Kuukausi: joulukuu 2020

Tutkielmani käsittelee, millaisia kokemuksia laaja-alaisilla erityisopettajilla oli työstään kevään 2020 tapahtuneen COVID-19:n aiheuttamasta etäopetuksesta, sekä miten he työstään palautuivat tuona aikana. Tutkielmassa tarkastellaan myös laaja-alaisten erityisopettajien ajattelutapoja ja suhtautumista työhönsä etäopetuksen aikana.

Tutkielman esittelyvideo on nähtävillä kesäkuun 30. päivä 2021 saakka osoitteessa https://youtu.be/c-63GSKi2ls

Emmi Hurmeranta, Pro gradu: Laaja-alaisten erityisopettajien työn kuormitus ja palautuminen sekä ajattelutavat COVID-19-pandemian aiheuttaman etäopetusjakson aikana: kokemusten tarkastelua Coping-Competence-Context-mallin avulla.

Tutkin pro gradu-tutkielmassani erityisluokanopettajien käsityksiä liikuntakasvatuksesta. Aihe on minulle tärkeä, sillä olen paitsi itse liikunta-addikti, myös vannoutunut liikunnan hyödyistä ihmisen hyvinvoinnille. Tutkimuksen mukaan liikunnan kokonaisvaltaiset hyödyt ihmisen terveydelle ja toimintakyvylle ovat kiistattomat. Sen sijaan liikkumattomuus aiheuttaa erinäisiä terveysvaivoja ja täten vähentää myös tasa-arvoa.

Tutkimus on mielestäni tärkeä, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus näyttäisi laskeneen ja passiivinen aika päivässä näyttäisi lisääntyneen. Vaikka tutkimusta liikunnan vaikutuksista ihmisen toimintakyvylle onkin runsaasti, tarvitaan mielestäni vielä enemmän käytännön tietoa siitä, miten liikunta-aktiivisuutta voitaisiin lisätä, kun kyseessä ovat lapset.

Toteutin aineiston laadullisena kyselytutkimuksena (N=19). Tutkimuksen tieteenfilosofisena lähtökohtana käytin fenomenografista tutkimussuuntausta. Aineiston analyysikeinona käytin sisällönanalyysin ja kategorisoinnin yhdistelmää. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytin ihmisen perustarpeisiin perustuvaa itsemääräämisteoriaa sekä merkitysulottuvuuksiin perustuvaa liikuntasuhdenäkökulmaa.

Valikoin tutkimushenkilöikseni alakoulussa työskentelevät erityisluokanopettajat, jotka ovat opettaneet työssään myös liikuntaa oppilaille. Tutkimukseni keskeinen anti oli saada empiiristä tietoa koulumaailman kentältä siitä, millaisen roolin liikuntakasvatus saa tutkimushenkilöiksi osallistuneiden erityisluokanopettajien työssä ja millaisia keinoja opettajat pyrkivät käyttämään työssään lasten liikunnallisen elämäntavan tukemiseksi ja koulupäivän aikaisen fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Lisäksi halusin tietää, onko liikuntakasvatus samanlaista erityisen tuen tarpeessa oleville oppilaille kuin yleisopetukseen osallistuville oppilaille.

Tutkimuskysymykseni tarkentuivat seuraavasti:

1. Miten erityisluokanopettajat kuvailevat omaa liikuntakasvattajuuttaan?
2. Miten erityisluokanopettajien mielestä oppilaiden fyysistä aktiivisuutta voitaisiin lisätä?
3. Millaisia käsityksiä erityisluokanopettajilla on erityisen tuen tarpeista liikuntakasvatuksessa?

Erityisluokanopettajien liikuntakasvatus rakentuu aineistoni perusteella opettajan henkilökohtaisiin lähtökohtiin, tavoitteisiin, kokemuksiin, toimintatapoihin ja didaktiikkaan liikuntakasvattajana, konkreettisina liikunnan lisäämisen keinoina sekä erityisen tuen tarpeen huomioimisena liikuntatilanteissa. Aineiston perusteella liikunnan lisäämisen keinoja on moninaisia, kuten toiminnallinen opetus, välituntitoiminnan kehittäminen, ulkona opettaminen sekä liikuntatuokioiden (kuten taukojumppien tai liikuntapalkkioiden) lisääminen. Erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden kohdalla liikuntatilanteissa korostettiin selkeyden, ajan, ohjauksen, struktuurin, rutiinien, turvallisuuden sekä suunnitelmallisuuden merkitystä. Kaiken kaikkiaan lasten liikunta-aktiivisuuden lisääminen koettiin tärkeänä tavoitteena ja tutkimukseni antoikin erittäin mielenkiintoisia näkemyksiä siitä, millaisilla konkreettisilla keinoilla tätä voitaisiin tukea.

Pro gradu-tutkielma: ”Lapset liikkeeseen! Erityisluokanopettajien käsityksiä liikuntakasvatuksesta”

Amanda Haapaniemi

Itämeren ekologinen tila on heikko ja kalastuspaine kohdistuu merellä pääosin isompiin petokaloihin. Suomalaisen luonnonkalan suosio on romahtanut, vaikka tietyt kalalajit edesauttavat vesistöjen rehevöitymistä. Silakkasaaliita käytetään edelleen pääosin turkiseläinten rehuksi ja kalajauhon raaka-aineeksi. Nykyään vain 3 % silakkasaaliista hyödynnetään kotimaisena elintarvikkeena. Silakkaa olisi järkevää syödä, sillä saaliita saadaan edelleen runsaasti. Silakka on ympäristöystävällinen kala ja siitä ei synny vesistöihin rehujäämiä. Silakka on raaka-aineena edullista ja terveellistä.

 Tutkimustehtävä ja tutkimusmenetelmä

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää silakan syömiseen ja ympäristövaikutuksiin liitettäviä mielikuvia. Olin myös kiinnostunut kalalajien suosimisen perusteita. Kalankulutuksen vaihtelevuus, tiettyjen lajien suosiminen ja kalaan liitettävät mielikuvat herättivät mielenkiintoni. Suomalalaisen luonnonkalan suosiota olisi hyvä lisätä, sillä erityisesti särjen ja silakan kalastus pienentää vesistöjen ravinnekuormitusta. Silakka sitoo itseensä paljon fosforia ja liian suuret fosforin ja typen pitoisuudet rehevöittävät vesistöjä. Kestävällä kalastuksella voidaan puhdistaa merta liikaravinteista.

Suoritin kotitalousopettajan opintoihini kuuluvan viimeisen harjoittelun aikuispuolella vapaassa sivistystyössä ja päätin yhdistää harjoittelukokemukseni tutkielman aineistonhankintaan. Tutkimusaineisto kerättiin vapaasta sivistystyöstä kahdelta aiheeltaan erilaiselta kotitalouden opetuskerralta. Aineistonkeruun menetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Haastateltavina oli viisi 60-80 -vuotiasta pääkaupunkiseudulla asuvaa henkilöä. Aineisto litteroitiin ja analysoitiin sisällönanalyysillä.

Keskeisimmät tulokset

Silakkaa pidettiin maukkaana ja sesonkiluontoisena luonnonkalana, jonka syömiseen liittyi vahvat perinteet ja tottumukset. Silakkaa syötiin pääosin kotona ja sitä pidettiin ikäihmisten ruokana. Silakan syömisen vähäisyyttä selitettiin muuttuneella ruokakulttuurilla, nuorten kielteisellä silakka-asenteella, kalan hajulla sekä ruotoisuudella. Tutkittavien kalaruokavalintoja selitti pääosin taloudellisuus ja saatavuus. Tutkittavat käyttivät tavallisimmista kalalajeista useimmiten lohta. Lohta oli kaupoissa eniten saatavilla ja sitä sai usein edullisesti. Tulos on osittain ristiriitainen, sillä silakka on tavallisesti lohta edullisempaa.

Pohdintaa

Silakan ympäristömyrkyt ovat vaikuttaneet kalan maineeseen. Haitallisten yhdisteiden kertymät ovat laskeneet silakoissa merkittävästi 2000-luvun aikana, joten silakkaa voi syödä turvallisesti kalalajeja vaihdellen. Kalankulutusta olisi hyvä lisätä erityisesti sen suotuisan rasvakoostumuksen vuoksi. Suomalaisen luonnonkalan käyttöasteesta ja sen kehittämisestä kannattaisi tehdä tutkimusta tulevaisuudessa useista syistä. Vesistöjen tutkiminen ja toiminnan rahoittaminen on tärkeää niiden ekologisen hyvinvoinnin kannalta. Kala-aterioiden lisääminen ruokavalioon pienentää hiilijalanjälkeä ja lisää kansanterveydellisiä hyötyjä. Valtaosa Suomeen kuljetetusta kalasta tuodaan muualta, vaikka Suomessa eletään vesistöjen ympäröimänä. Suomalaisen luonnonkalan hyödyntämisen parissa tulisi tehdä töitä, sillä sitä kautta voitaisiin vähentää rehevöitymistä, lisätä työpaikkoja sekä edistää kansanterveyttä.

Lotta Kankaanpää: Silakkaan liitettyjä mielikuvia

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tunnesäätely voi edistää yksilön hyvinvointia ja auttaa selviytymään vaikeistakin tunteista. Hyvinvointia voidaan siis mahdollisesti parantaa tukemalla tunnesäätelyä eri tavoin. Myös vahva itsemyötätunto tukee hyvinvointia, ja tutkimusten mukaan opettajan hyvä itsemyötätunto voi auttaa sietämään stressiä sekä suojata työuupumukselta. Itsemyötätunnolla tarkoitetaan yksilön taitoa kohdata itsensä myötätuntoisesti epäonnistuessaan.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin opettajan itsemyötätunnon ja erilaisten tunnesäätelyn keinojen yhteyttä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alakoulussa työskentelevien opettajien keinoja tukea oppilaiden tunnesäätelyn kehittymistä. Tämän lisäksi tutkittiin opettajien itsemyötätunnon yhteyttä heidän pystyvyyteensä ja keinoihinsa tukea oppilaan tunnesäätelyä.

Aineistonkeruu toteutettiin verkkokyselyllä touko-kesäkuussa 2020. Kyselyyn vastanneet opettajat (N = 30) työskentelivät alakoulussa pääasiassa luokan-, erityisluokan- tai erityisopettajana. Tutkielman aineisto analysoitiin laadullisin ja määrällisin menetelmin. Aineiston laadullinen analyysi suoritettiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla, joka pohjautui Grossin (1998) tunnesäätelyn prosessimalliin. Itsemyötätunnon mukaan rakennettujen ryh mien välinen tarkastelu tehtiin määrällisillä parametrittomilla menetelmillä, kuten Mann-Whitneyn U-testillä ja Kruskal-Wallisin testillä.

Opettajat voitiin jakaa tavallisen ja korkean itsemyötätunnon ryhmään heidän itsemyötätuntoarvonsa perusteella. Yksikään opettaja ei sijoittunut alhaisimpaan ryhmään. Opettajien itsemyötätunnon ja sukupuolen, opetuskokemuksen tai työnkuvan väliltä ei löytynyt tilastollista yhteyttä.  Nämä taustamuuttujat eivät siis olleet yhteydessä opettajan itsemyötätuntoon. Oppilaiden tunnesäätelyn keinojen tukemisen tarkastelu osoitti, että opettajat käyttivät laajasti erilaisia tunnesäätelyn prosessimallin keinoja. Keinot ja niiden yleisyys eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi ryhmien välillä. Opettajien itsemyötätunnon havaittiin olevan yhteydessä siihen, millaiseksi he kokevat pystyvyytensä tukea oppilaan tunnesäätelyn kehittymistä. Korkean itsemyötätunnon ja pystyvyyden väliltä löytyi tilastollisesti merkitsevä yhteys. Tutkimustulokset osoittavat, kuinka eri tavoin oppilaiden tunnesäätelyn kehittymistä tuetaan. Tämän lisäksi tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, millaisia hyötyjä opettajan itsemyötätunnolla voi olla oppilaan tunnesäätelyn kehittymisen tukemiseen.

Salli Pylvänäinen

Forskningsuppgift och genomförande

Alla barn har rättigheten till en trygg skolgång och möjligheten att utveckla till sig fullt ut. Trots detta förekommer nätmobbning i våra skolor, vilket strider mot barnens rättigheter. Forskare är oeniga om skillnaderna mellan nätmobbning och traditionell mobbning, och vilken betydelse dessa skillnader för med sig. Forskare är dock ense om att nätmobbning har specifika kännetecken som inte gäller för traditionell mobbning.

Syftet med min undersökningen var att titta närmare på skolornas riktlinjer och förebyggande åtgärder för nätmobbning samt att undersöka hur skolpersonalen uppfattar att det förebyggande arbetet fungerar. Sju personer (rektorer, kuratorer och klasslärare) i två grundskolor tog del i undersökningen. Flera personer i samma skola intervjuades för att få en bredare bild av skolans förebyggande arbete mot nätmobbning. Datainsamlingen skedde genom semi-strukturerade intervjuer och materialet analyserades med hjälp av tematisk analys.

Resultat och slutsatser

Resultatet visar att inga omfattande definitioner av begreppet nätmobbning var inkluderat i skolornas anti-mobbningsplaner. Skolorna nämnde nätmobbning i sin anti-mobbningsplan men det finns inga särskilda riktlinjer för nätmobbning. Riktlinjerna som gällde för traditionell mobbning gällde även för nätmobbning, ansåg informanterna.

Skolornas förebyggande arbete skedde främst på gruppnivå i form av diskussion med eleverna. Båda skolorna hade inplanerade lektioner om mobbningsrelaterade ämnen under skolåret. I de här lektionerna ingick även nätmobbningsförebyggande arbete. Det framkom inte att eleverna skulle ha haft möjligheten att påverka hur skolan förebyggde nätmobbning. Den ena skolan involverade dock eleverna genom att  äldre elever berättade för yngre elever om nätetikett och nätmobbning. Det fanns variation bland informanterna hur involverade vårdnadshavarna var i det förebyggande arbetet. En del uttryckte att de var involverade medan andra upplevde att det inte gjordes något specifikt i skolan för att involvera vårdnadshavarna.

Skolpersonalen upplevde att skolans förebyggande arbete mot nätmobbning fungerade hyfsat bra men största delen upplevde att skolorna kunde tydliggöra i skolans anti-mobbningsplan hur de arbetar mot nätmobbning. Det framkom i intervjuerna att det fanns varierande uppfattningar om vems ansvar det var att ingripa i nätmobbning, då nätmobbning skedde utanför skolan.

Med hänseende till tidigare forskning och studiens resultat skulle det vara viktigt att klargöra hur skolan förebygger nätmobbning och hur skolan går tillväga i olika situationer. Just nu förekommer det osäkerhet om vem som bär ansvaret om diverse saker gällande nätmobbning t.ex. vems ansvar det är att ingripa. Skolorna borde även inkludera elevernas åsikter i riktlinjerna, vilket även står i lagen om den grundläggande utbildningen. Tydligare riktlinjer skulle underlätta skolpersonal, elever och vårdnadshavare att få en förståelse hur skolan arbetar gällande det förebyggande arbetet mot nätmobbning.

Den här avhandlingen ger en inblick hur det förebyggande arbetet mot nätmobbning kan se ut i två skolor i Finland. Skolor och vårta beslutsfattare måste se till att alla elever ska känna sig trygga i skolan. För att möjliggöra detta skulle det vara viktigt att veta skolpersonalens möjligheter för fortbildning och hur mycket nätmobbning behandlas i respektive utbildningar.

 

Sonja Larma

Pro gradu: Förebyggande av nätmobbning – Skolpersonalens uppfattningar om skolans förebyggande arbete

 

Olen ollut jo pitkään kiinnostunut siitä, miten koiria voitaisiin hyödyntää kouluissa opetuksen sekä oppimisen tukena. Siispä päätin pro gardu -tutkielmassani tutkia lukiolaisten kokemuksia koulukoiran yhteydestä heidän hyvinvointiinsa ja jaksamiseensa. Tutkimuksessa myös tutkitaan lukiolaisten näkemyksiä koulukoiratoiminnasta. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään eläin- ja koira-avusteista toimintaa sekä syvennytään tarkastelemaan koulukoiratoimintaan. Viitekehyksessä myös perehdytään hyvinvoinnin käsitteeseen ja siihen, miten se painottuu Lukion opetussuunnitelman perusteissa. Viitekehyksen lopussa tarkastellaan uupumuksen käsitettä ja miksi se on olennainen osa tutkimusta.

Tutkimus on tapaustutkimus ja aineisto kerättiin yhdestä lukiosta. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla viittä lukiolaista, joilla oli kokemuksia koulukoiratoiminnasta omassa lukiossaan. Haastattelut tapahtuivat yksilöhaastatteluina ja suoritettiin etäyhteyttä hyödyntäen Skypen välityksellä. Tulokset analysoitiin hyödyntämällä teoriaohjaavaa- ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.

Tutkimuksessa selvisi, että koulukoiralla on selkeä yhteys opiskelijoiden hyvinvointiin ja jaksamiseen. Lukiolaisilla oli myönteinen kuva koulukoiratoiminnasta. Kaikki haastateltavat kokivat koulukoirasta olevan heille apua, kun he tunsivat olonsa uupuneiksi. Uupumuksen koettiin sisältävän fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen aspekti. Koulukoiran koettiin toimivan tukena, kun opiskelijat kokivat uupumusta. Koira sai lukiolaisissa aikaan positiivisia tunteita uupumuksen keskellä ja sillä oli rauhoittava vaikutus opiskelijoihin. Koulukoiralla havaittiin selkeä yhteys opiskelijoiden hyvinvointiin. Koiran kanssa toimiminen aiheutti opiskelijoissa mielihyväntunnetta ja vähensi ahdistusta. Koulukoiran havaittiin auttavan opiskelijoita vuorovaikutustilanteissa ja auttoi heitä tutustumaan uusiin ihmisiin. Opiskelijat kokivat koiran rauhoittavan heitä sekä vähentävän stressin, ahdistuksen ja jännityksen tuomia fyysisiä oireita. Koulukoiralla koettiin olevan myös monia rooleja hyvinvoinnin edistäjänä. Välituntisin tapahtuva koiran kanssa toimiminen aiheutti opiskelijoissa myös positiivisia tunteita. Koulukoiratoimintaan on suhtauduttu myös opiskelijoiden kotona myönteisesti. Opiskelijat kokivat koulukoiratoiminnalla olevan monia mahdollisuuksia myös tulevaisuudessa, ja heillä oli monia ideoita siitä, miten toimintaa voitaisiin laajentaa. Haastateltavat kokivat koulukoiratoiminnan silti erittäin onnistuneeksi omassa lukiossaan.

Toivon, että tutkielmani rohkaisisi kasvatusalan ammattilaisia hyödyntämään koiria enemmän opetus- ja kasvatustilanteissa, sillä toiminnalla voi olla todella positiivisia vaikutuksia esimerkiksi opiskelijoiden ja oppilaiden hyvinvointiin, motivaatioon sekä tunnekasvatukseen. Koira-avusteinen toiminta on lisääntynyt valtavasti kouluissa, minkä vuoksi uuden tiedon kerääminen uudesta ilmiöstä on olennaista. Toiminta myös kehittyy jatkuvasti yhdenmukaisemmaksi.

Anna Hirvonen

 

Tutkimustehtävä

Pro gradu -tutkielmassani selvitin, mitä kädentaidot ja ryhmään osallistuminen merkitsevät nuorille tytöille, ja miksi ryhmään osallistuminen koetaan tärkeäksi. Tutkimuksessa myös kuvataan, millaisena käsityöt näyttäytyvät sosiaalisessa nuorisotyössä sekä mikä merkitys tytöille on olla vain tyttöjen kesken. Tutkimus tehtiin Tyttöjen talolla, joka on avoin paikka kaikille 10-29 -vuotiaille tytöiksi ja naisiksi itsensä määritteleville henkilöille.

Miksi tutkimus tehtiin Tyttöjen talolla?

Suomessa nuorisotyöllä on pitkä historia. Kuitenkin uudenlaista sukupuolisensitiivistä tyttötyötä alettiin tekemään 1990 -luvulla, ja Helsinkiin perustettiin ensimmäinen Tyttöjen talo 1999. Aiemmin tytöt olivat jääneet hieman sivuun nuorisotyössä, joten heille tarvittiin oma paikka, jossa voi saada vertaistukea ja tehdä omia juttuja, sekä saada tukea oman naiseuden ja identiteetin kasvussa. Tyttöjen talolla pidetään avoimen toiminnan lisäksi erilaisia ryhmiä, joita on tutkittu opinnäytetöissä vuosien aikana. Avoin kädentaidot -ryhmä on ollut osa toimintaa useita vuosia, joten sitä oli myös perusteltua tutkia. Tämän tutkimuksen aikana Tyttöjen talo täytti 20 vuotta, joten oli myös hienoa päästä osalliseksi tähän juhlavuoteen, ja tuoda tutkimuksella esiin talolla käyvien nuorten mielipiteitä Tyttöjen talon merkityksestä heidän elämässään.

Tutkimusmenetelmä

Tutkimuksen kohteena oli Avoin kädentaidot -ryhmä, joka kokoontui talolla kerran viikossa kahden tunnin ajan. Ryhmään osallistujat olivat 14-25 -vuotiaita. Tutkimuksen aikana toimin itse Kädentaidot -ryhmän ohjaajana, joten ryhmäkerroilla toimin samanaikaisesti sekä ohjaajana että tutkijana. Laadullinen tutkimusaineisto kerättiin etnografian menetelmin ryhmää havainnoimalla sekä haastattelemalla neljää talolla säännöllisesti käyvää tyttöä. Haastattelut olivat teemahaastatteluita, joista puolet pidettiin Covid19 -epidemian vuoksi videohaastatteluina, ja puolet tyttöjen kotiseudulla turvavälein. Tutkimuksen analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysiä, jonka tarkoituksena oli löytää yhteneväisyyksiä ja eroja tutkimuksen teemoista ja niiden merkityksistä.

Tyttötyöllä useita merkityksiä

Tutkimus osoittaa, että tytöille suunnatulla omalla tilalla on kysyntää ja tarvetta. Merkityksiä sille, että saa olla tyttöjen kesken löytyi useita. Osa tytöistä koki vaikutuksen oman identiteetin kasvuun ja vertaistuen auttavan naiseksi kasvamisessa. Monelle tytölle kädentaitoryhmään osallistuminen oli arkeen sidottua toimintaa enemmänkin kuin harrastus. Ryhmään osallistuminen koettiin usein tärkeämpänä kuin käsitöiden tekeminen. Tytöille oli oleellista se, että ryhmä on vain tytöille, jolloin tyttöjen oli helppo puhua käsitöiden lomassa mistä vaan aiheesta, ilman tuomitsevia tai kyseleviä katseita. Osa tytöistä jopa kertoi oppineensa kunnioittamaan
muita ja ihmisten erilaisuutta, sekä ymmärtämään erilaisia elämäntilanteita.  Tyttöjen talo koetaan luotettavana ja turvallisena paikkana, jossa saa vertaistukea muilta tytöiltä ja naisilta.

Tutkimuksella saatiin talolle tärkeää tietoa toiminnan merkityksestä, joita voidaan esimerkiksi suunnittelutyössä ottaa huomioon. Varsinkin nyt, kun Covid19 on sulkenut nuorilta harrastusmahdollisuuksia, ovat tämän tutkimuksen kaltaiset tulokset merkittäviä. Jatkotutkimusta ajatellen olisi kiinnostavaa selvittää, millaisena kädentaidot näyttäytyvät poikatyössä, sekä tutkimusta voisi laajentaa koskemaan muutakin Suomessa tapahtuvaa tyttö- ja poikatyötä, eikä ainoastaan tämän konseptin taloja. Tyttö- ja poikatyöllä on kuitenkin oma lokeronsa ja tarpeensa nuorisotyössä.

 

Johanna Räsänen

Pro gradu: Kädentaitojen ja ryhmään osallistumisen merkitykset Tyttöjen talon nuorisotyössä

Tutkimustehtävä

Tutkielman tarkoituksena on nostaa esille erityisopettajien näkemyksiä ja kokemuksia sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta ja sen vaikuttavuudesta osana säännöllistä koulutyötä. Tutkielmassa pohditaan lisäksi, mitkä tekijät nousevat keskiöön sosiaalipedagogista hevostoimintaa toteutettaessa. Tutkimuskysymykset rakentuvat erityisopettajien kokemusten ja sosiaalipedagogisen hevostoiminnan toteuttamisen ympärille. Sosiaalipedagogista hevostoimintaa lähestytään myös Perusopetuksen opetussuunnitelman (2014) näkökulmasta, sillä hevostoimintaa on toteutettu koulun interventiona yleis- ja perusopetuksessa, juurikin opetussuunnitelman tukemana.

 

Tutkimusmenetelmät

Toteutin tutkimukseni laadullisena ja tapaustutkimuksen keinoin. Aineiston keräsin haastattelemalla kahta erityisopettajaa, jotka toteuttavat sosiaalipedagogista hevostoimintaa säännöllisesti osana työtään. Haastateltavilla oli myös virallinen sosiaalipedagoginen hevostoimintaohjaaja (SPHT®)- koulutus. Haastattelut toteutettiin maalis-huhtikuussa 2020 etäyhteyksien välityksellä, koronaepidemiasta johtuen. Haastattelut kestivät yhteensä noin 1,5 tuntia. Alustavan teemoittelun jälkeen esitin vielä muutamia tarkentavia lisäkysymyksiä sähköpostitse. Aineiston analyysissä käytettiin dialogista tematisointia, joka perustuu ilmiöstä kerättyyn kontekstuaaliseen tietoon sekä tutkimuskysymyksiin.

 

Keskeisimmät tulokset

Tutkielman päätuloksena voidaan pitää sitä, että vastaajien mukaan sosiaalipedagoginen hevostoiminta soveltuu hyvin koulun interventioksi ja osaksi erityisopetusta, sillä opetussuunnitelma tukee toiminnan toteuttamista kaikilla kolmiportaisen tuen tasolla. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta nähdään kokonaisvaltaisena sosiaalisen (ryhmä)kuntoutuksen muotona, joka edesauttaa muun muassa oppilaan ja opettajan pedagogisen suhteen muodostumista. Tähän päästään esimerkiksi murtamalla perinteisiä opettajan ja oppilaan välisiä rooleja talliympäristössä. Yhtenä sosiaalipedagogisen hevostoiminnan edellytyksenä onkin talliympäristössä tapahtuva toiminta. Talli korostuu oppimisympäristönä ja aikuisjohtoisen talliyhteisön tarjoamat yhteistoimintamahdollisuudet sekä vertaistuki nousevat keskiöön toiminnan toteuttamisessa. Hevosen ja oppilaan välisellä toimivalla vuorovaikutuksella on suuri merkitys sosiaalipedagogisen hevostoiminnan onnistumiselle koulun interventiona. Hevonen nähdään peilinä oppilaan tunneilmaisulle ja käyttäytymiselle. Hevosen avulla oppilaat oppivat ymmärtämään omia tunteitaan ja toimintatapojaan ja siirtämään uusia oppimiaan käyttäytymistapoja talliympäristöstä kouluympäristöön.

 

Pohdintaa

Koulumaailmassa pyritään jatkuvasti kehittelemään uusia intervention muotoja, perinteisen koulutyön rinnalle, tukemaan oppilaiden hyvinvointia ja oppimista. Kehitysprosessia tukee Perusopetuksen opetussuunnitelma (2014), joka kannustaa opettajia ja muita koulun henkilökunnan jäseniä innovatiivisuuteen oppimisympäristöjen muokkaamisessa oppilaiden erilaiset tarpeet huomioonottaviksi. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta voidaan nähdä yhtenä koulun interventiona, monen muun intervention rinnalla. Hevostoiminta tarjoaa oivan vaihtoehdon perinteiselle koulutyöskentelylle, sillä toimintaan voimakkaasti liittyvä talliympäristö takaa elämyksellisyyden ja toiminnallisuuden kokemuksia, jotka puolestaan auttavat oppilaita muun muassa keskittymisessä ja motivaation suuntaamisessa.

Jatko- tai lisätutkimusaiheita voidaan nähdä olevan monia, sillä sosiaalipedagogista hevostoimintaa on tutkittu koulukontekstissa hyvin vähän. Tulokulmia tutkimukselle voisi olla esimerkiksi oppilaiden tai muun koulun henkilökunnan kokemukset hevostoiminnan toteuttamisesta. Hevostoimintaa on käytetty koulumaailmassa koulupudokkaiden ja syrjäytyneiden parissa työskennellessä sekä erilaisten koulukiusaamistapausten selvittelyssä. Kiinnostavaa olisi tutkia, konkreettisemmalla tasolla, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan käytön myönteisiä ja mahdollisesti pitkäaikaisia vaikutuksia juuri edellä mainituissa ryhmäkuntoutustapauksissa. Sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta kaivataan vielä lisää tutkimusta eri näkökulmista, jotta toiminnan merkitystä saadaan kirkastettua.

Saara Koistinen

Pro gradu: ”Tää ei oo temppuja, vaan tää on tapa sosiaalistaa” Tapaustutkimus kahden erityisopettajan kokemuksista sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta koulun interventiona

 

Peruskouluikäisten heikentynyt matematiikan osaamisen taso on ollut esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vaikka matemaattiset taidot ovatkin esimerkiksi OECD:n PISA-tutkimuksessa mitattuna edelleen hyvällä tasolla kaikilla mitattavilla osa-alueilla, on suomalaista matematiikan opetusta tarkasteltava kriittisesti. Esimerkiksi opetusmenetelmien monipuolistamiselle on nähty tarvetta.

Sain matematiikan sivuaineopintojeni yhteydessä mahdollisuuden tutustua Unkarista lähtöisin olevaan Varga–Neményi -opetusmenetelmään, joka on kasvattanut suosiotaan myös Suomessa perinteisempien opetusmenetelmien rinnalla. Opetusmenetelmän periaatteet vastaavat ainakin teoriassa hyvin Perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014) määriteltyjä matematiikan opetuksen tehtäviä.

Pohdin, voiko Varga–Neményi -opetusmenetelmä olla ratkaisu, joka saa oppimistulokset uudelleen nousuun. Opetusmenetelmä jakaa mielipiteitä opettajien keskuudessa ja moni aiheesta innostunut opettaja jakaa opetuksen ilosanomaa. Kiinnostuin siitä, millä tavalla Varga–Neményi -opetusmenetelmällä opiskelevien oppilaiden käsitykset ja uskomukset matematiikan opetuksesta eroavat oppilaista, jotka eivät opiskele tämän opetusmenetelmän periaatteiden mukaisesti.  Lisäksi tutkimus antaa tietoa siitä, miten matematiikan opetusta voi kehittää.

Menetelmät 

Tutkielmassani aineistona olivat oppilaiden matematiikan oppituntia kuvaavat piirrokset ja heidän lyhyet kirjoitelmansa. Tutkimukseeni osallistui 40 Varga–Neményi -opetusmenetelmällä opiskelevaa oppilasta kolmelta eri luokalta. Lisäksi tutkimukseeni osallistui 130 oppilasta, jotka eivät opiskelleet Varga–Neményi -opetusmenetelmän mukaan. Tässä tutkimuksessa nimesin tämän opetusryhmän vertailuryhmäksi ja he olivat yhteensä 9 eri luokalta. Kaikki tutkittavat olivat pääkaupunkiseudun kouluista.  Tutkimuksessa jokainen  oppilas piirsi matematiikan oppituntinsa ja osa heistä kirjoitti lyhyesti, mitä heidän piirustuksessaan on. Piirrokset analysoitiin piirrosanalyysin keinoin Tikkasen (2008) kehittämää piirrosten analyysimenetelmää hyödyntäen. Kahdella eri opetusmenetelmällä opiskelevien oppilaiden käsityksiä ja uskomuksia matematiikan opetuksesta tutkittiin aluksi opetusryhmäkohtaisesti ja lopuksi opetusryhmiä vertailtiin toisiinsa. Kirjoituksia käytettiin piirroksissa esiintyvien havaintojen tukena.

Tutkin piirroksissa esiintyviä asioita etukäteen määriteltyjen kriteerien mukaisesti. Tarkastelin muun muassa luokkatilan pöytien järjestystä, opettajan ja oppilaan toimintaa ja osallistumista, välineiden käyttöä ja piirroksissa esiintyviä matematiikan sisältöjä. Lopuksi tein holistisen arvioinnin oppilaiden uskomuksista matematiikan opetuksesta tarkastelemalla piirroksista mm. puhe- ja ajatuskuplien sisältöjä, suun asentoja ja oppilaiden kirjoitelmia. Tein holistisen arvion asteikolla myönteinen – kielteinen.

Tulokset

Tutkimustulosten mukaan erot opetusryhmien välillä olivat pieniä ja oppilaiden käsityksissä opetuksen työtavoista näyttäytyi eniten opettajajohtoinen sekä oppilaskeskeinen yksilöllinen työskentely. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että Varga–Neményi -opetusryhmien oppilaiden piirroksissa matematiikan oppitunnin työtavat näyttäytyvät yhteistoiminnallisempina, kuin  vertailuryhmissä. Nyt merkittävää eroa tässä ei havaittu.

Varga–Neményi -opetusryhmän oppilaiden uskomuksissa matematiikan opetus näyttäytyi holistisen arvioinnin mukaan pääosin neutraalina ja vertailuryhmässä myönteisenä. Erot olivat myös tässä kategoriassa pieniä.

Lopputuloksena voi todeta, että muun muassa Perusopetuksen opetussuunnitelmassakin (2014) määriteltyä työtapojen monipuolisuutta ei tutkimuksessa esiintynyt . Matematiikan työtavat molemmissa opetusryhmissä voisivat siis olla monipuolisempiakin.

 

Annika Haapala

Pro gradu: Varga–Neményi -opetusmenetelmällä opiskelevien ja vertailuryhmän käsityksiä ja uskomuksia matematiikan opetuksesta. Kolmasluokkalaisten piirustusten vertaileva analyysi.