Kuukausi: huhtikuu 2021

Julkaistu

Äidin ja keskosvauvan varhainen suhde

Kun vauva syntyy ennenaikaisesti, vanhemmuuden kehitysprosessi häiriintyy herkästi. Ennenaikainen syntymä, vauvan ja vanhempien toisistaan eroon joutuminen ja vauvan sairaalahoito ovat usein niin vauvalle kuin vanhemmille traumaattisia kokemuksia. Taustalla voi myös olla muita trauma- ja menetyskokemuksia, kuten lapsettomuushoitoja ja keskenmenoja, jotka saattavat vaikuttaa siihen, miten ja minkälaiseksi varhainen suhde vauvaan alkaa sairaalassa rakentua. Perhekeskeinen vastasyntyneiden tehohoito edistää vanhempien ja vauvan välistä vuorovaikutusta. Läsnäolo ja osallistuminen lapsen hoitoon sairaalassa ovat tärkeitä selviytymiskeinoja emotionaalisesti raskaassa tilanteessa. Sairaalaympäristö ei kuitenkaan ole sama kuin koti ja ennenaikainen tai sairas vastasyntynyt asettaa vauvan ja vanhemman suhteen kehittymisen erilaiseen tilanteeseen kuin terve vastasyntynyt. Tässä opinnäytetyössä tutkin hoitoprosessia, jossa äiti ja vauva joutuivat eroon vauvan synnyttyä keskosena. Sairaalahoidosta kotiutumisen jälkeen toteutuneilla kotihoitokäynneillä keskeisiksi teemoiksi nousivat äidin kokemus separaatiosta ja vauvan menettämisen pelko liittyen aikaisempiin menetyskokemuksiin. Näiden teemojen käsittely varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa mahdollisti äidille myönteistä muutosta ja kiintymystä vauvaan. Pohdin työssäni myös laajemmin varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian mahdollisuuksia osana perhekeskeistä vastasyntyneiden tehohoitoa.

Riikka Turunen: Äidin ja keskosvauvan varhainen suhde -varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian avulla kohti vauvaa

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017-2021

Julkaistu

W.R.D. Fairbairnin objektisuhdeteoria psykoanalyyttisten teorioiden paradigman muutoksessa

Tässä psykoterapeuttikoulutuksen opinnäytetyössä tarkastellaan W.R.D. Fairbairnin objektisuhdeteoriaa ja sen asemoitumista psykoanalyyttisten teorioiden joukossa paradigman muutoksen näkökulmasta. Tutkimus esittelee Fairbairnin objektisuhdeteorian erityispiirteet sekä miten se eroaa Freudin psykoanalyyttisista perusteista. Lisäksi työssä vertaillaan Fairbairnin teoriaa toiseen objektisuhteita korostavaan suuntaukseen eli Melanie Kleinin teorioihin.

Työn tutkimusmenetelmä on kirjallisuuskatsaus. Pääasiallisina lähteinä toimivat Fairbairnin vuosina 1940-1944 kirjoittamat artikkelit sekä Freudin ja Kleinin tekstit soveltuvin osin.

Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millä tavoin Fairbairnin teoria poikkeaa Freudin perusoletuksista? 2. Millainen on Fairbairnin objektisuhdeteoria? 3. Miten Fairbairnin teoria poikkeaa Melanie Kleinin objektisuhteiden teoriasta?

Tehdyn kirjallisuuskatsauksen mukaan Fairbairnin teoria hylkäsi Freudin muotoileman viettiopin sekä persoonallisuuden struktuuriteorian. Fairbairn määritteli oman mallinsa ihmisen persoonallisuudesta, joka muodostuu tiedostamattomaan lohkottujen sisäisten objektien ja minän eri puolien kokonaisuudesta, jota Fairbairn nimitti persoonallisuuden endopsyykkiseksi rakenteeksi. Fairbairn korosti todellisten tapahtumien merkitystä persoonallisuuden rakentumisessa, toisin kuin Klein, joka oletti jo vauvalla olevan oma fantasiamaailma, joka vaikuttaa vauvan kokemuksiin.

Kirjallisuuskatsauksen perusteella Fairbairnin teoria edustaa psykoanalyysin kentässä ainutlaatuista teoriaa ja sysäystä kohti psykoanalyysin nykyistä objektisuhdeteoreettista painotusta. Jo Fairbairn korosti terapeutin ja potilaan välisen suhteen tärkeyttä, mikä on saanut vahvistusta myös myöhemmässä tutkimuksessa. Fairbairnin objektisuhdeteoria voi tarjota uudenlaista ymmärrystä persoonallisuushäiriöihin, traumaan sekä patologisiin riippuvuussuhteisiin ihmisten välillä. Psykoterapiatyöhön se tarjoaa oivallisen näkökulman hahmottaa potilaan tapaa asennoitua itseensä ja maailmaan.

Paula Nikolainen:  W.R.D. Fairbairnin objektisuhdeteoria psykoanalyyttisten teorioiden paradigman muutoksessa

Psykoanalyyttinen aikuisten psykoterapian koulutusohjelma 2018-2022

Julkaistu

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaprosessi kohtuvauvan menetyksen jälkeisessä uudessa odotuksessa ja vauva-ajassa

Kohtukuolema on vanhemmille raskas ja järkyttävä kokemus, johon vanhemmat tarvitsevat apua. Vauvan kuolemalla voi olla hoitamattomana useita kielteisiä seurauksia vanhempien terveyteen, myöhempien lasten odotuksiin ja perheen muihin lapsiin ja heidän mahdollisiin raskauksiinsa ja vanhemmuuteensa. Menetyksen jälkeen vanhemmat toivovat usein uutta raskautta mahdollisimman pian. Se voi kuitenkin tuoda vanhemmille yllätyksenä ristiriitaisia ja vaikeita tunteita, joita varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa on tärkeää tunnistaa ja työstää. Vanhemmille on myös annettava tilaa muistella kuollutta vauvaansa samalla kun luodaan yhteyttä ja mielikuvia kohdussa kasvavaan vauvaan. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa autetaan vauvansa menettänyttä vanhempaa luomaan suhdetta syntyvään vauvaan niin että menetetyn ja uuden vauvan eriytyminen vanhemman mielessä tulee mahdolliseksi. Lisäksi on tärkeää, että vanhemmat voivat kokea menetyksen jälkeisessä raskaudessaan myös myönteisiä tunteita. Tämä opinnäytetyö on laadullinen tutkimus, jossa tutkittiin niitä tekijöitä, jotka auttoivat vanhempia yhdessä varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaprosessissa kohtuvauvan menetyksen jälkeisessä uudessa odotuksessa ja vauva-ajalla. Auttaviksi tekijöiksi raskausajan psykoterapiassa nousi kuusi teemaa: tiiviit terapiakäynnit, menehtyneestä kohtuvauvasta puhuminen, isän osallistuminen terapiakäynneille, äidin syyllisyyden tunteiden käsittely, odotetusta kohtuvauvasta puhuminen ja suvun aiempien menetysten merkitysten ymmärtäminen. Vauva-ajan hoidossa oli kaksi keskeistä teemaa: terapian jatkuminen riittävän pitkään ja syntyneen vauvan äärellä oleminen ja vuorovaikutustyöskentely tämän vauvan kanssa.

Salla-Maaria Heikkinen: Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiaprosessi kohtuvauvan menetyksen jälkeisessä uudessa odotuksessa ja vauva-ajassa

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017-2021

 

Julkaistu

PSYKOLOGINEN SYLI -Äitiystilan ja terapeuttisen allianssin ilmeneminen varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa, tapaustutkimus

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian ajoittuminen raskaus- ja pikkulapsiaikaan määrittää terapialle erilaisen hoidollisen asetelman kuin muissa psykoterapiamuodoissa: hoitoa hakevalle äidille on parhaillaan muodostumassa tai uudelleenaktivoitumassa äitiyteen liittyvä, ainutlaatuinen psyykkinen organisaatio: äitiystila (”motherhood constellation”). Äitiystila edellyttää terapeutilta kykyä luoda ja ylläpitää omanlaistaan terapeuttista allianssia, jossa korostuvat hyväksyntä, hoiva ja kannattelu. Terapian tehtävänä on tarjota äidille tukisuhde, jonka myötä äiti pystyy tarjoamaan vastaavan lapselleen ja näin mahdollistuu lapsen turvallinen kiintyminen vanhempaansa.

Tämä opinnäytetyö on laadullinen tapaustutkimus äitiystilan ja terapeuttisen allianssin ilmenemisestä yhdessä varhaisen vuorovaikutuksen koulutuspsykoterapiassa. Tarkastelin äitiystilan ilmenemistä sen komponenttiteemojen mukaisesti ja terapeuttista allianssia analysoin potilaan näkökulmasta, keskittyen siihen, mikä siinä oli potilaalle merkityksellistä.

Johtopäätöksenä opinnäytetyöstäni voin todeta, että terapeuttinen allianssi tarjosi äitipotilaalle korjaavien kokemusten lisäksi mahdollisuuden muokata omaa elämäntarinaansa johdonmukaisemmaksi, mikä on merkityksellistä niin äidin kuin syntyvän vauvankin hyvinvoinnille.

Katja Niela: PSYKOLOGINEN SYLI – Äitiystilan ja terapeuttisen allianssin ilmeneminen varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa, tapaustutkimus

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017-2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Julkaistu

KUULE MINUN ITKUNI, JOTTA VOIN KUULLA OMAN VAUVANI ITKUN -tapauskuvaus traumatisoituneen äidin varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiasta

Vanhemman omissa varhaisissa hoivakokemuksissa koetut hoivaajan ja vauvan välisissä suhteissa syntyneet traumaperäiset ilmiöt heijastuvat vanhemmuuteen ja vanhempi-vauva -väliseen vuorovaikutukseen traumatisoituneen vanhemman itse tullessa vanhemmaksi.

Kiintymysteorian mukaan äidin omat sisäiset työskentelymallit läheisissä ihmissuhteissa ovat keskeisessä roolissa siinä, kuinka hän kykenee säätelemään omaa vauvaansa. Siirtymässä vanhemmuuteen, säätelemättömät huolenpidon mielikuvat aktivoituvat vaikuttaen siihen, miten nainen näkee itsensä äitinä, hänen vauvansa ja äiti-vauvasuhteensa.

Tarkastelen tapauskuvauksessani sitä, miten äidin oma varhainen kehityksellinen traumatisoituminen ja sen vaikutukset vanhemmuuteen sekä vuorovaikutukseen vauvan kanssa näkyivät hoidossa ja muuttuivat hoidon kuluessa? Avaan tässä tapauskuvauksessa omassa varhaisessa lapsuudessa traumatisoituneen äidin vaikeuksia asettua havainnoimaan vauvan kokemuksia sekä sen muuntumista varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapian aikana.

Aineistosta löytyi viisi teemaa, jotka kuvasivat äidin trauman ilmenemistä ja vaikeutta asettua vauvan äärelle. Nämä olivat vaikeudet läheisissä ihmissuhteissa, negatiivinen minäkuva (matalat pystyvyysodotukset), tunteiden säätelyvaikeus, välttely sekä uhan tunne. Nämä trauman ilmentymät vaikeuttivat äidin ja vauvan suhteen kehittymistä ja vuorovaikutusta. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa äidin trauman ilmentymät alkoivat helpottumaan, mikä mahdollisti äidin kyvyn havainnoida oman vauvan mielentiloja ja kokemuksia.

Eveliina Rientamo: KUULE MINUN ITKUNI, JOTTA VOIN KUULLA OMAN VAUVANI ITKUN -tapauskuvaus traumatisoituneen äidin varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiasta

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017-2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Julkaistu

Pikkukeskosperheen toistuvat negatiiviset kokemukset vanhemman ja lapsen suhteen riskinä ― varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia hoitomahdollisuutena

Pikkukeskosen syntymä on aina jonkinlainen kriisi perheelle. Jo raskausaika, synnytys voivat olla poikkeavia ja traumaattisia, huoli lapsesta jatkuu usein pitkään. Vauva on pitkään tehohoidossa ja vauvan valmiudet kontaktiin tulevat viiveellä.  Vastasyntyneen mieli kehittyy suhteessa ensisijaiseen hoivaajaan.  Vanhemman kautta tuleva hoivaympäristö voi tasoittaa lapsen biologista haavoittuvuutta. Oleellista vanhemman ja lapsen suhteen kannalta vaikuttaa olevan se, miten pikkukeskosuus vaikuttaa vanhempaan ja mielikuviin, mitkä vanhemman voimavarat ovat tai miten pikkukeskosuus vaikuttaa lapsen vuorovaikutusominaisuuksiin. Pikkukeskosen vanhempi joutuu sopeutumaan mielikuvien ristiriitaan sekä jatkuvaan huoleen. Halusin tutkia: millaisia psykoterapeuttisen hoidon aiheita ja tarpeita pikkukeskosperheillä on. Ja miten varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia voi vastata näihin tarpeisiin. Näitä tarkastelin kolmen videoidun tapaamisen kautta. Hoidon aiheet (teemat) liittyivät siihen miten ennenaikaisuus vaikutti lapseen, vanhemmaksi kasvamiseen ja vanhempi-lapsisuhteeseen. Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti voi auttaa vanhempaa sopeutumaan, käsittelemään hankalia tunteita, tarkastelemaan vauvan mieltä ja vihjeitä ja sitä kautta saada muutosta mielikuviin, ja suhteeseen ja kohtaamaan vauvan sellaisena kuin hän on omine tarpeineen ja potentiaaleineen. Psykoterapeutti voi auttaa vanhempaa tutustumaan vauvaan ja auttaa löytämään keinoja ymmärtää, tukea ja kannatella lasta. Sekä vanhempi ja vauva voivat olla aktiivisia psykoterapiassa ja saada kokemuksia ymmärretyksi, kannatteluksi ja hoivatuksi tulemisesta.

Marika Leppänen: Pikkukeskosperheen toistuvat negatiiviset kokemukset vanhemman ja lapsen suhteen riskinä ― varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia hoitomahdollisuutena

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia 2017-2021

Julkaistu

Toimijuuden muutos terapiaprosesissa – terapeutin mukautuminen muutoksen palveluksessa

Opinnäytetyössä tarkastellaan koulutuspsykoterapiaprosessissa tapahtuvaa muutosta toimijuuden kehityksellisen mallin sekä mentalisaation näkökulmasta. Opinnäytetyössä kuvataan, miten mentalisoiva suhde ongelmalliseen kokemukseen rakentuu ja miten muutos mahdollistuu terapiavuorovaikutussuhteen kehityksellisessä kontekstissa. Aineiston muodostivat litteroidut nauhoitukset psykoterapiaistunnoista sekä  niistä kirjatut muistiinpanot. Tulosten mukaan asiakkaan suhde ongelmalliseen kokemukseen prosessin alussa oli staattinen ja tavoittamaton. Kokemus minätoimijuudesta mahdollistui indeksikaalisessa, pakottavassa suhteessa toisiin, mikä rajoitti  asiakkaan elämää monin merkittävin tavoin. Muutosta tukivat terapeutin mukautuminen asiakkaan jäykkään vuorovaikutukseen ja suostuminen toiveisiin prosessin rakenteesta. Seuraavassa vaiheessa muutosta tuki  traumaan liittyvän ongelmallisen  sisällön säilöminen sekä sen merkityksen kuuleminen ja jäsentäminen. Prosessin jälkivaiheessa mentalisoivaa toimijuutta edisti terapiasuhteen turvallisuuden varmisteleminen reflektoimalla asiakkaan mahdollisia reaktioita terapeutin asiakasta haastavaan puheeseen. Tarkastelun kohteena olevaa terapiaprosessia tapahtunutta muutosta voidaan tulosten perusteella kuvata relationaalisen minätoimijuuden muodostumisen mallin kautta. Teorian mukaan asiakkaan teleologinen tapa olla suhteessa terapeuttiin näyttäytyy tarpeellisena vaiheena, joka mahdollistaa toimijuustunnon kehityksen ja mentalisaatiokyvyn vahvistumisen. Ilman tätä vaihetta yhteisesti jaettavissa olevien merkitysten muodostaminen symbolisen alueella ei ole mahdollista.

Marika Ketola: Toimijuuden muutos terapiaprosessissa – terapeutin mukautuminen muutoksen tukena

Integratiivisen psykoterapian koulutusohjelma 2017-2020

Julkaistu

Äitiyden roolin takana – Ulkokohtainen äitiydenkokemus varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Vauvaa toivoneet ja raskaaksi tuloa suunnitelleet äidit voivat vauvan synnyttyä kokea ulkokohtaisuutta omassa äitiydessään. Äitiys ei olekaan äidin odottamalla tavalla nautinnollista, vauva koetaan vaativana ja oma äitiys nähdään epäonnistuneena. Ulkokohtaisessa äitiydenkokemuksessa äiti voi kokea pettymystä, häpeää ja syyllisyyttä omista tunteistaan vauvaa kohtaan tai voimakkaimmillaan kokemuksessa voidaan tunnistaa dissosiatiivisia piirteitä kokemusten lohkomisen ja omien tunteiden turruttamisen muodossa. Ulkokohtaisen äitiydenkokemuksen merkitys äidin mielelle voi olla varhaisen kiintymyssuhdetrauman torjuminen uuden kiintymyssuhteen syntyessä ja rakentuessa. Sen voidaan ajatella olevan jopa sopeutumista edistävä tai toimintakykyä ylläpitävä reaktio. Opinnäytetyössä tutkin fenomenologisesti kokemusta ulkokohtaisesta äitiydenkokemuksesta. Ulkokohtainen äitiydenkokemus näyttäytyy analyysin pohjalta äidin pettymyksenä omaan tunnevasteeseen ja syyllisyyden, esittämisen, reipastumisen sekä roolin päälle laittamisen olona. Vaikeus hyväksyä ambivalenssia ja aggressiota itsessä ja vauvassa, äitiyteen ja vauvaan liittyvät epärealistiset odotukset, vaikeus hyväksyä oma tarvitsevuus ja vaille jääminen sekä vaikeus läheisten ihmissuhteiden luomisessa tulevat esiin ulkokohtaiseen äitiydenkokemukseen liittyvinä teemoina.

Satu Lindfors: Äitiyden roolin takana – Ulkokohtainen äitiydenkokemus varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiassa

Varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeuttikoulutus 2017-2021