Hei me muutetaan!

Kaisa Leka suunnitteli Vapaakappaletoimistolle hienon muuttokortin!

Kaisa Leka suunnitteli Vapaakappaletoimistolle hienon muuttokortin!

1.6.2015 alkaen Kansalliskirjaston vapaakappaletoimisto toimii Vallilan Teollisuuskadun sijasta Helsingin keskustassa. Muuttoa pois Teollisuuskadulta suunniteltiin jo ennen kuin Helsingin yliopisto myi kiinteistön Helsingin kaupungille v. 2012.

Puoli miljoonaa vapaakappaletta 7000 asiakkaalta

Vapaakappaletoimistoon tulee vuosittain n. 3000 lähetystä, joista suurimmat ovat 2-3 lavan kokoisia ja pienimmät kirjekuoren. Vuoden aikana n. puoli miljoonaa kappaletta erilaisia julkaisuja kulkee kauttamme. Suurin osa näistä jatkaa matkaansa toisiin vapaakappalekirjastoihin melko pian lajittelun jälkeen, mutta jokaisesta julkaisusta 1 kpl kulkee monen käsiparin kautta ennen Kansalliskirjaston kansalliskokoelmaan päätymistään.

Vapaakappaletoimiston asiakasrekisterissä on yli 7000 erilaista julkaisualan toimijaa: painotuotteiden valmistajia, kustantajia ja julkaisijoita, kuntia ja virastoja, tallenteiden valmistajia jne.

Saamme yhä joiltain postia nimellä ”Helsingin yliopiston kirjasto” (välillä myös nimellä Kansallisarkisto) vaikka kirjaston nimi muuttui lailla Kansalliskirjastoksi jo v. 2006 ja v. 2010 muut HY:n kirjastot yhdistyivät Helsingin yliopiston kirjasto –nimen alle. Toivottavasti osoitteenmuutostiedotuksen myötä myös nimemme muuttuu oikeaksi kaikkiin vapaakappalelähetyksiin, sillä keskustassa naapuristamme löytyvässä Helsingin yliopiston kirjaston pääkirjastossa tuskin ilahdutaan, jos kirjalavoja tuodaan vahingossa heille. Ja vapaakappaleiden lähettäjätkin haluavat epäilemättä lähetyksensä saapuvan oikeaan paikkaan.

Muuton jälkeen maan alla ja Topeliassa

Muuton jälkeen vapaakappaletoimisto toimii Seepra- ja Kettu-kortteleissa, osittain maan alla ja osittain päällä. Kaikki suuret vapaakappalelähetykset tulee toimittaa 1.6. alkaen autolla Kluuvin tunnelin kautta maan alla toimivaan vastaanottoon. Julkisilla kulkuvälineillä pieniä vapaakappalelähetyksiä tuovat saavat tuoda lähetykset meille Topeliaan.

Vaihdamme Teollisuuskadun kalseat korttelit Helsingin keskustan arvokkaaseen arkkitehtuuriin toukokuun lopussa. Jätämme haikeat hyvästit Vilijonkalle, Hattivatille, Muumipeikolle, Pikku Myylle, Hemulille, Haisulille, Tiuhtille ja Viuhtille. Siis Teollisuuskatu 23:n kokoushuoneille. Mitkähän nimet keksimme Topeliassa meitä odottaville huoneille?

Vapaakappaletoimiston yhteystiedot 1.6. alkaen löytyvät täältä.

Paddling! Flying! Camping! Motoring! – 1800-luvun vägvisareista 1930-luvun matkailupropagandaan

KUVA 1_5 mainostaSuomalaisen matkailunedistämisen peruskivi laskettiin Helsingin Seurahuoneella kevättalvella 1887. Tuolloin perustettiin Suomen Matkailijayhdistys, joka aloitti saman tien energisen julkaisutoiminnan. SMY:stä tuli nopeasti keskeinen – ja pitkään käytännössä ainoa – matkailijoille suunnatun kirjallisuuden tuottaja, joka tehtaili seuraavien 50 vuoden kuluessa yli 400 matkailualan julkaisua.

Jo 1800-luvun alkupuolella oli julkaistu tiukkaan asiatietoon keskittyneitä, kestikievareita, välimatkoja, maksuja, lauttayhteyksiä ja matkustussäännöksiä luetelleita oppaita. Opastyypin varhaisia edustajia olivat ruotsalaisen Carl P. Hagströmin “Vägvisare genom Svea och Göta Riken samt Storfurstendömet Finland” (1807) ja Joh. Georg Hornborgin ”Vägvisare genom storfurstendömet Finland” (1821). Pitkäkestoinen oli Berndt Adolf Lindemanin ”Ny vägvisare genom Storfurstendömet Finland” (1848), josta otettiin lisäpainoksia pitkin 1860- ja 1870-lukuja.

Matkailijayhdistys sai suomalaiset matkaoppaat päivitettyä 1890-luvun alkuun mennessä. Erityisesti August Ramsayn panos oli huomattava. Vakuutus- ja pankkialalla toiminut Ramsay paitsi vaikutti Matkailijayhdistyksessä myös laati suuren määrän matkailuun liittyvää kirjallisuutta. Hän kokosi tietoja eri seutujen matkailuoloista ja toimitti sekä suomalaisille että ulkomaalaisille suunnattuja matkaoppaita siihen tahtiin, että miestä voi lähestulkoon pitää suomalaisen matkaopaskirjallisuuden luojana. Ramsayn 400-sivuinen järkäle ”Vägvisare i Finland. Praktisk resehandbok” (1895), joka ilmestyi samana vuonna suomeksi nimellä ”Suomi-Matkaopas. Käytännöllinen käsikirja”, lienee ensimmäinen täydellinen matkaopaskirja Suomesta.

KUVA_SMY 1909+1911_web

Suomen Matkailijayhdistyksen opaskirjasia 1910-luvun vaihteesta. Vasemmalla vuodelta 1909, oikealla vuodelta 1911.

Matkailijayhdistyksen julkaisutoiminta oli lähes alusta asti monikielistä. Esimerkiksi Ramsayn opas käännettiin saksaksi, venäjäksi ja englanniksi. Englanninkielinen SMY-opas ilmestyi jo 1890-luvulla. Saksalaisille tehtiin asiallisen oloinen ”Finnland-Album” (1910) sekä ”Finnland das Land der tausenden Seen. Express-Route Stettin-Helsingfors mit dem Luxus-Dampfer “Ariadne””  (1914), josta löytyy legendaarisen Ariadnen pohjapiirustukset ja muuta matkailijalle tärkeää tietoa.

 1890-1910 -luvuilla tuotettiin huomattavan paljon ranskankielistä aineistoa. Ranska oli paitsi matkailevan sivistyneen väen kieli myös merkittävä läheisellä suurella markkina-alueella Pietarissa. Myös Pariisin vuoden 1899 maailmannäyttelyä varten tehtiin ranskankielisiä esitteitä. Ylipäätään maailmannäyttelyitä ja kansainvälisiä matkailuexpoja varten tehtiin vuosien varrella paljon mainosmateriaalia.

Tärkeimmiltä matkailualueilta julkaistiin varsin pian myös karttoja. Ennen varsinaisia turistikarttoja oli tosin tultava toimeen yleisillä tiekartoilla kuten Berndt Adolf Lindemanin ”Post- och väg-karta öfver stor furstendömet Finland” (1848) ja ”Wäg karta öfver Finland” (1850). Inbergin koulukartasto ilmestyi vuonna 1878 ja ”Suomen kartasto” vuonna 1899. Enemmän matkailijoille tarkoitettu oli ”Etelä-Suomenmaan rautatien- ja matkakartta” (1875).

Myös Matkailijayhdistys kantoi kortensa kekoon karttarintamalla. Matkaoppaiden ja -esitteiden liitteinä olleiden karttojen lisäksi se julkaisi vuonna 1894 toiseen painokseensa ehtineen Suomi-kartaston, joka sisälsi yleiskartan lisäksi yhdeksän kaupungin asemakartat. Suositusta karttakirjasta otettiin vuonna 1918 jo seitsemäs painos. SMY:n turisteille tarjoama Suomi-kartta (1939) sekä 1920- ja 1930-lukujen nostalgiset liikennekartat vuosilta 1921-1922 ja 1938-1939 muistuttavat punaisine pallukoineen lautapelejä.

KUVA 5_Turisti 1891_webJokseenkin tylsiä, mutta matkailijoille hyödyllisiä olivat SMY:n aikataulujulkaisut. Liikenneyhteyksien parantuessa ja lisääntyessä tuli matkailun edistämisessä keskeiseksi aikataulujen yhteensovittaminen ja niistä tiedottaminen. Matkailijayhdistys julkaisi heti perustamisvuonnaan mittavan opaskirjan ”Matkailu-ohjeita Suomessa” (1887), joka kokosi yhteen matkareittejä, reittikuvauksia ja paikkakuntien nähtävyyksiä sekä höyrylaivojen aikatauluja. Julkaisu jatkui seuraavana vuonna nimellä ”Matkasuuntia Suomessa” (1888-1890). Ruotsiksi opaskirja ilmestyi nimellä ”Reseruter i Finland”.

Vuonna 1891 alkoi ilmestyä puhdas aikataulujulkaisu ”Turisti – aikatauluja ja kulkuvuoroja” (1891-1906). ”Turisti” jatkui nimellä ”Aikataulut. Rautateiden ja höyrylaivojen kulkuvuorot” (1907-1909), jota puolestaan seurasi (jälleen) ”Turisti. Rautateiden aikataulut ja höyrylaivojen kulkuvuorot” (1910-1930). 1930-luvun alussa aikataulukirja ilmestyi nimellä ”Suomen kulkuneuvot.Turisti” (1930-2011), joka tunnettiin myös nimellä ”Turisti-aikataulut”. Kaksikielisissä aikataulujulkaisuissa oli monikielisiä osioita, joten ne toimivat myös ulkomaisten matkailijoiden apuna.

Vuodesta 1924 Matkailijayhdistys julkaisi vuosittain valmiita reittisuunnitelmia vihkosessa ”Kesämatkoja Suomessa”; 1930-luvulla valmiit matkasuunnitelmat ilmestyivät nimellä ”Matkailureittejä Suomessa”. Englannin-, saksan- ja ranskankieliset reittivihot ilmestyivät vuosittain kuten ”Sketches of tours in Finland Summer 1926”. Vuosittain ilmestyi 1930-luvulla myös majoitus- ja liikkumisvinkkejä tarjonnut lehtinen ”Tourist inns and communications”, saksaksi ”Touristenhotels und Verkehrsmittel”.

Varhaista suomalaista turismia ja matkailunedistämistä koskevaa keskustelua voi seurata vaikkapa SMY:n aikakausjulkaisuista ”Suomen matkailija-yhdistyksen vuosikirjasta” (1887-1935) tai ”Matkailulehdestä” (1912-1921) ja sen ruotsinkielisestä versiosta ”Turisttidskriftistä”.

Ulkomaisen julkaisu- ja tiedotustoiminnan otti vuodesta 1930 vastuulleen vasta perustettu Suomen-Matkat, jonka missiona oli aloittaa aikalaistermein ilmaistuna ”tehokas matkailupropaganda”. 1930-luvulla Suomessa tuotettiinkin hämmästyttävä määrä matkailuun liittyviä painotuotteita: matkailuesitteitä, turistikarttoja, hakemistoja, aikatauluja, julisteita, matkaoppaita, matkailulehtiä, mainoksia… Julkaisujen yhteispainos-määräksi on arvioitu yli kaksi miljoonaa.

Matkailujulkaisuja tuotettiin kaikkiaan 13 kielellä. Lähes puolet suuntautui englanninkieliselle kielialueelle. Runsas 20% oli saksaa, vajaa 20 % ruotsia. Ranskaksi julkaistiin hieman päälle 10 %. 1930-luvulla Suomi-tietoa sai mm. viroksi, hollanniksi, tsekiksi, unkariksi, italiaksi, espanjaksi, venäjäksi, puolaksi ja (todellakin!) esperantoksi.

Julkaisijoina olivat paitsi Suomen Matkailijayhdistys ja Suomen-Matkat myös vähitellen syntyneet aatteelliset ja paikalliset matkailujärjestöt. Viimeistään 1930-luvulla myös alueelliset toimijat – kuten SMY:n paikallisosastot, kaupungit ja (maa)kunnat – aktivoituivat. Vuosikymmenen lopulle tultaessa joka kaupungilla oli omat matkaoppaansa ja mainoslehtisensä. Useimmat julkaisivat myös englanniksi ja saksaksi, jonkin verran myös ranskaksi.

Suomen Höyrylaiva-Osakeyhtiön Suomi-esitteitä 1930-luvulta.

Suomen Höyrylaiva-Osakeyhtiön Suomi-esitteitä 1930-luvulta – ”6 ’all expence’ tours in Finland” ja “12 all inclusive tours“.

Suomen Matkailijayhdistys oli jo 1890-luvulla luonut ansiokkaasti yhteistyösuhteita ja painotuotteidensa jakeluväyliä ulkomaisiin matkatoimistoihin, matkailijayhdistyksiin ja seuramatkojen järjestäjiin Lontoosta aina New Yorkiin ja Chicagoon. Vuonna 1926 perustettiin Tukholmaan Suomi-toimisto – Suomen ensimmäinen ulkomainen matkatoimisto.

Suomen-Matkat jatkoi SMY:n aloittamaa työtä. Esimerkiksi New Yorkiin perustettiin Finnish Travel Information Bureau vuonna 1935. Kuten Erkki Markkanen summaa matkailuhistoriikissään, jaettiin 1930-luvun lopulla ”mainosjulkaisuja vuosittain kymmenille ulkomaisille matkatoimistoille, laiva- ja lentoyhtiöille, sanomalehdille, lähetystöille ja konsulaateille. [- -] Vuoteen 1938 mennessä jopa Egyptissä tiedotettiin matkoista Suomeen.”

1930-luvun matkailumainonnassa haettiin reklaamihengessä lyhyyttä, iskevyyttä, värikkyyttä ja visuaalisuutta. Mainoslehtisten piti olla nopeasti luettavia ja huomiota kiinnittäviä. Suuntaus oli sanasta kuvaan. Matkailuvalokuvien laatu parani 1930-luvulla niin paljon, että esimerkiksi vuonna 1938 voitiin menestyksekkäästi lähettää maailmalle yli 7000 kuvaa kansainvälisten uutis- ja kuvatoimistojen sekä suurimpien lehtien toimitusten kautta.

1930-luvun rakastetuimmat matkailumainokset ja -julisteet muistetaan kuitenkin ennen kaikkea kuvataiteilijoiden ja graafikoiden – kuten Ingrid Baden, Alf Danningin, Aarne Nopsasen, Germund Paaerin, Jorma Suhosen ja Martta Wendelinin  –  taidonnäytteinä. Ne olivat parhaimmillaan ammattitaitoisesti tehtyä, korkealaatuista käyttögrafiikkaa. Erityisesti ulkomaille suunnattuihin painotuotteisiin panostettiin.

Suomen-Matkojen esitteessä ”Motoring in Finland” noin vuodelta 1938 kuvaajina olivat Heikki Aho & Björn Soldan.

Suomen-Matkojen esitteessä ”Motoring in Finland” noin vuodelta 1938 kuvaajina olivat mm. Heikki Aho & Björn Soldan.

Suomen Matkailijayhdistyksen matkailutiedotusta suunnattiin 1900-luvun alussa lähinnä Englantiin ja Saksaan; 1930-luvulla Suomen-Matkat asetti tähtäimeensä lisäksi Skandinavian ja Yhdysvallat. Painopiste matkailumainonnassa muuttui 1930-luvulle tultaessa myös sisällöllisesti. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa luotettiin pääasiassa luonnonkauniiden maisemien – kuten Imatran, Aavasaksan ja Järvi-Suomen – vetovoimaan. Sotienvälisen ajan matkailijoille oli kuitenkin tarjottava mahdollisuus myös huvitteluun ja aktiivilomiin. Toiminnallisia lomamahdollisuuksia oli tarjottu jossain määrin jo 1800-luvun lopulta, mutta 1930-luvulla teema korostui. Matkailumainosten kuviin ja matkaoppaiden teksteihin ilmestyi tarjontaa kalastuksesta metsästykseen, purjehduksesta melontaan ja koskenlaskuun aina ilmailun, autoilun ja telttailun kautta rantalomiin.

Englantilaisia veti Suomeen kalastus. Brittien innostus kalastukseen oli näkynyt heidän matkakertomuksissaan, ja kehittyvät kansainväliset ja kotimaiset matkaoppaat suorastaan haistoivat kiinnostuksen. Jo Murray’n vuoden 1865 opas mainitsee lohenkalastuksen, ja 1875 painoksessa aihepiiriä käsitellään perusteellisemmin.

Harland & Sonin vuoden 1899 briteille suunnattu Suomi-opas antaa kalastusvinkkejä ja esittelee kuvien kera suomalaisia kaloja säyneestä loheen ja hauesta taimeneen. Lisäksi se suosittelee tutustumista Gösta Sundmanin ”Finlands fiskar målade efter naturen = The fishes of Finland, drawn and coloured from life” (1883-1893). 1930-luvulla Suomen-Matkat katsoi tarpeelliseksi julkaista parikin versiota esitteestä ”Fishing in Finland”.

 

Suomea markkinoitiin amerikkalaisille ja saksalaisille melonnan paratiisina. SMY jopa painatti kartat parhaista kanoottiretkireiteistä. Melonta oli myös kätevästi yhdistettävissä 1930-luvulla muotiin tulleisiin campingiin sekä automatkailuun. Oikealla vuoden 1928 ja vasemmalla vuoden 1933 esite.

Suomea markkinoitiin amerikkalaisille ja saksalaisille melonnan paratiisina. SMY jopa painatti kartat parhaista kanoottiretkireiteistä. Melonta oli myös kätevästi yhdistettävissä 1930-luvulla muotiin tulleisiin campingiin ja automatkailuun. Vasemmalla vuoden 1928 ja oikealla vuoden 1933 esite.

Saksankieliselle kielialueelle Suomea myytiin 1910-luvulla virkistysmaana esimerkiksi Matkailijayhdistyksen ”Erholungsreisen in Finland” -oppaan useissa painoksissa. Tarjolla oli ruumiin lepoa, hengen rauhaa ja tervehdyttävää luontoa. 1930-luvulla saksalaiset tekivät usein rengasmatkoja sisämaassa ja autoilivat Lapissa. Ehkäpä heidät olivat tavoittaneet valmiita reittiehdotuksia sisältäneet  Suomi-Saksa -seuran asiapitoinen opas ”Führer durch Finnland” (1922), berliiniläisen Finnland Reisebüron esite ”Finnland” (1931) tai mahdollisesti Suomen-Matkojen ”Sommerreisen in Finnland” noin vuodelta 1933.

Miten suomalaisten kohdennettu mainonta sitten toimi? Ennen ensimmäistä maailmansotaa yli puolet matkailijoista oli tullut Venäjältä. Seuraavaksi suurimmat ryhmät tulivat Saksasta ja Englannista loppujen ollessa skandinaaveja, ranskalaisia ja amerikkalaisia.

Sotienvälisen ajan ulkomaisista turisteista valtaosa tuli edelleen naapurista, mutta tällä kertaa lännestä ja etelästä: ruotsalaiset piipahtivat Ahvenanmaalla ja virolaiset viikonloppumatkailivat Helsinkiin. Kaukana skandinaavien ja balttien jäljessä tulivat saksalaiset. Heitä seurasivat britit ja amerikkalaiset, joille Suomi oli usein kauttakulkumaa matkalla Neuvostoliittoon tai sieltä kotiin. 1920- ja 1930-luvuilla valtamerilaivojen matkustajissa oli myös jo siinä määrin vanhassa kotimaassa vierailevia suomalaisia siirtolaisia ja heidän jälkeläisiään, että heille suunnattiin omaa matkailutiedotusta.

1930-luvulla tuli myös muotiin matkailumuoto, joka näkyy kesäisellä Katajanokalla edelleen: Pohjoismaiden kierroksella olevat luksusristeilijät tipauttavat amerikkalaisia ja muita kansainvälisiä kaukomatkustajia 8 tunniksi maihin tutustumaan ”Pohjolan valkeaan kaupunkiin”.

KUVA 14_Die Weisse StadtKansalliskokoelmaan kuuluvaa koti- ja ulkomaista matkailu- ja turistikirjallisuutta voi selata Finnassa. Matkailualan aikakauslehtiä ja kausijulkaisuja, matkailupienpainatteita sekä vanhoja kotimaisia karttoja on myös digitoitu.

Kirjallisuutta:

Hirn, Sven & Markkanen, Erkki: Tuhansien järvien maa. Suomen matkailun historia. Helsinki: Matkailun edistämiskeskus, 1987.

Come to Finland. Julisteita & matkoja 1851-1965 = Affischer & resor 1851-1965. Työryhmä = arbetsgruppen: Magnus Londen, Joakim Enegren, Ant Simons. Helsinki: Edita, 2007.

 

To the Land of a Thousand Lakes, or, Twelve Months in Strawberry Land – Matkakirjallisuutta Suomesta 1800-1939

Matkaoppaat“Living in Finland is so cheap that whenever my travel budget is depleted, I hasten up to Finland and stay there until I’ve caught up. [- -] Last summer I planned to spend a week or ten days there, and I stayed eight weeks. [- -] It is cheaper to live in Finland than at home.”

Suomi ei nykyään tule mieleen halpamatkailun paratiisina, mutta sotienvälisenä aikana kohtuulliset hinnat ja valuutan edullinen vaihtokurssi saivat ”matkailijan budjetin hymyilemään” kuten oppaan ”Finland on £10” (1938) kirjoittaja toteaa. Esimerkiksi englantilaiselle turistille matkan kallein osuus oli viiden päivän merimatka Hullista Pohjolan perälle.

Yhä useampi ulkomainen matkailija löysikin tiensä Suomeen. 1930-luvulla maassa kävi lähes 600 000 ulkomaalaista. Vilkkaimpana vuonna 1938 kävijöitä oli lähes 94 000 – yli kolme kertaa enemmän kuin kymmentä vuotta aiemmin ja yhdeksänkertaisesti enemmän kuin 1900-luvun alussa.

Ulkomaiset vierailijat nojautuivat sekä omiin oppaisiinsa että kansainvälisiin opassarjoihin kuten Baedekeriin ja Murrayhin, joissa Suomi oli ollut mukana 1830-luvun lopulta. Suomi on joukon jatkona esimerkiksi Murrayn oppaissa ”Hand-book for Northern Europe including Denmark, Norway, Sweden, Finland, and Russia. II. Finland and Russia” (1849), ”Handbook for Travellers in Russia, Poland and Finland” (1868) sekä ”Handbook for travellers in Russia, Poland, and Finland. Including the Crimea, Caucasus, Siberia, and Central Asia” (1888). Thomas Cookin matkaoppaissa itsenäinen Suomi teki ensiesiintymisensä vuonna 1927.

Baedeker_2_web

1930-luvun matkailijat luottivat Baedekerin oppaaseen “Schweden, Finnland und die Hauptreisewege durch Dänemark. Handbuch für Reisende” (1929).

Englantilaisen lukijan oli mahdollista tutustua lukuisten maanmiestensä matkakuvauksiin Pohjolasta. Asianajaja ja matkakirjailija John Carr liikkui Etelä-Suomessa vuonna 1804 kirjaten kokemuksensa teokseen ”A Northern Summer, or Travels round the Baltic, through Denmark, Sweden, Russia, part of Poland, and Prussia, in 1804” (1805). Taiteilija-kirjailija-diplomaatti-matkailija Robert Porter puolestaan julkaisi kaksiosaisen matkakertomuksen ”Travelling sketches in Russia and Sweden during the years 1805, 1806, 1807, 1808” (1809).

Tutkimusmatkailija, mineralogi ja lopulta Cambridgeen professoriksi päätynyt Edward Clarke lähti vuonna 1799 ystävänsä herra Crippsin kanssa suurelle turneelle. Herrojen matka kulki halki Norjan, Ruotsin ja Suomen aina Pietariin, josta he jatkoivat edelleen Krimin niemimaalle, Konstantinopoliin, Rodokselle, Egyptiin ja Palestiinaan. Englantiin palattuaan Clarke julkaisi moniosaisen teoksen “Travels in various countries of Europe, Asia and Africa” (1810-1819), jonka kolmannessa osassa (1819) hän muistelee matkansa skandinaavista osuutta.

Lentävistä palloista innostunut Clarke käväisi Enontekiössä järjestämässä Lapin-kuvauksen klassikoihin kuuluvan ja paikallisia suuresti hämmästyttäneen ilmapallonäytöksen. Enontekiön pappilassa oli 1799 suorastaan ruuhkaa, sillä vain muutama päivä englantilaisen jälkeen sinne saapui italialainen muusikko, kirjailija ja matkailija Giuseppe Acerbi. Acerbi matkusti 1700-luvun viimeisillä hetkillä Suomen ja Lapin halki Nordkappiin ja julkaisi retkestään teoksen ”Travels through Sweden, Finland and Lapland to the North Cape in the years 1798 and 1799” (1802). Acerbin matkakirja ilmestyi muutamaa vuotta myöhemmin myös saksaksi.

1850-luvulla pohjoisessa kierteli amerikkalainen runoilija, kääntäjä ja kirjallisuuskriitikko Bayard Taylor, jonka  ”Northern Travel. Summer and Winter Pictures of Sweden, Lapland and Norway” (1858) ilmestyi parin vuoden sisällä saksaksi, ruotsiksi ja ranskaksi. Paljon etelämpänä, pääosin Helsingissä, kauttamatkustajana aikaa 1860-luvulla tappaneen W. F. B. Laurien vaikutelmat Pohjois-Euroopasta kirjautuivat teokseen  ”A tour in northern Europe” (1862). Niin ikään 1860-luvulla maassa matkailleen norjalaisen journalistin Ludvig Kristensen Daan kokemukset ilmestyivät kirjassa ”Skisser fra Lapland, Karelstranden og Finland” (1870). Uuden vuosisadan puolella julkaisi toinen Laurien kaltainen kauttamatkustaja, englantilainen poliitikko Alexander MacCallum Scott, oman matkakirjansa ”Through Finland to St. Petersburg” (1908). Scott palasi aiheeseen vielä 1920-luvulla teoksessaan ”Suomi, The Land of Finns” (1926).

Monellakin tapaa mielenkiintoinen on vuonna 1809 julkaistu ruhtinas Pavel Gavrilovits Gagarinin ”Les treize journées ou la Finlande”, jossa lukija pääsee kirjoittajan silmin tutustumaan Venäjän valtakunnan uusimpaan lisään – Suomen suuriruhtinaanmaahan. Gagarinin teos ilmestyi vuotta myöhemmin Tukholmassa nimellä ”De tretton dagarne, eller Finland” (1810). Ranskankielisiä matkakuvauksia Suomesta edustavat myös esimerkiksi ranskalaisen kirjailijan, tutkimusmatkailijan ja pohjoismaisen kirjallisuuden kääntäjän Xavier Marmier’n ”Lettres sur la Russie, la Finlande et la Pologne” (1843), venäläis-ranskalaisen ruhtinaan Emmanuel Galitzinin kaksiosainen matkakertomus ”La Finlande” (1852) sekä ranskalaisen merimaalari-matkailija Léon Morel-Fation ”Paysages du Nord” (1856).

Kaksi (kumpikin omalla tavallaan) hauskaa matkakirjaa 1880-luvun alusta ovat ranskalais-amerikkalaisen eläintieteilijän ja antropologin Paul Belloni Du Chaillun useaan painokseen 1880-luvun kuluessa yltänyt ”The Land of the Midnight Sun. Summer and winter journeys through Sweden, Norway, Lapland and Northern Finland. 12” (1882) sekä John Croumbie Brownin Edinburghissa julkaistu ja nimestään huolimatta hyvinkin matkakirjaksi laskettava ”Finland. Its Forests and Forest Management” (1883).

Karskin brittisotilaan ja suurriistanmetsästäjän H. W. Seton-Karrin ajatuksia Suomesta voi lukea kirjasta ”Ten years’ wild sports in foreign lands, or, travels in the eighties” (1889). Hieman samaa henkeä on kapteeni Harry de Windtin kirjassa ”Finland as it is” (1901, 2.p. 1910), johon kirjoittaja on sisällyttänyt ”some finnish words likely to be useful to sportsmen”. Varsin viehättävän niminen on A. M. C. Clive-Bayleyn ”Vignettes from Finland, or, Twelve months in strawberry land” (1895).

KUVA_Nach-dem-Norden_kansi_web1910-luvun englanninkielisiin matkakuvauksiin ja maaesittelyihin kuuluvat esimerkiksi George Renwickin ”Finland To-Day” (1911), Ernest Youngin “Finland. The Land of a Thousand Lakes” (1912) ja Arthur Readen ”Finland and the Finns” (1914). Saksankielisille matkailijoille lukemista tarjosi pohjoismaista matkailua edistänyt Verkehrsbureau Norden Berliinissä julkaisemalla lähes 70-sivuisen oppaan “Nach dem Norden” (1910).

Mrs. Alec Tweedien kokemuksia Kuopiossa luotaa ”Through Finland in Carts” (1897). Myöhemmin Suomea tarkastelivat naisen silmin myös esimerkiksi Rosalind Travers kirjassaan ”Letters from Finland” (1911) sekä tuottelias ruotsalainen matkakirjailija Ellen Rydelius, joka kirjasi huomioitaan matkakirjaan ”Finland, Estland och Lettland på 3 x 8 dagar” (1938). Rydeliuksen remingtonista oli lähtöisin samalla konseptilla myös esimerkiksi “Rom på 8 dagar” (1927) ja “New York på 8 dagar” (1939).

KUVA_Nach-dem-Norden_tsto_web

Matkatoimisto Norden Berliinissä 1910.

Hullissa Englannissa Suomen-matkoja järjestänyt matkatoimisto Harland & Son julkaisi 1899 matkaopaskirjasen ”Finland. The Land of Thousands Lakes. Description of tours” (1899). Oppaan ensisivuille on painettu Maamme-laulu ja loppuun koottu lista suositellusta englanninkielisestä Suomi-kirjallisuudesta. Matkailija saattoi aloittaa tutustumisen Suomeen esimerkiksi lukemalla käännettyä kaunokirjallisuutta – Kalevalaa, Runebergia, Topeliusta, Ahoa tai vaikkapa suomalaista kansanrunoutta.

Visuaalisiksi virikkeiksi Harland & Sonin opas suositteIee I. K. Inhan ”Finland i bilder = Suomi kuvissa = La Finlande pittoresque” (1896) sekä teosta ”Finland in the Nineteenth Century by Finnish Authors Illustrated by Finnish Artists” (1894). Tarjolla olisi ollut myös K. Suomalaisen tekstittämä “Suomi. Kuvia Suomen maasta ja kansasta. Etevimpäin kotimaisten taiteilijain maalausten mukaan” (1888) sekä tietysti Topeliuksen “Finland framstäldt i teckningar” (1845-1852) ja ”En resa i Finland” (1872-1874), josta ilmestyi myös saksan- ja venäjänkieliset laitokset.

Finland-i-bilderEnsimmäinen laaja maisemakuvasto Suomesta on kuitenkin saksalaissyntyisen muotokuvamaalari Charles de Kügelgenin kaksiosainen ranskankielinen ”Maalauksellisia näkymiä Suomesta” (1823-1824). Varhaista Suomen kuvallista esittämistä löytyy myös August von Behrin teoksesta ”Meine Reise durch Schlesien, Galicien, Podolien nach Odessa, der Krimm, Konstantinopel und zurück über Moskau, Petersburg durch Finnland und die Insel Rügen im Sommer 1832” (1834).

1930-luvulla alkoi ilmestyä yhä useammin puhdasverisiä matkaoppaita kuten Fifty dollar series -sarjaan kuulunut Sidney A. Clarkin ”Finland on $50” (1938) ja saman tekijän Ten pound series -sarjassa ilmestynyt ”Finland on £10” (1938). Suosittu oli myös Kay Gilmourin “Finland” (1931).

Alun lainaus on matkaoppaasta ”So you’re going to Scandinavia” (1938), jonka Suomi-osuuden amerikkalaista kirjoittajaa Carleton Smithiä miellyttää maan hintatason lisäksi kotoisa olo, joka hänelle aina Suomessa ollessaan tulee. Smith maalaa valoisan kuvan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä Suomesta tulevaisuuteen katsovana, ja jopa siinä määrin ”amerikkalaisen elämäntavan” omaksuneena maana, että “an American feels more at home in Finland than anywhere else outside his native home”. Nuoren maan historian puutekaan ei ole taakka, päinvastoin. Tulevista synkistä ajoista onnellisen tietämättömänä Smith toteaa:

”Because of oppression, of economic conditions, of lack of freedom, the art of Finland has not yet matured. You do not feel in Finland that you are in a museum. Nothing is musty or decrepit. You are not surrounded by relics of a glorious past or by a decadent spirit. You are instead among a people with a future.”

* * * * *

Kansalliskokoelmaan sisältyy joukko vanhaa ulkomaista Suomea käsittelevää matkailun ja maantieteen kirjallisuutta muun muassa englanniksi, saksaksi ja ranskaksi. Matkailun ja maantieteen kirjallisuutta löytyy digitoituna Travel-kokoelmasta. Digitoitua aineistoa voi selata myös hakupalvelu Finnassa.

Kirjallisuutta:

Hirn, Sven & Markkanen, Erkki: Tuhansien järvien maa. Suomen matkailun historia. Helsinki: Matkailun edistämiskeskus ja Suomen matkailuliitto, 1987.

Lurcock, Tony: “Not so barren or uncultivated”. British travellers in Finland 1760-1830. Oxford: Cb Editions, 2010.

Lurcock, Tony: No particular hurry. British travellers in Finland 1830-1917. Lontoo: Cb Editions, 2013.

Isoäidin Kotiliesistä rintamalehtiin – tutkija Kansalliskokoelman lehtien lumoissa

Kirjoittaja: Helena Pilke

Vanhojen lehtien lumo vangitsi minut varmaan jonakin sateisena lapsuuden kesänä. Mummolan ullakolla oli pinokaupalla enimmäkseen 1920–1950-lukujen Suomen Kuvalehtiä, Kotiliesiä ja Pellervoa, mutta jostakin syystä sinne oli säästetty myös vuosikymmenten takaisia Uuden Suomen numeroita ja muita vastaavia painotuotteita.

Oli tosi hauskaa istua ullakolla, kuunnella sateen ropinaa ja lueskella lehtiä. Olen edelleen sitä mieltä, että vanhojen Kuvalehtien lukeminen antaa hyvän kuvan 1930-luvun Suomesta – tai ainakin siitä, millaisena lehteä tehnyt suomalainen sivistyneistö tahtoi nuoren tasavaltansa nähdä. Jälkeenpäin minua on huvittanut myös se, että eräät tuolloin aloitetut palstat ovat lehdessä edelleen tallella, joskin 50-vuotismerkkipäiväänsä viettävät vaikuttavat nykyisin paljon nuoremmilta.

Paljon myöhemmin, akateemisia opinnäytteitä värkkäillessäni, löysin uudelleen varhaisen rakkauteni. Tarkastelin tuolloin 1940-lukua ja totesin, että Kansalliskirjaston hyllyille, tukevasti tehtyihin sidoksiin, oli taltioitu kokonainen mennyt maailma. Martti Haavio, V. A. Koskenniemi ja heidän aikalaisensa kiivailivat Suomalaisessa Suomessa ja Valvoja-Ajassa kulttuurista ja politiikasta, nimikirjaimien taakse piiloutuneet kulttuurihenkilöt jakoivat Kirjastolehden väliin taitetussa Arvostelevassa Kirjaluettelossa kaiken ilmestyneen kirjallisuuden kutakuinkin kahtia: niihin, joita kirjastojen piti hankkia kaiken kansan luettaviksi ja niihin, jotka olisi parempi pitää pois yleisön saatavilta. (Tästä huolimatta jälkimmäiset, kuten esimerkiksi Armas J. Pullan Ryhmy ja Romppainen -sarja, nousivat oitis lukijoiden suosikeiksi.)

Karjalan Viesti

Karjalan Viesti oli armeijan virallisista lehdistä suurin. Se painettiin junakirjapainossa Pitkärannassa, Laatokan koillisrannikolla, ja levisi kaikille Itä-Karjalassa oleville suomalaisjoukoille.

Ehdottomasti mielenkiintoisimmat lehtilöydöt olen tehnyt mikrofilmihyllyiltä. Olin muutamia vuosia sitten kirjoittamassa kirjaa jatkosodan aikana ilmestyneistä, sotilaille tarkoitetuista rintamalehdistä, kun havaitsin, että niiden juuret ulottuivatkin aina sisällissodan aikaan ja Saksan jääkäreihin, jopa kauemmaskin.

Valkoinen Suomi ja Karjalan Armeijan Tiedonannot välittivät alkuvuoden 1918 tapahtumia ja ajan atmosfääriä – hetkittäin jopa hiuksia nostattavalla tavalla. Seuraavien kahden vuosikymmenen Suojeluskuntalaisesta, Hakkapeliitasta ja Rintamamiehestä näin, miten maan ilmapiiri pikkuhiljaa kiristyi ja puolustusvalmiudesta puhuttiin yhä painokkaammin. Syksyllä 1941 Karjalan Viesti, Pohjan Poika, Korven Kaiku ja kumppanit väittivät suomalaisten pian kolkuttavan Leningradin portteja, vaikka oikeasti joukot eivät olleet lähelläkään. Asemasodan aika synnytti mitä merkillisimpiä julkaisuja, joiden toimittajina – sikäli kuin heitä oli lehdissä mainittu – esiintyi nimiä, jotka myöhemmin ovat tulleet tutuiksi muista yhteyksistä.

Maaselän torvi

Maaselän Torvi oli Ässärykmentin eli JR 26:n miesten oma, epävirallinen, monistettu lehti. Nämä korsunnurkkien puolivillit julkaisut ovat tutkijan kannalta ehdottomasti kiinnostavimpia.

 

 

Simo Puupponen, pakinoitsijanimimerkki Aapeli, toimitti Äänisen Ankkaa, rintamakirjeenvaihtajien sisäpiirihuumorin rotupuhdasta edustajaa. Matti Kuusi, myöhempi kansanrunoudentutkimuksen Grand Old Man ja monipuolinen kulttuurivaikuttaja, luotsasi rykmenttinsä Tyrjän Lehden halki Kannaksen suurtaistelujen ja heinäkuussa 1944 pahoitteli, ettei lehti ollut ilmestynyt kokonaiseen kuukauteen – leväperäisyys ei päätoimittajan mukaan kuitenkaan johtunut uutisaineiston puutteesta. (Nimenomaan näin hän asian ilmaisi!)

Useat jatkosodan ajan rintamalehdet monistettiin; painojälki, joka oli kai alun alkaenkin vähän vaikeasti luettavaa, edellyttää mikrofilmattuna tutkijalta haukansilmiä ja hetkittäin jopa arvaamisen taitoa – kaikesta lehden sisällöstä ei saa selvää. Ei ainakaan kovin helposti. Sisällissodan lehdistä puolestaan tapaa fraktuuralla ladottuja palstoja, joiden ääressä huomaa, ettei pikalukukurssista ole aina ja kaikkialla suurtakaan hyötyä. Hyötyä sen sijaan olisi lehtien digitoinnista: mikrofilmit ovat vanhuuttaan harmaantuneita ja kelojen pyöritys on hidasta hommaa. Digiarkistosta haluttu tieto löytyisi helpommin ja nopeammin eikä tutkijan tarvitsisi pelätä, että filmirullaa kelaillessaan kuluttaa aineistoa entistä enemmän.

Pohjoisen rintamanosan Korven Kaiku juhli Viipurin valtausta näyttävästi kuten muutkin ajan sanoma- ja aikakauslehdet.

Pohjoisen rintamanosan Korven Kaiku juhli Viipurin valtausta näyttävästi kuten muutkin ajan sanoma- ja aikakauslehdet.

Karjalan Armeija

Vuonna 1918 osa kirjapainoista käytti vielä fraktuuraa. Karjalan Armeijan Tiedonannot painettiin Antreassa ja Sortavalassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minun on myönnettävä, että tutkimusprojektien arkistovaiheiden aikatauluissa pysymistä on joskus vaikeuttanut se, että Kansalliskirjaston miljöö on yksinkertaisesti liian inspiroiva. Kupolisali on tietysti paikka, jossa voisi istua tuntitolkulla kattoon tuijotellen – näin väittävät muutkin kävijät – mutta helpoimmin ajatukseni harhautuvat lehtisalissa. Jos unohtaa ajan ja aiheensa ja ryhtyy lukemaan vaikkapa menneiden vuosien Historiallista Aikakauskirjaa tai Historisk Tidskriftiä, voi tietysti aina selittää itselleen, että onkin a) laajentamassa näkemystään nykyisestä tutkimuskysymyksestä, b) pohdiskelemassa seuraavaa aihetta tai c) seuraamassa takavuosina käytyä ajankohtaista keskustelua. Oikea vastaus olisi kuitenkin d) vanhojen lehtien lumo.

Sama selitys käy myös tilanteeseen, jossa tutkija istuu mikrofilmilaitteen edessä, tuijottaa haltioissaan vanhaa Hesaria ja herää todellisuuteen vasta, kun seuraava käyttäjä seisoo olkapään takana ja ilmoittaa, että hänen varaamastaan ajasta on kulunut jo varttitunti.

Kirjoittaja, FT, tietokirjailija Helena Pilke on tarkastellut talvi- ja jatkosodan kirjallisuutta ja sotasensuuria tutkimuksessaan “Etulinjan kynämiehet. Suomalaisen sotakirjallisuuden kustantaminen ja ennakkosensuuri kirjojen julkaisutoiminnan sääntelijänä 1939-1944” (SKS 2009) sekä sotilaslehtiä kirjassaan “Korsu-uutisia! Rintamalehtien jatkosota” (SKS 2012).