Helsingin yliopisto
”Mielestämme vastuun artikkelin avoimuuden rahoittamisesta ei pidä jäädä kirjoittajalle vaan organisaatiolle, jossa hän tiedettä tekee tai on tehnyt.” Näin perustelee Helsingin yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Emilia Palonen tutkimusorganisaatioiden roolia elokuussa julkaistussa ehdotuksessa avointen kotimaisten tiedelehtien rahoitukseksi. Palonen toimi TSV:n asettaman työryhmän puheenjohtajana ja tässä blogihaastattelussa hän avaa muutamia ehdotukseen liittyviä kysymyksiä, kuten rahoitusosuuden määräytymistä.
Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) asettama työryhmä julkaisi 21. elokuuta Ehdotuksen kotimaisten tiedelehtien rahoitukseksi (pdf), ja se on kommentoitavana 29. syyskuuta asti. Ehdotuksen sisällöstä kerrotaan lyhyesti myös avoimen tieteen puolivuotiskatsauksessa.
Työryhmän puheenjohtaja Emilia Palonen (vanhempi yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto; Think Open -blogin toimitusneuvoston jäsen) taustoittaa tässä artikkelissa ehdotusta.
1) Miksi rahoitusehdotus tehtiin?
Emilia Palonen: ”Kotimaisten lehtien rahoitus on pitkään junnannut paikoillaan, kustannukset ovat kasvaneet mutta tulot eivät. Erityinen ongelma on syntynyt siitä, että lehden lukijat, suuri yleisö ja kollegat haluavat lukea tiedelehdet avoimesti verkosta. Verovaroin on hankala perustella sitä, että lehdet ovat maksumuurien takana: valtionavun suhteen on jo pitkään pitänyt perustella sitä, mitä on tehty avoimuuden edistämiseksi. Moni tieteellinen seura onkin sitten ryhtynyt julkaisemaan lehteä avoimesti verkossa, esimerkiksi TSV:n ylläpitämässä Journal.fi-palvelussa. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että lehtien tilaustulot kutistuvat. Tyypillisesti seurojen jäsenmaksut ovat tuoneet lehden lukijoille. Samoin tulovirrasta ovat avoimuuden myötä kadonneet maksut Kansalliskirjaston ja Kopioston ylläpitämästä Elektra-palvelusta, josta lehdet saivat tuloja käytön mukaan suljetussa ympäristössä. Digitaalinen siirtymä on jo pitkälle tapahtunut: nyt pyritään rahoittamaan se. Valtionapua saadakseen lehdet tarvitsevat muita tuloja.”
Kotimaisten lehtien rahoitus on pitkään junnannut paikoillaan, kustannukset ovat kasvaneet mutta tulot eivät.
2) Kansallisen AVOTT-työryhmän viime vuonna julkaisemassa loppuraportissa esitellään kolme mallia kotimaisten tiedelehtien rahoittamiseksi, ja tuore ehdotus vastaa yhtä mallia, jossa tutkimusorganisaatiot rahoittavat lehtiä. Miten siihen päädyttiin ja ovatko muut mallit nyt kuopattu?
EP: ”Koska siirtymä on jo tapahtunut niin, että lehdet ovat lähteneet avoimiksi odottaen kokonaisratkaisua rahoitukseen, ei malleista kolmatta eli siirtymäkautta vielä avaamattomille voitu ajatella realistisena vaihtoehtona: sehän ei olisi ratkaissut jo avoimien tiedelehtien rahoitusta. Uuden osapuolen luominen (mallissa kaksi) ja yliopistojen kirjastojen eli FinELibin kanssa neuvotteleminen olisi vaatinut uutta hallintoa ja tässä mallissa ei ollut päätetty avoimuuden mallia: olisiko niin, että vain osa artikkeleista olisi avoimia samoin kuin kansainvälisissä hybridilehdissä. Paljon jäisi vielä selvitettävää. Tämä vaikutti hankalalta kokonaisratkaisulta kontekstissa, jossa lehdet ovat pääsääntöisesti avoimia tai pyrkivät avoimuuteen ja tuottavat kansallisen infrastruktuurin.”
”Meidän lähtökohtamme oli siis jatkaa käytännöllisimmästä mallista, jossa olemassaolevia rakenteita hyödynnettäisiin kustannustehokkaasti. TSV jakaa jo tällä hetkellä valtionapua lehdille, jotka raportoivat budjettitietonsa ja julkaistujen artikkelien määrän kategorioittain. Kotimaisten julkaisujen osalta saadaan tiedot myös kansallisista tietokannoista. Samassa järjestelmässä voitaisiin maksaa myös uuden rahoitusmallin mukainen maksu, ja periä se osallistuvilta organisaatioilta, jotka hyötyvät jokaisesta kirjoitetusta, toimitetusta ja julkaistusta artikkelista.”
”Mielestämme suomalainen tiedejulkaisemisen kenttä on hyvin organisoitu tehokas ja pitkälle toimitaan myös saman Journal.fi-alustan kautta. Mutta vapaaehtoistyön osuus on suuri ja se tulee infrastruktuurista hyötyvien organisaatioissa työskentelevien työ- ja vapaa-ajasta. Rahoitusmalli vapauttaisi nimenomaan resursseja tällä hetkellä tutkijoiden talkoilla tekemästä hallinnollisesta ja toimituksellisesta työstä tutkimuksen tekemiseen.”
3) Ehdotuksen ydinkysymys liittyy rahaan: 700 euron artikkelikohtainen avoimuustuki organisaatioille tarkoittaisi esimerkiksi suurten organisaatioiden kohdalla 210 000–280 000 euron maksua. Miten 700 euroon päädyttiin ja miksi ehdotuksessa ei ole tarkemmin avattu kulurakennetta?
EP: ”Olemme perehtyneet erityyppisten lehtien budjettirakenteisiin jo etukäteen. Kustannuksia on laskettu mallia varten. 2010-luvun alussa Kotilava-hankkeessa käytiin kustannuksia erittäin tarkasti läpi, ja huomioimme nämä myös päivitettyinä. AVOTT-mallissa 300 euron maksua ei millään tavalla eritelty vaan se vaikutti esimerkinomaisesti valikoidulta. Lehtien kulurakenteet ovat hyvin erilaisia. Siksi päädyimme tähän erittelemättömään summaan, joka vastaa myös pienimpiä ihmistieteiden lehtien maksuja. Kotimaista julkaisemista ei pidä myydä halvalla. On huomioitava, että kaikilla kirjoittajilla ei ole affiliaatiota Suomessa, joten tiedelehden jokaisesta artikkelista ei tule tuloa tässä mallissa. Malli kuitenkin tuottaa jotain välttämätöntä tuloa, jotta lehtiä ylipäänsä voidaan tehdä ja tätä infrastruktuuria ylläpitää. Siinä mielessä nuo organisaatioiden kokonaissummat ovat pieniä.”
4) Millaista viestiä tutkimusorganisaatioilta on tullut uudesta ehdotuksesta?
EP: ”Vielä odotellaan virallisia näkemyksiä, mutta olen saanut positiivista palautetta niin mallin kuin kokonaissummien suhteen.”
5) Hyödyn kotimaisesta tiedejulkaisemisesta saa lopulta suomalainen yhteiskunta. Miksi rahoitusta ei esitetä haettavaksi suoraan valtiolta?
EP: ”Lehtien tulot eivät voi koostua vain valtionavusta. Nyt haetaan korvaavaa rahoitusmuotoa tilausmaksuille tai käyttömaksuille, jotka ovat mahdottomia avointen tiedelehtien tapauksessa.”
6) Miksi ette ehdota suoraan artikkelimaksuja (APC, article processing charges)? Eikö siinä olisi ratkaisu, joka vastaa myös kansainvälisiä malleja?
EP: ”Suomalaiset tutkijat tekevät töitä usein lyhyissä työsuhteissa ja jopa yliopistojen ulkopuolella. Mielestämme vastuun artikkelin avoimuuden rahoittamisesta ei pidä jäädä kirjoittajalle vaan organisaatiolle, jossa hän tiedettä tekee tai on tehnyt. Artikkelimaksujen yksittäinen käsittely puolestaan kuormittaa organisaatioita. Näin könttälaskutus artikkelien vuosittaiseen määrään perustuen, kun se tehtäisiin TSV:ssä osana valtionavun jakamisen koordinointia ja sen suora siirtäminen tieteellisille kustantajille tiedelehtien osalta tekisi tästä hallinnollista kuormaa minimoivan järjestelyn.”
Suomalaiset tutkijat tekevät töitä usein lyhyissä työsuhteissa ja jopa yliopistojen ulkopuolella. Mielestämme vastuun artikkelin avoimuuden rahoittamisesta ei pidä jäädä kirjoittajalle vaan organisaatiolle, jossa hän tiedettä tekee tai on tehnyt.
”Kansainvälisiä esimerkkejä siitä, että avoimuutta toteutetaan kansallisessa kontekstissa pienillä ja suuremmillakin kielialueilla on: timanttimalli on vahvasti käytössä esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa ja Ranskassa. Eli voittoa tavoittelevat kansainväliset kustantajat angloamerikkalaisessa kontekstissa ei ole paras vertauskohta kotimaiselle avoimelle tiedejulkaisemiselle. Suomessa on myös vahva eetos sille, että avoimet julkaisut saadaan tieteenalojen välillä ja tiedekentän ulkopuolellakin käyttöön.”