Digitaalisten aineistojen sanomalehtihakemiston historiasta

Kirjoittajana Heikki Kokko, FT, Tutkijatohtori Tampereen yliopisto

“Kirjoittaminen pääkaupungin lehtien tavattoman isoista nidoksista edellyttää kirjoittajattarelle paitsi ennen tarpeellisiksi huomattuja ominaisuuksia lisäksi määrän ruumiillista voimanponnistusta. ”

Näin kertoi vuonna 1902 Suomen sanomalehtihakemiston alkuperäistä kokoamistyöstä hankkeen työnjohtajana toiminut maisteri H. J. Heikel. Suomen sanomalehdistöä vuodesta 1771 vuoteen 1890 jäsentänyt projekti oli tuolloin ollut käynnissä jo kaksitoista vuotta ja edennyt kronologisesti 1770-luvulta 1880-luvulle. Hankkeen käytännön työn tekivät projektiin palkatut naiset, jotka kävivät sanomalehtien vuosikertoja läpi kirjoittaen jokaisesta löytämästään artikkelista pahvikortin, jossa oli sanomalehden viittaustiedot ja selitettiin kirjoituksen sisällys. Heikelin sitaatti kuvaa siirtymää 1870-luvulta 1880-luvulle, jolloin sanomalehtivuosikertojen kokonaismäärä ja fyysinen koko kasvoivat nopeasti. Painoteknisistä syistä sanomalehtien sivumäärää ei juuri voitu lisätä, joten kasvu toteutettiin lehtien ilmestymistä tihentämällä sekä sivujen kokoa suurentamalla. Raskaiden vuosikertaniteiden päivästä toiseen jatkunut kääntely teki Heikelin kuvauksen mukaisesti jo ennestään henkistä tarkkaavaisuutta vaativasta työstä myös ruumiillisesti rasittavaa.

Kortistolaatikko (kuvaaja Ilona Fors)

Nyt 2000-luvulla suuria nidoksia käännelleiden ja niistä tietoja käsin kirjoittaneiden avustajien työ on osittain kaikkien saatavissa Kansalliskirjaston digitaalisten aineistoista kohdasta Artikkelihakemisto [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/directory], joka tarjoaa portin niin 1800-luvun suomalaisen yhteiskunnan menneisyyteen kuin eri alueiden paikallishistoriaan. Nykyisessä muodossaan hakemisto myös sisältää suorat linkit Kansalliskirjaston digitaalisten aineistojen sanomalehtiin, joissa artikkeleita voi lukea alkuperäisessä asussaan.

Artikkelihakemistolla on pitkä ja moninainen historiansa, jonka ymmärtäminen auttaa myös käsittämään sen sisältämiä valintoja ja luokitteluja. Sen kokoaminen alkoi vuonna 1890 Svenska litteratursällskapetin aloitteesta. Mukaan lähti Suomen tiedeseura, Suomen Kirjallisuuden Seura, Suomen Historiallinen Seura, Suomen Maantieteellinen Seura, Societas pro Fauna & Flora Fennica, Suomalais-Ugrilainen Seura ja Suomen muinaismuistoyhdistys. Näiden seurojen ja yhdistysten jäsenistöjen keskuudesta valittiin Sanomalehtikirjallisuuden neuvottelukunta, joka ohjasi projektia.

Valtionarkistonhoitaja, filosofian tohtori Reinhold Hausen (Museoviraston kuvakokoelmat)

Hakemiston alkuperäinen esikuva oli saksalaisen historioitsija Eduard Winkelmannin 1800-luvun loppupuolella kokoama Bibliotheca Livoniae historica, joka oli Baltiaa koskeva järjestelmällinen hakemisto painetuista lähteistä. Winkelmanin hakemisto oli historiallis-maantieteellinen, mutta suomalaisen hakemiston oli tarkoitus kattaa kaikki tieteenalat. Hakemiston tarkoitus oli alun perin kerätä 1. kaikki Suomessa painetut itsenäiset kirjoitukset, 2. kaikki suomalaisten henkilöiden ulkomailla painamat kirjoitukset ja 3.  ulkomailla painetut Suomea koskevat kirjoitukset. Hankkeen kuluessa tähän tehtävään tehtiin rajauksia niin, että lopputuloksena oli suomalaista, niin suomen- kuin ruotsinkielistä lehdistöä koskeva hakemisto. Sanomalehtihakemistosta jätettiin ulos erilaisia sen luokitteluun kuulumattomiksi katsottuja kirjoituksia.  Pois jäivät esimerkiksi monet 1800-luvun lehdistössä suositut dialogimuotoiset asia-aiheita käsitelleet kertomukset kuten myös ulkomaanuutiset sekä erilaiset pikku-uutiset.

Käsinkirjoitettu kortti (kuvaaja Ilona Fors)

Hakemiston kokoamisen urakka oli valtava ja lehdistön läpikäymisessä vuodesta 1770 vuoteen 1890 meni lopulta kaikkiaan miltei kaksikymmentä vuotta. Hankkeen onnistumisessa auttoi se, että mukana oli merkkimiehiä eri tieteellisten seurojen kautta. Hankkeen johtoryhmässä mukana olivat eri vaiheissa muun muassa eri tiedealojen edustajina mm. J. R. Aspelin, E. N. Setälä, V. Vasenius, J. J. Tikkanen ja K. Grotenfelt. Eri tieteellisten seurojen ja niiden akateemisesti meritoituneiden miesten mukanaolo epäilemättä oli avuksi siinä, että Suomen valtion ja Helsingin yliopisto rahoittivat pitkän hankkeen alusta loppuun.

Hankkeen käytännön työ oli oman aikansa tavalla voimakkaasti sukupuolittunut, sillä itse projektin suurimman työn tehneet palkatut avustajat olivat kaikki naisia. Mukana olivat eri aikoina rouvat Zelma Lindh ja T. Swahn sekä neidit M. Casen, Aina Gebhard, T. Gripenberg, Fredrika Heikel, M. Heikel, D. Holm, Thyra von Knorring, Hilja Kumlin, Agda Nordström ja Elsa Palmroth. Useat heistä olivat varhaisia naisyliopisto-opiskelijoita.

Zelma Lindh, Merimiehen ystäwä : Suomen merimieslähetystoimen lehti, 01.12.1914, nro 12, s. 5 http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/992007/articles/2251617?page=5 Kansalliskirjaston Digitoidut aineistot

Hankkeen työtä johtivat työnjohtajat, jotka olivat vapaaherra T. Carpelan, maisterit Z. Castrén, H. J. Heikel, A. Hästesko sekä avustavana työnjohtajana rouva Agda Nordström. Heidän tehtävänsä oli pitää silmällä hakemiston luokittelua ja jäsennystä. Työ ei ollut yksinkertainen, sillä lehdistön kokonaismäärä nousi voimakkaasti 1800-luvun loppupuolella. Tämän vuoksi hakemiston jäsennystä muutettiin moneen kertaan miltei kahdenkymmenen vuoden työn aikana.

Lopulta vuonna 1909 työ oli valmis. Koossa oli tuolloin yli 600 000 lipuketta, jotka olivat järjestettyinä 156: een kortistolaatikkoon. Hakemiston lopullinen jäsennys jakautui kahteen pääluokkaan, yleiseen osaan, jossa oli 70 laatikkoa ja noin 220 000 lipuketta sekä topografiseen osaan, jossa oli luetteloitu artikkelit niihin liittyvien paikkakuntien tai maakuntien mukaan, 86 laatikkoa ja noin 380 000 lipuketta. Kortisto sijoitettiin Helsingin yliopiston kirjastoon eli nykyiseen Kansalliskirjastoon.

Vuonna 1910 hankkeen loppuraportin kirjoittanut johtoryhmän jäsen, historioitsija ja valtionarkistonhoitaja Reinhold Hausen toivoi, että projekti saisi jossain muodossa jatkoa, koska aikakaudella vuodesta 1890 eteenpäin oli hänen mielestään ollut Suomelle tavattoman suuri merkitys. Samaa toivottiin myös yleisesti ajan lehdistössä.

Sanomalehtihakemiston kortistolappujen määrä aikakausittain

Hakemiston kehittäminen sai kuin saikin jatkoa, mutta ei ehkä tavalla, jota Hausen olisi voinut aavistaa. Alun perin käsin kirjoitettua kortistoa on kirjoitettu kirjoituskoneella puhtaaksi vuosikymmenien ajan kuitenkin niin, että vuonna 1990 siitä oli vielä osa kirjoittamatta. Puhtaaksi kirjoitettuja lipukkeita puolestaan on mikrokuvattu korteille vuonna 1975. Vuonna 1990 puhtaaksi kirjoitetusta hakemistosta julkaistiin sen mikrofilmattuja osioita koskeva asiasanahakemisto Suomen sanomalehtihakemisto.  Tässä muodossaan Sanomalehtihakemisto toimi pitkään lähes ainoana porttina 1800-luvun suomalaiseen lehdistöön, sillä itse vuosikerrat olivat tämän vuosituhannen alkuun saakka olemassa suurina alkuperäisniteinä tai hankalasti selattavina mikrofilmeinä. Sanomalehtihakemiston ansiosta oli mahdollista jäsentää tätä laajaa aineistoa.

2000-luvulla puolestaan puhtaaksi kirjoitettuja kortteja on digitoitu internetiin nykyiseen Artikkelihakemisto -palveluun, jonka myötä se ja digitaalinen sanomalehtikirjasto toimivat saumattomasti yhdessä. Aikaisemmin tutkijan oli etsittävä hakemistosta ensin haluamansa ja siirtyä sitten yleensä mikrofilmattujen sanomalehtivuosikertojen pariin. Nyt tätä hankalaa siirtymää ei tarvitse tehdä, vaan tie alkuperäislähteille käy suoraan digitaalisen hakemiston kautta.

Digi.kansalliskirjasto.fi artikkelihakemisto

Eri aikojen erilaiset tiedon tallennusmuodot käsikirjoituksesta konekirjoitukseen sekä mikrofilmauksesta digitointiin ovat kuitenkin jättäneet jälkensä Artikkelihakemiston koostumukseen ja myös sen jäsennystapaan. Nykyinen verkossa oleva hakemisto ei sisällä koko vuosina 1890–1909 koottua 600 000 lipukkeen kortistoa. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että alkuperäistä kortistoa ei ole kokonaan puhtaaksikirjoitettu muotoon, josta se voitaisiin digitoida. Alun perin myös hakemiston jäsennys jakaantui kahteen haaraan: Yleiseen ja Topografiseen pääosioihin. Vuoden 1990 asiasanahakemistossa näiden kahden rinnalle oli nostettu kolmanneksi päähaaraksi henkilöihin viitteitä sisältävä Biographica, joka aikaisemmin oli osa hakemiston yleistä osiota. 2000-luvun digitaalisessa versiossa alkuperäisen jäsennyksen tilalla päähakemistossa on kaksikymmentä eri osiota.

Artikkelihakemisto ei ole alun perinkään ollut täydellinen luettelo sanomalehdissä julkaistuista teksteistä, mutta sellaisenaankin se on yhä ainutlaatuinen portti historiallisten sanomalehtiaineistojen pariin. Erityisen tärkeä artikkelihakemisto on ollut historiantutkimukselle. Ennen digitaalista aikaa se oli miltei ainoa keino sanomalehdistöaineiston löytämiseksi ja jäsentämiseksi. Nykyään artikkelihakemisto puolestaan toimii digitoidun lehdistöaineiston hakuominaisuuksien tärkeänä tukena. Tämän vuoksi olisi erittäin suotavaa, että alkuperäinen kortisto saataisiin kokonaisuudessaan digitaaliseen muotoon ja verkkoon kaikkien ulottuville. Samalla kortiston jäsennys tulisi palauttaa alkuperäiseen muotoonsa, sillä itsessään se on vähintään yhtä paljon Suomen 1800-lukua koskeva tiedonlähde kuin kuva sen syntyhetken tavasta ajatella ja luokitella asioita eri kategorioihin. Hakemisto pitäisi esittää oman aikansa luokitusten kontekstissa, sillä silloin sen välittämä tietokin asettuisi omaan historialliseen kontekstiinsa. Tällöin hakemiston kortteja käsin kirjoittaneiden naisten henkiset ja fyysiset ponnistukset valtavien lehtinidosten ääressä sekä työnjohtajien hakemiston luokituksia koskeva jäsennystyö olisivat omalla tavallaan läsnä myös tässä digitaalisessa ajassa.

 

Lähteitä

Autio Veli-Matti, Ylioppilasmatrikkeli 1853-1899. Verkkojulkaisu [https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899/]. Luettu 26.6.2017.

Hausen, Reinhold: Återblick på arbetet vidkommande ”Uppslagsverket” över den sedan äldsta tid intill år 1891 i Finland utkomna tidningslitteratur. Förhandlingar och Uppsatser 29 1909. Helsingfors 1910. 221–229.

Hästesko, Albert: Till Delegationen för Uppslagsverket. Förhandlingar och Uppsatser 29 1909. Helsingfors 1910. 230–231.

Kansalliskirjaston digitoitujen aineistojen artikkelihakemisto [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/directory]

Suomea koskevan kirjallisuuden hakemisto. Päivälehti no. 19, 24.1.1902 [https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/673659?page=3]

Suomen sanomalehtihakemisto = Finsk tidningsindex : 1771-1890. Filmikorttien hakemistot = Index på mikrofiche. Helsingin yliopisto 1990.

Rotundan uutuuslehtialue

Painetun kirjan kuolemaa on odoteltu turhaan jo pitkään ja viime vuosina vinyylilevy on jälleen noussut vakavasti otettavaksi musiikin levittämisen välineeksi. Tieteellisen julkaisemisen digitalisoituminen on kiistaton tosiasia, mutta tälläkin sektorilla painettu formaatti pitää pintansa etenkin pienillä humanistisilla aloilla.

Kansalliskirjastoon tulee edelleen nelisensataa painettua tieteellistä lehteä. Nämä lehdet on siirretty uutuusalueellemme Rotundaan, josta ne löytyvät nyt kätevästi uutuuskirjojen vierestä.

Tutkijan päivät kuluvat aina vain enemmän ruudun ääressä, missä lukuisat digitaaliset informaatiovirrat kamppailevat hänen huomiostaan. Rotundassa voi ottaa tauon näyttöpäätteltä, valita pinon suosikkilehtiä ja uppoutua mukavaan nahkatuoliin!

Lehtien selailu on perinteinen keino seurata uutta tutkimusta, ja varsinkin historian ja klassillisen filologian aloilla Rotundan lehtivalikoima on siinä määrin kattava, että lähestymistapa toimii edelleen hyvin. Myös kulttuurin- ja kirjallisuudentutkimusta on tarjolla runsaasti.

Jos puhdas tiede tuntuu raskaalta, Rotundassa voi lukea myös ajankohtaisia kulttuurilehtiä. Kun Akateeminen kirjakauppa on kaventanut lehtitarjontaansa, Kansalliskirjaston uutuushylly lienee Helsingin ainoa paikka, jossa saa käsiinsä esimerkiksi ranskan- ja italiankielisiä kirjallisuus- ja kulttuurilehtiä – ilmaiseksi!

Onko paineituilla tieteellisillä lehdillä tulevaisuutta? Aika näyttää. Odotellessa otamme mielellämme vastaan palautetta uutuuslehtialueestamme ja sen valikoimasta. Kirjastossa olemme keskustelleet siitäkin, pitäisikö keskeisten alojemme tärkeimpiä lehtiä tilata uudestaan painettuna digitaalisen version ohella. Nythän painettujen lehtien tilauksia on lakkautettu sitä mukaa, kun lehdet ovat tulleet saataville sähköisessä muodossa, eikä vaikkapa Mindia, Cahiers d’histoirea tai Burlington Magazinea enää voi lukea painettuna edes Kansalliskirjastossa.

Olisiko vieläkin paremmin varusteltu painettujen lehtien alue, jossa oman alansa tärkeimmät artikkelit voisi katsastaa läpi edelleen tutkijoita hyödyttävä palvelu? Voisiko tällainen tila tarjota kaivatun lepohetken digitaalisesta tietotulvasta? Vai onko tämä turhaa menneen maailman haikailua? Kerro näkemyksesi tämän blogin kommenteissa tai lähettämällä viesti osoitteeseen kk-tutkijapalvelut(at)helsinki.fi.

Ei vain historiaa: New York Review of Booksin uusin numero analysoi, miten Trumpin vaalikampanja hyödynsi sosiaalista mediaa

Lehtiuutuusalueen esittely videolla:

 

 

Lautapelejä Kansalliskirjastossa 12.4.2017.

Pelataan! Kuva: Sanna Haukkala

Kansalliskirjaston Monrepos-saliin kerääntyi Kansalliskirjaston kutsusta 12.4. lautapeliharrastajia ja –tutkijoita pelaamaan kokoelmien lautapeliharvinaisuuksia ja –kuriositeetteja.

Lautapelejä Kansalliskirjastoon on kertynyt niin vapaakappaleina kuin lahjoituksina aina 1800-luvun alusta saakka. Varhaisin kokoelmien peli, venäjänkielinen korttipeli Kukkien flirtti, on tiettävästi vuodelta 1824 ja kokoelma karttuu jatkuvasti. Suurin osa 1970-lukua edeltäneistä peleistä on Brummerianan lahjoituskokoelmassa eikä kyseisiä pelejä ole luetteloitu. Vapaakappaleina saadut pelit taas on pääosin luetteloituna pienpainatekokoelmassa. Yhteensä pelejä on kokoelmissamme karkeasti arvioituna hieman yli tuhat nimekettä.

Pelejä on digitoitu kokoelmistamme avoimeen julkaisuarkisto Doriaan, jossa on tällä hetkellä parikymmentä tekijänoikeuksista rauennutta peliä. Samoja tietokannan pelejä käytettiin myös tapahtumassamme itse printattuina jäljenteinä, mikä on vain yksi esimerkki digitoitujen pelien uusio- ja jäljennekäytöstä. Peleistä voi vapaasti tehdä mobiilipelejä tai vaikka ottaa pelilaudasta kuvan ja printata tiskirättiin.

Tulosteista askarreltu jäljenne Turnauspelistä pelattavana. Materiaalit löytyvät Doriasta: http://www.doria.fi/handle/10024/133652 Kuva: Sanna Haukkala

Tapahtumassa pelattavat pelit olivat pääasiassa Brummeriana-kokoelmasta keskittyen osallistujien toiveista sotapeleihin ja kotimaiseen pelituotantoon. Pelejä poimittiin allekirjoittaneen ja kirjastonhoitaja Jussi Omaheimon puolesta muutama kymmenen esille ja pelattavaksi. Tapahtumaan valituista peleistä kiinnostusta herättivät mm. Pioneer City, Radiopeli ja Ulataksi.

Pioneer City pelattavana. Kuva: Sanna Haukkala

Taksit poimimassa kyydittäviä pelissä Ulataksi. Kuva: Sanna Haukkala

Peleistä nousi esiin muun muassa se, että säännöt ja pelitestaus ovat kehittyneet vuosisadan aikana merkittävästi. Monen pelin mekaniikat on myöhemmin otettu käyttöön, mutta kehittyneempinä ja loppuun asti mietitympinä. Esimerkkeinä Stratego-variantit Turnajaispeli ja Suomen vapaussota.

Pelien visuaalisuuteen keskittynyt väitöskirjatutkija Henna Ylänen on tutkimuksissaan huomannut vanhojen pelien ajankohtaisen julkaisutahdin joka on ollut mm. sotapeleissä uutismaisen nopeata. Suomalaisittain tunnetuin tapaus lienee sisällissotaa käsitellyt Punaisten ja valkoisten taistelu Suomessa 1918 joka julkaistiin saman vuoden aikana. Samana vuonna ilmestyi myös aiemmin mainittu Vapaussota, jonka puolueellisemmasta otteesta saa jo nimestä osviittaa.

Ensimmäisen maailmansodan syttyessä julkaistiin aiheesta tietenkin heti peli. 1914 julkaistu Maailmansota läntisellä sotanäyttämöllä on tiettävästi ensimmäinen Suomessa pelilaatikossa julkaistu lautapeli. Pelin materiaalit löytyvät digitoituna Doriasta: http://www.doria.fi/handle/10024/133655 Kuva: Sanna Haukkala

Samoin Ylänen on kiinnittänyt tutkimuksissaan huomiota siihen, kuinka nykyinen käsityksemme lautapeleistä koko perheen viihteenä on syntynyt vasta suurten ikäluokkien kasvaessa 1950-luvulla. Pelejä oli halpa valmistaa ja myydä pienituloisille perheille ajanvietteeksi, joka naulitsi lapset hetkeksi paikoilleen. Tosin samalla pitää muistaa, että moni tapahtumassakin paikalla ollut sotapeli markkinoitiin kansi- ja ohjeteksteissä koko perheen viihteeksi.

Vaikka tämän tapahtuman pääpointti oli pelien pelaaminen, normaalisti pelejä saa Kansalliskirjastosta vain tutkittavaksi erikoislukusaliin. Tehtävämme on säilyttää kulttuurihistoriallisesti merkittävät aineistot sukupolviksi eteenpäin. Vaikka pelit eivät ole Kansalliskirjastossa pelattavaksi tarkoitettuja, tavoite säilyttää aineistot pysyvästi takaavat myös tuleville sukupolville mahdollisuuden tutkia ja ihmetellä suomalaisen pelikulttuurin kehittymistä.

Alla on Jussi Omaheimon toimittama ja Lauri Ojasen kuvaama video tapahtumasta sekä pidempi versio pelitutkija Henna Yläsen haastattelusta. Tapahtumasta ovat kirjoittaneet myös Lautapelioppaan lautapeliguru Mikko Saari ja Suomen Lautapeliseuran puheenjohtaja Mauri Sahlberg. Alla olevat kuvat on kuvannut Sanna Haukkala.

Näillä koneilla tehdään rahaa. Mielenkiintoinen jalkapallo peli alkamaisillaan. Läntinen sotanäyttämöHelsingin pelin alkuperäistä lautaa esittelee Jussi OmaheimoPääseekö näillä esineillä tullista läpi?

The Polonica Collection: A View from Poland

Written by Natalia Kwiecińska

I had an extraordinary pleasure to spend three months taking care of the Polonica Collection at the National Library in Finland on an Erasmus-funded internship in February–April 2017. To my positive surprise, the Polonica Collection of the National Library is enormous – 18 500 monographs and almost the same amount of serial publications. The first printed works come from the beginning of the 19th century. In the following I highlight some items from the collection.

Nowy Testament Pana Naszego Iezusa Christusa by Jakub Wujek from 1819 deserves particular attention. This is a reprint of the Polish translation of Jakub Wujek’s Bible from 1599. Wujek’s Bible is the first Polish translation of the Holy Scripture. It was started in 1584 by a Jesuit, Jakub Wujek (1540–1597). The New Testament was translated from the Vulgate, although Jakub Wujek used also the Greek text.

Kansalliskirjasto, H2 Pol. – 2336

Wujek’s translation has been described as a cornerstone and monument of the Polish language – a work of central importance for every lover of the Bible, scientist, literary scholar and for all interested in the Slavic culture. The translation uses “language considered to be remarkably beautiful Polish” and it was repeatedly renewed and modified. For almost four centuries, Wujek’s work served as the basis of the Polish Bible text, setting the standard of the religious literary style. The work of this Jesuit coming from Wągrowiec was a canonical text for the Catholic Church in Poland for 367 years, until the publication of the so-called Millennium Bible (Biblia Tysiąclecia) in 1965.

Another interesting work found in the Polonica Collection is Konrad Wallenrod written by Adam Mickiewicz and published in 1828 (there is a first edition in the Polonica Collection). Adam Mickiewicz is considered one of the Three Bards (in addition to Juliusz Słowacki and Zygmunt Krasiński) of the Polish State under the Partitions of Poland. He was a poet whose works deeply affected Polish culture and society, having a permanent influence on the collective consciousness, literature and art. For two centuries, they constituted a stable element of a literary and patriotic education. Mickiewicz’s poetry influenced language and imagination and even found a place in ordinary speech. The 19th- and 20th-century Polish literature is full of his metaphors, quotations and allusion. Mickiewicz inspired such artists as Juliusz Słowacki, Boleslaw Prus, Stanisław Wyspiański and Stefan Żeromski, as well as contemporary poets such as Czesław Miłosz and Tadeusz Różewicz.

Konrad Wallenrod is not only one of Mickiewicz’s most important works, but also one of the most significant works of the Polish Romanticism.

Kansalliskirjasto, H2 Pol. – 2447

A realization of all the most important assumptions of the epoch – both on ideological and literary level – can be found there. At the same time, it is an extremely original work – even innovative in some aspects. The greatness and popularity of Konrad Wallenrod is based on its capacity to provide answers to universal questions. Following the fate and choices of Konrad Wallenrod, the reader is unintentionally confronted with a series of questions of ethical and moral nature, having to agree on some sort of rationale or assessment.

On a personal level, to me the most interesting journal of the Polonica Collection is Meander (nowadays published as a yearbook, previously quarterly publication, earlier bimonthly and monthly journal). Meander is devoted to knowledge of the antiquity, broadly understood. It has been published in Warsaw since 1946 and all volumes of the journal are available in the Polonica collection. In Meander, there are published only original, unpublished articles, translations, literary works, reviews and memories.

Kansalliskirjasto, H2 Pol. P. Meander

Both recognized scholars and less experienced academics publish in Meander. Content has an accessible but scientifically developed form. The articles cover a wide range of topics in the fields of literature, history, art history, antiquity and later epochs (as to their relation to antiquity). There are also printed translations of Greek and Latin literature and contemporary Latin and Polish poems. Bibliographic information is included. There are also articles devoted to outstanding Polish classical philologists (e.g. Tadeusz Sinko or Stanisław Skimina). The journal is addressed not only to professionals (philologists, historians, teachers), but also to a wide group of interested people.

***

 

Natalia Kwiecińska has an M.A. in Classical Philology from the University of Warsaw. At present, she is conducting further studies in education at the University of Riga. She worked on an Erasmus-funded internship at the National Library of Finland for 1.2.–30.4.2017.

Hakuvinkit: Aineiston paikantaminen kirjastokartan avulla

Kansalliskirjaston hakupalveluun on liitetty Kirjastokartta-niminen palvelu. Sen avulla löydät helpommin tarvitsemasi teokset avokokoelmiemme runsaiden hyllykilometrien seasta.

Karttaan pääsee klikkaamalla sijaintitietoa (tunnetaan myös nimillä signum ja hyllypaikka) hakutuloksen yhteydessä.

Näin ruutuun aukeaa karttapohja johon on maalattu oikeat hyllyt.

Siitä vaan sitten suunnistamaan kirjaston tiloihin..

Hakuvinkit: Fennica-spesiaali

Kansalliskirjaston hakupalveluun on koottu viitetietiedot kolmesta eri tietokannasta: Helka-kokoelmaluettelo, Fennica (Kansallisbibliografia) ja Viola (Kansallisdiskografia). Fennicasta löytyy kansalliskokoelmaan kuuluvat kirjat, lehdet, kartat sekä audiovisuaalinen ja elektroninen aineisto.

Joskus on paikallaan saada tietoja nimenomaan suomessa julkaistusta kirjallisuudesta eli kohdentaa hakunsa ainostaan kansallisbibliografiaan, siitä seuraavassa:

Pelkästään Fennicasta hakeminen

Haun voi kohdentaa suoraan Fennica-aineistoon. Mikäli hakutermi on sellainen joka sisältyy Fennicaan voi sen valita suoraan ennakoivasta hakuvalikosta, joka tulee esiin hakuja tehdessä kolmen esimmäisen kirjaimen jälkeen. Hakupalvelumme etusivun karusellissa on myös tarjolla Kansallisbibliografia-linkki joka vie suoraan Fennicaan rajattuun hakutulosnäkymään:

Kun ollaan hakutulossivulla ja  muistaa ruksata “Säilytä aiemmat rajaukset” hakuluukun alta, saa kohdennettua hakunsa jatkossa Fennicaan. Rajauskriteereitä voi olla toki useitakin, esim. Fennica ja Kirjat.

Toinen tapa on tehdä haku ensin koko indeksiin ja rajata sitä vasta jälkikäteen. Voit tehdä myös tyhjän haun eli paina hakuikonia kirjoittamatta yhtään mitään.

Rajauksia voi käyttää niin paljon kuin “sielu sietää” alla olevassa esimerkissä on tehty tyhjä haku ja pelkkien rajausten avulla luotu tulos siitä kuinka paljon ranskankielesiä kirjoja käännettiin suomessa 1970-luvulla.

Tietuenäyttö / korttinäyttö

korttinäyttö

Ainakin kirja-alan ammattilaisille ja tutkijoille voi välillä olla tärkeää varmistaa, että he tarkastelevat nimenomaan Fennicaan tuotettuja tietoja. Jos teosta (tietuetta) on tarjolla usemmassa mukana olevassa tietokannassa, voi joskus olla paikallaan varmistaa että tiedot on peräisin nimeonomaan Fennicasta. Se selviää sivun oikeasta laidasta, josta voi myös vaihtaa tietokannan johonkin muuhun tarjolla olevista. Myös Verkko-osoite paljastaa tiedon lähteen.

Näkymän Henkilökuntanäyttö-välilehdestä saa metadatan esiin marc-formaatissa.

Kansalliskokoelman aineiston tilaaminen

Saatavuustiedot-valikossa on linkki lomakkeeseen jolla aineiston voi tilata Kansalliskirjaston lukusaliin. Sitä varten tarvitaan Sijaintitieto (signum). Käytännöllisenä vinkkänä mainittakoon, että moni Kansalliskokoelman kirja saattaa löytyä myös lähimmästä yleisestä kirjastosta, tai tässäkin hakupalvelussa mukana olevasta Helkasta, jolloin sen yleensä saa ihan kotiin asti luettavaksi.

 

Lisätietoa hakupalvelun ohjeista.