Kuukausi: toukokuu 2022

Tutkimuksen taustaa

Vaikka moni luokanopettajaopiskelija tekee opettajan sijaisuuksia opintojen ohella, valmistumisen jälkeen heillä on edessään suuri harppaus tuntemattomaan. Työelämään siirtyminen aiheuttaa monelle vastavalmistuneelle luokanopettajalle epävarmuutta siitä, miten he pärjäävät luokanopettajan vaativassa ammatissa. Huolta aiheuttavat muun muassa oma osaaminen tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa, haastavat tilanteet vanhempien kanssa ja oma jaksaminen. Aiempien tutkimusten mukaan opettajien kokema pystyvyys – opettajapystyvyys – on kaikkein heikoimmillaan noviisiopettajana, kun työkokemusta opettajan työstä on alle kaksi vuotta. Tämä on myös todennäköisin ajanjakso alanvaihdolle.

Eikä heikko opettajapystyvyys rajoitu pelkästään noviisiopettajiin. Huolia esiintyy jo opintojen aikana, jatkuvat työelämässä ja pahimmillaan jatkuvat läpi työelämän. Opettajilta vaaditaan yhä enemmän erilaista osaamista, mikä heijastuu siihen, että myös erilaiset huolenaiheet moninkertaistuvat. Tässä tutkimuksessa otetaan näistä huolenaiheista selvää.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseni tarkoituksena oli kuvailla, millaisia huolenaiheita luokanopettajaopiskelijoilla, noviisiluokanopettajilla ja kokeneilla luokanopettajilla on eri opettajan osaamisen osa-alueissa. Lisäksi heidän huolenaiheistansa tehtiin pientä vertailua.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka tutkimussuuntauksena käytettiin fenomenografiaa. Aineisto kerättiin haastattelemalla kahta luokanopettajaopiskelijaa, kahta noviisiluokanopettajaa ja kahta kokenutta luokanopettajaa puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla.

Tulokset ja johtopäätökset

Vastaajaryhmillä oli paljon erilaisia huolenaiheita opettajan osaamisen eri osa-alueissa. Suurin osa huolenaiheista liittyi luokanopettajaopiskelijan tai luokanopettajan omaan opettajapystyvyyteen, mutta myös muita huolia koettiin. Eniten omaan opettajapystyyteen liittyviä huolia koettiin tiedonkäsittelyssä, ongelmanratkaisussa, luovuuden käyttämisessä ja metakognitiivisissa taidoissa.

Vastaajaryhmien välillä eniten opettajapystyvyyteen liittyviä huolia kokivat noviisilopettajat, toiseksi eniten luokanopettajaopiskelijat ja vähiten kokeneet opettajat. Tämä tutkimustulos tuki aiempia tutkimuksia, joiden mukaan opettajapystyvyys on heikoimmillaan noviisiopettajana.

Tutkimuksen keskeisin sanoma on se, että liian monen luokanopettajaopiskelijan opettajapystyvyys heikkenee, kun hän siirtyy opinnoista työelämään. Opettajankoulutuksen tulisi pohtia toimenpiteitä, jotta vastavalmistuneet luokanopettajat olisivat ”valmiimpia” siirtyessään työelämään. Myös uusien luokanopettajien perehdytykseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

 

Pauli Juurikko

Luokanopettajaopiskelijoiden, noviisiluokanopettajien ja kokeneiden luokanopettajien kokemuksia omasta opettajapystyvyydestään

Tutkimuksen lähtökohdat 

Vuosikymmeniä sitten vaatteiden korjaaminen oli luonnollinen osa vaatteiden omistamista. Vaatteet ja kankaat olivat arvokkaita ja niiden kunnossapitoon nähtiin erityistä vaivaa, jotta ne saatiin pysymään käyttökelpoisina mahdollisimman pitkään. Teollistuminen ja valmisvaatteiden saapuminen markkinoille johti pikkuhiljaa kulutuskulttuurin muutokseen, jonka myötä suhtautuminen vaatteisiin koki dramaattisen muutoksen. Nykyinen vaateteollisuus tuottaa vaatteita ja erityisesti pikamuotia kiihtyvällä nopeudella aiheuttaen sekä eettisiä että ekologisia ongelmia, joista yksi on tekstiilijätteen kasvanut määrä.  

Tekstiilien kiertotalouden tavoitteena on minimoida niin teollisuudessa kuin kuluttajien keskuudessa syntyvä tekstiilijäte pitämällä tuotteet ja materiaalit mahdollisimman pitkään käytössä ilman, että niiden arvo laskee. Kiertotaloudessa huomioidaan tekstiilituotteiden laadun lisäksi mahdollisuus niiden huoltamiseen ja korjaamiseen. Parsiminen ja paikkaaminen ovat vaatteiden korjaamisen tapoja, joilla voidaan pidentää vaatteiden käyttöikää ja näin vähentää uusien vaatteiden tarvetta sekä pienentää syntyvää tekstiilijätemäärää.  

Sosiaalisen median kautta ja erityisesti Instagramissa monet käsityöilmiöt leviävät nopeasti ja muutenkin käsityöhön liittyvä sisältö on hyvin suosittua.  Instagramissa jaetaan paljon myös parsimiseen ja paikkaamiseen liittyviä kuvia ja erityisesti vaatteiden näkyvä paikkaaminen (engl. visible mending) on pinnalla. Nykyistä somessa näkyvää modernia korjausompelua, jossa korjauksia piilottamisen sijaan korostetaan, voidaan pitää vastalauseena vaateteollisuuden nopealle kierrolle ja ylikulutukselle, mutta myös mahdollisuutena itsensä toteuttamiseen ja luovaan tekemiseen. 

Tutkimuksen tavoite ja toteutus 

Tutkimuksessa tutkittiin parsimista ja paikkaamista Instagramissa jaettujen julkaisujen avulla ja tavoitteena oli selvittää erityisesti parsimiseen ja paikkaamiseen liittyvien valokuvien ja niihin liitettyjen aihetunnisteiden eli hashtagien välittämiä viestejä. Tutkimus oli laadullinen tutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä käytettiin konnotatiivista kuva-analyysia, jossa kuvia analysoitiin kolmella tasolla. Tutkimusaineistona olivat parsimista ja paikkaamista kuvaavat yksityishenkilöiden julkisilta Instagram-käyttäjätileiltä julkaisemat valokuvat ja niihin liitetyt aihetunnisteet.   

Tutkimuksen tulokset 

Tutkimusotokseen valikoituneissa kuvissa näkyi neljä eri käsityötekniikkaa: parsiminen, paikkaaminen, kirjominen sekä ryijytekniikka ja korjaamisen kohteina olivat enimmäkseen tavalliset käyttövaatteet ja erityisesti villasukat. Tutkimuksen analyysi näytti parsimisen ja paikkaamisen visuaalisesti rikkaana käsityöilmiönä, johon liittyy olennaisesti kestävä kehitys ja vastuullisuus sekä kiintymys ja kunnioitus arkisia vaatteita kohtaan. Lisäksi parsiminen ja paikkaaminen linkittyi osaksi suomalaista käsityöperinnettä, jossa vaatteet ja materiaalit pyritään pitämään mahdollisimman pitkään käytössä. Kuvat myös osoittivat, kuinka vaatteiden korjaaminen näkyvästi tekee vaatteista persoonallisia ja voi samalla lisätä motivaatiota korjata vaatteita jatkossakin. Aineistosta ilmeni myös, että vaatteiden korjaaminen voi monelle olla tärkeä itseilmaisun muoto sekä henkistä hyvinvointia edistävä harrastus.   

Kaikki vaatteiden käyttöiän pidentämiseen pyrkivät teot tulevat tulevaisuudessa saamaan entistä enemmän huomiota tekstiilijätemäärien kasvaessa entisestään ja luonnon kantokyvyn rajojen tullessa vastaan. Mitä enemmän näkyvyyttä vastuullisuuteen ja kestäviin elämäntapoihin liittyvät asiat saavat, sitä enemmän niillä on vaikutusta ihmisten asenteisiin ja käyttäytymiseen. Aikaisemmat selvitykset ovat tuoneet esille, että kuluttajien valistaminen ja opastaminen on erityisen tärkeää, jotta tekstiilituotteiden elinkaaria ja käyttöikää saataisiin pidennettyä. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan osittain hyödyntää esimerkiksi, kun suunnitellaan tavallisille kuluttajille kohdistettua vaatteiden korjaamiseen kannustavaa sisältöä sosiaalisessa mediassa. Näkyvä paikkaaminen ja muut visuaalisesti näyttävät tavat korjata vaatteita vetoavat moniin ja voivat innostaa kokeilemaan, ja toisaalta myös jatkamaan vaatteiden korjaamista.  

Terhi Penttinen 

Parsiminen ja paikkaaminen nykypäivän käsityöilmiönä 

Taustaa

Erityisopettaja saattaa työskennellä työyhteisönsä ainoana erityispedagogiikan asiantuntijana. Työyhteisö koostuu muista opetus- ja kasvatusalan ammattilaisista, mutta juuri erityispedagoginen osaaminen on hänen vastuullaan. Vaikka työyhteisössä olisi muita erityisopettajia, heitä harvoin kuitenkaan on suurta joukkoa. Moni kuitenkin kaipaa kollegaa, jonka kanssa jakaa kokemuksia ja ratkoa työssä eteen tulevia haasteita. Facebookin Erkkamaikat-ryhmä tarjoaa erityisopettajille mahdollisuuden keskustella kollegoiden kanssa – jakaa tietoa, kysyä neuvoa ja etsiä vertaistukea. Ryhmä toimii kuin virtuaalinen työyhteisö.

Opettajankoulutus käsittää opettajien peruskoulutuksen, perehdyttämisen uuteen työhön sekä työuran aikaisen täydennyskoulutuksen. Opettajankoulutuksen kehittäminen on nostettu esiin esimerkiksi hallitusohjelmassa, ja vuonna 2021 hallitus antoi eduskunnalle koulutuspoliittisen selonteon, jossa on mainittuna myös tavoitteita opettajien koulutuksen parantamiseksi. Tavoitteiden toteuttamiseksi on käynnistetty lukuisia hankkeita. Tämä tutkimus pyrkii osaltaan valottamaan opettajien tiedontarpeita yhteisön sisältä käsin.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisia työhönsä liittyviä kysymyksiä erityisopettajat kysyvät Erkkamaikat-ryhmässä. Lisäksi halusin selvittää, millaisia täydennyskoulutustarpeita keskusteluista nousee esiin. Aineisto kerättiin Erkkamaikat-Facebook-ryhmässä vuoden 2021 elo-marraskuun aikana aloitetuista keskusteluista ja niiden kommenteista. Kaiken kaikkiaan aineisto koostu vähän yli sadasta keskusteluketjusta kommentteineen. Keskustelijoita, joiden kommentit päätyivät aineistoon oli 117. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin.

Tulokset

Erityisopettajat vaikuttavat kysyvän toisiltaan neuvoja hyvin monipuolisesti erilaisista työhön liittyvistä aiheista. Kysymykset jaettiin kolmeen pääluokkaan, jotka kaikki sisälsivät alaluokkia. Lisäksi muodostettiin sekalaiset-luokka. Pääluokat ja niiden alaluokat olivat: työn puitteet (alaluokat: pätevyydet, kelpoisuudet ja koulutukset; työehdot; oman työn järjestelyt), taustatyö (alaluokat: opetuksen mukauttaminen, asiakirjat, osaamisen testaaminen ja arviointi) sekä käytännön opetustyö (alaluokat: opetusmateriaalit, sovellukset, tavarat ja tarvikkeet, yleiset vinkit opetustyöhön, tietyn asian opetusvinkit). Lisäksi kahdesta muusta keskustelusta nousi esiin täydennyskoulutustarpeita. Toinen keskusteluista käsitteli oppivelvollisuuden laajentamista ja erityisesti siinä kaivattiin tiedostusta siitä, miten tiedonsiirto toiselle asteelle saataisi sujuvaksi. Toinen keskustelu käsitteli kiinnipitoa.

Näyttää siltä, että Erkkamaikat-ryhmässä kysytään monenlaista tietoa ja tukea. Osasta aiheista kannattaisi järjestää täydennyskoulutusta. Tällaisina aiheina näyttäytyivät esimerkiksi oppilaan kiinnipito sekä arviointikäytänteet erityistilanteissa, kun esimerkiksi oppilaan oppiaine on yksilöllistetty. Toisaalta ryhmässä esiintyi myös  paljon kysymyksiä oppimateriaaleihin liittyen. Nämä kysymykset sisälsivät usein kuvauksen tietynlaisista tarpeista, joihin materiaalin toivottiin vastaavan. Näihin tarpeisiin tuskin pystytään vastaamaan täydennyskoulutuksella. Ennemmin tarve on juuri tällaiselle laajalle verkostolle ja sen runsaille kokemuksille. Näin kysyjä saa kokemuksia esimerkiksi eri kirjasarjoista tai tablettisovelluksista. Osa kysyjistä puolestaan kaipasi kokemuksia vertaisilta, ja juttukaveria, jonka kanssa keskustella tilanteestaan ja jakaa kokemuksia. Moni vaikutti olevan työssään uuden edessä, esimerkiksi ensimmäistä kertaa aloittamassa tietynlaisen erityisluokan opettajana. Tällaiset keskustelut nostavat esiin vertaismentoroinnin tarpeen, ja sitä voisikin hyödyntää entistä enemmän.

 

Minna Leinos

Hyvät neuvot kalliit. Sosiaalisen median ryhmän keskustelut erityisopettajien
tiedontarpeen ilmentäjinä.

Syfte och bakgrund

Syftet med avhandlingen var att ta reda på hur vårdnadshavare med barn i årskurs 1-6 inom den grundläggande utbildningen upplever den digitala kommunikationen med klassläraren gällande elevens skolvardag.

Det diskuteras mycket kring Wilma som kommunikationsmedel mellan hemmet och skolan och inom media faller främst vårdnadshavares negativa erfarenheter. Utgående från en negativ inställning kan man konstatera att kommunikationen knappast upplevs fungera och nya metoder önskas. Sociala medier har dessutom kommit i större utsträckning fram som ett kommunikationsmedel. Eftersom digitaliseringen av samhället även återspeglar sig i kommunikationen mellan hemmet och skolan är det viktigt att de digitala kommunikationsmedlen är fungerande och att alla parter än nöjda med hur de används. Därför är det viktigt för mig som blivande lärare att förstå hur vårdnadshavare upplever digital kommunikation och i vilka sammanhang de fungerar bra eller mindre bra. På så vis kan man som lärare utveckla metoder för en lyckad kommunikation, som gynnar lärare, vårdnadshavare och framför allt eleven.

Metoder

Studien utfördes som en kvalitativ studie. Datainsamlingsmetoden i studien var en elektronisk enkät med öppna svar som utformats via e-lomake. Materialet bestod av 19 vårdnadshavares svar som analyserades med hjälp av tematisk analys. Frågorna handlade om vilka kommunikationsmedel som används, hur de upplevs fungera och varför. På så vis fick jag en inblick i vårdnadshavarnas upplevelser av den digitala kommunikationen med klassläraren. 

Resultat och diskussion

De tre slutliga huvudteman som kom fram i analysen var envägskommunikation, brist på riktlinjer samt relation mellan hem och skola. Envägskommunikation innebär främst informerande kommunikation som i denna kontext kunde bestå av olika infobrev från läraren till vårdnadshavarna, bildinlägg på sociala medier eller anteckningar kring elevernas skolvardag gällande såväl skolprestationer som beteende. Brist på riktlinjer bestod främst av brister på hur kommunikationsmedlen används olika bland lärarna, men även brister på kunskap i användingen av dem från vårdnadshavarnas sida. Relation mellan hem och skola handlade om vad som påverkar relationen positivt och negativt.

Genom att förstå i vilka sammanhang som digital kommunikation lämpar sig för kan man bidra till en lyckat kommunikation som alla är nöjda med och på så vis stärka förhållandet och samarbetet mellan hem och skola. Ifall man inte tar i beaktande hur vårdnadshavarna upplever kommunikationen kan det hända att de brister som finns leder till att vårdnadshavarna inte känner sig välkomna i skolan och därmed lider kommunikationen, vilket i slutändan påverkar eleven på flera olika sätt.

 

Emilia Sundvall

”Tematisk analys av vårdnadshavares upplevelser av den digitala kommunikationen med klassläraren”

Taustaa

Lapsuudenkodista poismuuttamista pidetään länsimaissa tärkeänä askeleena kohti itsenäistä elämää. Suomessa yksin asuminen on lisääntynyt voimakkaasti nuorten keskuudessa viimeisten 30 vuoden aikana, ja nykyään lapsuudenkodista muutetaan huomattavasti aiempaa useammin asumaan yksin. Omaan kotiin muuttamisen myötä nuoret toivovat löytävänsä omaa tilaa, rauhaa, toimijuutta ja itsenäisyyttä. Kotia ei saa valmiina, ja siten ennen kuin voidaan kokea, että jokin paikka on koti, tulee tila ottaa haltuun. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmissuhteet ovat merkittävä tekijä kodin tunnun synnyssä, mikä herättää pohtimaan, kuinka lapsuudenkodistaan poismuuttavat nuoret aikuiset alkavat tuntea kodin tuntua uudessa kodissa, jossa ei asu muita. Elämänkulullisena siirtymänä lapsuudenkodista poismuutto ja itsenäistyminen koskettavat lähes jokaista elämänsä aikana, ja siksi ensimmäiseen itsenäiseen asuntoon kotiutuminen on tärkeä tutkimuskohde.

Kodin tunnun syntyä tutkittaessa halutaan keskittyä erikseen myös esinenäkökulmaan. Muutettaessa esineet tulevat näkyviin ja niiden merkitykset kyseenalaistetaan. Lapsuudenkodin jälkeisessä ensimmäisessä kodissa nuoret aikuiset ovat ensimmäistä kertaa määrittämässä kokonaisen kodin esineistöä. Aiempien tutkimusten perusteella esineiden merkitys inhimillisessä elämässä on kiistaton. Esineet välittävät ihmissuhteita, kantavat merkityksiä ja muokkaavat kulttuuria. Tämä tutkimus kytkee kotitaloustieteen materiaalisen kulttuurin tutkimuksen ja kulutustutkimuksen esinekäsitykseen, jossa esine nähdään funktionaalisuutensa ohella symbolisena, merkityksiä välittävänä ja aktiivisena objektina.

Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lapsuudenkodistaan poismuuttaneiden nuorten aikuisten kokemuksia itsenäiseen kotiin asettumisesta, ja sitä, miten kyseisestä uudesta asunnosta tulee koti. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia esinesuhteen käsitteen avulla, mitä merkityksiä esineet kantavat ja välittävät, ja millä tavoin ne auttavat kiinnittymään lapsuudenkodin jälkeiseen itsenäiseen kotiin.

Tutkimuksessa haettiin vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin:

1. Mistä tekijöistä kodin tuntu muodostuu lapsuudenkodistaan poismuuttaneiden nuorten aikuisten ensimmäisessä itsenäisessä kodissa omaelämäkerrallisten kertomusten perusteella?
2. Mikä merkitys esineillä on kodin tunnun synnyssä lapsuudenkodistaan poismuuttaneiden nuorten aikuisten ensimmäisessä itsenäisessä kodissa omaelämäkerrallisten kertomusten perusteella?

Tutkimus toteutettiin kerronnallisena tutkimuksena ja tutkimusaineisto kerättiin omaelämäkerrallisina kertomuksina Helsingin yliopiston E-lomakkeella. Lopullinen aineisto koostui 70 iältään 19–28-vuotiaan Suomessa asuvan omaelämäkerrallisesta kertomuksesta. Aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin ja analysoinnin apuvälineenä käytettiin Atlas.ti-ohjelmistoa.

Tutkimustulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen perusteella kodin tuntua muodostui lapsuudenkodin jälkeisessä kodissa fyysisen, sosiaalisen ja koetun tilan konteksteissa, joista viimeinen korostui eniten. Itsenäisen kodin tuntua muodostivat seitsemän pääteemaa, joita olivat asunto ja asuinympäristö, yksityisyys, itsenäisyys, arjenhallinta, aistikokemukset, ihmissuhteet sekä esineet. Nuorten aikuisten itsenäiseen kotiin asettumista leimasi yksilöllisyyden eetos, eli kodin tunnun piirteet heijastivat eletyn ajan yhteiskuntaa. Yksilöllisyyden lisäksi kodin tunnun synnyssä korostui tuttuus – uuteen elämänvaiheeseen kaivattiin tuttuja elementtejä, kuten lapsuudenkodista tuttuja rutiineja tai esineitä, helpottamaan siirtymää. Nuorten aikuisten esinesuhteiden perusteella kodin tuntua muodostivat monipuoliset esinevälitteiset mekanismit, eli esineillä oli oleellinen merkitys kodin tunnun synnyssä.

Ei ole yllättävää, että juuri niiden asioiden toteutuminen, joita yhä lapsuudenkodissaan asuvat havittelevat aiempien tutkimusten mukaan omalta kodiltaan – itsenäisyys, toimijuus, oma tila – toivat omaan kotiin muuttaneille nuorille aikuisille kodin tuntua. Vaikuttaa siis siltä, että omien toiveiden ja tavoitteiden saavuttaminen mahdollistaa itsenäisen kodin tuntua.

Kertomuksia sävytti kotimäärittelyn moninaisuus, ja tutkimus vahvistaakin aiempien tutkimusten havaintoa nuorten aikuisten kokemuksesta kodista sirpaloituneena ja vaikeasti paikannettavana. Itsenäisen kodin tunnun muodostuminen vaikuttaa olevan prosessi, joka voi viedä kauankin aikaa, koska siihen kytkeytyy vahvasti nuoren aikuisen suhde lapsuudenkotiin ja siirtymävaiheen identiteettityöskentely.

Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi kotitalousopetuksessa ja nuorisotyössä käsiteltäessä omaan kotiin muuttamista. Monialaisena oppiaineena kotitalous luo mahdollisuuden käsitellä nuorten kanssa kodin tunnun synnyn vivahteikasta merkityskenttää, ja vahvistaa nuorten edellytyksiä lapsuudenkodista poismuuttoon.

 

Meeri Honkamaa

Kodin tuntua muodostavat tekijät lapsuudenkodin jälkeisessä ensimmäisessä itsenäisessä kodissa – Esineiden merkitys kodin tunnun synnyssä

Syfte och bakgrund

Syftet med studien var att ta reda på hur barnen på ett daghem exkluderar och inkluderar varandra samt hur personalen stödjer inkluderingen och motverkar exkluderingen.

Det talas mycket om mobbning i skolan, men inte lika mycket om mobbningen i daghem. Barn som exkluderar har ofta lärt sig felaktiga kommunikationsmönster och behöver stöd för att utveckla nya (Öhman, 2010). Definitionen på mobbning är elakt beteende som görs avsiktligt och upprepa gånger mot en annan individ (Repo, 2015). Eftersom jag bara observerade under en kort tid använde jag mig i stället av termen exkludering. Därför är det viktigt att undersöka ämnet och lyfta fram att det sker mobbning och exkludering redan i daghem.

Metoder

Min studie var en kvalitativ studie. För att få materialet observerade jag en daghemsgrupp med femåriga barn och intervjuade gruppens personal. Det blev 16h observationer och tre intervjuer. Genom att observera såg jag på vilka sätt och hur ofta barnen antingen exkluderade eller inkluderade något annat barn. Genom intervjuerna fick jag veta hur personalen arbetar med att stödja inkluderingen och motverka exkluderingen.

Resultat och diskussion

Exkludering skedde 60 gånger. Oftast handlade det om non-verbal exkludering genom att barnen ignorerade någon. Barnen exkluderade även varandra verbalt, genom att säga att någon inte får vara med. Personalen nämnde tre olika sorters exkludering, verbal, non-verbal och omedveten. Personalen var medveten om hurudana exkluderingssituationer som sker. Inkludering skedde 45 gånger. Oftast frågade barnen verbalt av varandra om någon vill komma med och leka. Barnen kunde även non-verbalt låta någon komma med i leken, utan att ifrågasätta det. Personalen nämnde två olika sorters inkludering, verbal och omedveten. Personalens sätt att beskriva inkluderingen var väldigt lik den inkluderingen som jag observerade.

Under observationerna såg jag även ensamhet, både ofrivillig och vald ensamhet. Den ofrivilliga förekom lite oftare. Pedagogerna nämnde också ensamheten i intervjuerna. Till skillnad från observationerna verkade det som om personalen ansåg att den valda ensamheten var vanligare.

Personalen nämnde 58 gånger olika sätt att stödja inkluderingen och motverka exkluderingen. Under observationerna var det endast fyra exkluderingssituationer som löstes tillsammans med en vuxen. Av åtta konfliktsituationer löstes hälften med en vuxen. I intervjuerna nämnde personalen 34 gånger en otillräcklighet. På grund av för lite tid och för lite personal ansåg de att de inte kan se och höra allting. De nämnde att de vill delta mera i barnens lek och diskutera med dem mera, men det hinner de inte. De har inte ens haft möjlighet att planera den pedagogiska verksamheten ordentligt. Även under observationerna syntes denna otillräcklighet.

Emmi Pekuri

“Vi byter lek till riddarborgen, i den leken ryms bara två”

Barns sätt att exkludera och inkludera andra barn i ett daghem

Tutkimustehtävä

Itseohjautuva organisaatio on organisaatiomalli, jossa ei ole lähiesimiehiä. Lähiesimiehille tyypillisesti kuuluvaa päätösvaltaa on hajautettu organisaation jäsenille itseohjautuvissa organisaatioissa. Itseohjautuvien organisaatioiden toimintakyky on riippuvainen siitä, miten lähiesimiehille kuuluvat tehtävät toteutetaan ilman lähiesimiehiä. Palaute on yksi näistä tehtävistä, joka joudutaan järjestämään eri tavalla kuin byrokraattisemmissa organisaatiomalleissa.

Organisaatiomallista riippumatta palaute on merkittävä organisaation pääomaan vaikuttava tekijä. Palaute voi lisätä työkykyä ja sitoutumista työhön sekä vähentää työuupumusta ja halua vaihtaa työpaikkaa. Jotta palautteen moninaista potentiaalia voidaan hyödyntää täysin, työorganisaation on perustettava vahva palautekulttuuri. Palautekulttuurilla tarkoitetaan organisaation jäsenten päivittäisiä palautteenvaihtoa.

Tämä tutkimuksen tarkoitus on täydentää tutkimuksellista aukkoa, joka kohdentuu itseohjautuvien organisaatioiden palautekulttuureihin. Tutkimus etsii vastauksia kysymykseen: ”Miten henkilöstö luonnehtii itseohjautuvan organisaation palautekulttuuria?”

 

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin haastattelemalla 29 suomalaisen IT-organisaation jäsentä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla haastattelumallilla. Haastattelut nauhoitettiin ja haastattelunauhat analysoitiin sisällönanalyysi menetelmällä. Haastateltavien kerronnan teemoittelussa hyödynnettiin sekä aiempia tutkimuksia että haastattelunauhoista kummunneita teemoja.

 

Tutkimuksen tulokset

Haastateltavat luonnehtivat organisaatiota itseohjautuvaksi organisaatioksi. Organisaatiomallia kuvailtiin lähiesimiesten puuttumisen sekä tästä aiheutuvan suuremman velvollisuuden ja vastuun kautta. Suurempi velvollisuus ja vastuu liittyi työn toteutumiseen, työn allokaatioon ja työsuorituksen kehittämiseen.

Haastateltavat luonnehtivat organisaation palautekulttuuria palautteen puutteen sekä erityisesti epäsuotuisan palautteen ja palautejärjestelmän olemattomuuden kautta. Haastateltavat selittivät palautteen puutetta organisaation jäsenten käyttäytymisellä, palautejärjestelmän puuttumisella sekä epäsuotuisan palautteen riskeillä. Haastateltavat suosivat niin organisaation sisäisiä kuin ulkoisia palautteenlähteitä. Työroolilla oli vaikutus haastateltavien suosimiin palautelähteisiin.

Tutkimustulosten perusteella itseohjautuvan organisaatiomallin hyödyntämisellä on haitallinen vaikutus organisaation palautekulttuuriin. Lähiesimiesten häivyttäminen johtaa tilanteeseen, jossa vastuu palautteen välittymisestä siirtyy organisaation jäsenille. Organisaation jäsenet eivät tosin ota tätä vastuuta oma-aloitteisesti harteilleen. Vastuunottamisen epätodennäköisyyttä lisää palautejärjestelmän puuttuminen, joka huomioi sekä suotuisan että epäsuotuisan palautteen. Kun kukaan ei kanna aktiivista vastuuta palautteen välittymisestä, palautekulttuuri ilmenee ensisijaisesti palautteen olemattomuuden kautta.

 

Tutkimuksen anti

Tämä tutkimus täydentää tutkimuksellista aukkoa itseohjautuvien organisaatioiden palautekulttuureista. Tutkimus tuo esille, miten itseohjautuva organisaatiomalli vaikuttaa heikentävällä tavalla organisaation palautekulttuuriin. Tutkimus nostaa myös esille, miten henkilöstön suosimat palautelähteet voivat vaihdella eri työroolin välillä. Näitä tietoja voidaan hyödyntää itseohjautuvan organisaation palautekulttuurin kehittämisessä.

Tämän tutkimuksen löydökset herättävät mielenkiintoa kohti sellaista tutkimusta, joka pyrkii samanaikaisesti voimistamaan palautekulttuuria ja pitämään kiinni itseohjautuvan organisaation periaatteista. Tällainen tutkimus voi tuottaa tietoa siitä, onko tämä mahdollista ja, miten vahva palautekulttuuri rakennetaan itseohjautuvassa organisaatiossa. Vastaavasti tällainen tutkimus voi tuottaa tietoa siitä, miten palautekulttuurin voimistaminen vaikuttaa itseohjautuvan organisaatiomallin toteutumiseen.

Tästä tutkimuksesta on hyötyä myös organisaatioille, jotka hyödyntävät itseohjautuvaa organisaatiomallia tai harkitsevat sen käyttöönottoa. Tämä tutkimus tuo esille, miten itseohjautuvan organisaatiomallin hyödyntäminen voi johtaa palautekulttuurin heikentymiseen. Palautekulttuurin heikentyminen voi lisätä mm. työuupumusta ja henkilöstö vaihtuvuutta. Näillä taas voi olla mittavampi vaikutus organisaation toimintakykyyn.  Tällaisten seurauksien huomioiminen on vähintään suositeltavaa itseohjautuvaa organisaatiomallia hyödyntäville ja harkitseville organisaatioille.

 

 

Ville Salonen

Personnel’s characterization of the feedback culture in a self-managing organization

Syfte och bakgrund

Syftet med denna studie är att kartlägga hur daghemspersonalen beskriver barnet och lärande i barnets plan för småbarnspedagogik samt att utreda hur väl barnens planer stämmer överens med grunderna för planen för småbarnspedagogik.

Under 2000-talet har småbarnspedagogiken varit med om stora förändringar. Småbarnspedagogiken har fått nya styrdokument samt en lag om småbarnspedagogik vilket bland annat har medfört att barns planer för småbarnspedagogik (”vasu”) har börjat göras upp och småbarnspedagogiken har fått mer värde i samhället. Dessa förändringar har även haft en inverkan på barnsynen och lärandesynen inom småbarnspedagogiken.

Ett krav för en kvalitativ småbarnspedagogik är en gemensam barnsyn och lärandesyn personalen emellan. Personalens syn har en inverkan på hur daghemsvardagen planeras och hur relationen mellan personalen och barnen utvecklas. En gemensam barnsyn personalen emellan skapas genom diskussioner (Pulkkinen, 2018). Den rådande barnsynen och lärandesynen inom finländsk småbarnspedagogik ser barnet och barndomen som värdefull. Barnet är aktivt och delaktigt och har en inverkan på sin miljö. Samtidigt som barnet ska få vara aktivt och uttrycka sina egna tankar och åsikter är de sårbara och i behov av omvårdnad (Kinos et. al. 2021.)

Metoder

Jag har gjort en kvalitativ studie. Forskningsdata bestod av barnens planer för småbarnspedagogik. Dessa planers längd var 1–3 sidor och allt som allt samlades 27 planer in. Planerna samlades in från daghem inom samma organisation. Av materialet gjorde jag en kvalitativ innehållsanalys. Först analyserade jag barnens planer och sedan jämförde jag dem med grunderna för planen för småbarnspedagogik.

Resultat och diskussion

Barnsynen i barnens planer samt i grunderna för planen för småbarnspedagogik var i stort sett enhetlig. I barnens planer beskrevs en önskan om ett medgörligt barn, vilket skiljde sig från barnsynen i grunderna för planen för småbarnspedagogik. I de barnens planer uttrycktes en önskan om att barnet vore medgörligt vid övergångssituationerna, till exempel vid övergången inifrån ut. Barnet förväntades även delta i den pedagogiska verksamheten. Den fysiska miljöns inverkan på barns lärande nämndes inte i barnens planer, men i grunderna för planen för småbarnspedagogik ansågs den fysiska miljön vara av stor betydelse. I barnens planer betonades den vuxnas roll i barnets lärande, som även nämndes i grunderna för planen för småbarnspedagogik. Barnets roll i sitt eget lärande hade en framträdande roll i läroplanen medan barnets roll inte nämndes i barnens planer.

I grunderna för planen för småbarnspedagogik används begreppen lärande och utveckling som två skilda begrepp, medan begreppen i barnens planer används som synonymer. Denna studie tyder på att de två begreppen i teorin skiljs åt men i praktiken överlappar de varandra. Grunderna för planen för småbarnspedagogik har inte implementerats i praktiken vad gäller lärande och utveckling. Antingen är inte läroplanen ett så användbart dokument som det är tänkt att vara, eller så har personalen inte kompetensen att implementera läroplanen i praktiken. Detta kunde lösas med fortbildning, men situationen inom småbarnspedagogiken är för tillfället utmanande då personalen byts hela tiden och behörig personal saknas. På basen av forskningsresultatet är det inte möjligt att dra slutsatser för hela Finland. Vidare forskning kunde fokusera på hur grunderna för planen för småbarnspedagogik har implementerats i småbarnspedagogikens vardag nationellt.

Julia Grönvall

”Barnsyn och lärandesyn. En jämförelse av barnets plan för småbarnspedagogik och grunderna för planen för småbarnspedagogik”