Artikkelit

Julkaistu

Psykoterapeutin työ on ruumiillista työtä Ruumiillinen vastatransferenssi

Tässä tapaustutkimuksessa terapeutti havainnoi omia ruumiillisia rektioitaan ja aistimuksiaan vuorovaikutuksessa koulutuspotilaan kanssa sekä pyrki hyödyntämään tätä sanatonta viestiä psykoanalyyttisessa psykoterapiaprosessissa. Tutkielman tarkoituksena oli kuvailla ja ymmärtää ruumiillista vastatransferenssi-ilmiötä.

Tutkimusaineisto koostui pääosin koulutuspsykoterapiapotilaan istunnoista reilun vuoden ajalta. Välittömästi terapiaistuntojen jälkeen terapeutti saneli puhelimen sanelimeen havaitsemansa ruumiilliset reaktionsa. Merkittävimmistä ruumiillisista reaktioista on kirjoitettu erilliset muistiinpanot. Jokaisesta istunnosta on myös kirjalliset terapiamuistiinpanot. Lisäksi on hyödynnetty koulutustyönohjauskeskusteluja ja -muistiinpanoja.  Tutkimustapa on autoetnografinen, jossa tutkija tuottaa itse sekä tutkimuksen aineiston että sen tulkinnat.  Hän asettaa oman elämänsä tarkastelun alle. Autoetnografia nojaa kokonaisvaltaiseen tulkintaan ja itsereflektioon.

Tutkimuksen tuloksena löytyi yleisimpänä ruumiillisena vastatransferenssireaktiona lihasjännitys, painon tunne ja puristus keskivartalon eri alueilla. Korostuneesti esiin nousivat kurkun alueen reaktiot: kaiherrus, kutina, ärsytys, ahtaus, syljen eritys ja äänen menetys. Koulutuspotilaan terapiaan hakeutumisen syynä oli ahdistus, jota hän itse kuvasi möykyksi sisällään. Tämä ahdistusmöykky tuli terapeutin koettavaksi monin tavoin omassa ruumiissaan. Ahdistusmöykky sisälsi vaikeutta löytää yhteyttä toiseen ihmiseen ja olla läsnä kokonaisena tuntevana, tarvitsevana ja tahtovana sekä ilmaista näitä kokemuksiaan ja tarpeitaan. Kurkun alueen reaktiot kuvastivat myös terapeutin omaa elämänhistoriaa ja ylisukupolvista taakkasiirtymää.

Psykoterapeutin työ on ruumiillista työtä. Tämä näkemys vahvistui ja tuli koetuksi tutkimuksen aikana. Oman ruumiin kautta on mahdollista ymmärtää paremmin sekä potilasta että itseään.

Marjatta Ollikainen: Psykoterapeutin työ on ruumiillista työtä. Ruumiillinen vastatransferenssi.

Psykoanalyyttinen akuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2024

Julkaistu

Psykoterapiassa tapahtuva muutos suhtautumisessa häpeän kokemukseen assimilaatiomallin kautta kuvattuna

Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan, miten suhtautuminen häpeän kokemukseen muuttuu psykoterapiaprosessin aikana. Muutosta tarkastellaan erityisesti tunnekeskeisen psykoterapian ja relationaalisen psykoanalyysin teorioiden kautta. Muutoksen kvalitatiivisessa tutkimisessa käytetään APES-mallia (Assimilation of Problematic Experience Scale). APES-mallissa käsitteellistetään minuuden muodostuvan erilaisten sisäisten äänten ääniyhteisöstä. Ns. ongelmalliset kokemukset ovat aiempien psykologisesti kivuliaiden tai konfliktia aiheuttavien kokemusten eräänlaisia jälkiä, jotka ovat yleensä torjuttuja eivätkä ne ole yhteydessä muihin minuutta edustaviin ääniin. Yksi tapa kuvata psykoterapeuttisen muutoksen tavoitetta on kehityskaari, joka mahdollistaa vähittäisen ongelmallisten äänten ilmaantumisen ja niiden integroitumisen terapia-asiakkaan minuuteen osaksi muuta ääniyhteisöä. Tässä työssä on käytetty aineistona kerran viikossa toteutuneen, 110 tapaamiskertaa sisältävän terapiaprosessin tapaamisissa tehtyjä äänitteitä terapian alku-, keski- ja loppuvaiheista. Äänitteistä on litteroitu ja analysoitu kohdat, joissa ongelmallinen kokemus eli häpeä ja asiakkaan suhtautuminen tähän kokemukseensa erityisesti ilmenevät. Häpeän ilmenemiseksi on määritelty tilanteet, joissa asiakas puheenvuoroissaan ilmaisee häpeänkaltaisia kokemuksia puhuessaan itsestään tai suhteestaan itseen ja muihin. Terapian alussa häpeän tunnistaminen ja sanoittaminen on asiakkaalla niukkaa, APES-taso on 1-3. Terapian keskivaiheessa asiakas alkaa yhä enemmän sanoittaa häpeän kokemustaan. Hän alkaa hahmottaa tapojaan suojautua häpeän kokemukselta sekä näiden suojautumiskeinojen ongelmallisuutta psykologisen hyvinvoinnin kannalta. Asiakas kertoo häpeävänsä sitä, että kokee häpeää. Terapian keskivaiheessa APES-taso on pääosin luokkaa 4. Tutkitun terapiajakson viimeisissä tapaamisissa asiakas kuvaa pystyneensä hyväksymään häpeän kokemuksen osaksi itseään ja kykenevänsä sietämään häpeän tunnetta. Asiakas kuvaa tilanteita, joissa hän kykeni toimimaan tavoitteidensa mukaisesti häpeän tunteen estämättä. Terapian lopussa APES-luokka oli 6.

Tuija Artell: Psykoterapiassa tapahtuva muutos suhtautumisessa häpeän kokemukseen assimilaatiomallin kautta kuvattuna

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Relationaalinen ja strukturaalinen näkökulma dissosiaatioon psykoterapiassa

Tässä lopputyössä tarkastelen dissosiatiivisuutta erään naispotilaan minäkokemuksessa ja psykoterapeutin sekä potilaan vuorovaikutuksessa koulutusvaiheen integratiivisessa psykoterapiassa. Dissosiaatio eli yhteyden tai integraation puute oman kokemuksen puoliin voi kehittyä suojaksi varhaisia, kiintymyssuhteisiin sijoittuvia ylivoimaisia sisäisiä ja vuorovaikutuksellisia kokemuksia vastaan. Psykoterapiassa kutsu kokemusten tarkasteluun ja suhteen solmimiseen voi muistuttaa potilasta traumaattisista kiintymyssuhdekokemuksista ja aktivoida dissosiaatiota (Pearlman & Courtois, 2005). Tutkin, miten dissosiatiivisia ilmiöitä ymärretään kahdesta eri viitekehyksestä käsin: yhtäältä relationaalisen psykoanalyysin, toisaalta strukturaalisen dissosiaatioteorian näkökulmasta. Tarkastelen, miten nämä taustateoriat selittävät yhteyden hiljattaista rakentumista aiemmin dissosioituihin kokemuksiin psykoterapiayhteistyön avulla. Lopuksi pohdin, millaista kuvaa yhtäältä relationaalinen ja toisaalta strukturaalinen näkökulma maalaa psykoterapeutin toiminnasta, ja millainen anti näillä kahdella kehyksellä on työskenneltäessä kiintymyssuhteissaan traumatisoituneen potilaan kanssa.

Sanna Isosävi: Relationaalinen ja strukturaalinen näkökulma dissosiaatioon psykoterapiassa

Aikuisten integratiivisen psykoterapian koulutusohjelma, 2020-2023

Julkaistu

Intersubjektiivisuus ja mielen moniäänisyys terapiaprosessin käsitteellistyksinä

Intersubjektiivisuutta pidetään psykoterapiatyöskentelyn yhtenä ydinprosessina, joka edesauttaa terapiassa tavoiteltavaa muutosta. Tapaustutkimuksen tavoitteena oli havainnoida terapiavuorovaikutuksen intersubjektiivisuutta sekä ymmärtää asiakkaan mielen moniäänisyyttä yhden terapiaprosessin aikana. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Aineisto analysoitiin Jessica Benjaminin relationaalista intersubjektiivisuusteoriaa sekä Hermansin dialogisen minuuden teoriaa hyödyntäen. Tutkimuksessa analysoitavaksi tekstiaineistoksi valittiin viisi kohtaa, joissa 1) tapahtui muutos vuorovaikutuksessa tai terapeutti toimi konkreettisesti vuorovaikutuksen muutosta edistävällä tavalla ja 2) otteessa näyttäytyi useampia asiakkaan mielen ääniä. Nämä viisi otetta valittiin myös ajatuksella, että ne edustaisivat terapian alkuvaihetta, keskivaihetta sekä analysointivaihetta edeltänyttä terapian myöhempää aikaa, jolloin terapian kaari ja esimerkiksi allianssisuhteen muotoutuminen tulisivat jossain määrin näkyviin. Tulokset viittasivat siihen, että asiakkaan vielä kesken olevassa, mutta kolme vuotta kestäneessä terapiasuhteessa intersubjektiivisuus mahdollistui enenevästi. Terapeutti toimi intersubjektiiviseen asemoitumiseen ohjaavalla tavalla esimerkiksi ilmaisemalla omia tunteitaan ja ottamalla vastuuta katkoksista. Korkeampi intersubjektiivisuuden taso mahdollistui, vaikka terapeutti ei aina toiminutkaan auttavasti vaan katosi myös omaan subjektiuteensa. Opinnäytetyö havainnollisti myös, että asiakkan mielen sisäisten äänien voimasuhteet muuttuivat terapian edetessä aiempaa adaptiivisempaan suuntaan ja asiakkaalle kehittyi aiempaa havainnoivampi positio suhteessa mielensä eri puoliin.

Laura Sta: Intersubjektiivisuus ja mielen moniäänisyys terapiaprosessin käsitteellistyksinä

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

”En tajuu mistä tuli ihan hirvee väsymys” – Traumaperäisen alivireyden ilmentyminen ja relationaalinen ymmärtäminen terapiasuhteessa

Kiintymyssuhteissaan traumatisoituneille yhteys toiseen on sekä toivottu että sietokykyä uhkaava. Kaltoinkohtelevan vanhemman aiheuttamissa uhkaavissa tilanteissa taistele-tai-pakene reaktio ei ole käytettävissä, joten lapsen on turvauduttava lamaantumiseen, eli alivireyteen. Tässä työssä perehdytään kehityksellisen trauman kehollisten reaktioiden ja relationaalisen psykoanalyysin viitekehysten valossa kysymykseen siitä, miten traumaperäinen alivireys näyttäytyy ja tulee ymmärretyksi terapiasuhteessa.

Opinnäytetyön aineisto koostui pääosin yhden koulutusterapian 18 kuukauden pituisen jakson nauhoitteista. Aineistosta valikoitui viisi otetta, joissa alivireytyminen tulee puheeksi. Näitä tutkittiin teoriaohjaavan aineistolähtöisen analyysin keinoin. Analyysissa havaittiin alivireyden ilmenevän terapiasuhteessa lamaantumisena, ”oikosulkuna” sekä vuorovaikutuksesta vetäytymisenä tilanteissa, joissa asiakas koki voimakkaita tunteita samanaikaisesti, kun koettu yhteys toiseen oli tavalla tai toisella poikki. Yhteys palautui tai pysyi yllä yhteisen tutkimisen ja virittymisen kautta. Yhteyden palautumiseen vaikutti myös terapeutin kyky säädellä omia tunteitaan. Opinnäytetyön tutkimuslöydökset tukivat relationaalisen psykoanalyysin esille tuomaa näkökulmaa, jossa terapeutin keskeinen tehtävä on auttaa traumatisoitunutta asiakasta säätelemään ja integroimaan sietämättömiä tunteita ja minäkokemuksia. Tutkitussa koulutushoidossa todentui, että mikäli asiakkaan ja terapeutin ei-tiedostetut puolet alkavat hallita terapiasuhdetta (näyttämöllistyminen), myös terapeutti joutuu hoitoprosessia edistääkseen menemään kohti, säätelemään ja integroimaan vaikeasti hyväksyttäviä, ei-tietoisia puolia itsestään.

Tämän asiakastapauksen analyysissa kehollisten traumareaktioiden ja puolustusjärjestelmän ymmärtäminen ja relationaalinen näkökulma muodostuivat toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi. Alivireyden ymmärtäminen auttaa näyttämöllistymisien huomaamista ja niiden yhteinen tutkiminen rakentavat terapeuttista kolmatta, jossa toisen erillisyys ei ole uhkaavaa ja sosiaalinen kiinnittyminen turvaa tuovana elementtinä voi olla taas mahdollista.

Janna Hujanen: ”En tajuu mistä tuli ihan hirvee väsymys” – Traumaperäisen alivireyden ilmentyminen ja relationaalinen ymmärtäminen terapiasuhteessa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Häpeä ja syyllisyys psykoterapiasuhteessa- terapeutin ristiriitaiset vastatunteet ja asiakkaan vastavuoroiset asetelmat

Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää terapeutin ristiriitaisia vastatunteita liittyen asiakkaan syyllisyyden ja häpeän ilmauksiin sekä kuvata asiakkaan erilaisia positioita ja vastavuoroisia asetelmia näistä tunteista keskusteltaessa. Aineisto analysoitiin Valkosen vastatunteiden jäsennyksen ohjaamana nimeten vastatunteita ja luokitellen niitä asiakas- vai terapeuttilähtöisiin sekä kognitiivis-analyyttisen psykoterapian vastavuoroisten asetelmien käsitteiden näkökulmasta. Vastatunteiksi nimettiin ärtymys ja epäusko, lämpö ja myötätunto sekä tuomitsevuus ja vähättely. Näistä ärtymys ja epäusko analysoitiin täydentäväksi vastatunteeksi, lämpö ja myötätunto yhtäpitäväksi sekä tuomitsevuus ja vähättely ei selkeästi täydentäväksi eikä yhtäpitäväksi. Asiakkaan vastavuoroisiksi asetelmiksi syyllisyydestä keskusteltaessa kuvautui syyllinen- syyttäjä, syyllinenpuolustaja sekä avuton uhri-pelastaja. Häpeän tunteesta keskusteltaessa nousi esiin halveksittu, arvotonhalveksija, arvostelija sekä sama avuton uhri-pelastaja kuin syyllisyyden tunteen yhteydessä. Häpeä ja adaptiivinen syyllisyys olivat asiakkaalle riskivyöhykettä, jossa saattoi viipyä vain hetken. Sietämätöntä ydinkipua asiakkaalle oli syvä arvottomuuden tunne. Adaptiivinen syyllisyys ja häpeä toivat liian lähelle ydinkipualuetta, joka laukaisi asiakkaassa suojaavan vastavuoroisen asetelman avuton uhri -pelastaja. Tässä terapiassa sekä terapeutti että asiakas olivat usein vaikeuksissa havainnoivan position löytämisessä ja säilyttämisessä intensiivisten tunteiden äärellä. Tutkimuksesta rajautuivat pois tilanteet, joissa häpeää ja syyllisyyttä käsiteltäessä edellä kuvatut asetelmat eivät toteutuneet. Asiakkaan syyllisyyden ja häpeän kokemuksen syvempi ymmärtäminen edellyttäisi myös näiden tilanteiden tarkempaa analyysia.

Sari Siltanen: Häpeä ja syyllisyys psykoterapiasuhteessa- terapeutin ristiriitaiset vastatunteet ja asiakkaan vastavuoroiset asetelmat

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Erillisyyden tukeminen terapiaprosessissa

Tarkastelen tässä opinnäytetyössä asiakkaan erillisyyden vahvistumista. Erillisyyden vahvistumista havainnoidaan Jessica Benjaminin käsitteen tekijä ja kohde avulla. Tekijä ja kohde -asetelmassa toinen on tekijä ja toinen kohde, se jolle tehdään, eikä se mahdollista sellaista vuorovaikutuksessa olemisen tapaa, jossa kaksi mieltä voi olla olemassa lähekkäin yhtä aikaa. Teoreettisena kehyksenä työssä on Benjaminin ajatus dialektisesta tunnustamisen prosessista, toisen näkökulmaan asettumisesta, jossa tekijä ja kohde -asetelma purkautuu ja kaksi mieltä luovat yhdessä kolmannen. Kolmannen tuottamassa tilassa ei ole hierarkiaa, vaan siinä tilassa koetaan toimijuutta ja vapautta tutkia ja keskustella siitä, mitä juuri tapahtui, sen sijaan että kokisin, että minua pakotetaan reagoimaan. Toisena näkökulmana on Jean Knoxin teoria toimijuuden vahvistumisesta terapiaprosessissa. Tarkastelen, miten asiakkaan pelko siitä, että hän hukkuu toiseen ihmiseen ja kadottaa itsensä, jos on lähellä toista, muuttuu. Havinnollistan terapiaistuntokatkelmien avulla asiakkaan erillisyyden haasteita seurustelusuhteessaa sekä sitä miten erillisyys ja toimijuus vahvistuvat terapian aikana yhteistyössä terapeutin kanssa.

Jaana Pirskanen
Erillisyyden tukeminen terapiaprosessissa
Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Terapiavuorovaikutuksen katkokset ja intersubjektiivisuus riippuvuusongelmaisen asiakkaan psykoterapiassa

Relationaalisuutta korostavissa psykoterapiasuuntauksissa terapeuttisen muutoksen nähdään tapahtuvan
terapiasuhteen ja siihen väistämättä sisältyvien katkosten, näyttämöllistymisten ja niiden korjaamisen kautta.

Tapaustutkimuksessa tarkasteltiin terapiavuorovaikutuksen katkoksia, katkosten työstöä, katkoksissa
näyttäytyneitä asetelmia sekä intersubjektiivisuuden toteutumisia ja toteutumatta jäämisiä yhden
riippuvuusongelmaisen asiakkaan pitkän psykoterapian loppuvaiheessa. Aineistoa analysoitiin terapiasuhteen
katkoksiin fokusoiden Jeremy Safranin ja Christofer Muranin katkostyöskentelyn mallin ohjaamana ja
viimeisimpiä istuntoja intersubjektiivisuuteen fokusoiden Jessica Benjaminin intersubjektiivisuuden
käsitteellistyksien ohjaamana.

Terapian loppuvaiheilla esiintyi useita katkoksia ja keskusteluja terapiasuhteesta. Katkoksia työstettiin
pääasiassa metakommunikoimalla terapiavuorovaikutuksesta. Intersubjektiivisuus näytti toteutuvan erityisesti
viimeisellä tarkastellulla istunnolla, ja sitä näytti edistäneen terapiasuhteen toistuvat katkokset ja niiden korjaamiset.
Keskeistä näytti olevan puhuminen terapiasuhteesta ja asiakkaan pettymyksistä, terapeutin todentuminen
tuntevana subjektina ja Benjaminin termein molempien antautuminen kolmannelle.

Noora Seppälä: Terapiavuorovaikutuksen katkokset ja intersubjektiivisuus riippuvuusongelmaisen asiakkaan psykoterapiassa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Ylikompensoinnista kohti haavoittuvuutta: itseä tehostavan suhtautumistavan tarkastelua skeematerapian ja mentalisaatioteorian näkökulmista

Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka asiakkaan suhde itseä tehostavaan suhtautumistapaan ja haavoittuvuuteen näyttäytyy terapiaprosessin aikana. Tätä tutkitaan käyttäen näkökulmina skeematerapiaa ja mentalisaatioteoriaa. Itseä tehostava ja ylikompensoiva suhtautumistapa saattaa tulla esiin puheena ja käyttäytymisenä, jossa asiakas korostaa omaa arvoaan, merkitystään, itsevarmuuttaan, osaamistaan ja kiinnostavuuttaan tai tuntuu ilmaisevan vuorovaikutuksessa kontrollia ja dominoivuutta. Tällainen suhtautumistapa voidaan nähdä osana ihmisille ominaisten säätely- ja selviytymiskeinojen jatkumoa, eikä se ole välttämättä merkki patologiasta. Psykiatrian ja psykoterapian kentällä itseä tehostava suhtautumistapa on kuitenkin usein yhdistetty narsismiproblematiikkaan, jonka hoitaminen koetaan vaikeaksi ja terapiasuhteen kannalta haastavaksi. Skeematerapiassa itseä tehostava suhtautumistapa ymmärretään ylikompensoivana selviytymiskeinona eli yksilön pyrkimyksenä selviytyä kipeiden skeemojen ja tunteiden kanssa sekä vaikeissa olosuhteissa, joissa hänen tarpeisiinsa ei vastata. Ylikompensoivan käyttäytymisen taustalla ajatellaan olevan haavoittuvuutta, jonka kohtaaminen on vaikeaa. Mentalisaatioteoriassa itseä tehostava suhtautumistapa nähdään mentalisaatiokyvyn ongelmina. Sitä voidaan tarkastella esimentalisoinnin tapojen ilmenemisenä.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena osana psykoterapeuttikoulutusta. Aineistona käytettiin koulutusasiakkaan terapiaprosessia. Analyysin kohteeksi valikoitui seitsemän litteroitua otetta terapiatapaamisilta, joissa käsiteltiin asiakkaan suhdetta itseä tehostavaan suhtautumistapaan ja haavoittuvuuden tunteisiin. Keskustelunäytteitä analysoitiin skeematerapian ja mentalisaatioteorian käsitteistöön nojaten.

Tuloksissa näyttäytyi asiakkaan suhtautumisessa tapahtunutta muutosta sekä skeematerapian että mentalisaatioteorian näkökulmista katsottuna. Terapian alkaessa asiakas oli etäällä haavoittuvuuden kokemuksistaan ja toi sen sijaan esiin korostetun myönteisiä puolia itsestään ja elämästään, asemoituen osaavaksi ja toisia paremmaksi. Suhtautumisessa havaittiin mentalisoinnin vaikeuksia ja paljon esimentalisoivia kokemisen tapoja. Terapian edetessä itseä tehostavan suhtautumistavan vähentäminen kuitenkin mahdollistui ja asiakas pystyi tavoittamaan myös kipeitä haavoittuvuuden kokemuksia. Mentalisoinnin osalta löytyi joustavammin mahdollisuuksia oman ja toisten mielen tarkasteluun. Terapiasuhteen tuoma turvallisuus näyttäytyi muutoksen kannalta tärkeänä.

Iina Lyytinen: Ylikompensoinnista kohti haavoittuvuutta: itseä tehostavan suhtautumistavan tarkastelua skeematerapian ja mentalisaatioteorian näkökulmista

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma 2020-2023

Julkaistu

Kohti intersubjektiivisuutta: vastavuoroiset asetelmat, toimijuus ja terapeutin vastatunteet psykoterapiassa

Tutkimuksessa tarkastellaan asiakkaan ja terapeutin välistä terapiasuhdetta koulutusterapiaprosessissa kahden vuoden aikana. Tarkastelun kohteena ovat asiakkaan huolet ja mielikuvat terapeutista sekä myös terapeutin vastatunteet. Kuvatun yksittäisen terapiasuhteen lisäksi pohditaan yleisemmällä tasolla, minkälaisia terapiasuhteen ilmiöitä ja terapeutin vastatunteita ilmenee tilanteissa, joissa asiakkaalla on vaikeuksia muodostaa terapeuttiin intersubjektiivinen suhde. Tutkimuksessa lähestytään edellä kuvattuja ilmiöitä ensinnäkin kognitiivis-analyyttiseen perinteeseen kuuluvien käsitteiden, vastavuoroisten asetelmien ja näihin liittyvien suoja-, riski- ja sietämättömien positioiden näkökulmasta. Toisena näkökulmana on asiakkaan terapiasuhteessa ilmenevien toimijuuden kokemusten tarkastelu hyödyntäen Jean Knoxin näkemyksiä toimijuuden kehittymisestä ja ongelmista. Tutkimusaineistona ovat asiakkaan ja terapeutin väliset, terapiasuhdetta koskevat keskustelut.

Tutkimuksessa todettiin, että asiakkaan terapiasuhdetta koskevissa vastavuoroisissa asetelmissa tapahtui seuraavia muutoksia: terapian alkuvaiheessa omien tarpeiden ilmaiseminen ja läheisyys näyttäytyivät riskipositioina, joiden taustalla kuvautui uhka sietämättömiin positioihin joutumisesta. Lisäksi tuli esille asiakkaan suojapositioita, joiden avulla hän pyrki suojautumaan tarpeiden ilmaisuun ja läheisyyteen liittyviltä uhkilta. Terapian kuluessa näiden asetelmien rinnalle syntyi uusia, terapiasuhdetta koskevia vastavuoroisia asetelmia, joissa tarpeiden ilmaisu ja läheisyys eivät näyttäytyneet enää yksin riskinä. Myös asiakkaan toimijuuskokemuksissa suhteessa terapeuttiin näytti tapahtuvan terapian kuluessa muutoksia. Terapian alkuvaiheessa asiakkaan toimijuuskokemuksessa tuli esille intentionaalista toimijuutta ja fuusiohakuisuutta. Fuusiohakuisessa toimijuudessa korostui kokemus terapiasuhteesta sellaisena, jossa vain toisella osapuolella on tilaa olla subjekti ja toimija. Terapian edetessä asiakkaan toimijuuskokemuksessa näyttäytyi enenevästi representationaalista toimijuutta. Suhteessa terapeuttiin mahdollistui lisäksi uudenlainen kokemus, jossa molemmat osapuolet saattoivat ajoittain olla toinen toisiinsa vaikuttavia toimijoita. Terapeutin vastatunteita ymmärrettiin toisaalta asiakkaan vastavuoroisia asetelmia ja fuusiohakuista toimijuutta heijastelevina, mutta toisaalta myös terapeuttilähtöisiin tekijöihin liittyvinä. Lisäksi todettiin yleisellä tasolla, että terapiasuhteessa, jossa asiakkaalla on intersubjektiivisuuden ongelmia, terapeutin vastatunteet saattavat haastaa terapeuttia tavalla, joka lisää terapeutin suojautumistarvetta. Tällaisessa tilanteessa terapeutin voi olla hankala asettua terapiasuhteeseen asiakkaan toimijuustunnon kehittymistä tukevin tavoin erityisesti, jos terapeutissa itsessään on aktivoitunut hänen omia herkkyysalueitaan.

Sanna-Kaisa Peltola: Kohti intersubjektiivisuutta: vastavuoroiset asetelmat, toimijuus ja terapeutin vastatunteet psykoterapiassa

Integratiivinen aikuisten yksilöpsykoterapian koulutusohjelma, 2020-2023