

Tämä opinnäytetyö on laadullinen tapaustutkimus äitiystilan ja terapeuttisen allianssin ilmenemisestä yhdessä varhaisen vuorovaikutuksen koulutuspsykoterapiassa. Tarkastelin äitiystilan ilmenemistä sen komponenttiteemojen mukaisesti ja terapeuttista allianssia analysoin potilaan näkökulmasta, keskittyen siihen, mikä siinä oli potilaalle merkityksellistä.

Johtopäätöksenä opinnäytetyöstäni voin todeta, että terapeuttinen allianssi tarjosi äitipotilaalle korjaavien kokemusten lisäksi mahdollisuuden muokata omaa elämäntarinaansa johdonmukaisemmaksi, mikä on merkityksellistä niin äidin kuin syntyvän vauvankin hyvinvoinnille.

Katja Niela: PSYKOLOGINEN SYLI – Äitiystilan ja terapeuttisen allianssin ilmeneminen varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa, tapaustutkimus

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017-2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Julkaistu

Pikkukeskosperheen toistuvat negatiiviset kokemukset vanhemman ja lapsen suhteen riskinä ― varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia hoitomahdollisuutena

Pikkukeskosen syntymä on aina jonkinlainen kriisi perheelle. Jo raskausaika, synnytys voivat olla poikkeavia ja traumaattisia, huoli lapsesta jatkuu usein pitkään. Vauva on pitkään tehohoidossa ja vauvan valmiudet kontaktiin tulevat viiveellä.  Vastasyntyneen mieli kehittyy suhteessa ensisijaiseen hoivaajaan.  Vanhemman kautta tuleva hoivaympäristö voi tasoittaa lapsen biologista haavoittuvuutta. Oleellista vanhemman ja lapsen suhteen kannalta vaikuttaa olevan se, miten pikkukeskosuus vaikuttaa vanhempaan ja mielikuviin, mitkä vanhemman voimavarat ovat tai miten pikkukeskosuus vaikuttaa lapsen vuorovaikutusominaisuuksiin. Pikkukeskosen vanhempi joutuu sopeutumaan mielikuvien ristiriitaan sekä jatkuvaan huoleen. Halusin tutkia: millaisia psykoterapeuttisen hoidon aiheita ja tarpeita pikkukeskosperheillä on. Ja miten varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia voi vastata näihin tarpeisiin. Näitä tarkastelin kolmen videoidun tapaamisen kautta. Hoidon aiheet (teemat) liittyivät siihen miten ennenaikaisuus vaikutti lapseen, vanhemmaksi kasvamiseen ja vanhempi-lapsisuhteeseen. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti voi auttaa vanhempaa sopeutumaan, käsittelemään hankalia tunteita, tarkastelemaan vauvan mieltä ja vihjeitä ja sitä kautta saada muutosta mielikuviin, ja suhteeseen ja kohtaamaan vauvan sellaisena kuin hän on omine tarpeineen ja potentiaaleineen. Psykoterapeutti voi auttaa vanhempaa tutustumaan vauvaan ja auttaa löytämään keinoja ymmärtää, tukea ja kannatella lasta. Sekä vanhempi ja vauva voivat olla aktiivisia psykoterapiassa ja saada kokemuksia ymmärretyksi, kannatteluksi ja hoivatuksi tulemisesta.

Marika Leppänen: Pikkukeskosperheen toistuvat negatiiviset kokemukset vanhemman ja lapsen suhteen riskinä ― varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia hoitomahdollisuutena

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia 2017-2021

Julkaistu

Äitiyden roolin takana – Ulkokohtainen äitiydenkokemus varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Vauvaa toivoneet ja raskaaksi tuloa suunnitelleet äidit voivat vauvan synnyttyä kokea ulkokohtaisuutta omassa äitiydessään. Äitiys ei olekaan äidin odottamalla tavalla nautinnollista, vauva koetaan vaativana ja oma äitiys nähdään epäonnistuneena. Ulkokohtaisessa äitiydenkokemuksessa äiti voi kokea pettymystä, häpeää ja syyllisyyttä omista tunteistaan vauvaa kohtaan tai voimakkaimmillaan kokemuksessa voidaan tunnistaa dissosiatiivisia piirteitä kokemusten lohkomisen ja omien tunteiden turruttamisen muodossa. Ulkokohtaisen äitiydenkokemuksen merkitys äidin mielelle voi olla varhaisen kiintymyssuhdetrauman torjuminen uuden kiintymyssuhteen syntyessä ja rakentuessa. Sen voidaan ajatella olevan jopa sopeutumista edistävä tai toimintakykyä ylläpitävä reaktio. Opinnäytetyössä tutkin fenomenologisesti kokemusta ulkokohtaisesta äitiydenkokemuksesta. Ulkokohtainen äitiydenkokemus näyttäytyy analyysin pohjalta äidin pettymyksenä omaan tunnevasteeseen ja syyllisyyden, esittämisen, reipastumisen sekä roolin päälle laittamisen olona. Vaikeus hyväksyä ambivalenssia ja aggressiota itsessä ja vauvassa, äitiyteen ja vauvaan liittyvät epärealistiset odotukset, vaikeus hyväksyä oma tarvitsevuus ja vaille jääminen sekä vaikeus läheisten ihmissuhteiden luomisessa tulevat esiin ulkokohtaiseen äitiydenkokemukseen liittyvinä teemoina.

Satu Lindfors: Äitiyden roolin takana – Ulkokohtainen äitiydenkokemus varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017-2021