Helsingin yliopisto
Tekijänoikeusdirektiivin myötä tiedonlouhinta ei-kaupalliseen tutkimustarkoitukseen on aina sallittu. Direktiivi avaa kuitenkin mahdollisuuksia tekijänoikeuksien haltijoille rajoittaa louhintaa. Erityisen hankalaan asemaan joutuvat tutkijat, jotka tekevät töitä kaupallisille toimijoille.
Teksti: Konsta Happonen (Helsingin yliopisto)
EU:n tekijänoikeusdirektiivi hyväksyttiin maaliskuussa, ja se implementoidaan osaksi jäsenvaltioiden lainsäädäntöä kahden vuoden kuluessa. Ennen lakia käytiin vilkasta keskustelua direktiivin vaikutuksista sisällöntuottajien ja -kuluttajien oikeuksiin, mutta keskustelu vaikutuksista tutkimukseen jäi vähemmälle.
Tekijänoikeusdirektiivi on oleellinen erityisesti tiedonlouhintaan perustuvan tutkimuksen kannalta, koska louhimisen oleellinen välivaihe on tekijänoikeuden alaisten teosten kopioiminen. Mitä uudesta direktiivistä siis seuraa tiedonlouhintaa tekevälle tutkijalle?
Tiedonlouhintaoikeus koskee ei-kaupallista tutkimusta
Direktiivin tarkoitus on harmonisoida unionin tekijänoikeuslainsäädäntöä, jotta kansalliset lait eivät aiheuttaisi esteitä rajat ylittäville digitaalisille palveluille. Samalla jäsenvaltioiden on säädettävä poikkeuksista tekijänoikeuksiin, jotta ne eivät haittaisi esimerkiksi tutkimusta tai opetusta.
Tiedonlouhinnan kannalta direktiivin merkittävin artikla on tutkimusorganisaatioita ja kulttuuriperintölaitoksia koskevista poikkeuksista säätävä artikla 3 (”Tekstin- ja tiedonlouhinta tieteellistä tutkimusta varten”). Tutkimusorganisaatioksi lasketaan kaikki yhteisöt, joiden ensisijainen tavoite on tehdä voittoa tavoittelematonta tutkimusta. Oletettavasti myös yliopistojen ulkopuolisilla tutkijoilla tulee täten olemaan oikeus louhia tietoa. Kunhan näillä yhteisöillä on laillinen pääsy materiaaliin, niiden tulee voida kopioida teoksia tiedonlouhintaa varten. Niiden tulee jopa saada säilyttää näitä kopioita tutkimusta ja tutkimustulosten varmentamista varten. Näiltä osin direktiivi toteuttaa ”The right to read is the right to mine” -periaatetta, jonka mukaan laillisesti luettavissa olevaa aineistoa pitäisi saada käyttää tiedonlouhinnan materiaalina.
Kaupallista tutkimusta tekevien tutkijoiden tilanne ei ole yhtä hyvä, koska direktiivin pakolliset tiedonlouhintaa koskevat poikkeukset koskevat ainoastaan ei-kaupallisia tutkimusorganisaatioita. Muuta tiedonlouhintaa koskevista poikkeuksista säädetään artiklassa 4 (”Tekstin- ja tiedonlouhintaa koskeva poikkeus tai rajoitus”). Sen mukaan oikeudenhaltijoilla on mahdollisuus kieltää tiedonlouhinta teoksistaan. Tämän seurauksena esimerkiksi kustantajien hallussa olevasta tutkimuskirjallisuudesta ei saa koneellisesti puristaa tietoa muuhun kuin ei-kaupalliseen tutkimukseen, mikäli kustantajat ovat tämän kieltäneet.
Millaiseksi muodostuu kustantajien rooli?
Artiklassa 3 mainitaan myös (hieman vaikeaselkoisesti), että ”[o]ikeudenhaltijoiden on voitava soveltaa toimenpiteitä, joilla varmistetaan niiden verkkojen ja tietokantojen turvallisuus ja eheys, joissa teoksia tai muuta suojattua aineistoa säilytetään”. Tiedonlouhijoita ovat aiemminkin keskusteluttaneet oikeudenomistajien asettamat rajoitukset louhinnalle. Esimerkiksi kustantajajätti Elsevier on pyrkinyt rajoittamaan omistamiensa julkaisujen ja niiden kuvaajien louhimista, sekä julkaisuista louhittujen tutkimustulosten julkaisemista avoimilla lisensseillä.
Tekijänoikeuden haltijoiden oikeus valvoa tietokantojen turvallisuutta saattaa avata mahdollisuuden sille, että tiedonlouhintaa pitäisi jatkossa tehdä kustantajien palveluiden kautta, joissa mahdollisuudet tiedonlouhintaan olisivat rajoitetut. Lakitekstissä tosin mainitaan myös, että nämä tietokantojen suojaustoimenpiteet eivät saa ylittää sitä, mikä on tarpeen. Jää nähtäväksi, miten kustantajat lopulta tulkitsevat tätä kieltoa, ja joutuvatko tutkijat kamppailemaan laillisesta oikeudestaan tiedonlouhintaan. Esimerkiksi Eurooppalaisten tutkimuskirjastojen yhteenliittymä LIBER on ilmaisut huolensa, että direktiivin implementointi saattaisi johtaa tutkimusdatan pakolliseen säilyttämiseen yliopistojen ulkopuolisissa verkkopalveluissa.
Kun tekijänoikeuslainsäädäntöä direktiivin seurauksena seuraavan parin vuoden aikana uudistetaan, jokaisen tutkijan ja kirjaston työntekijän panosta tarvitaan varmistamaan, että direktiivin implementointi ei jätä kaupallisille kustantajajäteille takaportteja haitata tutkimuksen tekemistä.
Konsta Happonen (TUHAT, @Koalha) on tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osastolla. Happonen on osallistunut aktiivisesti avoimen tieteen edistämiseen Suomessa. Hän on toiminut mm. Open Knowledge Finlandissa. Happonen kuuluu myös keväällä 2019 perustettuun Think Open -blogin toimitusneuvostoon.